Sankarilliset Huumeidenkäyttäjät

Iso T

Huumeidenkäyttäjät ovat nykyajan sankareita, etenkin jos he suhtautuvat aineidenkäyttöönsä viileän asiantuntevasti ja etsivät äärimmäistä tilaa jonka voi saavuttaa vain huumeiden kautta.

Väitteeni perustan sille että ihmisellä on aina ollut taipumus etsiä uutta ja voitettavaa. Eivät ihmiset lentäneet kuuhun siksi että se olisi ollut oikeastaan järkevää, emme me kiivenneet Mount Everestille siksi että siellä olisi jotain konkreettisesti arvokasta. Sekä avaruusmatkailu että vuorikiipeily ovat esimerkkejä loppujen lopuksi turhasta toiminnasta jossa ihminen tekee äärimmäisiä asioita yksinkertaisesti siksi että kykenee siihen.

Kuumatkalaisilla oli varsin riskialttiit olosuhteet kuitenkin loppujen lopuksi. He asettivat henkesä alttiiksi vain siksi että pääsisivät jonnekin missä kukaan ei ole aikaisemmin käynyt.

Miten tämä liittyy huumeisiin? - No - Ihmisen mielessä, psyykeessä, on edelleenkin puolia joita ei ole kartoitettu. On turhuutta kiivetä Mount Everestille; On turhuutta työntää kielensä alle lappu LSD-25:ttä. Molemmissa lähestytään rajaa arkijärkeä uhmaten - vain koska siihen pystytään.

Psykonautit ovat sankareita. He etsivät itsensä usein uhraten mielen viimeisiä rajoja. He matkuvastavat käymättömistä korpimaista viimeiseen: Ihmismielen rajattomaan potentiaaliin.

Nimimerkkini on Nethackistä.

7

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juoppo

      voihan asian noinkin ajatella...itsehän en noin ajattele.

    • karkki

      Pistit minut todella miettimään. Tottahan tuo on että ihminen tekee todella paljon hyödytöntä vain koska voi. Ja totta myös että ihmisen psyyke ja aivojen kiemurat ovat kaikkea muuta kuin tutkittu juttu, tietyt aineet tuntuvat saavan aivot toimimaan aivan uudella tavalla... Ties vaikka jotkut aineet valjastaisivat käyttöönsä niitä aivon osia jotka muuten lojuvat turhan panttina siellä ;)

    • pieni @

      Loistavaa! ;-D

      • @...D...

        ADOMIA! (pilves tietty)


    • Aulis Piiroinen

      mikään uroteko. H-moilaset siellä yhteiskunnan elätettävinä.

    • Esko

      Olet ehkä osittain oikeassa. Kyllä, monet miljardit ihmiset tekevät asioita, jotta voisivat saavuttaa jotain saavuttamatonta - ehkä vain henkilön itsensä kohdalla mutta kuitenkin. Ihmiset saavat siitä tyydytystä, kun ovat onnistuneet jossain uudessa asiassa. Se on hieno tunne, kieltämättä.

      Mutta on kuitenkin toinen syy, miksi tehdään asioita. Nautinto itse. Nautinto on jotain, mitä me kaikki havittelemme. Kaikki me haluamme tyydytystä jostain asiasta, oli se mikä tahansa.

      Tästä päästäänkin siihen, että nautintoa saadaan myös huumeiden käytöstä. Se lienee primäärinen syy huumeiden käyttöön aktiivisilla huumeidenkäyttäjillä. Alkavat käyttäjät - eli kokeilijat - motivoituvat useasti Sinun mainistemasta uuden asian saavuttamisesta - luulen.

      Eli on kaksi syytä, miksi käytetään/kokeillaan huumeita. Molemmat ovat kuitenkin seurausta saman asiasta: tyydytyksestä. Tyydytys on elämän tarkoitus.

      - Kannabiksen kotikasvatuksen puolesta

    • rastafari

      Huumeiden käyttäjät ovat nykypäivän shamaaneja ja poppamiehiä. Ikävä kyllä tätä yhteiskuntaluokkaa ei enää arvosteta niinkuin aikanaan. Aikana jolloin shamaanit olivat arvostettuja niin omien heimojensa jäsenien keskuudessa kuin yleisestikin...

      Wirnistys! (: Ei kannata ottaa liian tosissaan!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe