Siis uskomatonta koiran lopettanut vankilaan!!!!

Koiran lopetuksesta9.4.2013 16:56 1
Koirien julmasta tappamisesta ehdotonta vankeutta
Julkaistu: 9.4.2013 16:37

NASTOLA 45-vuotias mies tuomittiin kuukaudeksi vankeuteen eläinsuojelurikoksesta.
Nastolalainen mies otti koirien omistajalta vastaa toimeksiannon kolmen isokokoisen etelävenäjänpaimenkoiran lopettamisesta.

Koirat lopetettiin eläinlääkärin mukaan tarpeetonta kipua tuottaen. Yhtä koiraa oli ammuttu haulikolla selkään ja koira tukehtui vereen. Kahta muuta pistettiin puukolla rintaonteloon ja koirat kuolivat verenvuotoon.

Tuomitun mielestä koirat kuolivat heti eivätkä ne kärsineet.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden ratkaisun mukaan koiria ei lopetettu eläinsuojelulain vaatimusten mukaisesti nopeasti ja kivuttomasti.

Tuomittu mies osallistui tekoon tuntemattoman henkilön kanssa. Hän kertoi oikeudessa, että oli pyytänyt poliiseja tulemaan lopettamaan koirat. Poliisit eivät kuitenkaan tulleet. Eläinlääkärin puoleen hän ei kääntynyt, koska rahaa siihen ei ollut.

Tapetut koirat löytyivät ojasta viime vuoden tammikuussa kuolleina. Koirat löysi lumenauraaja.
IS

Että on nyt helkkari taas tuomio. Ihmisiä saa pahoinpidellä ja raiskata ja tulee ehdollista niin tämä joutuu vankilaan!!! Verta keuhkossa koiralla ja siitä vankilaan ja ympäristön roskaamisesta!!!!

Ei hitsi en tajuu ja ihan 101% varmasti muuttuu tuomio nyt kyllä... Kuitenkin ihan asiallisesti toimittu ja tapahtuu JOKA AINOA päivä ympäri suomea että se vanha metsästyskaveri lopetaan sinne metsään eikä myrkyllä tapeta (Jossa myös tukehtuu.) Laittakaa joku adressia että nyt järkeä näihin tuomioihin kyllä!!!
9227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Harkitsen asiaa!

Äänestä

Siis mitä ihmettä nyt ajat takaa ...? Sairasta touhua tollanen

Äänestä
  • no ei kyllä joudu vankilaan yleensä tuollaisesta... jatkuvasti karjaakin kuolee satoja päitä navettaan ja PAHIMMILLAAN voi saada eläimenpito kiellon ei vankilaa. uskomaton juttu kyllä nyt on jokaisen koiraihmisen katsottava itseään peiliin!!!

    Äänestä

Eläinsuojelulaissa tiadetaan kyllä kertoa, miten koiran saa lopettaa. Joko piikillä eläinlääkärin toimesta, tai sitten kuula kalloon. Ei millään veitsellä lähdetä iskemään, tai ampumaan luotia selkään, ja jätetä kuolemaan! Myöskään ruhoja ei hävitetty sopivalla tavalla, siihenkin on lait.
Ei sillä perusteella, että jostain muusta rikoksesta tulee alhainen tuomio, voi lähteä alentamaan muita tuomioita! Aja mielummin asiaa kovemmista rangaistuksista.

Äänestä

Plus että tuosta tuli ehdotonta sen takia että tekijällä oli jo aikaisempia rötöksiä takanaan muuten olisi saanut ehdollista .

Äänestä

Suomessa pitäisi rajusti korottaa eläinrääkkääjien ja raiskaajien tyuomioita. Ei armoa!!

6kk olisi ollut ihan minimi tälläsestä tapauksesta. Nimet julki, niin ehkä saataisiin "Lisärangaistuksia" kavereille muilta tahoilta.

Äänestä

12kk ois sopiva tuomio sellaiselle joka kasvattaa koirastaan ongelma koiran

Äänestä

miksi joku mullkku ottaa koiria, kun ei oo varaa pitää niitä eikä varaa lopettaa niitä asianmukaisesti vaan idioootti soittaa poliisille ettei tarttis maksaa lopettamisesta.

Ja näitä urpojahan riittää. ja se ei tarkoita sitä ,että jos maalla on jollakin pyssy se osaa asianmukaisesti lopettaa eläimen. Eikö lopettajalla ollu ku yks panos, kun ampui yhen koiran ja puukotti loput -koiraparat, kaikille hulluille sitä annetaankin eläimiä. pitäis laittaa laki, että eläimet saisi lopettaa vain eläinääkäri eikä jotku witun puoskarit maalta.

viinaan varmaan tälläkin kriminaalilla löytyy rahaa, mutta ei eläinten asianmukaiseen kunnialliseen kuolemaan.

1 kuukausi aivan liian lyhyt tuomio, nimi esille ja kuten joku sanoi aiemmin raiskareille ja muille pedoille kovemmat tuomiot.

Äänestä

Tuo on selvää raakuutaa, ihan oikein sille miehelle. Meistä on hyvä, että myös eläinrikoksista tuomitaan rankemmin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omat koirat kirjoitti:

Koiran lopetuksesta9.4.2013 16:56 1
Koirien julmasta tappamisesta ehdotonta vankeutta
Julkaistu: 9.4.2013 16:37

NASTOLA 45-vuotias mies tuomittiin kuukaudeksi vankeuteen eläinsuojelurikoksesta.
Nastolalainen mies otti koirien omistajalta vastaa toimeksiannon kolmen isokokoisen etelävenäjänpaimenkoiran lopettamisesta.

Koirat lopetettiin eläinlääkärin mukaan tarpeetonta kipua tuottaen. Yhtä koiraa oli ammuttu haulikolla selkään ja koira tukehtui vereen. Kahta muuta pistettiin puukolla rintaonteloon ja koirat kuolivat verenvuotoon.

Tuomitun mielestä koirat kuolivat heti eivätkä ne kärsineet.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden ratkaisun mukaan koiria ei lopetettu eläinsuojelulain vaatimusten mukaisesti nopeasti ja kivuttomasti.

Tuomittu mies osallistui tekoon tuntemattoman henkilön kanssa. Hän kertoi oikeudessa, että oli pyytänyt poliiseja tulemaan lopettamaan koirat. Poliisit eivät kuitenkaan tulleet. Eläinlääkärin puoleen hän ei kääntynyt, koska rahaa siihen ei ollut.

Tapetut koirat löytyivät ojasta viime vuoden tammikuussa kuolleina. Koirat löysi lumenauraaja.
IS

Että on nyt helkkari taas tuomio. Ihmisiä saa pahoinpidellä ja raiskata ja tulee ehdollista niin tämä joutuu vankilaan!!! Verta keuhkossa koiralla ja siitä vankilaan ja ympäristön roskaamisesta!!!!

Ei hitsi en tajuu ja ihan 101% varmasti muuttuu tuomio nyt kyllä... Kuitenkin ihan asiallisesti toimittu ja tapahtuu JOKA AINOA päivä ympäri suomea että se vanha metsästyskaveri lopetaan sinne metsään eikä myrkyllä tapeta (Jossa myös tukehtuu.) Laittakaa joku adressia että nyt järkeä näihin tuomioihin kyllä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu