Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkeä aloitteisiin

      Tekopyhää. Väitetään, ettei haluta kaventaa tekijänoikeutta, mutta samalla aloitetta perustellaan sillä, että kaikki nuoret lataavat laittomasti.

      Jos nykyisellä valvonnan ja rangaistusten tasollakin tilanne on aloitteen tekijöiden mukaan tuollainen, niin mitä sitten merkitsisi valvonnan ja rangaistusten vesittäminen?

      Kyseessä on siis todellisuudessa aloite tekijänoikeuden kumoamiseksi suurelta osin. Aloitteen puuhamiehille täytyy antaa tunnustus siitä, että tämä tehdään tavalla, joka näyttää muodollisesti pysyvän direktiivien ja kansainvälisten sopimusten puitteissa. Tosi ovelaa. Vähän niin kuin sanottaisiin, ettei haluta kaventaa omaisuuden suojaa, mutta varasta ei saa ottaa kiinni eikä antaa kovempaa rangaistusta kuin huomautus.

      No, puuhailuahan tämä on. Lainsäätäjä sentään tietää, ettei tuollaista vesitystä voida tehdä. Komissio panisi Suomen ruotuun.

      Mutta näin taas jokin porukka saa huomiota osakseen vähän aikaa, ja ihmiset saavat päästellä höyryjä ja luulla tekevänsä jotain todellista.

      ”Kansalaisaloitteet” ovat silkkaa pelleilyä.

      • Maksajan ääni

        Kyllähän tässä alkaa pikkuhiljaa kertyäkin höyryä päästettäväksi, kun jatkuvasti satelee direktiivejä ja lakimuutoksia, jotka tiukentavat tekijänoikeuksia ja pidentävät niiden voimassaoloaikoja.

        Esimerkiksi toissijaiset tekijänoikeudet olivat 60-luvulla voimassa vain 25 vuotta. Sitten 50 vuotta ja ensi vuoden alusta 70 vuotta. Levy-yhtiöiden lobbaus on onnistunut mainiosti, ja niiden tulovirta 1960-luvun hittien soittamisesta radiossa jatkuu jälleen kaksi vuosikymmentä lisää. Kummallista, että nuo hitit pystyttiin silloin tekemään, vaikka suoja-aika oli noin lyhyt.

        Varsinaista tekijäoikeuden suoja-aikaahan pidennettiin viimeksi vuonna 1995 kahdellakymmenellä vuodella. Tämän muutoksen seurauksena valtava määrä jo vapautuneita kuolleiden tekijöiden teoksia palasi takaisin täyden suojan piiriin ja osa on vieläkin perikuntien kontrollissa. Saa nähdä tuleeko pian uusi direktiivi pidentämään odotusaikaa, kun huomataan, että Adolf Hitlerin Taisteluni on vapautumassa vuoden 2016 alussa.

        Eivät nämä määräykset ole Jumalalta vaan ihmisten tekemiä. Ihmiset niitä voivat myös muuttaa eikä ainoastaan tiukempaan suuntaan.

      • Mikä mättää?
        Maksajan ääni kirjoitti:

        Mikä tässä oikeasti on ongelmana? Haluaisitko, että Hitlerin kirjaa saisi levittää vapaasti, vai onko ongelmana joku muu 1900-luvun suuruus, jonka teoksista haluaisit nauttia maksamatta niistä?

        Hitlerin tekijänoikeudet on toki laittomasti riistetty hänen perillisiltään, sodan voittajien ”oikeudella”, joten esimerkkisi on kovin huono.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1320
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1228
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      135
      1159
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      103
      1052
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1040
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      62
      984
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      32
      848
    8. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      6
      843
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      197
      720
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      689
    Aihe