Läheisyyden pelkoa

Kiitti vastauksestasi, Milla! :)
Sori, et tää viestini tulee näin viiveellä, mutta mulla ei ole omaa konetta. Luin sen sun kirjoittamasi viestin sieltä Pelot & Jännitys-otsakkeen alta, ja löysin siitä jotain yhtäläisyyksiä mun kokemuksiini verrattuna. Itse olen myös entinen koulukiusattu ja kuten se "psykologikin" sulle vastauksessaan totesi, olen itsekin samaa mieltä siitä, että sillä kokemuksella on jo paljon vaikutusta siihen, miksi sitä suhtautuu edelleenkin niin kovin varauksellisesti muihin ihmisiin. Lisäksi uskon, että varhaislapsuuden kokemuksilla on myös merkitystä. Minäkin olisin enemmän kuin valmis menemään psykoterapiaan, mutta ongelmana on juuri tuo julk. resurssien vähäisyys. Työttömänä en voi ajatellakaan yksit. terapiaan hakeutumista. :(

Kysyit, että haluanko todella olla muiden seurassa vai olenko luonteeltani erakko. Vastaan, että olen tosiaankin enemmän erakkomainen kuin laumasielu. Viihdyn yksinäni paremmin kuin seurassa. Vielä töissä ollessani esim. yhteiset lounastunnit työkavereiden kanssa olivat silkkaa kärsimystä! Mieluummin olisin syönyt yksinäni rauhassa. Eli persoonaltani olen kyllä erilainen kuin sinä. Totesit muuten hyvin, että ehkä mun kannattaisikin todella hyväksyä luonteeni sellaisena kuin se on eikä yrittää vetää jotain teennäistä roolia. Loppujen lopuksihan siinä pettää vain itseään.

Kiitoksia sulle vielä kerran, Milla! Panit minut ajattelemaan! Täytyy sanoa, että olet ikäiseksesi harvinaisen kypsä nuori nainen. "Psykologia" lainaten, sulla on vielä hyvät mahdollisuudet kehittyä sosiaalisesti "pärjäävämmäksi", kunhan itseluottamuksesi iän ja kokemusten myötä vahvistuvat. Sulla on kuitenkin halu olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kyllä kai se on niin, että harjoitusta nämä ihmissuhdetaidotkin vain vaativat. Ja varmaan jokaisella meistä on omat heikkoutemme.

Eli ei muuta kuin positiivisella mielellä eteenpäin! =)