Lapseni on syntynyt raskausviikolla 35. Hän osaa imeä oikein hyvin eikä muita ongelmia ole, mutta joudun antamaan hänelle pullosta lisäruokaa,koska hän ei vielä jaksa imeä tarpeeksi maitoa rinnasta.
Mistä tiedän milloin voin lopettaa lisäruoan antamisen? Hän on nyt 2 viikon ikäinen ja tuntuu aika pirteältä jo, mutta en uskalla jättää häntä rintaruokinnan varaan. Minusta tuntuu, että lisäruoan voisi jättää pois, mutta en uskalla.
Onko kellään kokemusta samasta asiasta tai jotain neuvoja?
Keskosen imetys
5
1292
Vastaukset
- Kätilö
Voit olla yhteydessä lähimmän sairaalasi keskolaan ja kysyä mikä on viimeisin suositus. Onnea koko perheelle!
- pienen pojan äiti
vähennä korvikkeen antamista vähitellen niin rinta maidon määrä kasvaa samassa suhteessa. kannattaa varmaan katsoa paljonko vauva saa korviketta yhteensä päivän aikana ja vähentää tätä kokonais määrää. eli joka aterialla annat vähän vähemmän kuin ennemmin.
- Äiti
Uskoisin myös, että sinun kannattaa siirtyä pullosta kokonaan rintaruokintaan vähitellen. Mutta itse toteuttaisin siirtymisen todellakin kiirehtimättä, pikkuhiljaa. Pidentäisin rintaruokinta-aikaa joka päivä vähäsen, yrittäen samalla arvioida vauvan imemisvoimien kasvua. Oma lapsemme syntyi raskausviikolla 32, ja kun pääsi keskolasta kotiin, niin ei jaksanut pitkään imeä, joten jatkoin pullosta. (Tosin joudun pian siirtymään kokonaan korvikkeeseen, sillä maidon "tuotantoni" oli todella vähäistä). Lapsesi on vielä niin pieni, että antaisin hänelle huoletta pullosta lisäruokaa vielä ainakin muutaman viikon ajan. Mutta en todellakaan ole alan ihmisiä, joten kannattaa kysyä keskolan sairaanhoitajilta neuvoa. Olet onnekas, kun sinulla riittää omaa maitoa vauvallesi! Onnea teille!
- keskosvauvan äiti
meillä poika syntyi rv 34 ja painoi 2 kg sairaalassa ollessa oli apuna syöttöletku ja pullo rinnan lisänä. kotiin päästessä kahdenviikon ikäisenä ne jäivät sairaalaan kukaan ei sanallakaan maininnut lisä ruuasta pullolla. ja hyvin on riittänyt poika painaa jo 5,5 kg/3kk. sinuna tekisin niin että kokeilisin antaa pelkkää rintaa,jos vauva on tyytyväinen saa hän varmasti riittävästi maitoa jos neuvola on lähellä voi käydä punnitsemassa vauvaa niin usein kun se tuntuu tarpeelliselta tai terveydenhoitaja voi käydä kotona. niin ainakin meillä kotiin tullessa terkkari kävi eka viikon aikana punnitsemassa vauvan kaksi kertaa niin nähtiin saako ruokaa tarpeeksi. muutenkin huomattava edistys voi tapahtua parissa päivässä meillä vauva syöttöletkun pois ottamisen jälkeen sai lisän pullosta vain päivän ajan ja yhden yön aikana alkoi syödä pelkkää rintaa joten suosittelen kokeilla! tsemppia rintaruokintaasi,se on sen vaivan arvoista! onnea muutenkin koko perheelle!
- hoituri
keskosvauvan äiti kirjoitti:

Olen töissä keskolassa ja voin huoletta suositella pelkän rinnan KOKEILUA. Ainahan sitä lisäruokaa taas saa annettua, jos lapsen paino ei nouse riittävästi. Eli neuvolaan vaan vaa'alle kerran, pari viikossa niin näet alkaako paino nousta hyvin pelkällä rinnalla. Jos nousu on huonoa, annat taas lisämaitoa. YKSINKERTAISTA! Vauva ei todellakaan kuole nälkään, vaikka vähän aikaa saisikin hieman niukempaa maitomäärää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393