Riippuvuuksien aiheuttaminen ohjatuvuudella

Kunta syytteessä% --

Hypnoosittomuus ja oman ohjautuvuuden asettaminen Bliss-symbolskieli, joka on keinokielipohjaisesti tarkoitettu vain vammaisille. Sen sijaan sillä voi leikkiä hyvin laajamittaisesti, sen ollessa oikein asetettuna, jopa koko väestöllä. Missä on ihmisen inhimillisyys?
- Välineistö näiden riippuvuuksien luomiseen on lisäksi täysin väärä.
Näillä on tarkoitus leikkiä itsekseen omalla keholla, kuitenkin hengellisen perustan maassamme säilyttääkseen ja järjestysluvullisuuden aikaansaamiseksi.
- Assosiaatio-frustraatio, jota joskus ohjautuvutta käyttävät ovat ohjautuneet on kidutus-perustainen ja lisäksi täysin väärä malli, johon naisen keho on ohjautunut.
On hyvin tärkeää, että kehosi leikkejä valvovat mm. älyllisyyttä arvostavat ihmiset, eivät sellaiset sadistiset ja empatiattomat kiduttajat, jotka vain etsivät rakkauden ulospäin esitettyä mallia. Ehkä koko neurologian puuttuminen ylipainoisilta on hyvin vakava asia, hehän ovat addikteja syömiseen.
Ohjautuvuus ei ole erityisten liiikkumisen harjoitteiden avulla elämistä, kuten kieli antaa ymmärtää, vaan kysymys on jo nykyaikana, kaiken eläimellisyyden sijaan järjestetystä suggestio-peräisestä toiminnasta, kuitenkin vain seksuaalisuuteen ja naiseuden tukemiseen perustumalla oman eleistön sekä vaisto-peräisen, jopa näkyvän ja siten esittävän käyttäytymisen perusteella. Olemuksesta ohjattu mm. MTV:n musiikkikanavana toimiva nk. media-psykiatria voi olla melko vakava virhe, koska alusta tähän mielestä, jopa hypnoosina, kuten erilaiset ohjelmat, esim. Kaunotar ja Kulkuri-monikulttuurisuus naiseuden tukemiseksi eläimistön ja kasviston nimistön yksiköllisenä erottamisena, on olemassa. Tällaisia ominaisuuksia ei saa julkeavasti olemusta kosketellen edes pyrkiä varastamaan, koska kohde voi olla kuinka laaja tahansa.
- Miten tällaisesta päihdehuollon luomasta sosiologisesta ja ympäristön osana vankilasta, sen ollessa yhteiskunnan taholta ympäristöstä suljettu tila, voi päästä eroon?

Kysymys A, Hypoteesi esim. 1. "Mitä tutkitte?"

3

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En tutki:Sindevm-82

      1. Edes pyrkiä varastamaan kehosta, koska kohde voi olla kuinka laaja tahansa.

    • Dpt:Bear Girl, npt

      Tämä koskee yleisesti tiedettynä erilaisia vankiloita, joka on isäni, hänen ollessa perheen ulkopuolinen nk. "eri isä", myös välittömästi valtion ulkopuolinen, oman valtion toimeksiannosta, välitön tutkimuksen kohde mm. vankiloiden tyyppiä ja erilaisuutta selvitellessä. Kirkon toiminnan sijasta tuettua on valtion tukemisen sijaan, ihmisen hoitamiseen perustuva käsitys siitä, että ihminen ei hoida toista ihmistä, misään käsityksessä, mallissa tai muodossa, vaan hoidossa käytetään lähi-ympäristöä ja siitä mukailtuja mahdollisuukia ihmisistä läheisyydentunteen säilyttämiseksi hallusinaatioilla. Keskustelu tästä on jatkunut syntymästäni saakka, eikä siihen saa liittää päihdehuollolle hyvin ominasia raa'an psykologian keinoja kuten ammattitaidoton psykologia esim. läheisyydentunnottomuus ja empatiattomuus.
      Ainut asia, mistä asiasta kirkkoa voi tukea on juuri se, että ihmisellä on oma vapaus sekä seksuaalisuus perustuen siihen, että ihmisten sijaan hoidetaan juuri hallusinaatioita käyttämällä, ja siksi väkivaltaa välttämällä. Ympäristönä kirkon tulisi omaneduntavoittelullisen ja väkivaltaisen itsen ja oman kehon tukemisen sijaan suuntautua, välttämään erilaisten vankiloiden järjestelemistä, jopa psyykkiseen kidutukseen, sekä empatiattomaan esiintymiseen pyrkimistä. Tällainen empatiaton ja näyttelevä esiintyminen on varmasti ongelma, jonka muodostaa turvallisuushakuisuus, joka johtuu yhteiskunnan aidastusta tilasta, jonka se on järjestänyt terveys-perusta lähtökohtaa käyttäen.
      Tämä on Singneeraus: Pi... Riihiaho.
      Toiminta on ollut hyvin loukkaavaa mm. perustuen valheelliseen todellisuuteen ja väärän tiedon antamiseen. Sen levittäminen on hyvin vakava sekä seuraamuksilta sanktioitettava rikos, sen loukatessa ihmistä juuri tunteiden osalta mm. hyvin syvästi. Käyttäytymisenä tällaisen käytöshäiriön ja tyyppillisen jatkuvan käyttäytymisen luominen on hyvin rikollista, koska se ei sisällä persoonallisuuden älyllisyyttä, vaan persoonallisuus on tyhjiön ja osoittaessaan, jopa umpion kaltainen.

      Paikallis-lehti, Seudun Sanomat: "Tämä meni hyvin."
      - Teillähän ihmeellisiä koiria oli.
      Pakkomielteen kaltaista omistamista.
      Kysymys B. Hypoteesi Esim. 2: "Miten erillisenä valtiona haetaan tukea?"
      - Kiinnitä huomioita erityisesti kirjoitus-asuun työskennellessäsi valtion kirkossa.

      • Äitiys & uhraaminen

        Oho, tuli koko nimi.
        - Ei se haittaa.
        Mikä tämä Alibi-lehden Ramona-lehden kuvaus on?
        - Tosi säälittävä ja huono kuvaus, kun olen esim. itse esillä, eikä jälleen ole se juridinen ratkaisu lainkaan esillä, vaikka se onkin vähän huono, eikä ihmistä saa pakottaa väärin tekemisensäkään yhteydessä luomaan kopioivaa käyttäytymistä.
        Näin ei saa omaksua rankaisuhakuisuutta, se on normaalia tasapainoista ihmisen persoonallisuutta, sekä sen omaksumaan toimintaa.
        Alibi-lehden artikkeli perustuu sekä ihmisen huolehtimisen kyvyn vähentymiseen toisella ihmisellä, sekä sen luomiseen toiselle ihmiselle kykyä huolehtia hyvinvoinnista heikentämällä, myös ympäristön osalta ja sitä taloudellisesti luomalla kansantaloudellista eri-arvoisuutta. Malli on käyttäytymisenä narsismi-rasismin persoonallisuutta omaksumalla sekä siten osoittelemalla ja ohjailemalla, ihmisen eri-arvoisuuteen perustumalla, mutta rauhanomaisemmilla keinoilla.
        - Vaikka ratkaisu onkin huono se on silti siedettävissä, mutta kokemuksen puuttuminen, samoin kuin kokonainen ammattitaidottomuuskin mm. itsenäistymisen osilta koskevana laajaa populaatiota, herättää huomiota hyvin suuressa määrin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45419
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      34
      11278
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      215
      10916
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8548
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1807
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe