Se että tästä Alppilan tapauksesta nousi näin mahdoton kohu kertoo minusta siitä, että asia koskettaa syvällisesti kaikkia, jotka ovat olleet peruskoulussa 70-luvulla tai sen jälkeen. Suomessa on voitu pahoin yläasteilla jo neljä vuosikymmentä sen takia, että yläasteiden ilmapiiri on ollut myrkyttynyt häiriköiden ja koulukiusaajien toimesta. Vaikka en ollut koulukiusattu, minulle ainakin on henkisiä traumoja sen takia että yläaste oli aikanani yhtä pelleilyä, missä opettajille jäynänteko ja kiusaaminen oli normi. Koko ajan toivoimme, että opettajilla olisi enemmän keinoja pitää meitä kurissa.
Yläasteiden opettajilta vietiin valta Erkki Ahon ollessa kouluhallituksen pääjohtajana 70-luvulla. Hän ajoi kouludemokratiaa (kuka vielä muistaa kouluneuvostovaalit, joissa mustanaamio sai aina eniten ääniä) ja tämä huuhaa ajattelu elää edelleen vahvana opetushallinnon eri osissa. Miksi ei herättäisi jo todellisuuteen: KOULU EI OLE DEMOKRATIA vaan siellä vastuu on aikuisilla opettajilla ja sen vastuun kantamiseksi he tarvitsevat riittävät välineet ja oikeudet. Käytännössä Erkki Ahon kouludemokratia on ollut häiriköiden diktatuuria, missä kaikki ovat voineet pahoin.
EIKÖ TÄLLE PERKELE SAATAISI JO VÄHITELLEN TOPPI.
Harva haluaa takaisin mitään 50-luvun karttakeppi-korvatillikka kuritusmeininkiäkään, mutta nyt ollaan oltu jo liian pitkään liian sallivassa systeemissä. Yhteiskunta alkaa jo voida pahoin.
Erkki Ahon ideologialle saatava loppu
Kouludemokratia
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443022Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362641Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532594Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1042277Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482104Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421893- 1501556
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231228Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185