Hesan JylhäLook pimeänä ja työntekijät poissa?

Jylhän Look on konkassa, se jo tiedetään.
Nyt kuulin, jo tällä hetkellä Hesankin piste on suljettu, on aivan pimeänä koko paikka.
Lisäksi esim. se saikku joka pisteli karseita hirviöhuulia Tuksulle, on lähtenyt kokonaan paikasta.
Lisäksi kuulin sellaista, että siellä laitetut huulitäytteet ym eivät kestäneet kuin muutaman vkon, kun ammattilaispaikassa laitettuna samat kestivät jopa n vuoden.
Kertokaa lisää te jotka paremmin tiedätte...
4329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko kukaan ankkahuulet hankkinut tyyppi ajatellut seurauksia, kun aine lähtee verenkiertoon jossain vaiheessa, mitä sitten tapahtuu, kun sitä glamour-ainetta joutuu sisäelimiin, maksaan ja ympäri pitkin elimistöä.
Omituinen muoti turvottaa ylähuulen ja nenän välinen alue?. Ennen olisi kauhisteltu, jos jollain olisi ollut sellaiset ankkahuulet, myös ylipaksuja huulia kauhisteltiin ns. n££kerihuulina.

Äänestä
  • Laatukirurgia on ainoa paikka, jossa 5 vuoden takuu on voimassa kanssa sen 5 vuotta.

    Noiden erilaisten konkurssifirmojen (kuten The Look), takuut lakkaa, kun firma menee konkurssiin. Valitettavasti nyt ovat monet ilman takuuta, kun eivät tutkineet huolella yrityksen taustoja.

    Äänestä

Jylhä etsii Oulussa tuolipaikan vuokraajia kampaajista.Älkää vaan tytöt haksahtako,kuseen joudutte!

Äänestä

Eihän Jylhä etsi mitään, Jylhä on nurin. Look on sen Randströmin, joten se etsii. Eikö? Look EI ole yhtä kuin Jylhä, nyt on uusi omistaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


====???? kirjoitti:

Jylhän Look on konkassa, se jo tiedetään.
Nyt kuulin, jo tällä hetkellä Hesankin piste on suljettu, on aivan pimeänä koko paikka.
Lisäksi esim. se saikku joka pisteli karseita hirviöhuulia Tuksulle, on lähtenyt kokonaan paikasta.
Lisäksi kuulin sellaista, että siellä laitetut huulitäytteet ym eivät kestäneet kuin muutaman vkon, kun ammattilaispaikassa laitettuna samat kestivät jopa n vuoden.
Kertokaa lisää te jotka paremmin tiedätte...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu