Jos korostettaisiin yhteisöllisyyttä enemmän, niin olisi asiat toisella tolalla. Tulisi tajuta, että yksinäisyydessä ei piile voimaa, vaan yhteisöllisyydessä, ja että yksinäisetkin ihmiset on muistettava ottaa huomioon, heitä ei pidä syrjiä, ja että hekin ansaitsevat oikeuden kuulua ainakin jonkinlaiseen porukkaan.
Yksilöllisyyttä korostava katajainen yhteiskunta
yksi-löllinen-näinen
282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jep, kommunismi on päivän sana. Ja punaista lippua salkoon...
No niin, kun aiheeseen päästiin ni hommataanpas taas tällekin
ketjulle poisto, tai ainakin mun kirjoituksille.
Ja saattaa kirpaista omaankin nilkkaan mutta ei haittaa.
Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa, ihanaa torvelot ihanaa.
Sehän ny on semmoinen yleinen hys hys salaisuus, ei näistä saa puhua,
julkisuuteen yleiseen mediaan levittää tietoutta.
Entiset kommunisti maat. Oottaks pannu merkille, että nämä
poliittisen vallan eliitti, ylin johto siellä, on koonnut huomattavan
omaisuuden lyhyessä ajassa.
Se tosin voi olla piilotettuna monimutkaisten omistusjärjestelyitten
kautta tavallisen kansan tietouden ulottumattomiin.
Ai joo, eli siinähän se jo tulikin todettua, ette ole huomanneet.
Paraverotiiseihin piilotettuna, niin tämän idän nousevan tulevaisuuden
uuden talousmahdin kuin tämän perinteisemmän kylmän koittelun
vastapukarin ylintä johtoa, sieltä löytyy isot massit piilotettuna.
Toisessa oliks se pääministerin suku rikastunut yli 2 mrd lla eurolla
kymmenessä vuodessa, tästä toisestakin oli männä vuosina juttua,
summat oli jo silloin yli 10v sitten vielä paljon suurempia.
Nämä on vaan jäävuoren huippu.
Ja jos meet kirjoitteleen johonkin laajalevikkiseen sanomalehteen/
verkkojulkaisuun juttua näistä, lehden tietojärjestelmät joutuvat sen
jälkeen verkosta tulevan erittäin ammattitaitoisen hakkeroinnin
kohteeksi, jolla pyritään selvittämään jutun tietolähteitä.
Voitte itse kuvitella mitä niille lähteille tapahtuu, jos saavat selville.
Puolin ja toisin, jokapuolella samaa pas.kaa ja sitten sen piilottelua.
Siinä sitten valitset puoles, kenenkä joukkoihin kuulut, kenen
lauluja laulat. Suo siellä, vetelä täällä.