Elikkkäs minulla on xsara, vuosimallia 98 ja haluaisin kysyä että onko mahdollista irroittaa avaimen sisällä olevaa piiriä jotenkin, siis siten että saan piirin kotelosta ulos ehjänä ja toimivana ja mielellään myöhemmin vielä takaisin?
Xsaran avain.
Tumpelo
6943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei,
Jos se on kuukunanmunan-mallinen, niin onnistuu helposti. Avaa pikkuruuvi, joka on avaimen urassa avaimen lenkin puoleisessa päässä. Muovin palat lähtevät vetämällä irti toisistaan. Kun palat on irti, piirilevy irtoaa samoin vetämällä. Se on urilla kohdistettu paikalleen. Siellä ei ollut mitään liimauksia tai irtonaisia johtoja.
Homma oli ainakin minulla helppo, se pikku ruuvi on tosin joulutinaa ja meni hiukan pyöreäksi.
Xsara 98
Joo elikkäs olen tuon ruuvin aikaisemmin aukaissut mutta en ole uskaltanut tuota muuta avain osaa koittaa "halkaista" mutta täytynee koittaa sitä tässä huomenissa.
Elikkäs en saanut piiriä kotelosta mitenkään ulos enkä myöskään viitsinyt väkisin tuota avaimen toista puolikasta väkisin kahtia repiä kun ei millää nimittäin lähtenyt. eikä siinä muuten taida olla saumojakaan mistä voisi irrota, että olisiko muita neuvoja?
Jos sait piirilevyn jo näkyville, niin ei se avaimen kotelo siitä enempää aukeakkaan. Piirilevy on sielä kotelossa kohdistusurissaan, kuten joku aiemmin kertoikin, mutta sen lisäksi (jos nyt ihan oikein muistan) piirilevyn sivussa on pieni lovi, joka kohdistuu muovikynteen. Piirilevyä täytyy siis hieman kammeta ennekuin se liukuu ulos. Tutkippa sitä koteloa lampun alla suurennuslasilla, niin pitäisi selvitä. Oikealla tekniikalla piirilevy ei ole ollenkaan tiukassa.
No elikkäs kun otan ruuvin pois niin siitä tulee osa piiri levystä näkyviin, ja olen tuota osaa lampulla tutkinut ja miettinyt miten sen piiri levyn irti saisi, mutta kun ei onnistu millään. Siksi kysynkin nyt neuvoa että miten, sen olen huomannut että levy on urassa, mutta irti en sitä saa.
No koska me Citroeneilla ajavat tunnemme jotain selittämätöntä yhteisyyttä niin avasin oman avaimeni linkkarilla tässä pc:n ääressä, selittääkseni nyt sinulle homman juonen.
Piirilevyn sillä puolella jossa on kaksi mustaa pintaliitosmikropiiriä näkyy näiden piirien ja painonappien välisellä alueella piirilevyn pintaa vasten oleva muovinen tikku (siis toisella puolella kuin paristo). Tässä tikussa on pieni hammas, joka uppoaa piirilevyssä olevaan reikään ja lukitsee piirilevyn paikalleen.
Voisit kokeilla kammeta tätä muovista tikkua hieman irti piirilevystä vaikka puisella hammastikulla, metalliset työvälineet voivat vaurioittaa piirilevyä tai aiheuttaa oikosulun, jos paristo on paikoillaan.
Itse kuitenkin sain piirilevyn irti helpoiten kampeamalla kohti nappeja, niin että kumiset napit ikään kuin pullistuvat ulospäin. Tällöin muovikynsi ohjautui pois kolostaan ja piirilevy napsahtaa pois paikoiltaan.
Tsemppiä ja toivottavasti tästä oli apua.