Tosiaankin tänä keväänä olen valmistumassa ammattikoulusta 31 päivä toukokuuta(tämän päivän laitoin taannoin siihen opintotukihakemukseen valmistumispäiväksi)
Mietin vain, että maksaako kela tuota opintotukea toukokuulta, kun normaalisti se maksetaan 4 päivä, ja se menisi siis kesäkuun 4:lle päivälle, jolloin opiskelut on jo päättyneet. Viime keväänä en saanut opintotukea toukokuulta(silloin koulu päättyi 30 toukokuuta) mutta sain sen sitten syksyllä, mutta nyt kun valmistun, niin en luonnollisesti enää ole opiskelemassa syksyllä, niin olen tässä miettinyt, että miten tuo menee?
Kaipaisin etenkin mielipiteitä henkilöiltä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa.
Viimeinen opintotuki ennen valmistumista
4
458
Vastaukset 4
- 19+12
Häh?
Jos saat toukokuulta opintotuen niin se kylläkin maksetaan 4.5., ei 4.6.- Utelias100
Eipä mene noin, Toukokuun 4. päivä maksetaan opintotuki huhtikuulta(Jos olet opintotukea ikinä saanut, niin tietäisit, että opintotuen saa jokaisen kuun 4 päivä(paitsi jos kyseessä on viikonloppu, jos näin on, niin opintotuen saa seuraavana maanantaina) Esimerkiksi jos saan opintotukeni 4. marraskuuta, niin se opintotuki on lokakuun ajalta, joulukuun 4. päivä saatava tuki olisi taas marraskuun ajalta. Eli opintotuki toukokuulta pitäisi maksaa 4 kesäkuuta, mutta kuten sanoin, niin minun opiskelut päättyvät 31 päivä toukokuuta, joten olen jo kesälomalla ennen 4 kesäkuuta, sekä kuten aikaisemmassa viestissä mainitsin, niin viime vuonna sain tuon opintotuen toukokuulta syksyllä, mutta kun valmistun tänä vuonna, niin en ole enää syksyllä opiskelemassa.
- ehkä eroja 2./3.
Ainakin 3. asteen opinnoissa opintotuki maksetaan joka kuukauden 4. päivä samalle kuukaudelle (4.1. tammikuun tuki, 4.2. helmikuun tuki... 4.5 toukokuun tuki jne.) . Ainoa poikkeus on jos saa elokuusta puolelta kuulta tuen (kun opinnot alkavat usein esim. 15.8-21.8 tms., eivät kuun alusta). Silloin elokuun tuki maksetaan 4.9., ei 4.8..
- tyija
Näin myös muissa opinnoissa. Opintotuki ei ole mikään palkka edellisen kuun työstä vaan apu aina meneillään olevalle kuukaudelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561