Kotiuduttu yhdeltä elämäni parhaimmista lomista.Lensimme Thaimaan Phukettiin Finnmatkojen mukana. Sieltä nappasimme taxin Ao Nangiin ja vietimme siellä viisi päivää.Tuttu paikka, joten mopoilla oli helppo kiertää parhaat paikat. Sitten minibussilla Koh Lantan saarelle ja siellä viihdyimmekin 8pv. Oli hiljainen saari ja sitä kiersimme ristiin rastiin mopoilla. Rannat hiljaisia ja vesi kirkasta. Kävimme snorklaamass Koh Rokilla ja täytyy kyllä ihmetellä vedenalaista maailmaa. Hiukan minua hirvitti se kalojen ja korallien määrä. Onneksi ystävällinen "venepoika"ojensi kirjaimellisesti kätensä ja kuljetti minua katsomassa merenpohjan ihmeitä. Koh Lantalta siirryimme laivalla Phuket Towniin. Nyt sitten on tehty sekin omituinen juttu ,että vaihdettu laivaa keskellä merta. Kaksi kohtuullisen kokoista venettä ajoi rinnan ja me hyppelimme laivasta toiseen. Onneksi oli jälleen auttava käsi, vaikka kyllä se poika oli melko kevyttä tavaraa, jos olisin laivojen väliin tipahtanut. No sekin oli elämys . Krabi Townista nappasimme lähimmän taxin ja suuntasimme viimeiseen kohteeseen 30 km päähän. Se olikin sitten melkoinen ylläri. Piti olla vain sellainen viimeisen yön majatalo. Mitä vielä Nai Yang on todella viihtyisä paikka.Ihanat rannat ja kohtuullisesti palveluita. Suomalaiset eivät sinne järjestä matkoja. Hotelli oli uusi ja todella siisti.Omalta terassilta pääsi altaaseen uiman. Silti yö siellä maksoi n. 30€/huone. Rannalle oli sellainen 10min kävely. Lentokentälle 5 min. Ilman muuta sinne menemme uudelleen. Nyt on paljon muisteltavaa ja n. 2000 valokuvaa valkattavana.:)
Phuket-Ao Nang-Koh Lanta-Nai Yang
Äitee1
0142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.