Olen 19-vuotias poika. Olen ollut masentunut ainakin ala-asteen lopusta. En kestä tätä! Jotkut päivät ovat vähän parempia kuin toiset. Nuoruuden pitäisi olla elämän parasta aikaa ja minä pelkään että se menee minulta ohi. Tuntuu ettei ole enään yhtään kavereita. Vaivun kokoajan syvemmälle. Haluan elää niin kuin muut. Miksei onnistu? Ihailen muita ikäisiäni miehiä, tai oikeastaan kadehdin. Haluan olla normaali. Minulla on vamltavasti pakko-oireita. Aspergeria epäillään. Ja kyllä käyn terapiassa ja on lääkkeet. Armeijan jouduin keskeyttämään. Haluan päästä matkustelemaan ja juhlimaan ja serustella. Haluan!!!! En vain pysty...
Haluan normaalin elämän!!!
Vihaan tätä
1175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikea mennä mitään käytännön neuvoja antamaan. Sen verran voin kuitenkin sanoa, ettei "normaalia" elämää ole olemassa. Se juhliminen ja seurusteleminen on yksi elämäntyyli, joka on hyvin näkyvästi esillä nykyisessä länsimaalaisessa kulttuurissa, mutta todellisuudessa tämä ei ole mikään normi.
Maailma on pullollaan ihmisiä, jotka arvostavat toisessa sitä ominaisuutta, ettei tämä ole tyrkyttänyt ja kuluttanut itseään kaupungin jokaisessa baarissa ja pannut jokaista mahdollista henkilöä. Nämä ihmiset vain sattuvat meidän kulttuurissamme jäämään helposti taka-alalle.
Minullakin on aspergeria epäilty. Ei sitä kuitenkaan ollut. Ne epäilyt ovat aina mitä ovat.