Luulen jälleen nähneeni erään tietyn henkilön vähän aikaa sitten. Varma en taaskaan ole. Seuraa sillä ainakin näytti olevan. Tuli taas mieleen, että miten helvetissä olen ikinä voinut ajatellakaan, että mitään voisi koskaan ollakaan. Ihan eri maailmat.
Olisipa taas niin hyvä syy vuolla ranteet auki, että. Harmi että se silloin melkein puoli elämää sitten jäi puolitiehen. Olisi monelta murheelta säästynyt.
Tulipahan nyt sitten tuokin luuranko kaapista ulos, mutta ihan vitun sama. Nyt tiedätte millainen friikki keskuudessanne pyöriikään, mutta menköön samaan konkurssiin. Tuo varmaan hyvin pitkälti selittääkin sen, miksi olen sellainen kuin olen. Eli en välttämättä niitä kaikkein sosiaalisimpia persoonia ja muutenkin monella tapaa hyvin hankala ihminen jonka on vaikeaa luottaa kehenkään, ei aina edes lähimpiin sukulaisiin.
Olisihan se nyt ihan älytöntä ajatellakaan, että minulle mitään onnellisuutta olisi tarkoitettu. Yksin se on loppuun asti tarvottava kuten tähänkin saakka. Jos joku minulle selkänsä kääntää, niin paluuta entisen ei ole. ei ikinä eikä missään olosuhteissa. Loppu on loppu.
Pitäisi varmaan yrittää tällekin palstalle käytetty tarmo kanavoida sijoitusharrastukseen, vaikka nappikauppaahan sekin loppupeleissä on. Raha ei tuo onnea, mutta arjessa selviytymistä se helpottaa. Köyhän on pakko yrittää raapia ylimääräistä penniä jostakin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Samat fiilikset mulla, hyvin sanottu!
Noh ootko sä jutellut hänelle eronne jälkeen? Mistä sä tiedät mitä hän tuntee ja tahtooko hän olla sun kanssasi.
Aika muuttuu ja ihmiset muuttuvat. Toiset parempaan suuntaan toiset pahempaan.
Miksi sä manaat noita piruja seinille ja oot valmiiksi jo masentunut. Tyhjän saa pyytämättä ja kukaan ei tule sua kotonta hakemaan jos et oo kutsunut.
Ja jos hän ei ole susta jostain syystä kiinnostunut niin varmasti löytyy ihana ja mukava ihminen joka on susta kiinnostunut. Mitä mitä haluat oikeasti ja jos hän on sitä mitä haluat niin ota yhteyttä.
Sulla on älliä kun olet piensijoittaja. Jos ei olisi älliä niin olisit konkassa. Käytä älliäsi ja ole rohkea mies tai nainen.