Olen nuori alle 20 vuotias mies/poika. Minulla epäillään tällä hetkellä aspergeria. Pakko-oireita ja masennusta on ollut aina valtavasti.
Yksi iso ongelma on se että ihailen usein aivan järjettömästi muita ihmisiä. Minulla saattaa tulla joitain päiviä/viikkoja kestäviä ihailujaksoja. Niinä hetkinä pystyn vain ihailla. Kaikki ihailuni kohteet ovat olleet minua vanhempia miehiä. Vähintään pari vuotta vanhempia. Korostan että ihailu ei ole sellaista seksuaalista. Ei ihastumista. Kadehdin aina ulkonäköä tai elämää. Ikään kuin yritän pakonomaisesti olla samankaltainen. Aina jos ihailemani henkilö kiinnittää minuun huomiota niin se tekee minusta äärimmäisen onnellisen. Muuten tämä onkin kamalaa. Ihailemani ovat milaisia vain. Pääosin puolituttuja, julkkiksia ja välillä ihmisiä joiden kuvan olen vain nähnyt. En todellisuudessa ole itsekkään ruma, mutta en jaksa elämääni
Pakkomielteet toisiin ihmisiin
3
458
Vastaukset
- happinessss
mullaki on ollu vähän ton tyylistä joskus, mutta en oo tiedostanu sitä aijemmin. kannattaa varmaan miettiä, että onko ihailun kohteilla jotain, mitä sulla ei oo. ite ainakin aattelen että olin vähän kateellinen. kannatta yrittää ehkä panostaa omaan elämään eikä alkaa liikaa miettiä toisten elämää liikaa. mitkä asiat omassa elämässäsi hyvin? mitä piirteitä arvostat itsessäsi? jos elämäsi ei ole onnellista, mieti mitä sinulta puuttuu? joskus tuossa vaiheessa saattaa tajuta, että minulta ei puutukkaan mitään, mutta en ole osannut arvostaa omaa elämääni tarpeeksi. yleensä kuitenkaan onneen ei tarvita mitään sen ihmeellisempää. se saattaa syntyä siitä, kun arvostaa itseään ja arvostaa elämän hyviä asioita
- 6+16
Niin, ja kannattaa myös tiedostaa se, että ei kenenkään muunkaan elämä ole täydellistä. Kaikki me ollaan aika taviksia, ihan sama mikä ammatti tai ulkonäkö. Kaikilla on murheita ja vastoinkäymisiä ja elämän oppimista. Se onnellisuus ja tyytyväisyys elämään tulee sieltä, että oppii olemaan tyytyväinen siihen mitä itsellä on. Se ei ole kiinni rahasta tai sellaisesta, vaan enemmänkin ehkä niistä kokemuksista joita arvostaa elämässä. Kannattaa panostaa siihen, että omasta elämästä tulisi sellainen jota itse arvostaa. Ei kannata vaan kadehtia muita, koska se ei auta itseään. Kannattaa keskittyä omaan elämään.
- JJKIII
MNIIJKKÖ
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082575
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411741Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1431345Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3211221Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3361194Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen241111Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571083- 55956
Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H13932Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21863