olisikohan reumaa?

olen kärsinyt selkäkivuista 98 vuodesta lähtien. nyt 26 vuotiaana ja varsinkin viime vuosina, on tilanne pahentunut. Lääkärillä käynyt pari kertaa, mutta ei paljon nappaa popsia kipulääkitystä ja makoilla. Vuosien aikana huomannut että ainoa apu on tullut pysymällä liikkeellä ja elämällä terveellisemmin. Sitä en kuitenkaan tajunnut kuin kantapään kautta, joten muutaman vuoden räväkkä nuoruus vei selkää huonompaan suuntaan. 2 kertaa on ollut pahat kipujaksot joista jälkimmäinen oli todellista helvettiä. Silloin tuli kaikkea kipulääkitystä kokeiltua, mutta eivät auttaneet mitään. Nyt rauhoituttua olen muuttunut urheiluhulluksi ja uskotellut olevani terve. Kuitenkin esim molemmat olkapääni (ensin toinen vuoden alussa, toinen lähiaikoina) ovat oudosti kipeytyneet, eivätkä kestä painoharjoittelua (ei edes kunnolla punnerrusta lattialla).. tuntuu että vaiva ei mene ohi sitten millään. taukoa salilta ja lepoa olen kokeillut mutta ajan hukkaa tuntuivat olevan..
Käyn viikottain uimassa, salilla, lenkillä ja kunto on muuten erinomainen.
Selkä tuntuu menevän pikkuhiljaa enemmän "lukkoon" ja uusia kipuja ilmaantuu aika ajoin. En anna niiden masentaa vaan jatkan yrittämistä ja uskon selviäväni...
Iskias minulla todettiin 98 vuonna, mutta silloinen tilanne oli kaikin puolin leikkiä nykyisiin oloihin. Tuntuu että joka nikaman väli olisi kulunut...
1440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..Minulla oli ja on edelleen kyseisenkaltaisia oireita, mm. olkapääkivut ja tietysti selkäkivut. Diagnoosi oli selkärankareuma. Kannattaisi varmaankin käydä perusteellisissa tutkimuksissa. Liika rasitus ei välttämättä ole hyväksi, monipuolinen ja aktiivinen liikunta kylläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m26 kirjoitti:

olen kärsinyt selkäkivuista 98 vuodesta lähtien. nyt 26 vuotiaana ja varsinkin viime vuosina, on tilanne pahentunut. Lääkärillä käynyt pari kertaa, mutta ei paljon nappaa popsia kipulääkitystä ja makoilla. Vuosien aikana huomannut että ainoa apu on tullut pysymällä liikkeellä ja elämällä terveellisemmin. Sitä en kuitenkaan tajunnut kuin kantapään kautta, joten muutaman vuoden räväkkä nuoruus vei selkää huonompaan suuntaan. 2 kertaa on ollut pahat kipujaksot joista jälkimmäinen oli todellista helvettiä. Silloin tuli kaikkea kipulääkitystä kokeiltua, mutta eivät auttaneet mitään. Nyt rauhoituttua olen muuttunut urheiluhulluksi ja uskotellut olevani terve. Kuitenkin esim molemmat olkapääni (ensin toinen vuoden alussa, toinen lähiaikoina) ovat oudosti kipeytyneet, eivätkä kestä painoharjoittelua (ei edes kunnolla punnerrusta lattialla).. tuntuu että vaiva ei mene ohi sitten millään. taukoa salilta ja lepoa olen kokeillut mutta ajan hukkaa tuntuivat olevan..
Käyn viikottain uimassa, salilla, lenkillä ja kunto on muuten erinomainen.
Selkä tuntuu menevän pikkuhiljaa enemmän "lukkoon" ja uusia kipuja ilmaantuu aika ajoin. En anna niiden masentaa vaan jatkan yrittämistä ja uskon selviäväni...
Iskias minulla todettiin 98 vuonna, mutta silloinen tilanne oli kaikin puolin leikkiä nykyisiin oloihin. Tuntuu että joka nikaman väli olisi kulunut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu