Nyt on pakko hakeutua tutkimuksiin - pyytäisinkin ystävällisesti suosituksia hyvästä neurologista ja edullisesta magneettikuvauksesta.
Tarinani on seuraavanlainen:
Takaraivossani (oikealla) on vihlonut kuukauden ajan. Päässä on paineentuntua ja särkyä nimenomaan tuon takaraivon kohdalla. Väsymystä on ollut varmaan jo vuoden ajan. Lisäksi noin 2 vuotta sitten alkoi tinnitys joka jatkuu edelleen.
Tämä diagnosoitiin kalkkeumaksi / kuulon alenemaksi. Kävin silloin myös tutkimuksessa (en muista nimeä), jossa seurattiin sähkön kulkua korvan ja aivojen välillä (ilmeisesti aivokasvaimen poissulkemiseksi). Kaikki oli silloin normaalia.
Olen huomannut muutoksia myös persoonassani. Iloinen ja ulospäinsuuntautunut luonteeni on todella kadoksissa. Paineensietokyky on minimissä vaikka se on ollut aina yksi vahvuuksistani. Ärsyynnyn todella pienistä asioista. Aloitekykyni tuntuu olevan myös minimaalinen....en oikein saa mitään aikaan. Aikaisemmin olen ollut myös ns. supliikki-ihminen ja löytänyt sanat nopeasti ja nokkelasti joka tilanteessa. Nyt huomaan, että en enää ole niin hoksaava...tämä on tosi ärsyttävää -tunnen itseni välillä todella tyhmäksi....
Näitä persoonamuutoksia on mielestäni ollut jo vuoden ajan. Tällä hetkellä olen virkavapaalla, joten stressiäkään ei pitäisi olla.
Nyt olen päättänyt tutkituttaa asiaan - joten suosituksia pään magnettikuvauksista ottaisin todella mielellään vastaan. Niin ja tiedon hyvästä lääkäristä. Julkisen puolen kautta lienee toivotanta saada tutkimusta (asun Tuusulassa).

Vastaukset 2
Vanhimmat
Että älä diagnosoi itse moisia äläkä myöskään etukäteen pelkää pahinta.
Noilla oireilla tuskin magneettikuvausta julkisin varoin saa, mutta tietokonetomografian saattaisi saada. Molemmista osaa kuka tahansa radiologi tehdä päätelmät, ei siihen tarvi mitenkään erikseen suositella lääkäriä.
Mutta muutoin hakeudu yksityisen neurologin vastaanotolle ja kerro vaivasi. Yksityisellä puolella kuvaavat vaikka viisi kertaa jos itse maksaa. Ja hintahan ei ole todellakaan mikään kovin edullinen.
Hei!
Minusta sinun kannattaa ilman muuta mennä tutkimuksiin ja tavata neurologi. Olet mielestäni havainnoinut tuntemuksiasi realistisesti ja on hyvä poissulkea ainakin pahat jutut. (Itse käytän mukaeltua nlp-metodia eli oletan pahinta ja siksi yleensä tulen lääkärin vastaanotolta helpottuneena, kun se pahin ei toteutunutkaan!).
Uskallan tässä suositella vaikka Eiran sairaalaa Hesassa. Neurologin vastaanotto tietysti maksaa jotain (70 erkkimerkkiä?), mutta siellä lääkäri kyllä ottaa asiasi tosissaan, eikä arvaile ja vähättele. Ja yksityiset lääkäritkin kyllä voivat antaa tarvittaessa lähetteen julkiselle puolelle, jos vain jaksaa jonotella...
Ihan oman mielenrauhan kannalta on kyllä hyvä saada asiasta selvää, joten mene tutkimuksiin!
Tsemppiä!