Heippa! Jälleen kommentaatiota kaipaan tekstinpätkästä. Tällä kertaa tärkeimpänä huomiona itselle olisi kerronta. Valkkasin jälleen yhden kohtauksen (tällä kertaa yhtenäisen ja peräkkäisistä kappaleista), vaihdoin nimet Seitsemän Veljeksen nimistöön, ja kaipaisin mielipiteitä siitä mikä on tehty huonosti ja mikä ei toimi. Oma tekstini on nyt sellaisessa vaiheessa että kerronnan muokkaus on enemmän kuin paikallaan. Siksipä taas häiriköin tällä foorumilla.
Ja lähtee:
- Tiesin tämän.
Aapon kuiskaus kaikui kuuroille korville. Heidän ympärillään hääri joukko irvistelijöitä, ihmisiä kuin eläimiä, petojen ja lauhkeiden kasvinsyöjien turkeissa ja terävät keihäät ojossa. He liikehtivät levottomasti, liiankin, huojuivat ja sylkivät. Heidän puheensa ei ollut sanoja, vaan karjuntaa ja sähinää kuin niillä eläimillä joiden nahan he olivat riistäneet omiksi pukineikseen.
- Öö...
Juhani oli ehtinyt saada kätensä huotralle, piti vyöstään kiinni eikä uskaltanut liikkua. Tuomaksen oli kauhu kangistanut. Häntä pukattiin terävällä tikulla rintaan, ja hän heilahti taakse kuin jäkäläpallo. Mutta oli yksi joka uskalsi. Tonttu nosti katseensa. Toisten jaloista hyökkääjät eivät näyttäneet häntä edes huomioivan, luulivat kaiketi lapseksi. Mutta hän katsoi ja pisti mieleensä kaiken minkä näki. Tulijat eivät olleet sotureita, sen ensimmäisenä. Harmaat hiukset ja totiset ilmeet siroilla mutta kurttuisilla kasvoilla saivat hänet melkein hymyilemään. Jos jokin oli epätodennäköistä, niin ainakin joutuminen vihaisen muorilauman ympäröimäksi keskellä kaukaisinta metsää. Mutta oli joukossa myös lapsia ja nuorempia naisia. Kaikki aseissa ja kaikki yhtä uhmakkaina. Aapo ei katselisi touhua enää kauan. Hän aprikoi ja veti syvään henkeä ennen kuin antoi liekkien taas loimuta. Hän laski. 13 ahdistajaa hyppi heidän ympärillään kuin 13 mustaa silloin aikoinaan, vain sillä erotuksella että mustat osasivat käyttäytyä. Ne olivat tahtoneet ottaa heidät hengiltä ja sillä hyvä. Ei riekkua ja pelotella.
Aapo ei tahtonut polttaa ketään. Sekin onnistuisi, mutta hän sattui olemaan henkilö joka ajatteli myös tulevaa. Jos he nyt pelaisivat korttinsa väärin, mikä heidän tilanteessaan kävisi ponnistellen tai ponnistelematta, se olisi epäilemättä viimeinen luku virheiden pitkässä kirjassa. Pako metsään ja yksi kärventynyt villi eivät toisi hyötyä silloin kun perässä rientäisi metsäläisten koko jahtiseurue. Muori, muori, vanha mies, nuori... Aapo laski suuntaa, ja hänen katseensa takertui yhä uudestaan eräisiin kasvoihin. Ne kohosivat harmaiden sudentaljojen ja rusehtavien peuranvuotien yli, toisten takaa siitäkin huolimatta että niiden haltija koitti ne kätkeä.
- Öö...
Keihäänkärki hipaisi Aapon harmaata tukkaa. Kävelykepillään tämä pyyhkäisi sen pois kuin inhottavan risun metsäpolulla. Hän nousi varpailleen ja koitti nähdä paremmin. Tuomas oli supissut jo hetken hänen korvaansa, pyytänyt tulta, mutta järkytyksekseen saikin pari askelta ja tontun sanat. Tämä käveli ja kurkotteli, huitoi kädellään kuin kiusaajat olisivat vain hyttysparvi tai piikkipensaiden pöheikkö.
- Kuulehan Tuomas.
Tonttu sanoi.
- Näyttävätkö silmäsi samaa kuin minun. Katso kauemmas. Kenen luulet seisovan tuolla aivan viimeisenä? Voisiko se olla...
Ja lähtee:
- Tiesin tämän.
Aapon kuiskaus kaikui kuuroille korville. Heidän ympärillään hääri joukko irvistelijöitä, ihmisiä kuin eläimiä, petojen ja lauhkeiden kasvinsyöjien turkeissa ja terävät keihäät ojossa. He liikehtivät levottomasti, liiankin, huojuivat ja sylkivät. Heidän puheensa ei ollut sanoja, vaan karjuntaa ja sähinää kuin niillä eläimillä joiden nahan he olivat riistäneet omiksi pukineikseen.
- Öö...
Juhani oli ehtinyt saada kätensä huotralle, piti vyöstään kiinni eikä uskaltanut liikkua. Tuomaksen oli kauhu kangistanut. Häntä pukattiin terävällä tikulla rintaan, ja hän heilahti taakse kuin jäkäläpallo. Mutta oli yksi joka uskalsi. Tonttu nosti katseensa. Toisten jaloista hyökkääjät eivät näyttäneet häntä edes huomioivan, luulivat kaiketi lapseksi. Mutta hän katsoi ja pisti mieleensä kaiken minkä näki. Tulijat eivät olleet sotureita, sen ensimmäisenä. Harmaat hiukset ja totiset ilmeet siroilla mutta kurttuisilla kasvoilla saivat hänet melkein hymyilemään. Jos jokin oli epätodennäköistä, niin ainakin joutuminen vihaisen muorilauman ympäröimäksi keskellä kaukaisinta metsää. Mutta oli joukossa myös lapsia ja nuorempia naisia. Kaikki aseissa ja kaikki yhtä uhmakkaina. Aapo ei katselisi touhua enää kauan. Hän aprikoi ja veti syvään henkeä ennen kuin antoi liekkien taas loimuta. Hän laski. 13 ahdistajaa hyppi heidän ympärillään kuin 13 mustaa silloin aikoinaan, vain sillä erotuksella että mustat osasivat käyttäytyä. Ne olivat tahtoneet ottaa heidät hengiltä ja sillä hyvä. Ei riekkua ja pelotella.
Aapo ei tahtonut polttaa ketään. Sekin onnistuisi, mutta hän sattui olemaan henkilö joka ajatteli myös tulevaa. Jos he nyt pelaisivat korttinsa väärin, mikä heidän tilanteessaan kävisi ponnistellen tai ponnistelematta, se olisi epäilemättä viimeinen luku virheiden pitkässä kirjassa. Pako metsään ja yksi kärventynyt villi eivät toisi hyötyä silloin kun perässä rientäisi metsäläisten koko jahtiseurue. Muori, muori, vanha mies, nuori... Aapo laski suuntaa, ja hänen katseensa takertui yhä uudestaan eräisiin kasvoihin. Ne kohosivat harmaiden sudentaljojen ja rusehtavien peuranvuotien yli, toisten takaa siitäkin huolimatta että niiden haltija koitti ne kätkeä.
- Öö...
Keihäänkärki hipaisi Aapon harmaata tukkaa. Kävelykepillään tämä pyyhkäisi sen pois kuin inhottavan risun metsäpolulla. Hän nousi varpailleen ja koitti nähdä paremmin. Tuomas oli supissut jo hetken hänen korvaansa, pyytänyt tulta, mutta järkytyksekseen saikin pari askelta ja tontun sanat. Tämä käveli ja kurkotteli, huitoi kädellään kuin kiusaajat olisivat vain hyttysparvi tai piikkipensaiden pöheikkö.
- Kuulehan Tuomas.
Tonttu sanoi.
- Näyttävätkö silmäsi samaa kuin minun. Katso kauemmas. Kenen luulet seisovan tuolla aivan viimeisenä? Voisiko se olla...
Vastaukset 16
Vanhimmat
jatkoa:
Mutta ei Tuomas saattanut katsoa. Hän pelkäsi tuijotuksen yllyttävän kyläläisiä, toisaalta kammosi heidän ilmeitään, ja vaikkei niitä olisi ollut, ei sittenkään olisi päästänyt tonttua silmistään. Se ei auttanut. Kävi kuten uhkarohkealle yleensä. Joku piirittäjistä rikkoi ringin ja kumautti Aapoa puisella nuijalla. Tämä lennähti taakse, kaatui maahan ja häilyi hetken tajuntansa rajamailla.
- Tulta, Aapo, tulta!
Tuomas sähisi, samalla peläten kuollakseen toverinsa saaneen samanlaisen tällin kuin heidän aiemmin kolkkaamansa mies. Mutta pian tonttu jo kömpi polvilleen, ja sauvansa varassa hän nousi ylös. Tuomas tunsi helpotusta Aapon vielä ymmärtäessä hänen sanansa ja nyökätessä hänen ehdotukselleen. Tämä mumisi pettyneenä jotain siitä ettei muuta ollut tehtävissä, ja pian kipinät sinkoilivat. Piiritysrengas koki elämänsä yllätyksen. He selvisivät pienillä vammoilla, käryävillä hiuksilla ja palaneilla kulmakarvoilla. Osalta syttyi hattu, toisilta nuttu, mutta yhtä lailla kaikki säntäsivät ympäriinsä kuin säikäytetty varpusparvi. He juoksivat ja kiljuivat, kompastelivat ja liukastuivat kivutessaan takaisin mäkeen josta olivat tulleet. Heidän mentyään Aapo väsyi ja istui.
Kesti takuulla tunnin ennen kuin mitään tapahtui. Vartijat kyhjöttivät heinikossa, he haukottelivat eikä sanoja juuri vaihdettu. Tuulen ujeltaessa yhä kovempaa jokainen koitti pitää ajatuksistaan kiinni. Mitä he tekisivät, mihin he menisivät ja kenet joutuisivat surmaamaan tai syömään päästäkseen menemään tai tekemään? Pari tummanpuhuvaa perhosta leikitteli Tuomaksen ympärillä, mutta pian nekin olivat poissa. Tuulen mukana ne kieppuivat kuin haavan lehdet, ja Tuomas seurasi niitä niin pitkälle kuin näki. Ja kun ne olivat menneet, hänen katseensa kiinnitti jokin muu. Heidän vankinsa, siksi miestä nyt kutsuttiin, oli herännyt. Hän ei puhunut mitään, hieroi vain päätään ja tuijotti joukkoa pyörein silmin kuin nurkkaan ahdistettu kani. Juhani oli ensin uhannut miestä miekalla, mutta pian laskenut sen Aapon tahtoessa nähdä kelpaisiko kanille viini. Se toimi paremmin, ja pian heillä oli seuranaan oikea kerjäläinen ja juoppo. Mies kadotti pelkonsa ja tahtoi lisää, mutta palkkioksi siitä hän ei puhunut sanaakaan. Tonttu vaikutti tuskastuneelta.
En tiedä, mikä on tarinasi aihe tai nimi, koska luen sitä ensimmäistä kertaan.
Sinun olisi lyhennettävä lauseitasi tai pilkutettava niitä, silloin tekstin raskaus hieman kevenisi ja olisi helpommin luettavissa.
esim: Harmaat hiukset ja totiset ilmeet, siroilla kurttuisilla kasvoilla, saivat hänet mielkein hymyilemään.
Pian tonttu jo kömpi polvilleen, nousten sauvansa varassa ylös.
Sinä mainitsit jo tontun ei sinun tarvitse lisätä enää HÄN - sanaa lauseeseen.
Olisin kysynyt vielä, että minkälaiselle lukijakunnalle olet tarinasi tarkoittanut?
Muokka tekstiä ja lyhennä lauseita. Sanastosi on rikas käytä sitä, mutta ei yliampuvasti, jolloin tarinan juoni kärsii.
Olisin lisännyt vielä tuohon edelliseen mielipiteeseeni erään tärkeän asian, joka unohtui.
Kirjoituksissa ei käytetä numerolukuja, (13) vaan luvut on kirjoitettava kirjaimin. ainoastaan jos lukumäärä ylittää tuhansia. Sittekin pitää katsoa teksitä ja tilannetta sopiiko luku numeroin ilmaistavaksi.
Jotenkin tuntuu että ylimääränen pilkutus tekisi tekstistä entistä sekavampaa. Siitä tulisi niin kun katkonaisempaa. Töks, töks. En usko että ylimääräinen tyylittelykään auttaisi, on tuo jo niin tyyliteltyä ennestään. Vaikkapa tuossa mainitussa "Pian tonttu jo kömpi polvilleen, nousten sauvansa varassa ylös." ja alkuperäinen "Mutta pian tonttu jo kömpi polvilleen, ja sauvansa varassa hän nousi ylös" muokkaus muuttaisi jo tekstin sisältöä. Ensimmäisessä sisältää vain yhden tekemistä kuvaavan tapahtuman, jälkimmäinen minun tulkinnallani kaksi.
Suosittelen aloittajalle lääkkeeksi ihan puhdasta tekstin lyhennystä. Eli että karsitaan kokonaisia lauseita sisältöineen pois. Ikäväähän se on, mutta kustantaja tulee suosittamaan sitä joka tapauksessa.
Älli Tälli. Kunka pitkiä lauseta pystyt lukemaan hengittämättä? Jos yksi lause sisältää useamman eri ilmaisun, on asiallista laittaa ilmaisujen väliin pilkku, lukemisen helpottamisesksi ja samalla se korostaisi millä/ missä: "siroilla kurttuisilla kasvoilla".
Kunka voit kirjoittaa, että korjaamani lause sisältää vain yhden tekemisen? Eihän siinäkään lauseessa tonttu jäänyt polvilleen maahan, vaan nousi ylös.
Kokonaisten lauseiden poisto voi tuottaa tekstiin ja tarinaan katokaisuutta. Lauseita voidaan muokata ja katsoa onko lause sopiva juuri sen hetkiseen ilmaisuun: jatkaako se tapahtuman etenemistä tai liittyykö se olennaisesti tarinan sisltöön. Minusta tässä tarinassa edetään sujuvasti tapahtumasta toiseen. Ainoa mikä siinä pistää pahasti silmään on joidenkin lauseiden kömpelyys. Pienllä muokkauksella tarinasta saadaan luettava.
Lauseiden muokkauksesta.
...heidän ympärillään hääri joukko irvistelijöitä, ihmisiä kuin eläimiä, petojen ja lauhkeiden kasvisyöjien turkeissa, (ja) terävät keihäät ojossa...
... tulijat eivät olleet sotureita, sen hän huomasi ensimmäisenä (sen ensimmäisenä??)
... Joukossa oli myös lapsia ( mutta joukossa oli myös lapsia) Mutta sana on liikaa koska asia on kerrottu uudessa lauseessa.
Tiivistä, tiivistä.
Mutta tyylissäsi on sitä jotain. " Kävi kuten uhkarohkealle yleensä." Tämä oli kivasti sanottu.
"Kesti takuulla tunnin ennen kuin mitään tapahtui." Liian tarkka ajankuva, ja kuka aikaa mittasi. Tämä ei oikein istu.
Ehkä se siitä. Toisella lukemalla vaikutti taas paremmalta.
Täysin luettavaa tekstiä. Toimii, herättää mielenkiinnon, sytyttää halun tietää mitä tapahtu ennen ja mitä jälkeen.
Samaa mieltä ylläolevien kanssa siitä, että tekstissäsi on jotakin valloittavaa ja viihdyttävää. Toisaalta otteen joutui lukemaan pariin otteeseen, ennen kuin se kunnolla avautui (tämä voi tietysti johtua siitäkin, että hahmot ja aiemmat tapahtumat eivät ole tuttuja), mikä ei liene kirjan tarkoitus.
"Kesti takuulla tunnin ennen kuin mitään tapahtui" Antaa viitteitä siitä, että jotakin olisi kunnolla tapahtumassa, mutta jatkatkin vain oleskelun kuvailua, vangin juottaminen ja uhkailu ei kuulosta tapahtumiselta, joten jättäisin tuon turhan virkkeen kokonaan pois.
Käytät hienoja kielikuvia (esim. jäkäläpallo!), mutta ole niiden kanssa tarkkana, "Tuulen mukana ne kieppuivat kuin haavan lehdet" Vertausta käytetään yleisesti kun joku värisee kuin haavanlehti. Vaihtaisin ehkä puulajia... Lähinnä tällaista hienosäätöä nämä jutut...
Kannattaa treenata, olet löytämässä oman äänesi. Se on jo paljon se.
Kuten aiemmat vastaajat, luin itsekin tekstin pariin kolmeen kertaan ennen kuin se aukesi täysin.
Kerrontasi on pääsääntöisesti jopa erittäin hyvää ja toimivaa. Tekstissä on monia päteviä ilmauksia ja vertauksia, joille en ainakaan itse keksisi parempaa vastinetta. Silti kaikki ei toimi kuten pitää. Tuli vähän samanlainen olo kun entisellä opettajalla, "ei tämä oikein ole, mutta en tästä vikaakaan löydä".
Tiivistämisestä olen yhtä mieltä edellisten kanssa. Tarina rönsyilee paikoin vähän liikaa paikoin, ja paikoin taas lukijan tietoisuuteen työnnetään turhiakin asioita. Ilmeisesti isoin ongelma, hämmästyttävästi tälle palstalle, on kuitenkin liiallinen tyylittely ja hionta. Tässä tapauksessa se ei vie luettavuutta, mutta tekee tekstistä raskaampaa ja vaatii lukijalta enemmän. Silti sillä on myös plus-merkkinen kääntöpuolensa. Se tuo hyvin persoonallisuutesi esille.
Tänä aamuna arvioimistani kolmesta katkelmasta tämä oli ehdottomasti pätevin. Tarinankerronta on luontevaa ja siinä on selkeästi oma ääni. Se erottuu massasta. Todennäköisesti ei vaadita kuin lyhyt muokkaus, käytännössä lyhennystä ja hiukan yksinkertaistusta niin teksti olisi täysin julkaisukelpoista kamaa!
Oikeasti kiva tavata täällä joku osaava, vaikka onhan niitä ollut ennenkin.
Ja: olen kirjoittamisen ammattilainen.
Hyvin kirjoitat, mutta tietty raskaus pesii tekstissäsi. Äkkiseltään tulee mieleen, että olisin tarvinnut elävämmän rytmin kerrontaan. Nyt tuntui hieman siltä, että yksi ihminen soutaisi täyteen ahdettua venettä. Kulkee kyllä, mutta raskaasti.
Alun ensimmäisen kappaleen ja osin toisenkin rytmi toimi. Ne rivit pystyin lukemaan sujuvasti, aistimaan jopa tunnelman, mutta tekstin edetessä tuli raskaus. Ja tarina sitä myöten puuroutui lukijalle (ainakin minulle). Samalla lopahti kiinnostus.
Yksi keino on rytmittää on miettiä kappalejakoa. Joidenkin lauseiden sanajärjestys myös hieman tökkäsi. Ja joidenkin lauseiden osalta oli vaikea löytää kertalukemalla ajatusta.
Lue tekstiäsi ääneen. Kun/jos hengästyt, niin lukijakin hengästyy. Hyvä teksti ei ole vaikeaa vaan sujuvaa ja helpon oloista lukea. Ei ole helppo tehtävä. Lopputuloksen tulisi olla helpon ja yksinkertaisen oloista, eikä hiominen tai hinkkaaminen saisi paistaa mistään läpi. Paljon työtä, mutta se ei saa tietää siitä :)
Onhan tää ihan toista kun isoin osa tänne postatuista otteista. Eihän tässä ole edes kirjoitusvirheitä. En tieä miten muilla, mutta ainakin itselle teksti aukesi ekalla lukemalla. En lähtenyt hakemalla hakemaan virheitä kun niitä on varmaan jo aiemmissa viesteissä. mutta sen huomauttasin dialogissa käytetään mielummin " " merkkejä eikä ranskalaista viivaa. Tuo - merkki tuo mieleen lähinä alakoulun aineet.
Ja mielellään lukisin lisääkin tekstejäsi.
Hui!
Ehdinpäs lopulta vilkaisemaan tällekin palstalle. Onpa tullut juttua parin päivän aikana! Kiitti kaikille vastanneille, vaikka en vielä ehtinyt kuin pintapuolisesti lukaista noita neuvoja ja ohjeita. Mitä tuossa nyt katselin, niin aika pitkälti on korjausehdotuksia juuri siellä missä uumoilinkin korjausehdotusten olevan. Parempi näin päin. Tekstiä on helpompi lyhentää kuin pidentää.
Jotain huomioita ja vastauksia: Teksti, tarina, kertomus, mikä tämä nyt on, on omalla tämänhetkisellä tulkinnallani, genrestään huolimatta, hieman vanhemmalle lukijakunnalle tarkoitettu. Juoni on monimutkainen ja osittain episodimainen, tarinan teemat eivät ehkä aukea kaikkein nuorimmille, ja kieli on niin kuin tässä pätkässä (ei kaikkein yksinkertaisinta?). Sanoisin että peruskoulun viimeiset luokat - lukio, ja siitä ylöspäin olisi stoorin tavoite lukijakunta. Sen tarkemmin en ole tosin asiaa pohtinut.
Itse olen aina käyttänyt dialogeissa ranskalaista viivaa kuvaamaan puheenvuoroja, vaikka kieltämättä heittomerkit ovatkin se yleisempi tapa. Ja ihan oikeassa asian kommentoija on siinä, että ala-asteelta tuokin tapa on peräisin.
Käytä vain ranskalaista viivaa ja laita pitemmät dialogit omille riveilleen. Näin voit, jos joskus lainaat joidenkin kirjotuksia tai sanontoja, käyttää lainausmerkkejä. Tarkista myös pitemmät lauseet. Ne kaipaavat joskus pilkutusta, koska niiden sisällä saattaa olla lause tai haluat korostaa jotan asiaa.