Sosiaali- ja terveyslautakunnalta taas käsittämätön ns. "säästöehotus". Lopettaa Suomen ainoa metsätyömieskoti, joka on ihan ainutlaatuisessa ympäristössä. Olen aikoinani siellä usseinkin käynyt, kun sukulaiseni sai siellä pitkään asua, nyt jo edesmennyt. Mutta miksipä lopettaa toimivaa kotia. Mihin siirretään asukkaat? Keskustan kerrostaloonko, jossa miehet eivät viihdy. Tulee paljon ongelmia ja se maksaa yhteiskunnalle moninkertaisesti sen minkä nyt kulut ovat. Kaupungilta siis posketonta toimintaa: ottaa lahjoitus ja valehdella päin naamaa toiminnan jatkumisesta. Suoranaista röyhkeyttä on kaupungin taholta. Haluankin kysyä täällä kuinka moni haluaisi säilyttää kodin metsien miehille?
Metsätyömieskodin säilyttämisen puolesta
nimilistaako keräämä
32171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
*Sosiaali- ja terveyslautakunnalta taas käsittämätön ns. "säästöehotus".*
Siltä lautakunnalta voi nyt odottaa mitä tahansa. Viimeaikaiset paljastukset ovat hyvä todiste.
Kaikki menee läpi sillä jäsenet seuraavat orjallisesti toisiaan kuin lampaat. Joku voi mallin vuoksi määkäistä jotain mutta seuraa silti laumaansa. Samaa mieltä olevat henkilöt ovat täysin nimettävissä, ollaan kuin entisessä DDRä tai neukkulassa.
Itse haluan että metsätyömieskoti säilytetään ja Lieksa vahvistaisi imagoaan yhteistyössä museon kanssa juuri savotta ja metsätyön saralla. Museolta löytyy täydellinen asiantuntemus kulttuurin vaalimiseen.
Eikö sitä voisi antaa jonkun yksityisen hoidettavaksi, siellähä on osaava henkilökunta ja tilat.?
Pitää olla vähintään demari. Kuka vähänkin on seurannut humpan juonta niin demarit ovat intopinkeenä perustamassa jopa oman osaamisalueensa ulkopuolella olevia hoitokoteja. Viimeinen villitys taitaa olla kehitysvammaisten yksikkö vaikka Honkalampi on spesiaali tutkimus-kehitys ja hoitotyössä.
Siinä ei paljon järki sanele kun puoluepolitiikka ja hyväveli verkosto päättää mitä tahtoo.
Hoitakoon Lieksan kaupunki nyt kunnialla lupauksensa metsätyömieskodille ja säätiölle joka lahjoitti paikan.
Onko joku purkamassa sitä, eikös sinne ole tuossa muuta toimintaa.
Jep, eihän sillä varmaan ole mitään tekemistä asioiden hoidon kanssa, että valtuuston puheenjohtaja on laajentamassa yritystoimintaansa kyseiselle alueelle??!!
Uskomattoman rohkeasti tehdään näinkin räikeitä kotiinpäin vetoja luottamustoimissa!
Arvatkaa, kenellä on hauskaa, kun näitä tutkitaan?
Monella lieksan päätöksentekoon vittuuntuneella, esim. minulla!
"Mä virneen pyyhin naamaltasi pois, kuin totta unelmas ei olla vois"
Näin sitä sitten lauletaan:)
""Arvatkaa, kenellä on hauskaa, kun näitä tutkitaan?
Monella lieksan päätöksentekoon vittuuntuneella, esim. minulla!"
Ja minulla joka teen samaa työtä kuin nikki shoo, oikeudenmukaisuuden puolesta.
Hoso shoo, eihän sulla ole polittista kantaan, näin kirjoittelit, eikä purausoikeutta.
Sähän tiedät,että äänin 7-2. Minkäs tiet. Hikeä pyyhit.
Istut ja kävelet............................
En ottanut kantaa puolueisiin, vaan kaupungin päätöksentekoon!
Siihen minulla työnantajan ja veronmaksajan roolissa on suorastaan velvollisuus!
Ei ole suomessa puoluetta, jonka jäsenkirjaan niemeäni kirjoitetaan.
Yritän nimittäin toimia ihan tasapuolisesti lähimmäisteni hyväksi. Siten toimimalla usein hoituu ne omatkin tarpeet!
Koittakaa hyvät kirjoittajat nyt käsittää, että elämää on puolueidenkin ulkopuolella:)
Arvatkaa, kenellä on hauskaa
Arvatkaa, kenellä on hauskaa
Arvatkaa, kenellä on hauskaa
Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämillä "hyväveli" -avustuksilla olis metsätyömieskotiakin pyöritetty melko pitkä tovi...
Kannattaa järjestää talkoot, puita nurin ja silleen.
Eiköhän niitä hevosia ja pokasahoja löydy.
Tekijöistä en ole varma, kun vako näkyy farkkuloista.
Erikoista tuntuu tosiaan olevan. Ei mitään rotia siitä, että kaupunki sai paikan lahjoituksena. Nyt ollaan purkamassa ja myymässä paikkaa eteenpäin. Käsittämätöntä. Tietääkö uudistunut johto mitä on tekemässä? Demarivetoista toimintaa.
Kun sitä ei kannata ylläpitää niin ei.
Turhanpäiväistä tunteilua ja höpöstelyä ei pidä tukea verovaroin.
Joutaa pistää vaikka pilkkeiksi jos kukaan yksityinen ei sitä osta.
Kannattaisi ehkä antaa jollekin ilmaiseksi niin poistuisi sekin menoerä.
Siihen vielä sellainen ehto, ettei sitä saa ikinä enää lahjoittaa kaupungille.
"Turhanpäiväistä tunteilua ja höpöstelyä ei pidä tukea verovaroin."
Tällä perusteella ei kannata tukea aatteellista tukipistettä ja kristillistä opistoakaan!!
Metsätyömieskotiko aatteellinen?? Höpsis hei. Mieti. Metsien miesten koti se on ollut ja edelleenkin on. Ei ole minkään uskonnollisen tai poliittisen lahkon majapaikka.
Ihmettelen kaupungin toimintaa - miksi ei hommaa jatketa?
Sen nykyiset asukkaat ei mitään metsien miehiä ole!
Puolet asukkaista on ihan metsien miehiä. Juuripa siellä itekin kävin. Näin on närheet.
No mitä ne toiset puolet on?
Mt-kodille on vaihtoehtoja. Sulkekaa vaan ne kaikki opistot ja tukipisteet.Tärkeintä että suljette ne äkkiä.
Terveisin työssäkäyvä veronmaksaja.
samaa mieltä olen. On muitakin suljettavia paikkoja. taravitaanko kaiken maailman kulttuuria kaupungin kustantamana. Yksityinen voisi hoitaa ja rahat jäisi näin parempiin kohteisiin.
Eikös tuo metsätyömieskoti homma ollut ennen kuntavaaleja? Ei ihme jos vaalien jälkeen joutaa mieli muuttua! Taisi olla muutaman puolueen vaalipropagandaa koko homma!
Poliittista peliä on täysin. Lautakunta tuntuu olevan ihan hukassa ja suoranaisesti järjiltään. Taustalla hääräävät kokeneemmat poliitikot, jotka ilmeisesti pyrkivät ohjailemaan joitain keltanokkia kovinkin ottein. Tämmöistä olen kuullut puhuttavan. Mikä puolue on kysseessä - sitä ei ole vaikia keksiä, kun kahtoo pöytäkirjoihin jätettyjen eriävien mielipitteitten määrää. Tunnen sen verran näitä "poliitikkoja" etteivät ite kykene moiseen.
Pannaan aloitteen tekijäksi ja lopetetaan.
Metsien miehet ja heidän KOTINSA....Taisi kaupunki saada liian kalliin "lottovoiton"..Mutta tämä rakennus ei ole HOMEESSA.. kuten muut kaupungin kiinteistöt..Mistä helkkarista johtunee, että nim.om, kuntien. kaupunkien ja valtion kiinteistöt hommehtuu/happanee..ja lahovvaa...Ei normi asuinkerrostalot (siis Asunto Osakeyhtiöt) siis ei homehu...Mutta nämä yhteiskunnan varoilla ylläpidettävät kolhoosit saa homehtua Joensuun poliisi- ja oikeustalo mukaan lukien..Kysyy nimimerkki: V e r o n maksaja (siis mistä maksanenkaan?)
Kunnan toiminta perustuu ainakin lieksassa "kennenkäpoekkiihyvävelimafian" tarvekartoitukseen.
Suurin tarve on monesti lähellä.
Lähellä on omat, sukulaisten, ystävien, tuttavien, jne. etu. = ennenpitkää aina oma etu.
Tutkikaapa mafian päätöksiä kriittisesti, niin tulee sieltä nopeasti korruptio läpi.
Kunnantalo saa homehtua siksi, että päättäjät tahtovat itselleen hienomman, nykyaikaisemman!
Se saa homehtua niin kauan, että voidaan pitävästi todistaa että ei kannata korjata.
Sitten "kilpailutetaan" urakat, ja hyvävelimafia voi paksusti!
Näin se menee.
Kodin turvaaminen ruunaan jätkille ei ole rahasta kiinni.
Hyvää tahtoa siihen tarvitaan.
Keräys pystyyn, olen mukana!
Etkö ole ennen maksanut veroja.
sulta loppuu rahat.
Nosta veroprosenttia.
Olen shoon kanssa samaa mieltä. Törkeää ottaa lahjoitus vastaan ja siten heti myydä tilukset alta.
Kertokkeepa minulle hölömölle, mistee niitä mehtätyömiehii riittää. Vai onko asukkaiden valintaperusteita muutettu. Isäni oli mehtätyömies ja muistan Metsätyömieskodin takavuosilta. Aikoinaan hyvä ja ilmeisen toimiva idea. Silloin siellä sanottiin asuvan miehiä, jotka olivat työikäisinä elelleet tukkikämpillä ja siten jääneet työn loputtua "asunnottomiksi". Yhden heistä tunsinkin. Tukkikämppäajat ovat jo niin kaukaisia, että vain muutaman tervaskannon voi olettaa olevan keskuudessamme. Siitä kertoo myös hautausmaalla oleva Metsätyömieskodilta edesmenneiden yhteinen hautausalue.
Kaikille ihmisille kunnollinen asuminen ja terveydentilan mukainen hoito on tarpeen ja pitää järjestää siitä ei ole kahta sanaa.
Tyhjille paikoille vois laittaa puu-ukkoja, ei tulis kalliiksi.
Suurempi asia on vanhustenhoito yleensä. Miksi tätä ei nosteta esille, siellä niitä ongelmia on.
Ensin vedetään kaljaa ja viinaa ja sitten käydään lääkärissä ja syödään lääkkeitä.
Aika kallis lasku kaupungille sotepuolelle vanhempana.
Puhdasta viinaa juodaan melekin kymmenen litraa vauvasta vaariin vuodessa lieksassakin.
Miten tähän puututaa. Säästöä tulis tästä eikä metsämieskotia tarviisi tyhjentää.
VOISKO TÄSTÄ TEHDÄ ADRESSIN.
Tarviis muutaman mannerheikin majoittua kyseiseen kotiin niin johan alkais palvelut pelaan ja jenkua löytymään enemmän kyselemättä ja arvuuttelua.
Oteaanko vuodeosastolta paikkoja pois,taistas möly nousta.