Hei!
Kokenut kissakoti keski-suomesta etsii 9v Bengali-pojan kaveriksi kahta maatiaispentuveljestä.
Meidän perheessämme on aina ollut kolme kissaa, mutta nyt reilun vuoden aikana nukkui kaksi kisua pois :'(
Toinen oli benkkupojan veli, ja toinen pelastuskissa joka eli pitkän elämän.
Nyt poikamme on aivan yksikseen ja ihmeissään, kun ei ole enää kisukavereita ..
Etsin veljeksiä, jotta heillä olisi toisensa tukenaan, kun tulevat uuteen kotiin, jossa on jo yksi kisu.
Mieluiten pentuja, joiden luovutusikä olisi joskus toukokuun lopulla, tai hieman aikaisemmin.
Rokotetut, sirutetut, madotetut sekä el.lääkärin tarkistamat pennut, kastroinnin voin hoitaa itse kun pojat ovat hieman vanhempia.
Kustannuksista maksan luonnollisesti kuittien osoittaman summan.
Yhteyden otot alkuun:
[email protected]
Paikkakunta: Laukaa
Ostetaan 2 maatiaispentua
Werdendi
0
85
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1231694Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581242
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771191