Ostin 2012 tammikuussa D90 kitin NIKKOR AF-S DX 18-105/3.5-5.6G VR ED objektiivilla. Nyt on sitten kamera rikki ja odottaa korjaamon jonossa, ainakin bajonetti rikki, mutta onko myös muuta selviää myöhemmin. Jännitystä myös ilmassa sen suhteen, että meneekö omaan piikkiin, kun takuu ei ainakaan ole enää voimassa. :(
Pikaisen googlettelun perusteella eksyin blogiin, missä haukuttiin kyseistä objektiivia juurikin muovisuudesta. Näin amatöörinä en tosiaan tajunnut, että se bajonetti voisi olla myös metallia. Kysymys kuuluukin, että vaikuttaako tuo bajonetin muovisuus oikeasti sen kestävyyteen? Jos vaikuttaa, niin milläköhän hinnalla löytyisi samalla polttovälillä oleva "kestävämpi" putki..?
Vai onko tässä käynyt nyt niin, koko kitin osalta, että ensin ostin sen halvan ja seuraavaksi menen kauppaan ja ostan sen hyvän?
Sylettää!
D90
15
211
Vastaukset
Itse ostin joskus samanmoisen kamerapaketin, ja muovibajonettikin on vielä ehjä. Vallan mainio linssi hintaisekseen jolla otin mahtavia kuvia aikoinaan. Muovinen objektiivinkiinnitysrinkula on tietysti heikompi kuin metalli sellainen jonka Sulannon Mattikin sai hajoamaan ihan huomaamattaan. Muita samalle polttovälille osuvia putkiloita ei Nikoniin taida löytyä joten osta toinen samanlainen joko käytettynä tai uutena.
- Metalli bajonetti
tässä on metallibajonetti ( ei murru niin helposti kuin muovinen):
Sigma AF 3,8-5,6/18-125 DC OS HSM 853955 ( n 280 €) - kaahfjdagf
Kyllähän muovinen hajoaa helpommin, varsinkin kylmällä säällä. Kameran ei tarvitse olla rikki, jos objektiivi hajoaa. Itse hankkisin vähän parempivalovoimaisen objektiivin, jos uusi pitää hankkia ja kuvata haluaa.
Tuollaiset f: 5,6 kittilinssit on lähinnä kameran myyntiä varten ensikäyttäjille. - apinaa koijatan?
Kamera ei tosiaan ole välttämättä rikki, mutta kun objektiivia irrotettaessa sisältä tippuu muovinkappaleita, niin parempi selvittää samalla onko kamera kunnossa, kun huoltoon menee ainoa objektiivi.
Onko nuo muut Nikkorin objektiivit, kyseisen kameran kiinnityksellä, muovisella vai metallisella bajonetillä vai vaihteleeko tämä? Vaihtoehdot taitavat olla uuden objektiivin hankinta tai kokonaan kameran vaihtaminen..Yleensä vain nuo halvat ensiobjektiivit ovat muovisella kiinnityksellä, kalliimmissa ja "paremmissa" bajonetit ovat useimmiten metallisia.
Noiden muovisten bajonettien kanssa saa olla hieman varuillaan, jos kuitenkin on tuuria eikä niitä vahingoita ne toimivat. Metallinen on varmempi ja Nikonilla on 18 - 200 mm VR toiminnolla jossain 600 - 800 euron kieppeillä. Mielestäni hyvä yleiszoomi tuolle D90 rungolle, käytin muutaman vuoden ja nyt viime keväänä se livahti suvussa alaspäin.
On ole käyttänyt saati edes kokeillut Tamronin ja Sigman vastaavia laseja mutta niistä tai tuosta Nikonista valitsisin sopivan laadun ja hinnan suhteen.- Joo, siis ei
Kittisutut on tarkoitettu vain kameran kokeiluun kaupassa.
En lähtisi "Joo, siis ei" nimittämään tuota 18 - 105 mm VR lasia kittisutuksi. Tiedän ainakin yhden henkilön joka on sillä kuvannut tuon D90 nokalla vuosia ja tuhansia kuvia. Tuon lasin ominaisuudet riittävät varmasti kaikkeen tavalliseen kuvaukseen mutta sitä irrotettaessa sekä kiinnitettäessä saa olla varovaisempi kuin jos kiinnitysbajonetti olisi metallinen.
Huomautuksesi antaa ymmärtää sinun olevan sekä kateellinen että täysin ymmärtämätön ja kokematon tällä harrasteen alueella.- 1+13
Työeläkeläinen kirjoitti:
En lähtisi "Joo, siis ei" nimittämään tuota 18 - 105 mm VR lasia kittisutuksi. Tiedän ainakin yhden henkilön joka on sillä kuvannut tuon D90 nokalla vuosia ja tuhansia kuvia. Tuon lasin ominaisuudet riittävät varmasti kaikkeen tavalliseen kuvaukseen mutta sitä irrotettaessa sekä kiinnitettäessä saa olla varovaisempi kuin jos kiinnitysbajonetti olisi metallinen.
Huomautuksesi antaa ymmärtää sinun olevan sekä kateellinen että täysin ymmärtämätön ja kokematon tällä harrasteen alueella.Jopa 18-55 mm kittinikkor on kelvollinen, jos haluaa ottaa valokuvia. Ehkä kateellisuuden ja ymmärtämättömyyden aiheuttaa se että on kokematon. Typerä kommentti kuitenkin.
Olen kyllä kuullut että erään Nikonin kanssa kilpailevan merkin (alkaa C:llä) kittiobjektiivit olisivat niin surkeita että pilaavat muidenkin merkkien kittilinssien maineen - pitäneekö paikkaansa? Olen nimittäin itse kokematon ko. merkin suhteen, joten tuo lausuntoni perustuu pelkästään huhupuheisiin, ja ne saa korjata. Nikkoreista on kokemuksia, ja valokuvauksesta aika pitkältä ajalta. Sen perusteella kitti-nikkori on korkeintaan tekosyy, jos kuvat eivät onnistu.
Jos muovibajonetti hajoaa normaalikäytössä, niin takuu pitäisi korvata selvät materiaalivirheet takuuajan päättymisestä huolimatta. Muutenhan se ei hajoa, mikäli käyttö on ollut kunnollista, eikä sitä ole murjottu tai pudoteltu tai muuten pilattu. Itsellä ei ole ollut ongelmia muovibajonettien kanssa, sellainen taitaa olla ainakin 55-200 VR telezoomissa, joka myös luettaneen ns. kittizoomiksi halvan hintansa vuoksi, ja tekee erinomaista jälkeä! - hjgkhg
1+13 kirjoitti:
Jopa 18-55 mm kittinikkor on kelvollinen, jos haluaa ottaa valokuvia. Ehkä kateellisuuden ja ymmärtämättömyyden aiheuttaa se että on kokematon. Typerä kommentti kuitenkin.
Olen kyllä kuullut että erään Nikonin kanssa kilpailevan merkin (alkaa C:llä) kittiobjektiivit olisivat niin surkeita että pilaavat muidenkin merkkien kittilinssien maineen - pitäneekö paikkaansa? Olen nimittäin itse kokematon ko. merkin suhteen, joten tuo lausuntoni perustuu pelkästään huhupuheisiin, ja ne saa korjata. Nikkoreista on kokemuksia, ja valokuvauksesta aika pitkältä ajalta. Sen perusteella kitti-nikkori on korkeintaan tekosyy, jos kuvat eivät onnistu.
Jos muovibajonetti hajoaa normaalikäytössä, niin takuu pitäisi korvata selvät materiaalivirheet takuuajan päättymisestä huolimatta. Muutenhan se ei hajoa, mikäli käyttö on ollut kunnollista, eikä sitä ole murjottu tai pudoteltu tai muuten pilattu. Itsellä ei ole ollut ongelmia muovibajonettien kanssa, sellainen taitaa olla ainakin 55-200 VR telezoomissa, joka myös luettaneen ns. kittizoomiksi halvan hintansa vuoksi, ja tekee erinomaista jälkeä!Jos on kyse tietyn c:llä alkavan merkin juuri tietystä kameran mukana tulleesta objektiivista, niin tuossa väitteessä on ehkä perää.
Tietty c:llä alkava merkki on kyllä parantanut laatuaan noissa kameran mukana toimitettavissa objektiiveissä ja ehkä syystäkin. Puudelin pökäle nokalla voi antaa ikävän kuvan myös kameran laadusta.
Mitä noita nykyään myytäviä johdannaisia olen nähnyt (niillä otettuja kuvia), niin kyllä niillä voi kuvata muuallakin kuin liikkessä koekuvat. Hintansa arvoisia sano ja kuvanlaadultaan jopa hintaansa nähdän mahtavia. Muussa on sitten hieman pihtailtukin valmistaessa näitä, mutta normaali käytössä kestävät käytön kyllä.
- ....
On syytä musitaa että takuuaika ei päätä virhevastuuta.
* Takuu on myyjäliikkeen, maahantuojan tai valmistajan antama vapaaehtoinen lisäetu
Laki ei määrää antamaan takuuta. Jo kuluttajansuojalaki turvaa kuluttajalle tietyt perusoikeudet virhetilanteissa. Takuun antaminen on vapaaehtoista ja sitä käytetään myyntivalttina yleisesti kodinkoneiden ja elektroniikan kaupassa.
Myyjäliike on vastuussa takuusta, jollei liike ole siitä erikseen ennen kaupantekoa irtisanoutunut.
* Näyttövelvollisuus myyjällä
Laiteviat korjataan takuuaikana yleensä kyselemättä alkusyytä. Jos myyjäliike takuuaikana epäilee, että vika johtuu kuluttajan käyttövirheestä, myyjäliikkeen velvollisuutena on myös näyttää se toteen. Tämä käänteinen näyttövelvollisuus on yksi takuiden lisäetu. Muulloin näyttövelvollisuus virheestä on kuluttajalla.
* Takuuaika ei päätä virhevastuuta
Takuuaika ei ole sama kuin yrityksen vastuuaika virheestä. Kuluttajansuojalaissa ei ole määritelty tuotevirheiden tarkkoja vastuuaikoja.
Jos takuun päättymisestä on kulunut lyhyehkö aika, myyjäliike ei voi kieltäytyä mahdollisesta virhevastuustaan vain perustelulla "Emme korjaa koska takuu on päättynyt". Sen täytyy esittää muitakin perusteluja sille, miksi liike ei ole vastuussa laitteen vikaantumisesta.
* Myyjällä ensisijainen vastuu virheestä
Kodinkoneiden takuuehdoissa ilmoitetaan yleensä huoltoliikkeet, jotka tekevät takuukorjauksia. On luontevaa asioida niiden kanssa, jos laitteeseen tulee vika. Jos tällaista menettelyä ei ole, ota yhteys myyjään.
Myyjäliike ei voi automaattisesti käännyttää kuluttajaa asioimaan maahantuojan tai valmistajan kanssa. Myyjän on hoidettava korjaustoimet takuunantajan kanssa.
Kuluttajan kotivakuutustakaan ei saa panna myyjän vastuulla olevan virheen maksajaksi. Silloin asiakas joutuu kuitenkin maksamaan vakuutuksen omavastuuosuuden, joka sekin kuuluisi selkeässä virhetilanteessa myyjäliikkeen vastuulle.
* Takuu pysyy omistajanvaihdoksessa
Takuu annetaan tuotteelle ja se pysyy voimassa, vaikka tuote vaihtaisi omistajaa. Takuuta ei siis voi rajoittaa tavaran ensimmäiseen omistajaan. Takuunantaja vastaa sitoumuksestaan koko takuuajan tavaran omistajasta riippumatta. Tavaran käyttötarkoitus ei saa kuitenkaan olennaisesti muuttua esimerkiksi yksityiskäytöstä ammattikäyttöön.
* Kestoikä
Kuluttajalla on oikeus odottaa laitteen kestävän normaalikäytössä realistisen kestoikänsä ajan. Laitetta saatetaan elinkaarensa aikana joutua huoltamaan ja korjaamaankin kuluttajan laskuun. Kuitenkin kodinkoneen elinkaaren alkupuolella ja heti takuuajan jälkeen myyjäliikkeen vastuu on suuri. Vastuu pienenee kun laite ikääntyy.
Kodinkoneiden takuuaika on usein 1-2 vuotta. Niiden odotettavissa oleva kestoikä - laitteesta riippuen - on kuitenkin yleensä huomattavasti pidempi. Jos laite rikkoutuu heti takuuajan jälkeen, korjauskustannukset eivät ole vähäiset ja kuluttaja ei ole toiminut käyttöohjeiden vastaisesti, hän voi vedota kestoikään.
Lähde: http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajalle/takuu/- Lisäys...
Vähän lisää aiheesta: http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/1de8011a-dd26-489c-a072-4d838ae79d53.aspx
- Apinaa ei koijattu!
Niinhän siinä kävi, että sain viime viikolla paketin takaisin, bajonetti vaihdettu ilmaiseksi vaikka takuu ei ollutkaan voimassa. Tuon virhevastuun piiriin meni ja hiton hieno juttu itseni kannalta! :) Jas:lta vakuutteli alussa, että nämä kameran korjaukset on vähän erilaisia kuin kännyköiden ja että kuluttajasta halutaan pitää huolta, eipä ollut paskapuhetta tällä kertaa!
Noh, nyt sitten pyörin seuraavan ongelman kanssa. Olin etsimässä valovoimaista objektiiviä sisätiloihin kuvaamiseen ja törmäsin tähän: http://www.rajalacamera.fi/nikkor-af-s-dx-35-1.8g/39JAA132DA/dp?openGroup=714 Mitäs on arvon asiantuntijat mieltä?
toinen kysymykseni liittyy siihen, että kannattaako ostaa dx vai fx lasia? Tuossa yksi tuttu huutelee, että osta fx:ää, kun kohta kuitenkin päivität fullframe runkoon, mutta onko tuossa oikeasti mitään järkeä? Jos ostan fx-lasin 50mm:nä, niin mitä se vastaa tuossa dx:ssä?- Kolmella kakkulalla
Nikkor AF-S DX 35mm f/1.8G on hinta/laatu-suhteensa osalta Nikonin paras lasi. Kenenkään DX-nikonistin ei pidä jättää sitä hankkimatta.
Tuo 35 mm on DX-rungossa normaaliobjektiivi. 50-millinen on FX-rungossa samoin normaaliobjektiivi, mutta DX-rungossa lyhyt tele ja käy varmastikin helposti ahtaaksi sisätiloissa kuvattaessa. Riippuu tietysti siitä, mitä kuvaa.
Nikon DX-runkojen ns. kroppikerroin on 1,5. Objektiivien polttoväli on se mikä se on, eli ei muutu miksikään vaihdettaessa obu DX-rungosta FX-runkoon tai päinvastoin. Se, mikä muuttuu, on kuvakulma (kuvautumiskulma tai miksi kukin sitä haluaakaan kutsua). Täyskennoisessa laajempi, pikkukennoisessa kapeampi. - Kolmella kakkulalla
Vilkaisin FX-lasien hintoja (Rajala). 20-millinen maksaa 735 € ja 24-millinen 579 €. Kummankin valovoima on vain f/2.8 eli tuntuvasti heikompi kuin 35-millisen DX-lasin. 35-millinenkin maksaa 399 € eli tuplat samanpituiseen DX-lasiin nähden eikä tarjoa aivan yhtä hyvää valovoimaa sekään (f/2.0).
En näkisi siis mitään syytä haeskella valovoimaista laajakulma- tai normaaliobjektiivia DX-runkoon FX-lasien puolelta (ellei sitten jokin vanhempi käytetty satu kävelemään halvalla vastaan – D90:hän osaa ruuvailla tarkennuksen kohdalleen vanhemmistakin AF-obuista).
Itse kuvaan D7000:lla ja kaikki kolme kakkulaani ovat DX-Nikkoreita. Kynnys FX-maailmaan on rahallisesti niin korkea, että sen saavat ylittää minua varakkaammat ja näyttämishaluisemmat. Minulle DX-Nikon piisaa oikein mainiosti! Harrastajiahan tässä vain ollaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211881
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1481837Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561572Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1691410Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771385- 1531353
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761183- 591168
- 1191065