Tulipa käytyä tuolla keskisessä Saksassa ja autoja katsottua katukuvaa ihmetellessä. Ihmetystä herätti toyotan lähes täydellinen puuttuminen autokannasta. Jos jokunen Toyota näkyi oli se jopa Aygoa pienempi malli, jokin joka mahtui jopa poikittain parkkiruutuun, kätevä peli. Euroopan autokanta näyttää hyvin toisenlaiselta 1200 km etelämpänä ja täytyy ihmetellä mistä Toyotan heikko markkinaosuus Keski- Euroopassa / Saksassa johtuu. Audia siellä näytti olevan kadut pullollaan samoin VW Golfia. Mersuja jopa vähemmän kuin Audeja. Autokannasta voisi sanoa, että autot on pääsosin hyvän näköisiä myös vanhemmat autot, hyvässä maalissa ja siistejä toisin kuin usein Suomessa. Toisaalta siellä ei juuri talvea, maantiesuolaa eika sorateita tunneta. Autoilla ajetaan siististi siksi ihmettelenkin täällä Suomessa syntynyttä käsitystä siitä, että Saksassa ajetut autot olisivat heikkokuntoisempia, uskallan väittää että asia saattaa olla aivan toisinpäin.
Saksan katukuvassa ei näy Toyotaa !
Nähty ja koettu
721131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Jos Suomessa olisi Saksan laajuinen oma autoteollisuus,niin
omat merkit tietenkin olisivat ostetuimpia. Näinhän se menee
kaikikkialla. Maatalouspuolellakin Entisen kotimaisen Valtran
markkinaosuus oli noin 50 % Suomessa vaikka John Deere
oli ja on varsinainen maailmalla eniten myyty merkki.
Mutta kun kotimaista merkkiä ei ole niin kaikki merkit ovat
samalla viivalla ja valinta on vapaa ainakin vielä toistaiseksi.
Jos ei Saksassa Toyota ole myydyimpien joukossa niin jossain
muualla taatusti on.Eihän se olisi muuten maailman ykkönen.
John Deereä valmistetaan muuten Joensuussa
ja toitoja ei ole ykkönen vaan nykyisin Ford,
kakkosena VW ja toitoja kolmantena
taisi tehdas täyttää juuri 40 vuotta
Toyotaa ei näkynyt katukuvassa juuri Sveitsinreissullakaan, kunnes matka eteni ensimmäisiin alppikyliin, eli paikkoihin joissa talvella sataa runsaasti lunta ja on jäätävät keliolosuhteet. Lähes jokaisen talon pihalla oli Toyota tai Subaru, useimmiten varmasti kakkosautona Audin tai Mercedeksen lisäksi.
Kun ynpäristöolosuhteet alkavat muistuttaa Suomea, myös autokanta muuttuu "suomalaiseksi".
käydessäni joitakin kuukausia sitten totesin, että Priuksia oli runsaasti taksiajossa. Onkohan siellä kiristetty saastenormeja.
Taksitolpilla seisoi Priuksia mutta ajossa oli Mersuja ;-)
Prius on yleinen taksi Euroopan suurkaupungeissa. Esim. Pariisissa en muista nähneeni muita japanilaismerkkejä taksina kuin Toyota Priusta.
Volvon taksit ovat myös Ranskassa varsin harvinaisia.
kyydiksi kun ajelen taksikyydillä Mersu sen olla pitää;D
Voi joutua sitten odottamaan välillä pitkään... tai se Saksassakin tuleva taksimersu voi olla jo 30 v vanha...
Touranit on aika yleisiä taksiautoja Saksassa.
ja Priuksien esiintyminen takseina johtuu siitä että ne eivät kuluta juuri mitään ja kestävät kovaa ammattiajoa ilman harmeja ja vikoja. Suomessa vaan ollaan useita vuosia jäljessä kaikissa tällaisissa ilmiöissä. Kirjoittelen palstalle aina silloin tällöin kun huomaan ettei siellä Suomessa olla alkuunkaan hajulla siitä mitä maailmalla tapahtuu. Kirjoitin muuten Vw-konsernin pikkumoottoreiden jakoketjuongelmista tänne jo yli vuosi sitten kun täällä Euroopassa alkoi näkyä juttuja lehdissä ja tv:ssä eikä Suomessa vielä juuri kukaan tiennyt mitään siitäkään asiasta. Eikä silloinkaan tällä palstalla kukaan oikein uskonut koko juttua. Vaan eipä haittaa, elämä on mukavaa ja lämmintä tällä viikolla piisaa.
30 vuotta vanha mersu hakkaa matkustusmukavuudessa priuksen 6-0. Asia jolla on huomattavasti enemmän merkitystä asiakkaalle, kuin auton iällä.
Audeja on paljon keskisessä ja etelä saksassa
en tiedä mitä autoa siellä myydään eniten , mutta jos minulta kysytään niin
75% audeja
varmaan kestävempiä kuin mersut ja bmweet.
Audeja oli tosiaan yllättävän paljon Keski-Saksassa, mielestäni jopa enemmän kuin halvempaan sisarmerkkiä VW:tä. Mersujen osuus oli selkeästi pienempi, tosin takseissa niitä näytettiin käytettävän aika paljon.
"Saksan katukuvassa ei näy Toyotaa !"
Miksi "Vaeltava Ave" kiinnostaisi saksalaisia. Kun on omasta takaa ihan kunnollisia autoja. Ja eikös Ave jäänyt luotettavuustutkimuksessa juuri äskettäin sijalle 13. heti "luotettavaksi tunnetun" Alfan jälkeen.
Toinenkin luotettavuustesti muistuu mieleen lähimenneisyydestä. Siinä Skoda oli kärjessä jonkin korealaismerkin kanssa.
Ajettavuudessahan eurooppalaiset ovat osanneet asiansa. Japselle ei ole edes kopioinnin kautta onnistunut tehdä vakituiseen kelvollisia ajettavia.
10 vuotta sitten erehdyin ostamaan uuden eurooppalaisen auton. Pidin sitä 1,5 vuotta ennen kuin takauu2vuotta menee umpeen. Auto oli täys paska. Sen riitti mulle saksalaislaadusta.. Ranskalaisia merkkejä en ota ilmaiseksikaan riesakseni.
Saathan kuvitella japskisi millaiseksi vain. Mutta tältä päivältä taas (taas!!!) iloinen takaisinkutsu-uutinen: muutama miljoona erimerkkistä japskia rassattavaksi. Silti löytyy niitä, jotka kehua retostavat, että laatu on lähes t ä y d e l l i n e n !
Itsellä ollut sekä idän että lännen tuotteita. Ihan on riittänyt ostaa tuote faktojen perusteella. Ei ole tarvinnut tehdä mistään merkistä uskontoa itelle.
Itse asiassa näkyy ihan hyvin siihen nähden kuinka merkittävää Saksalaisille on Saksan omat merkit ja kuinka tärkeä tuo autoteollisuus on maalle.
Ei siellä ole merkittävässä määrin montaa muutakaan merkkiä, esim. Baijerin alueella ei paljon Skodia näe. Yllätys oli sen sijaan se ettei katukuvassa näe mm. Mondeota ja Insigniaa kuin harvoin. E-Mersuakin paljon vähemmän kuin luulisi.
Sen sijaan niitä tavallisia Passatteja, Golffeja, Astroja ja Focuksia on sitten enemmän ja näiden merkkien pikkumalleja.
Mutta miksi minä miettisin mikä auto on Güntterille sopivin, minua kiinnostaa mikä on minulle ja mitä se minulle maksaa... Enpä ostanut Saabbiakaan kun sitä vielä Suomessa tehtiin.
joku kirjottaa asiaakin vielä ! Autoteollisuus Saksalle on varmaan aika tärkee...jos se kaatuu...halleluja Saksalle. Eipä minuakaan paljon nappaa mikä Saksassa myy.
Juttelin saksalaisen kanssa yleensä autoista. Huomasin suhtautumisessa samaa mitä meillä oli 60-luvulla.
se on hienon näköstä kun muncheniin tullaan ja autoteollisuus haisee puidenlatvat ovat käännytneet hajuista poispäin.
Audeja on pienissä kylissä parkissa kaikista eniten, moottoritiellä enemmän muitakin merkkejä
Rekisteröintitilastot sen osoittaa: jopa Skoda on suositumpi Saksassa kuin Hojota.
Tammi-helmikuun rekisteröinnit:
Octavia 6100 kpl
Yeti 2400 kpl
Fabia 4900 kpl
Auris 2400 kpl
Yaris Charade 2500 kpl
Mutta missä Avensikset ja Priukset ja muut???? Ei mahdu 50 eniten myydyn listalle!
"Mutta missä Avensikset ja Priukset ja muut???? Ei mahdu 50 eniten myydyn listalle! "
Minkä takia noita sitten pitäisi paapoa?
Skoda myy vain siellä entisen DDRn puolella..., Länsi-Saksan puolella niitä on vähän.
Waabburin tehtailla tehdään nykyään vielä Opeleita.
Suomessa ei helposti huomata, että saksalaiskuskien enemmistö ajaa enemmän tai vähemmän myös sikäläisillä moottoriteillä. Ja siellä ajetaan välillä tosi kovaa. Jos joku auto menettelee 80-100 kmt vauhdissa, niin ei ole välttämättä enää ollenkaan sama kyyyti jos mennään 180 kmt. Euroautot pärjäävät myös noissa kyydeissä. Valitsevat siellä tietysti sellaisia autoja, joilla ajettavuudessa hyvä maine kaikilla nopeuksilla.
Huono selitys. Toibota nyt ei kuitenkaan myy millään puolella.
Selvänpeli10.4.2013 18:45
"Juttelin saksalaisen kanssa yleensä autoista. Huomasin suhtautumisessa samaa mitä meillä oli 60-luvulla."
Tosi selkeästi sanottu, kuinka moni ymmärsi yhtään mitään ?
Ei tietenkään näy, koska siellä pärjää monella muullakin.
Mene vaikka itse kokeilemaan.
Tutkippa hieman tulihinnastoja ulkomaiselle Toyotalle ja kotimaiselle naapurin tehtaan saksan paskalle.
Tutkipa itse missä euroopan markkinoiden toyotat valmistetaan.
Vinkki. niitä ei valmisteta japanissa, eikä niistä myöskään mene tullia.
Itse kävin helmi-maaliskuun vaihteessa Saksassa ja kiinnitin huomion japsimerkkien vähäisyyteen. Noista itäautoista Kia oli parhaiten edustettuna.
Mutta autokannan ikä pääsi vähän yllättämään, autot oli huomattavasti vanhempia, kuin mitä Suomessa käydyistä keskusteluista voisi ymmärtää.
Valtamerkkinä näkyi audi, mutta myös ranskalaisia oli todella paljon.
Kaupunkien kaduilla oli paljon pieniä autoja, mutta moottoriteillä niiden osuus oli pieni ja siellä taas isommat audit, volkkarit, mersut ja bemarit oli ehdottomana enemmistönä.
Sama pisti silmään Saksassa käydessä. Monet autot olivat yllättävän vanhoja jos niin voi sanoa, mutta useimmiten aika hyvän näköisessä kunnossa päältäpäin ja ajotapa erittäin siisti. Kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin siellä ei käytetä juuri maantiesuolaa ja maantiet ovat ihan eri luokkaa kuin Suomessa, siellä on hyvät tiet joita "Guntherien" kelpaa ajella. Uskallan väittää, että Saksasta tuotu 7 vuotta vanha auto on varmasti parempikuntoinen teknisesti ja maalipinnaltaan kuin Suomen sora ja suolamössössä ajetut autot. Saksalaisautojen haukkuminen taitaa lähinnä olla suomalaisten automyyjien protektionismia autokauppansa puolesta, mikä on toisaalta ymmärrettävää.
Kyllä siellä suolaa käytetään...
Joo mutta tuota hiekoitushiekkaa joka rikkoo pellit ja tuulilasin ei! Ja tiet putsataan talven jälkeen, täällä on aika hiljaista sen suhteen.
Täällä se kevät ja kesä tuleekin yli kuukautta Saksaa myöhemmin... ja syksy ja talvi alkaa täällä samoin toista kuukautta ennen.
Vaikka Saksassa olikin lumikelejä välillä, niin pitkin talvea oli myös parin viikon 10 kelejä...
Ja silloinkun sitä lunta sattui vähän tulemaan, niin työmatkojen ajat kolminkertaistuivat.
Haluaisitko sinä saksalaisena, että teitä vieroksuttaisiin ja lapsiasi kiusattaisiin koulussa sen takia, että isä ajaa Tojolla.
Älä pilkkaa. Takaisinkutsuperheen lapsilla on erilainen lapsuus.
Näinhän se on että oman maan teollisuutta kannattaa tukea. Kyllä sakemannit sen ymmärtää. EU:n kansalaisena mielellään ostaa myös EU alueella tehtyjä tuotteita koska ne ainakin jotenkin hyödyttää myös Suomen kansalaista....mutta - yksilönä olen ottanut liisarit Eurooopasta koska korjauskuluista ei ole väliä. Perheen omistusautot taas ovat Aasiasta koska korjauskulut pitää maksaa omasta pussista ja liisareista saatu kokemus ei puolla Euroautoja. Aivan hiton harmi sinänsä.
Toyotaa, Hondaa, Nissania.... tehdään myös euroopassa ja EU alueella.
vastaa alkuperäistä japanilaista tuotetta. Siksi mielellään aito japanilainen alle.
Tuli asuttua Saksassa noin kolmisen vuotta ja usein oli juttua noista autokuvioista.
Saksalaiselle varsinkin Golf, Astra ja Focus olivat niitä tavis autoja, myös Bemarin 3-sarja, Audi neloset ja jopa Mersun C-sarja kuuluivat taviksiin.
Kun saksalainen halusi auton se piti olla Bemun 5-sarja, Mersun E tai A6 jne..
Noita pidettiin myös laadullisesti parempina kun niiden pienenpiä versioita!
Ulkomaaalaisista Saksalaiset olivat ihan hulluina Volvoon ja Saabiin, myös jenkeillä oli kysyntää kuten täällä.
Japseista he pitivät näistä nelivedoista Suzuki ja Subaru. Tojotaa, Mazdaa yms. tavis japseja oli tosiaan vähän.
Nykyään kun katselin ei muuten vuokraautoksi saa oikein millään eurooppalaista. Tuolla on korelaiseiset , Cruze ym. vastaavat.
Tuon kyllä pistin hinta-laatu suhteen piikkiin ja siksi että nuo autot ovat mahdollisimman simppeleita huoltaa ja korjata(pitää paikkansa)!
Itse allekirjoitan sen että esim. Bemarilla 5-sarja on valovuoden 3-sarjaa edellä niin laadussa kun muissa asioissa. Itsellä oli parikymmentä vuotta pari Bemun 3 :sta... Sitten oli yks A4 ja 406. Peugeot oli minusta yllättäin noista paras lutettavuudessa. Bemut ja Audi kerran kuussa pajalla. Nyt on yllätys
yllätys Tojo ! Minulle on oikeastaan aika sama millä liikun paikasta toiseen ja valitettavasti nykyään ajettavuudessa ei ole isoja eroja...takavetoista en enää huoli talveksi...
Yllä oleva valehtee. Tojotaa ei voi verrata ajettavuudessa muihin autoihin, niin on jäljessä.
miksei Suomen metsäkansalla näy Maserateja ja Ferrareja? vtun köyhät
Ei kukaan itseään kunnioittava saksalainen kehtaa ajaa kotimaassaan Toyotalla!!!
Eikä alpeillakaan mitään Toyon himmeleitä kyllä todellakaan näe!!!!!!!
AHHAHAHHAHAHHAHAHAHHAHAHAHHAHHHAHAH!!!!!!!!!!!!!!!
Köyhät ne autoilla brassailee?
http://www.hs.fi/talous/Suomi on köyhä ainakin paperilla/a1365571687535
Näyttäähän tuota Toyotaa vietävän suomesta saksaankin
"Finnland Importiert"
http://suchen.mobile.de/auto-inserat/toyota-crown-plattling/174279453.html?lang=de&pageNumber=1&action=topInCategory&__lp=1&scopeId=C&sortOption.sortBy=price.consumerGrossEuro&makeModelVariant1.makeId=24100&makeModelVariant1.modelId=11&makeModelVariant1.searchInFreetext=false&makeModelVariant2.searchInFreetext=false&makeModelVariant3.searchInFreetext=false&makeModelVariantExclusion1.searchInFreetext=false&negativeFeatures=EXPORT
Saksalaiset oman maan kannattajia siellä autokorjaamot ylityöllistettyjä kuulemma
Köyhillä suomalaisilla edes jotain millä yrittää puolustautua :-)
Miksi saksalaisia autoja ei näy Japanin teillä?
Aiheesta on keskustelu toisaalla. Lue sieltä! Asiasta on turha aloittaa vääntöä tässä.
Minulla oli Saksasta tuotu Honda Accord vm.2000 joka oli todella hyvin pidetty 13 vuotta vanhaksi autoksi. Alustassa pulttienpäät kiiltelivät! Miinusta oli että lohkolämmitin puuttui ja pakoputken pultit olivat katin lähellä suorastaan sulaneet... joten kyllä autolla oli lujaa ajettu.
Voi voi että oikein lujaa ajettu, Suomessakin ajettaisiin lujempaa jos tiet olisivat paremmat eikä tällaisia reikäjuustoja ja kattonopeudet olisivat korkeammat. No Toyotalle 120 Km on jo liikaa.
Petteri vääntää VAG-kiimoissaan Honda Accordinkin Toyotaksi. Onko Passat pajalla taas vai mikä riepoo... älä huoli, saat kyllä plussapisteitä kuten ennekin. Ja vuoden lopussa sen 5 eurosen K-kaupalta buhahahahaaaaa
Se on ilahduttavaa että nämä "peräkammarin" pojat käyvät hieman pidemmällä matkustelemassa,eikä vaan paikallisella Shellin pihalla Corolloja vertailemassa.Avautuu näemmä ihan uusia kokemuksia mm.autokannasta......voi kiesus!
Tehokas markkinointi ja perinteet aiheuttaa sopulointia. Ei siihen sen kummempaa selitystä tarvita.
Menepä vaikka Tokioon. Näkyykö siellä sitten paljon katukuvassa saksalaismerkkejä? =)
Niin se menee, että maassa maan tavalla. Olen pari kertaa käynyt työmatkalla Japanissa ja kas kummaa....? Ei näy Euroopplaisia automerkkejä ei sitten millään. Muutama Bemari, Mersu ja hassu Volsu ja siinä kaikki. Pitäsisikä meidän sitten tästäkin oppia jotain? Mene ja tiedä.
USA:ssa taas Camry taitaa Accordin kanssa olla myydyipiä malleja, tosin molemmat taidetaan valmistaa siellä.
Ja Romaniassa myydyin on Dacia......
Hyundai on hyvä:
http://www.google.fi/search?q=hyundai equus&hl=fi&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=UlxtUeq6IO_44QTww4GgCg&sqi=2&ved=0CC0QsAQ&biw=1680&bih=837#hl=fi&tbm=isch&sa=1&q=hyundai azera&oq=hyundai azera&gs_l=img.3..0i19l10.13790.22854.0.23322.13.6.1.4.4.2.141.593.4j2.6.0...0.0...1c.1.9.img.YA3dSAseM4Q&bav=on.2,or.r_qf.&fp=6830c0877fb69bdc&biw=1680&bih=837
http://www.google.fi/search?q=hyundai equus&hl=fi&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=UlxtUeq6IO_44QTww4GgCg&sqi=2&ved=0CC0QsAQ&biw=1680&bih=837#hl=fi&tbm=isch&q=hyundai veracruz&spell=1&sa=X&ei=Ul9tUZaMAuWL4ATUqYCABA&ved=0CE0QvwUoAA&bav=on.2,or.r_qf.&bvm=bv.45175338,d.bGE&fp=6830c0877fb69bdc&biw=1680&bih=837
Hyundai on paras:
http://www.google.fi/search?q=hyundai equus&hl=fi&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=UlxtUeq6IO_44QTww4GgCg&sqi=2&ved=0CC0QsAQ&biw=1680&bih=837
Hyundai on paras:
http://www.google.fi/search?q=hyundai equus&hl=fi&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=UlxtUeq6IO_44QTww4GgCg&sqi=2&ved=0CC0QsAQ&biw=1680&bih=837#hl=fi&tbm=isch&sa=1&q=hyundai genesis&oq=hyundai genesis&gs_l=img.3..0l2j0i24l8.6037.10873.0.12215.11.8.0.3.3.0.156.750.7j1.8.0...0.0...1c.1.9.img.ckvLxj_tkRw&bav=on.2,or.r_qf.&bvm=bv.45175338,d.bGE&fp=6830c0877fb69bdc&biw=1680&bih=837
Kuinkas hyvin se tällä palstalla rummutettu i40 myykään Suomessa?
Noh, aloittaja viestillään vaan halusi kertoa, että Toyota on Euroopassa aika marginaalinen automerkki Suomea lukuunottamatta. Eurooppa on meille suomalaisille kuitenkin enemmän se viiteryhmä mihin kuulumme, toivottavasti asia on näin vaikka ruotsalaiset joskus väittivät suomalaisten enemmän polveutuvan mongoleista kuin indoeurooppalaisista roduista. Henkisesti olemme kuitenkin tällä omalla saarellamme aika poikkeuksellisia itsemurhatilastoissa ja Toyotan hankkimis intoiluissamme. Kummasakkin kuulumme Top- ten porukkaan, synkkä maa tylsät autot.... loska, tarjoustalo, sauna, toyota, lippis, tuulitakki jne,,
vaan sellaista henkistä krapulaa. Oikeasti Suomessa on vähän yksinkertainen kommunistisesti ajatteleva (kaikki tasan) kansa joka valitsee samanlaiset päättäjät. Henkisesti suomalaiset ovat suurelta osin itäeurooppalaisiin verrattavissa nutta itsetunto on vielä huonompi. Se taas aiheuttaa alkoholismia, itsemurhia ja yleistä synkkyyttä mikä näkyy tälläkin palstalla. No okei, huono itsetunto täällä parhaiten näkyy siinä että tällä kertaa Toyotaa mollataan vaikka se on perinteisesti ollut kestävimmän japanilaisen maineessa ja ylivoimainen eurooppalaisiin verrattuna. Japanilainen haluaa palvella asiakasta mahdollisimman hyvin ja pyytää siksi autoja huoltoon tarkistettaviksi jos on pienintäkään syytä epäillä jotain vaaraa. Tällä palstalla teini-ikäiset räkänokat kääntävät senkin autojen huonoudeksi. Eurooppalaismerkit eivät pukahdakaan vastaavista teknisistä- tai turvallisuusongelmista vaan ne yritetään pitää visusti salassa. Miettikääs poikaset vaikka sitä.
Sittenpähän ollaan kuin amerikkalaiset,niilläkin kun on Toyota
henkilöautojen ykkösmerkki. Toki oma lava-automerkki oli myydympi.
Mihin viiteryhmään mahtanevat kuulua? Japanilaisiinko?
Oma autoteollisuus heilläkin on perinteisesti ollut vahva,
samoin itsetunto. Silti japanilainen laatu on arvostettua.
Emme ole kuitenkaan saksalaisia tai ranskalaisia ainakaan vielä
vaikka meitä siihen kolhoosiin yritetään sulloa puoliväkisin.........maksajiksi!
Sitikalla tai Opelilla sitten nostettaisi itsetunto pilviin ja pilkattaisiin
ruotsalaisia. Saksan tai Ranskan kieli julistettaisiin viralliseksi ja
pakolliseksi. Eikä tarvitsisi syntyperää hävetä kun oltaisiin
niin eurooppalaista,vaikka ollankin venäläisten kanssa saman näköisiä.
Se on totta, että Saksassa on tosi vähän Toyota merkkiä. Se koetaan Saksassa heikkolaatuisena vaikka onhan noita ihan laadukkaitakin Tojoja. Aika vähän verrattuna Suomeen yleensäkin japskimerkkejä. Sen sijaan VAG autoja on runsaasti ja muitakin kotimaisia
Saksalaiset erittäin hyvin tietävät, että Toyota on kestävyydeltään huipputuote, johon oman maan autot eivät yllä.
Japsimerkillä ajajaa katsotaan sen verran kieroon, että useimmat valitsevat kotomaan auton, mikä toisaalta on ihan järkevääkin.
Saksan koko teollisuuden selkäranka ja tärkein alue on nimittäin autoteollisuus.
Saksassa öljyn myyjillä menee varmaan helvetin hyvin kun suurin osa autokannasta kuluttaa moottiriöljyä enemmän kuin mitä on ns.Normaalia jos VW:llä vielä 1L/1000KM katsotaan normaaliksi kulutukseksi niin kuinkapaljon sitten väljä moottori mahtaakaan kuluttaa öljyä....Jos oman auton kulutus olis edes puolet tosta määrästä pitäisin sitä viallisena ! Mutta onneks ei tartte moisia murehia kun ei 15000KM aikana mittatikusta huomaa, että olis mitään hävinny mutta minä ajankin Toyotalla!
Mutta ehkä juuri sen takia VW:n koneissa on turbo että myös se öljy saadaan poltettua pois palotilasta tehokkaammin!
Saman huomannut,mutta eipä niitä kyllä näy Ranskassa, Italiassa tai juuri muissakaan Euroopan isoissa maissa. Suomi on oma lukunsa.
lumiketjuja käyttivät rengaissa, vuoristossa audeissa ,jyrkät ylämäet.
Ei nastoja, liekkö audi ketju kone vai hihna
Näkyikö Saksan katukuvassa tuulipukuja?