Jälki-istunto

JarkkoZ

-Kotona sain taas kerran kunnon huudot kun oli jälkiistunto lappu allekirjoitettavana. Olin mennyt sanomaan kaverille väärään aikaan että "Ei vittu ku tää on perseest olla tälläsen vanhan mummon tunnil " ja tuntihan siitä tuli istuttavaa. Seuraavana päivänä jälki-istunto olisi ja kysyin et onko muita tulossa sinne. Ensimmäistä kertaa jäin yksin jälki-istuntoon. Ajattelin että menisin sinne ensi viikolla mutta viimeisellä tunnilla joka oli äidinkieltä Liisa (meidän opettajamme) sanoi minulle että " Jää tähän luokkaan, jälkkä on tänään poikkeuksellisesti täällä."
Muut pääsivät viettämään viikonloppua ja minä 16-vuotias jannu jään istumaan jälkkään. Katselin n.35-vuotiaan Liisan persettä kun hän järjesteli hyllyjä. Tunsin kuinka kalu alkoi kasvaa housuissa. Hänellä oli kaunis,pyöreä peppu ja kauniit rinnat. Hän kääntyi ja pyysi minua apuun viemään turhat kirjat hyllystä varastoon. "Ei helvetti" oli ensimmäinen ajatus kun tajusin sen. Miksi juuri nyt kun kunnon stondis päällä. No, koitin peitellä stondista parhaani mukaan ja hain kirjat. "Seuraa mua varastolle niin saadaan kirjat oikeaan paikkaan" Liisa selosti. Hän avasi lukitun oven ja astuin sisälle. Hän kertoi minne laittaa kirjat ja huomasin hänen katsovan tiettyä kohtaa minussa jolloin punastuin. Silloin Liisa sanoi : Minäkös tuon aiheutin?" ja en saannut sanottua vastausta. "Eikai tässä muu auta kuin hoitaa se pois" Liisa sanoi ja lukitsi oven. Hän tuli eteeni ja avasi vyöni ja laski housuni ales. Tunsin hänen kylmät sormensa kalussani kun hän tarttui siihen ja alkoi vatkata sitä. Se tuntui aivan uskomattomalta. Hän otti kullin suuhunsa ja aloitta taidokkaan munan imemisin hän sai kokonaan 15cm pitkän kalun suuhunsa. Hänen kieli tuntui ihanalta terskaani vasten.Silloin sain sanotuksi että " Laukeen kohta", jolloin hän päästi kaluni ulos suustaan.
Hän sanoi "Kalle nyt sun vuoro hoidella mua" ja hän kävi suutelemaan mua ja vastasin siihen innokkaasti. Riisuimme toisemme ja hänen kauniit rinnat pulpahtivat esille.Hieroin hänen nännejään ja nuolin niitä. Hän käski minun nuolla hänen pilluaan joka valui kiimasta kosteana. Se oli ihanaa hän sanoi ja käski minun jatkaa. Pian sanoin " No voisinko panna sua kohta?" ja vastaus kuului nopeasti. Ja sehän oli kyllä! Hän kääntyi kontinleen ja käski minun alkaa panemaan häntä. Aloitin panemaan hänen pilluaan." Kuinka ihanalta se voikaan tuntua" mietin työnnellessän kaluani häneen. Hänellä oli kova homma olla tarpeeksi hiljaa kun jynssäsin häntä takaa päin. Ja yhtäkkiä tunsin kuinka lasti lähti liikkeelle ja samaa aikaa huomasimme että joku yritti avata ovea. Laukesin hänen sisään ja hän sai myös orkun.Sitten huomasin että oven lukko alkoi kääntymään ja kahva painui ales ja ovi alkoi aueta...

Eli tässä ois mun eka novelli (Joo on varmaan huono nopeesti tehty ja aika nopeesti etenee mut teen paremman myöhemmin) ja olis kiva saada kommentteja ja neuvoja jos joku niitä keksii.

4

4529

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6999

      uh sain vittu orgasmin ja näyttö on iha mällis

    • cgyk

      Iha hyvä ekaksi novelliksi, vielä ku sitä tarinan pituutta saa lisää ja enemmän tunteiden ja ympäristön kuvailua niin hyvä tulee.

    • sexman3

      hyvä oikein HYVÄ

    • aevggty

      jatkoa.. O.O

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      376
      1450
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      971
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      915
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      91
      913
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      69
      875
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      619
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      604
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      585
    Aihe