Upea kirja, koukuttava. Kirja oli luettava yksillä silmillä kannesta kanteen.
0Äänestä
Zsepsus
Uutena saariston osa-aika-asukkina oli hienoa jo vähän ymmärtää noita kuvauksia saaristoluonnosta ja vuodenajoista. Mahtavat henkilökuvat ja kerronta.
Vaikka olen mies niin silmä kostui väkisin, kun ajatteli omaa parisuhdetta ja jos vaikka itse sattuisin poistumaan yllättäin täältä, niin miten rakkaani jaksaisi eteenpäin.
Olisi tehnyt mieli keskustella vaimon kanssa tästä asiasta, mutta hän ei ole vielä lukenut kirjaa ja en halunnut paljastaa juonta etukäteen.
0Äänestä
Henhoo
Samaa mieltä Zepsuksen kanssa! Harvoin mikään kirja koukuttaa yhtä tehokkaasti kuin "Jää". Myös kirjan nimi jäi helposti meikäläisen mieleen.
Jos pidätte saaristolaiselämästä kertovista kirjoista, suosittelen lukemaan Sally Salmisen romaanin "Katriina", joka on saanut ensimmäisen palkinnon ruotsalaisessa romaanikilpailussa 1936. Luin sen eka kertaa 12-vuotiaana ja se teki vaikutuksen. Luin aikuisena uudelleen ja edelleen kirja oli vaikuttava. Suosittelen!
0Äänestä
sampooo
Muistelenpa joskus vuosikymmeniä taakse lukeneeni "Katriinan. Ainakin jos se kertoo Johan velmusta, joka sisäsuomessa pistäytyessään houkutteli talontyttären matkaansa. Ylpeällä talollisentytöllä riitti nielemistä uudessa, liki torpparinmuijan asemassa, miehen seilatessa meriä. Ei huono
0Äänestä
tähänpitäisjotain
Yhtä touhottamista, ainakin alku. Kesken jäi.
0Äänestä
Ei.mieli.kirjojani.mut
Tuolla kirjahyllyssä kyseinen kirja lojuu koskemattomana, eikä ole halua tarttua siihen lainkaan. Mutta saa nähdä, ehkä se päivä vielä tulee :)
Vastaukset 9
Vanhimmat

Hieno kirja.
https://vahankaytetty.fi/ulla-lenalundberg-jaa.html
Tuolla edullisesti myynnissä 1 kpl :)
Spolatkaa mitä siinä tapahtuu, olen ehkä puoleen välin lukenut ja nukahtanut. Virsiä veisataan ja soppaa keitetään, muuta? Kertokaa vähän :)