Mistä aloittaisin.
Olen kärsinyt nuorempana masennuksesta, olin itsetuhoinen ja yritin itsemurhaa. Olin myös pakko-oireinen ja vainoharhainen, sain flashbackeja ikävistä asioista ja olin todella sekaisin. Luulin, että en ole yksin, joku seuraa minua, joku yrittää tappaa minut, sun muuta. Piilotin teräaseita ympäriinsä kotiin, enkä uskaltanut liikkua yksin omassa kodissa. Näin ja kuulin myös harhoja.
Olen lapsuudesta asti saanut ihmeellisiä aivojumeja, jolloin asiat menevät yhtäkkiä todella nopeasti tai todella hitaasti. Jos asiat menevät nopeasti, kuulen mm. minulle puhuvien ihmisten puheen nopeutettuna, ns. orava äänenä. En saa puheesta mitään selvää, ja tuntuu että teen kaikki liikkeeni todella nopeasti. Kaikki äänet muuttuvat tällöin nopeaksi, musiikista lähtien. Myös kelloa katsoessa kellon viisarit liikkuvat nopeammin. En hallitse kroppaani, en voi seistä tai kävellä, sillä tunnen etten pysy vauhdissa mukana. Tasapainoni järkkyy joka kerta. Jos asiat tuntuvat menevän hitaasti, kuulen kaikki äänet todella hidastettuina, en taaskaan saa kenenkään puheesta selvää ja tuntuu että kaikki ruumiintoimintoni hidastuvat ja myös kehoni liikkeet hidastuisivat. Tällöinkään en pysy pystyssä, ja tunnen etten edes ole omassa kropassani, saati hallitsisi sitä. Näiden tuntemusten jälkeen tulee aina pahaolo, oksettaa.
Sittemmin sairastuin paniikkihäiriöön ja sain siihen lääkityksen.
Nykyisin minulla on hyviä kausia, ja huonoja kausia itseni kanssa. Saatan tuntea itseni todella energiseksi, tuntuu että asiat sujuu ja huoleni ovat takana päin. Ei huoleta mikään, olen puhelias oma itseni ja pidän hauskaa. Nautin elämästä koko sydämestäni. Huonoina kausina taas tunnun masentuvan täysin, en jaksaisi edes nousta sängyn pohjalta, kaikki kotityöt tuntuvat todella raskailta ja en jaksaisi tehdä niitä. Töihin meneminen itkettää (olen ajanut itseni burn outtiin tänä "masennuskautena"), pelkään että tulen hylätyksi ja vedän asioista aivan outoja johtopäätöksiä ja lietson itselleni pahan olon. Ajatukseni kääntyvät taas itsetuhoisuuden puoleen, viimeksi mietin auton alle hyppäämistä kun kävelin suojatiellä ja olin menemässä kauppaan. Säikähdin kun huomasin mitä ajattelen, ja harkitsin terapiaan menemistä. En kumminkaan mennyt. Olin todella huonossa jamassa henkisesti kuukauden? Tai kaksi? Ja sitten taas, yhdessä yössä, kaikki kääntyi päälaelleen. Tuntui että olen elämäni kunnossa, ja kaikki asiat sutviutuvat paikoilleen ja elämä on ihanaa.
Tiedän, että minulla on äänihallusinaatioita. Jokainen ihminen taitaa saada luuloharhoja ("Luulin, että puhelimeni soi?"), mutta tämä on jotain muuta. Joskus kuulen konkreettisesti musiikkin. Minulla ei vain "soi" joku biisi päässä, vaan kuulen sen kirjaimellisesti, ihan kuin joku radio olisi vieressä. Pystyn "koventamaan" ääntä, mutta en hiljentämään. Usein tämä musiikki äityy niin kovasti, tuntuu, että tärykalvot halkeavat.. Olen kerran herännyt keskellä yötä tähän mölinään, ääni vain koveni ja koveni, lopulta pitelin päätäni, huusin ja hoipuin pitkin seiniä kun ei tasapaino pitänyt. En muista milloin meteli loppui. Nykyisin tunnistan jo milloin minulla "soi" biisi päässä, ja milloin se kuuluu oikeasti. Biisit ovat useimmiten sellaisia, joita en ole koskaan edes kuullut. Ja osaan niistä silti sanat ulkoa.
Olen edelleen pakko-oireinen tietyissä asioissa. Kotona, juoksen asunnon monta kertaa läpi ennenkuin voin lähteä. Käyn tuijottamassa samoja lieden nappuloita useaan kertaan, joka kerta luon itselleni ns. runon päähän ("Nolla, nolla, nolla, nolla..") rytmissä, ja aloitan nappuloiden lukemisen aina alusta. Yleensä 4krt riittää (olen tässäkin neuroottinen, en voi katsoa vain viittä kertaa, koska se on pariton luku) Olen kerran löytänyt lieden päältä, ja säikähdin että aiheutan tulipalon. Pelkään todella paljon vesivahinkoja ja tulipaloja.
Joskus myös jos esim. vasemman käteni kyynärpää koski kaveriini, minun oli koskettava myös oikealla kyynärpäällä kaveriin. Tämä oli todella kiusallinen vaiva, mutta tuntui että menetän järkeni ellei oikeakin käsi kosketa. Tätä ei tapahdu enää usein.
Suvussamme on mielisairauksia jonkinverran.
Puhun näistä asioistani ainoastaan anonyymisti. Kerran avauduin koulussa kuraattorille, hän laittoi minulle lähetteen nuorten mielenterveysklinikalle. En koskaan mennyt sinne.
Tunnistaako joku oireet? Varaanko itselleni terveyskeskukseen ajan? Ja kyllä, nämä häiritsevät elämääni.
Olen kärsinyt nuorempana masennuksesta, olin itsetuhoinen ja yritin itsemurhaa. Olin myös pakko-oireinen ja vainoharhainen, sain flashbackeja ikävistä asioista ja olin todella sekaisin. Luulin, että en ole yksin, joku seuraa minua, joku yrittää tappaa minut, sun muuta. Piilotin teräaseita ympäriinsä kotiin, enkä uskaltanut liikkua yksin omassa kodissa. Näin ja kuulin myös harhoja.
Olen lapsuudesta asti saanut ihmeellisiä aivojumeja, jolloin asiat menevät yhtäkkiä todella nopeasti tai todella hitaasti. Jos asiat menevät nopeasti, kuulen mm. minulle puhuvien ihmisten puheen nopeutettuna, ns. orava äänenä. En saa puheesta mitään selvää, ja tuntuu että teen kaikki liikkeeni todella nopeasti. Kaikki äänet muuttuvat tällöin nopeaksi, musiikista lähtien. Myös kelloa katsoessa kellon viisarit liikkuvat nopeammin. En hallitse kroppaani, en voi seistä tai kävellä, sillä tunnen etten pysy vauhdissa mukana. Tasapainoni järkkyy joka kerta. Jos asiat tuntuvat menevän hitaasti, kuulen kaikki äänet todella hidastettuina, en taaskaan saa kenenkään puheesta selvää ja tuntuu että kaikki ruumiintoimintoni hidastuvat ja myös kehoni liikkeet hidastuisivat. Tällöinkään en pysy pystyssä, ja tunnen etten edes ole omassa kropassani, saati hallitsisi sitä. Näiden tuntemusten jälkeen tulee aina pahaolo, oksettaa.
Sittemmin sairastuin paniikkihäiriöön ja sain siihen lääkityksen.
Nykyisin minulla on hyviä kausia, ja huonoja kausia itseni kanssa. Saatan tuntea itseni todella energiseksi, tuntuu että asiat sujuu ja huoleni ovat takana päin. Ei huoleta mikään, olen puhelias oma itseni ja pidän hauskaa. Nautin elämästä koko sydämestäni. Huonoina kausina taas tunnun masentuvan täysin, en jaksaisi edes nousta sängyn pohjalta, kaikki kotityöt tuntuvat todella raskailta ja en jaksaisi tehdä niitä. Töihin meneminen itkettää (olen ajanut itseni burn outtiin tänä "masennuskautena"), pelkään että tulen hylätyksi ja vedän asioista aivan outoja johtopäätöksiä ja lietson itselleni pahan olon. Ajatukseni kääntyvät taas itsetuhoisuuden puoleen, viimeksi mietin auton alle hyppäämistä kun kävelin suojatiellä ja olin menemässä kauppaan. Säikähdin kun huomasin mitä ajattelen, ja harkitsin terapiaan menemistä. En kumminkaan mennyt. Olin todella huonossa jamassa henkisesti kuukauden? Tai kaksi? Ja sitten taas, yhdessä yössä, kaikki kääntyi päälaelleen. Tuntui että olen elämäni kunnossa, ja kaikki asiat sutviutuvat paikoilleen ja elämä on ihanaa.
Tiedän, että minulla on äänihallusinaatioita. Jokainen ihminen taitaa saada luuloharhoja ("Luulin, että puhelimeni soi?"), mutta tämä on jotain muuta. Joskus kuulen konkreettisesti musiikkin. Minulla ei vain "soi" joku biisi päässä, vaan kuulen sen kirjaimellisesti, ihan kuin joku radio olisi vieressä. Pystyn "koventamaan" ääntä, mutta en hiljentämään. Usein tämä musiikki äityy niin kovasti, tuntuu, että tärykalvot halkeavat.. Olen kerran herännyt keskellä yötä tähän mölinään, ääni vain koveni ja koveni, lopulta pitelin päätäni, huusin ja hoipuin pitkin seiniä kun ei tasapaino pitänyt. En muista milloin meteli loppui. Nykyisin tunnistan jo milloin minulla "soi" biisi päässä, ja milloin se kuuluu oikeasti. Biisit ovat useimmiten sellaisia, joita en ole koskaan edes kuullut. Ja osaan niistä silti sanat ulkoa.
Olen edelleen pakko-oireinen tietyissä asioissa. Kotona, juoksen asunnon monta kertaa läpi ennenkuin voin lähteä. Käyn tuijottamassa samoja lieden nappuloita useaan kertaan, joka kerta luon itselleni ns. runon päähän ("Nolla, nolla, nolla, nolla..") rytmissä, ja aloitan nappuloiden lukemisen aina alusta. Yleensä 4krt riittää (olen tässäkin neuroottinen, en voi katsoa vain viittä kertaa, koska se on pariton luku) Olen kerran löytänyt lieden päältä, ja säikähdin että aiheutan tulipalon. Pelkään todella paljon vesivahinkoja ja tulipaloja.
Joskus myös jos esim. vasemman käteni kyynärpää koski kaveriini, minun oli koskettava myös oikealla kyynärpäällä kaveriin. Tämä oli todella kiusallinen vaiva, mutta tuntui että menetän järkeni ellei oikeakin käsi kosketa. Tätä ei tapahdu enää usein.
Suvussamme on mielisairauksia jonkinverran.
Puhun näistä asioistani ainoastaan anonyymisti. Kerran avauduin koulussa kuraattorille, hän laittoi minulle lähetteen nuorten mielenterveysklinikalle. En koskaan mennyt sinne.
Tunnistaako joku oireet? Varaanko itselleni terveyskeskukseen ajan? Ja kyllä, nämä häiritsevät elämääni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Unohdin listasta vielä tärinäharhat.
Usein minusta tuntuu, että alusta jolla makaan, tärisee. Siis että koko sängyn pääty tärisisi. Tärinässä on mahdoton nukkua ja taas tulee pahaolo.
minulla on myls tuo juttu että tuntuu ettö kaikki menee nopeasti
Diagnoosia täällä kenenkään mahdoton antaa, siihen tarvitaan asiantuntija.
Mistään varsinaisesta mielisairaudesta tuskin on kyse. Mieleen tulee dissosiaatiohäiriö, paljon muistuttaa siitä. Se on hyvin usein seurausta käsittelemättömästä traumasta. Ap kertoo mm. falchbakeista joka on tyypillistä juuri tuossa.
Suosittelen yhteyttä lääkäriin, ja pyydä lähetettä psykologille. Sun pitää saada apua, tuo on hyvin raskasta ja tuskallista. Luultavasti tarvitsisit pitempiaikaista psykoterapiaa, mutta se on asiantuntijan pääteltävissä, ei täällä keskustelupalstalla!
Toivon että todella haet apua!
Ja jos kiinostaa, hae googlesta dissosiaatio ja traumat. Enhän tiedä onko tuo sitä, mutta muistuttaa kovasti.
skitsofrenia
Psykiatri arvailee, mutta juuri tuosta arvailusta teille maksetaan tähtitieteellistä pakkaa. Satujen sepityksestä maksetaan ja siinä sivussa voi leikkiä Jumalaan.
Ap oireesi kuulostavat tutuille. Minulla lapsena oli noita nopea hidas juttuja (epäilin epilepsiaa)
Nuorena sairastuin paniikkihäiriöön, joka katosi itsellään parissa vuodessa.
Elin 20v tuon jälkeen normaalia elämää, kunnes masennuin psykoottisesti ja päädyin hourulaan lepäilemään. Siellä sekopää psykiatri langetti dg bipo II.
Neuroleptit veivät psykoottisuuden, mutta sivu vaikutukset tuossa lääkkeessä olivat niin kauheat, että lopetin niiden syömisen.
Nyt tuosta psykoosiajasta on vuosi ja tunnen oloni ihan hyväksi. Töissä käyn ja elän normaalia elämää.
Varmasti minun päässäni joku vika on, en kiellä sitä. Raskasta Se on, kun elämä tuntuu olevan yhtä kriisistä kriisiin kulkemista.
Poimin kirjoituksestasi yhtäläisyyksiä mun elämääni ajatellen paljon,flashbackit,tärinän tunteet ym. Minusta on tuntunut viimeiset 25 vuotta, (olen nyt 42v) että onnistun "mokaamaan" jostakin syystä aina syksyllä asiani todella pahasti? Eli menen sanomaan tai tekemään jotain jota murehdin ja märehdin sitten koko talven,keväällä jo hulluuden rajoille asti. Nyt tuntuu että olen keksinyt syyn tälle, pakkoajatukset! Päähäni tulvii mitä epämielyttävämpiä asioita menneestä ja tulevasta, on inhottavia ajatuksia että onko mua käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi, tai olenko satuttanut jotain ihmistä ,vaikka tiedän että näin ei ole tapahtunut, pääni pyrkii nostamaan asiat uudelleen ja uudelleen pintaan? Yritän tasapainotella ajatusten kanssa mutta pääni tuntuu olevan aina askeleen edellä:( itsemurhaajatuksetkin on käyneet mielessä,tullut tunne että silläköhän tämä miettiminen loppuisi.välillä on hyviä hetkiä välillä tosi ahdistavia, ainoa mikä lohduttaa on se että minä en ole yksin näiden ongelmien kanssa et ole sinäkään,meitä on Suomessa paljon, tsemppiä ja hyvää kesää