Miksi kaikki sanaristikkolehtien ristikot on niin helppoja? Melkein kaikkien kannessa jo lukee HELPOT RISTIKOT? Haluaisin ristikkolehden, jossa olisi vaativia ristikoita, joita voisi iltaisin oikein pohtia. Ei ole mukavaa kirjoittaa kynä sauhuten niin, että parin minuutin täytön jälkeen on taas yksi ristikko täynnä. Ainoat vaikeat kohdat on jotain maantieteellisiä nimiä.
Olen joskus löytänyt muutaman hyvän ristikon Suomen Kuvalehdestä, mutta yhtään kunnon ristikkolehteä ei ole myynnissä.
Lisäksi jokaisessa ristikossa on aina samat naurettavan helpot sanat, tyyliin
Mattila - no oiskohan Karita tai Anne
kamerassa - etsin
naissukulainen - täti jne jne.
Tympii!
Liian helppoja
12
3485
Vastaukset 12
- ei ihan iisi
Kokeile perjantain Helsingin Sanomien ristikkoa.
- kokenut2
Suosittelen Punaista Pelikaania.
- keksikää uutta!
Saakohan tuota Punaista Pelikaania ostettua irtonumerona vai pitääkö tilata? En ole tällaista lehteä nähnytkään kaupoissa. Kiitos vinkeistä!
Viime aikoina olen täytellyt japanilaisia eli siluettiristikoita. Niihinkin tulee himo. :D
Olen joskus myös laatinut huvikseni ristikoita. Sekin on mukavaa hommaa. - Minimerkki000
Keksikää uutta!: saa irtonumerona lehtipisteen sivulta löytynee myyjät kun tiedät paikan jonka läheltä etsit myyjiä kas näin annat tuolle postinumerosi saat lähimmät myyntipisteet.
http://www.lehtipiste.fi/fi/aikakauslehdet/102477/Pelikaaniristikko Punainen/
ps. itselläni ei ole mitään tekemistä tämän lehden kanssa. ja vanha juttu jota komentoin mutta silti. - Keksikää uutta!
No voi kehno! Ihmettelinkin, kun en ole löytänyt sitä lehtihyllyistä, mutta nyt antamasi vinkin perusteella tutkailin, eikä sitä myydä meillä päin ollenkaan.
- tkhtre
Piilosana ristikot ovat minulle,joskus melko vaikeita.
- rattkoja
Iisakin visaiset (ilm. kerran kk, älä sekoita iisakin helppoihin) sekä Iisakin visaiset-albumi, joka ilmestyy kahdesti vuodessa. Punaista pelikaania ja kaikkia näitä saa ihan normi lehtihyllyistä, lähes joka paikasta.
Itse ja suosin Pelikaani - letiperheen lehtiä. Jokaista tasoa löytyy, Musta on helpoin, ja sitten tässäkin ketjussa jo mainittu punainen sisältää haastavia. Itse pidän myös Passeli Pelikaanista, aina silloin tällöin tulee ostettua irtonumero, se sisältää helpohkoja, mutta ei kuitenkaan niin helppoja, että useinkaan ei tarvitse kynä sauhuten vain kirjoittaa vastauksia. Eli Passelia voisi kokeilla, jos haluaa keskitasoisempaa pähkäiltävää.
- Anonyymi
Iisakin vaikeissa löytyy vastusta.
- Anonyymi
Siinä vaikeimmat saattavat olla ylivaikeita, ainakin Simbergin laatimat ristikot. PuPessakin kn haastavia, mutta ymmärtääkssni Iisakissa on haastavimmat ristikot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä vaikeimmat saattavat olla ylivaikeita, ainakin Simbergin laatimat ristikot. PuPessakin kn haastavia, mutta ymmärtääkssni Iisakissa on haastavimmat ristikot.
Tapio-Huuhaa, joka tuon selvästi kirjoitti, ei ole kummankaan lehden asiakas tai vakituinen ratkoja, joten hän arvailee, mutta kaikessa pitää olla mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapio-Huuhaa, joka tuon selvästi kirjoitti, ei ole kummankaan lehden asiakas tai vakituinen ratkoja, joten hän arvailee, mutta kaikessa pitää olla mukana.
Eikä se edes maininnut Sanaseppojen lehteä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.971669Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu481101- 16958
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40868Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.85796- 16765
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl19761- 93756
- 46748
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27727- 63715
- 68702
- 47684
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56605- 47604
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47596Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131595Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31565Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla152556