harmaa taivas
usvan peitossa oleva
pelto edessäni
en tarvitse kultaa
en punaisa ruusuja
en mitään muutakaan kimaltavaa
mutta
mihin katosi kevät
ikävä kaivertaa sisimpääni
kun sinäkään et ole luonani
Ajatukseni loihdin kevään takaisin
pikkulinnut
tien reunoihin kukkivat
maantieruusut
kaiken pienimmätkin kevään
merkit
ja
sinut taas luokseni jäävän
usvan peitossa oleva
pelto edessäni
en tarvitse kultaa
en punaisa ruusuja
en mitään muutakaan kimaltavaa
mutta
mihin katosi kevät
ikävä kaivertaa sisimpääni
kun sinäkään et ole luonani
Ajatukseni loihdin kevään takaisin
pikkulinnut
tien reunoihin kukkivat
maantieruusut
kaiken pienimmätkin kevään
merkit
ja
sinut taas luokseni jäävän
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kevät ja varinkin huhtikuu
on täynnä yllätykksiä
Kevään aavistus ja huhtikuun on arvoituksekselline herääminen
on täynnä ylltätyksiä joka antaa ja ottaa.
Kyllä kohta aika kevään on, odottamisen aika vain turhauttaa.
Mitä opimme keväästä,.kirjoitit kerran "kevä't on ikuinen lapsi"
Toukokuu on useimmiten ensimmäinen kevätkuukausi, älä ole malttamaton
kevät on jo tulossa ja sen huomaa jo valoisimmista illoista.
Tykästyin!
Valon saattama kevät on
vaikkeia puut vielä viherhöi
valon lapsi iloitsee
odottaa asfaltinkin kukkivan
Sinä lempeä lounaistuuli
annat mukanasi kevään tuulet
Kiitos sinulle "vieläkin ystäväni"!
Eihän se kevät sittenkään kadonnut.
Runossasi rakennat takatalven tuntumaa. Hieman haikean surumielistä sävyä, joka kuitenkin on ohimenevä hetki.
Ohimenevä, kuten tiedämme takatalvenkin olevan.
Toiveikkuus alkaa jo nostattaa nuppujaan kylmyyden väistyessä.
Onhan se sittenkin tullut. Kevät!
Aurinko lämmittää ja pikkulinnut konsertoivat vielä lehdettömien puiden oksistoissa.
Kaiken yllä leijuu odotuksen tuntu. Kohta, kohta jo kevätkin saa vaistyä kesän tieltä.
Toiveikkuus ja uuden odotus, se hehkuu runossasi, kuin kevään lisääntyvä valo.
Runosi tunnelma on innostava, alun haikeudesta huolimatta, se henkii kevään makuja ja sen valoisuuden värejä. En tiedä, miksi, mutta mieleeni nousee keväinen kuva aurinkoisesta päivästä. Valkoisista koivujen rungoista, vasten tummana kiitävää jokivettä.
Kirkkaan keltainen sitruunaperhonen laskeutumassa siivet väristen vanhojen sulkulaitteiden kivestä hakatuille perustuksille ja västäräkki viipottamassa kiireisenä pitkin sulkukanavan reunakivetystä.
Lehdettömiä ovat vielä koivujen oksat, mutta ilmasa leijuva lämpö sen jo paljastaa. Tästä on vain yksi lyhyt askel...kesään.
Runoissasi on jokin pieni mystisyys, kerronnallinen salaperäisyys, jonka juuri ja juuri onnistun löytämään. Kuin herkkä tuoksu tuulessa, jonka on havaitsevinaan, mutta samassa se jo katoaa löytyäkseen taas aivan yllättäen.
En osaa sitä oikeni muutenkaan määritellä, kai se on juuri se aavistuksenomainen salaperäisyys, joka tekee runoistasi mielenkiitoisellla tavalla kiehtovia.
Olin jälleen kerran hieman pidempään poissa foorumilta ja suurin odotuksin avasin runofoorumin, enkä pettynyt. Kiitos sinulle runostasi.
Kiitos Ceero sanoistasi joilla saat aina mieleni paremmaksi. En ole itsekään käynyt palstalla aikoihin.