Luovuttaminen lähellä.

Lisäyksenä vielä se että haluaisin ystäviä, takaisin vähän sosiaalisempaan elämään, hassua sekin ulkoapäin minusta näkee että olen sosiaalinen, en tarkoita sitä että en halua mennä kaupaan tms, sellaset ei ahdista, vaan se että olen vaan yksin, sisaruksia on paljon, muttei se ole sama asia kuin elämänkumppani tai ystävät perheen ulkopuolelta. Varmasti niitä saisin, mutta en ole sujut itseni kanssa ja jännitän kaikkea, vaikea päästää ihmisiä lähelle. Tuolla ulkona voin jauhaa paskaa kaikkien kanssa, ja olla hyvinkin sosiaalinen, mutta kaikki muuttuu kun pitää tehdä lähempää tuttavuutta. Se ahdistaa. On vaikea olla minä. Olen toivonut jo vuosia että tulisin enemän sinuiksi itseni kanssa (olen lihonut esimerkiksi montakymmentä kiloa) mutta se ei ole ainoa murhe. Niin. Itse voi asioita muuttaa sanotaan, mutta mitä jos siihen ei olekaan ns.avaimia. Tai ei pysty siihen. Jos mun elämä jatkuu samanlaisena 30v saakka, eli se tarkoittais sitä että olen elänyt sitten 10vuotta suoraan helvetissä, vaikka tuo onkin äärettömän rumasti sanottu, en pidä itsekän siitä. Niin, olen aikaisemmin laittanut rajaksi 30v, sitten lopetan taistelun.
ELÄMÄ ON YLIARVOSTETTUA HUIJAUSTA.

Monen sattumansummasta musta tuli kylmä ja aloin vihaamaan sitä mitä musta on tullut.
Usein kohtaan tunteen,ettei jaksaisi enää. Perheeni antaa onneksi voimaa jatkaa eteenpäin. Kavereita/ystäviä mulla ei ole,ne kaikkosivat syystä tai toisesta jo ajat sitten. Uusia suhteita on ollut hankala luoda,kun olen tullut kovin araksi ja epäsosiaalliseksi.

Kiitos viestistä... Sama täällä. Nämä vuodet on tehny minusta piittaamattoman.
Ja Nyt riittää suoriutuminen.. Enkä jaksa enää yrittää olla hymy persuuksissa ja mielistellä kaikkia.. Kyllä itsekin olen pysynyt elävien kirjoissa vanhempien/perheen tuella, ja minulla on pieni koira huolehdittavana. Paitsi että sekin on minulta "viety" pois, niin sen koen. Tai ei ole kokonaan , mutta minulla ei ole voimavaroja huolehtia siitä. Mut en halua sitä jättää. Jos häntä ei olisi, tai no sitä, niin perhe kyllä selviäisi toistensa tuella minun menettämisestä.

Itse olen tajunnut sen että voipi olla että olen loppuelämän näiden kokemusten muokkaama, eli en käy kahviloissa tai tapaa ystäviä, mitä ei tällä hetkellä juurikaan ole. Niitä olisi, mutta k en "ota" ihmisiä, koen että sekin on omaa syytäni. Lähes mahdoton ajatus solmia uusia ihmissuhteita.

Voimia paljon vaan sinnekin sinulle, kohtalotoveri.

Juu no mulla on lapsi huolehdittavana ja se jos mikä ottaa välillä todella koville. Sattuu olemaan uhmaiässä joten päivät on välillä yhtä helvettiä kun ei oma mieliala ole hyvänä ja sitten lapsi kiukuttelee joka asiasta.
Mutta ilman sitäkään en jaksaisi nousta sängystä ylös ja yrittää ponnistella,vaikka monesti kaikki tuntuu suorittamiselta.

En tiedä,ehkä sitä on jollain tavoin juurtunut siihen mitä tuntee sisimmissään ja ei uskalla välttämättä sitten olla täysin oma itsensä,varsinkaan jos koettaa tutustua uusiin ihmisiin..

Ehkä tämä tästä..tsemppiä sinnekin.

Varmasti ottaa koville, itse väsähdän jo siinä kun hoidan koiraa viikon, ja sitten pakko antaa vanhempien hoivaan. Vaikein on raastava ikävä, kun saattaa olla kuukausi väliä etten näe, kun olis osastolla välillä, pisin aika oli 3-4kk. Hyi.
Yiritnsilloin toiselta paikkakunnalta käsin vastata hoidosta, ja jakaa neuvoja.
En halua edes muistella sitä aikaa.
Voi jostain kuulostaa tyhmältä kun eläin kyseessä, mutta ne ymmärtää joilla itsellä on, se on vähän niinkun minun lapsi.

Juu ja Olen suorittanut elämäni viimeiset 10 vuotta. Olen suorittaja ja perfekstionisti,hycin vaativa itseä kohtaan.

Käyn juuri psykoedukatiivisessa ryhmässä (=epävakaiden ihmisten ryhmä), niin siellä käsitellään just siitä että ihmisellä joilla on tällasia ongelmia, on juurtunu sama käyttäymismalli vaikeiden kokemusten pohjalta, selviytymiskeino ihmisten kanssa helpoin tieon loppupeleissä "paeta".

Minkä ikäinen lapsi sinulla on?
Jos et jaksa enää kirj, niin sinne myös zemiä.

http://www.tukiasema.org/index.php

Voi,mulle eläimet on todella lähellä sydäntä joten uskon miten vaikeaa ja raastavaa on olla erossa koirastasi. Toivottavasti saat itsesi siihen kuntoon,että saisit viettää koirasikin kanssa enemmin aikaa ja kokisit olosi paremmaksi. :)

Mulla ei ole kokemusta tuollaisista ryhmistä,yksittäisillä lääkärikäynneillä olen käynyt ennen lapseni syntymää,mutten kokenut niistä olleen juuri apua. Juurtuivat liiaksi kyselemään miltä musta milloinki tuntui ja miten suoriuduin päivän askareista ym. Rohkeutta aloin sitten työstämään itse mieheni ja muun perheeni avustuksella. Nyt pystyn/uskallan liikkua yksin kaupungilla,aiemmin en voinut kuvitellakaan sitä paniikki -ja ahdistuskohtauksien takia. Vaikkakin vieläkin toisinaan saan kohtauksia sosiaallisissa kohtaamisissa ja ihmispaljouksissa.

Lapsenikin on täyttämässä 3vuotta,joten hänen kanssaan on liikuttava enemmin ihmisten ilmoilla,puistoissa ym. että oppii käyttymään ja saa purkaa energiaansa.

Voin kirjoitella,olisko sulla vaikka sähköpostiosoitetta antaa niin jatkettais sitä kautta? :)

Vastaan sulle huomenna! Pitää yrittää nukkua.
kiitos myös ....... nimimerkki avusta.

Musta tuntuu etten enää selviä. Kiitos sulle.

Olethan kertonut tuntemuksista jollekin joka ehkä osaisi helpottaa oloasi jollain tavalla? Mitä tapahtuisi jos et kävisikään enää ryhmässä joka aiheuttaa vaan pahempaa oloa?
En tiedä tilannettasi,mutta jospa löytyisikin jokin ratkaisu,muukin kuin luovuttaminen..

Onko sulla nyt jotain konkreettista, miksi olet alamaissa? Elämä on tylsää, inhottavaa ja masentavaa, jos on tautisen negatiivinen kaikkea kohtaan oletusarvoisesti.

Kaveri: Hei, ulkona paistaa aurinko!
Sinä: Mitä sitten? Vedän verhot tiukempaan eteen. Vituttaa kun häikäisee.

Kaveri: Katso, joutsenparvi.
Sinä: Joo, onpa hienoja. Ketä kiinnostaa?

Kaveri: Läheks ravintolaan syömään tänään jotain hyvää?
Sinä: En ku ei oo rahaa enkä jaksa liikkua tänään mihinkään.

Kaveri: Voi vitsi miten hieno ukkosmyrsky ja salamoita!
Sinä: Mun tuurilla tulee sähkökatko enkä pääse nettiin masistelemaan...

Ala ajatella -väkisin- positiivisesti ja katso maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Etsi VÄKISIN positiivisia, kauniita ja iloisia ajatuksia. Huomauta itseäsi HETI, jos ajattelet mitään negatiivisesti! Sohvalla pötköttämisestäkään ei tule huonoa omatuntoa, jos siihen antaa itselleen luvan. Onnellisuus on asenteesta kiinni. Kaikki on paskaa, jos ajattelet niin. Se paska ei haittaa, jos onnistut löytämään enemmän positiivista kuin negatiivista. Tämä on vain ja ainoastaan taitolaji ja siinä voi kehittyä paremmaksi ;)

KUKAAN MUU EI VOI MUUTTAA ELÄMÄÄSI ! KAIKKI ON SUSTA ITTESTÄ KIINNI! On typerää ajatella, että joku terapiaryhmä korjaisi sut, sun ongelmas ja sun elämäs.

Tähänkin varmaan vänkäätä vastaan, että et sää tiiä miltä musta tuntuu ja mitä oon käyny läpi jne jne. Mitä sitten? Mulla on ihan omat ongelmat ja haasteet ollu elämässäni, joista sä et tiedä yhtään mitään. Omat ongelmat ovat aina suurempia kuin ne toisen, koska ne on lähempänä ja konkreettisempia. Ero meissä on että mä en jää tuleen makaamaan ja annan epäonnistumisten ja negatiivisten asioiden lipua ohi mahdollisimman nopeasti ja keskityn vain hyviin asioihin, joihin myös panostan. En odota, että unelmien mieheni saapuu kotiovelleni mua hakemaan. Kyllä mun pitää sitä ihan itse etsiä! En odota, että ystäväni soittelisivat minulle. Otan luurin käteen ja soitan heille!

Nyt vähän mietit, mitä haluat ja sit vaan teet sen. Muista tämä positiivinen ajattelu! Ja rankaiset itseäsi negatiivisuudesta! Siitä se lähtee.

Hmm..3971 kirjoittaa kyllä ihan asiaa,masentuneen on vaan vaikea sitä tajuta.

Kun on kysymys vaikeista mielenhäiriöistä ei vaan toimi tuo "vaihda asennetta". Sen huomasin itse kantapään kautta. Mulla on ollut tuhat ja yksi mahdollisuutta masentua elämäni aikana, oikeastikin elämässäni ollut paljon esteitä ja vaikeuksia etenkin nuoruusvuosina. Asenteella olen päässyt todella pitkälle, olen suorastaan pakottanut itseni ajattelemaan positiivisesti.

Kävi kuitenkin niin että tilanne jossa viimeksi kuvittelin masentuvani tms.tuli eteen. Aloin odottamaan lasta..ja heti perään toista (ehkäisy petti). Näiden raskauksien aikana vajosin tahdosta ja asenteesta riippumatta jonkinlaiseen masennus/ahdistus tilaan joka ei ole vieläkään helpottanut täysin.

Psyykkisesti tunnen oloni hyvin hyvin väsyneeksi,en saa iloa juuri mistään. Edes lapsista,nekin tuntuvat suoraan sanoen taakalta. Joka päivä on oma pieni selviytymistaistelu.. Myös kroppani on alkanut oireilla tätä stressin määrää ja mulla on ollut kaksi vuotta "outoja ihottumia",kuumeiluja,huimausta ja kaiken maailman särkyjä. Masennus siis todella sattuu!

Tiedän ettei tilani ole "normaali" ja se helpottaa mutta kun tila jatkunut jo pari vuotta alkaa omat voimat loppua ja asenne länkytys vituttaa. Terapia odottaa ja alan taipua jo lääkkeisiinkin,mitä tahansa että tämä nyt vaan loppuisi.

Oikeastaan mulla menikin yli vuosi että pystyin edes myöntämään että masennuin. Olen ollut aina n iin perkeleen vahva etten voinut käsittää miten en muka pysty hoitamaan tätä itse pois,on onnistunut ennenkin... Ehkä en vaan aiemmin ollut oikeasti koskaan masentunut..

Joka tapauksessa,minun suustani ei enää tulla kuulemaan että "heikot masentuu" tai "ota nyt itseäsi niskasta kiinni". Ehkä tämän tarkoitus oli kohdallani se että ymmärrän taas paremmin elämän olevan kaikkea muuta kuin ehdotonta mustavalkoisuutta.

Mjaa no itte oon sairastanut sekä masennuksen että psykoosin. Kummastakin oon selvinnyt ihan kuunteluavulla (ystävät ja terkkari) ja positiiviseen ajatteluun turvautumalla. Masennuksen jälkeen opin tekniikan ja myöhemmin oon sitä aina käyttänyt. Kaikki ihan oikeesti lähtee ihan siitä positiivisuudesta.

Psykoosi oli hankala asia ja siihen ei auttanut muu kuin pakottaminen itsensä loogiseen ajatteluun ja päättelyyn. Piti kyseenalaistaa kaikki typerät ahdistukset ja pelot, ei tukahduttaa vaan käsitellä ne. Todeta syyt niihin ja jossain määrin antaa itselle lupa olla ahdistunut, mutta kuitenkin ymmärtää ahdistuksen syy ja että se menee ohi. Psykoosissa en aluksi edes huomannut kuinka huonossa jamassa oikeastaan olin ja ihmettelen miten oon kyennyt niin hyvin toimimaan ja hoitamaan kaikki hommat :D Mut ohi sekin vaan meni.

Herkkyys ei ole heikkoutta :) Mut on menossa nyt sellainen sukupolvi, jonka "elämällä ei ole tarkoitusta eikä suuntaa". Se saa herkän ihmisen masentumaan. Tai sitten elämän sanelu ennalta ahdistaa. Kun on lapsia niin niihin on väistämättä sidottu lopunikää eikä vaihtoehtoja juurikaan ole. Helposti siinä ahdistuu, jos tila ei ole suunniteltu.

Se on aikalailla mustavalkoinen fakta, että negatiivisesti kaikkeen suhtautuvat kokevat elämän negatiivisena. Ei sen nyt kovin suuri ihmetys pitäis olla. Jos kaikki on suolesta niin ei voi olla kovin hauskaa?

Skitsofreniat sun muut mielenterveydelliset sairaudet vaativat lääkitystä, mutta veikkaanpa että siinäkin ihmisen on helpompi elää ja hyväksyä oma tila, jos ajattelu on positiivista ja usko parempaan huomiseen on olemassa. Vielä parempaa on, kun on onnellinen tämä päivä eikä huolta huomisesta ole ollenkaan. Eletään tätä päivää ja nautitaan tästä hetkestä. Kirjoittelen tätä sairaslomalla, eikä olossa ole paljoakaan nautittavaa, mutta mulla on lupa röhnöttää sohvalla lemmikit kainalossa ja katsella leffoja, eli ei valittamista ;)

S-Jo:
Huh... Hetken on siedettävä olo kun vaihdoin maisemaa ja oli pakko tehdä se ratkaisu että lähdin kämpiltä vex, ja peruin terapiakäynnin, joka ei ole ollenkaan "suotavaa". Tulin perheenjäsenten luokse eri paikkakunnalle... Vaikka hankalaa oli sekin.

Ajattelin sinnitellä sen ryhmän loppuun saakka koska luulen että se voi auttaa tämän sekasorron läpi, jos se tuska on päällä, mutta on vaan kestettävä, jälleen, pidemmällä aikavälillä se on voi olla hyödyllinen oman elämän hallinnassa, ja suunnattomassa epävakaudessa.
Kirjoitan tulevasta koska tällä hetkellä olo on siedettävä ja se on ihanaa..

Mutta joo, olen tällainen että kerron kyllä avoimesti asioita, ja sitten torjun ihmiset jotka haluaa tulla lähemmäs. Semmosta se on. Jos kuitenkin teen s-postin (nykyisessä näkyy koko nimi..) Niin voidaan viestitellä. Ei se ota jos ei annakaan... Pelottaa vaan. Kaikki asiat.
Laitan sen tähän sitten sen osoitteen.


3971.

Kiitos viestistä.
Terveet pystyvät vaikuttamaan näihin asioihin mitä kerroit.
On totta että Itse pystyy muuttamaan tuhansia asioita, ja hallita omaa elämää, sairaana se vaan yksinkertaisesti on mahdotonta, kun ihminen on tietyssä pisteessä. Okei ehkä olen mennyt eteenpäin sillä tavalla että voi kuvitella muuttavani vielä joskus asioita, mikäli vointi paranee, mutta saa nähdä, kun huonolle voinnille ei näy loppua, sen vuoksi olen ollut epätoivossa, varmaan liikaa yksin. Ei varmaan, vaan kyllä.
Kyse ei kuitenkaan ole asenteesta. Antaisin mitä vaan että havahtuisin taas aamulla linnun lauluun ja kuulisin/ tuntisin sen.

Silloin kun on valosampi hetki, positiivisuus valtaa minut, ja olen innoissani.
On niitä parempia päiviä, mutta sama on toistunut vuodesta toiseen niin tulee suuri epätoivo, ja hankalimpina aikoina miettii selviänkö enää ollenkaan. Samalla se turruttaa ihmistä ja tekee kyynisen. Sille ei voi mitään. Ainakaan tällä hetkellä.

Aika sekopäistä tekstiä tuossa alussa, mutta eiköhän siitä jo tajua miten huono olo on. Ja totta joka ikinen sana.


Harmaatsävyt:

Tulin surulliseksi kun luin tekstiäsi. Minulla ei ole lapsia,
eikä kokemusta niistä juurikaan, mutta tunsin joka sanan.
Sama homma, kroppa on vuosien jälkeen alkanut tekemään selväksi sen että nyt riittää. Sanonut sopimuksen irti jo aikoja sitten, mutten ole pystynyt kuuntelemaan sitä, mennyt ja suorittanut aina vaan lisää.

Joo, sen jos minkä olen oppinut että psyyke voi tehdä ihmiselle oikeastaan mitä vaan. Kun kivuista ja sairasteluista puhuit.
Psyyke voi tehdä "uusia" oireita ja fyysistä särkyä ihmiselle, jotka tulee yllätyksenä, ja jota ei ole ennen ollut. Ihan perseestä ja välillä pelottavaa.

Siinä vaiheessa kun ei ole enää "omalla asialla", enkä tarkoita mitään
sekopäistä todellisuudentajun menetys -tilaa, niin on valmis tekemään mitä tahansa, syömään esimerkiksi niitä lääkkeitä. Ei ne tapa, jos tarvitset, syö.
Niiden teho on kuitenkin rajallinen.
Unilääkkeiden ja rauhoittaiven kans kannattaa olla varauksellinen.
Mut kyllä se lääkärikin ottaa vastuun siitä ettei syötätä miten sattuu.
Itse näen elämän mustavalkoisena, mutta myös ymmärrän sen ettei se ole. En vaan tunne sitä, enkä näe.

Voimia lastesi ja itsesi kanssa.

Minusta tuntuu kuin täällä kirjoittaisi nyt ihan eri ihminen.
No, vointi on vaihdellut aina rajusti. Tai sitten yritän antaa kaikille mahdollisimman täydellisen vastauksen nyt kun on parempi olotila, ja suoriutua mahd hyvin. Ehkä sitäkin, mut kyllä mä välitän.
Kiitos..

S-Jo palaan asiaan.

Kuulostat mielestäni suht. terveeltä ja ehkä onnelliseltakin?
Luulen että olet kokenut paljon ennekuin olet saavuttanut nämä asiat.
ja siltä jossa itse voisin olla parin vuoden päästä jos vielä jaksan taistella...

Niin sairaana kun olen itse ollut alkuvuosina, ja kyllä vieläkin aijoittain,
niin silloin ei edes tiedä käsitettä negatiivinen/positiivinen.
Musta tyhjä maailma vailla minkäänlaista tunnetta ja kosketusta yhtään mihinkään on niin hirveää että pimennossa mennään eikä ajatuksille tai asenteille ole sijaa. Hyvä että tajuaa millon on yö ja päivä.

Varmaan tiedät mistä puhun jos olet itse käynyt yhtä pohjalla.

Hyvä että olos on hiukan parempi. :) Maiseman vaihdos tekee osittain ihan hyvää. Vaikkakin se kaikki seuraa,mutta pääsee tavallaan siitä arjesta pois.

Ihan rauhassa sen sähköpostiasian kanssa,jos se tuntuu vaikealta ei sun tarvitse siihen lähteä. :)

Jos olen rehellinen vähän tuntuu stressaavalta, en tiedä miksi koen kaikki suorittamisena. tai ei niin paljon kuin ennen, mut alan stressaan ihan kohtuuttomasti ja ajatukset/pelot lentää pitkälle, tyyliin mitä jos joku pyytää näkemään ja en taaskaan pysty ja tuollasta ihan turhaa sontaa joka on kuit todellista meikäläiselle. No joo ei siitä enempää. :/

Kiitos, olet ihana. Ja Arvostan sitä että tarjoat auttavaa kättä.
Tuli jo nyt sun viesteistä hyvä olo, kun tuntuu että olen itse älyttömän hankala, niin silti joku jaksaa. On tottunut erilaiseen..
Minä laitan viestiä siitä s-postista. Jos teen sen, niin ajattelin just että yritän olla tekemättä niin että nyt äkkiä heti osoite printtiin ja nopeasti kaikki.
Niin palaan vielä asiaan, kunhan voimat riittää..

3971 Mun mielestä edelleen sulla on tosi hyvä keino päihittää monenmoinen masennustila. On toki paljon omasta asenteesta kiinni mutta tämä minun tilani tänä päivänä on saanut itseni kyseenalaistamaan tuon "asenne kasvatuksen".

Enkä halua väittää että mulla olisi yhtään sen hankalampaa tai tilanteeni vaativampi kuin sinun. Onnea ja autuutta tässä kai kaikki haetaan kuka sen sitten löytää tai miten löytää on toinen juttu.

Oma fiilis on nyt siis kohenemaan päin,tunnen sen.
Tahti saisi olla vaan paljon nopeampi kun on näin pienet lapset kenestä täytyisi jaksaa huolehtia,siksikin olen jo lääkitystä miettinyt.

Sata kertaa kun on tullut hyvä päivä olen jo perunut kaikki psykologit yms. ja sitten taas vajonnut jonnekin syövereihin, juuri tuo tilanteen ailahtelevaisuus on tehnyt tästä hankalaa "hoitaa".

Olen nähnyt paljon lääkkeiden väärinkäyttöä ja tämä on tehnyt minusta hyvin skeptisen lääkitsemistä kohtaan ylipäätänsä, ei tosiaan ole mulle eka "ratkaisu".
Mitä tulee tuohon positiiviseen ajatteluun niin sillä olen porskuttanut yli monen esteen. Ensimmäinen poikaystäväni kuoli hyvin nuorena,suhde oli hirveä. Oli teiniraskaus joka päättyi aborttiin,raiskauksia ja väkivaltaa. Tuon kaiken yli olen päässyt. Vertaistuen ja positiivisen ajattelun avulla.

Siksikin on mielestäni outoa että mieleni alkoi hajoilemaan nyt juuri. Kun elin kaikkien mielestä sitä ihmisen onnellisinta aikaa... En valinnut tätä tilaa. Valitsin onnellisuuden,tälläkin hetkellä uskon että parempaa on luvassa. Olen myös valinnut ajatella asioista positiivisesti arjen keskellä. Miettiä lapsistani ja miehestäni niitä mukavia jne. Tälläkertaa en vaan taida selvitä ominvoimin ja sen myöntäminen on järkyttävää.

Olisin varmasti ilman lapsia hoitanut nytkin itseni mutta kuten mainitsin mulla ei ole nyt varaa masentua peiton alla yhtään päivää vaan mun on kyettävä kokoamaan itseni hyvinkin nopeasti tarpeen vaatiessa.

Aloittajalle anteeksi kun tulin vinkumaan ketjuusi ja kiitos vastauksesta joka huokui empatiaa.

haittaa mitään, hyvä jos joku toinenki saa purkaa. Ja kiva vaan kun syntyy keskustelua.
Kokemuksesi kuulostavat ERITTÄIN raskailta, joten olet voittaja.
Sanon sen sulle. Ei omia ja toisten ongelmia voi verrata,
koska toisen taivalta ei voi tietää mitenkään.

Minulla oli aamu yht hel.
Kauheat psykosomaattiset oireet,
silmiin käy, pulssi hakkaa ja koko kroppa on jännittynyt, ahdistaa ja pukkaa huonoa oloa, tosin lihakset on jumissa kun panssarit, että jokapäiväinen krapulakin on,.paniikki.
NIIN, Kävin ryhmässä, jälleen sinnittelin ja menin taksilla aamulla sinne mielenterveystalolle kun silmissä heitti ja muuta mukavaa, itkin sitten siellä ryhmässä mutta loppua kohti alkoi helpottaan huomattavasti.
No, osastollahan lukuisia kertoja olen jo tottunut siihen että ympyrässä itketään, että ei siinä mitään..
Mulle alkaa valkenemaan mitä sieltä ryhmästä voi saada. Tämä päivä on ollut suorastaan ihana, ja osaa arvostaa todella paljon ok:ta olotilaa, kaiken jälkeen.
Joo, ja lääkkeitä olen käyttänyt vuosia itsekin. Nyt lopettelemassa ja voin kertoa ettei ole helppoa, kun niihin on turvautunut vuosien ajan. Olen tai olen joutunut, paremmin niin.


harmaatsävyt:

Sillon kun on todella vajonnut, siis sairaalakunnossa/itsemurhan partaalla, ja mitä muita lukuisia oireita tai kuvauksia nyt voikaan sanoa, niin siinä vaiheessa lääkkeet auttaa/"pakko", sillä siitä ei aivan heti nousta,
mutta jos on sellanen olo että pystyy miettimään että haluanko syödä lääkkeitä, no en välttämättä halua, sillon todennäköisesti pärjää ilman tuskaista. Lääkkeet saattaa turruttaa jonkun verran, mikä oli itselleni alkuvuosina erittäin tarpeen, vaikka ne toikin mukavat vajaa 50kg painoa, tiedän, kuulostaa sairaalta. Sitä se onkin. Mutta ei hätää! Söin paljon lääkkeitä, kohtuukäytöllä ei varmaan mitään tuollasta tapahdu ettei maalailla mustia seinille.
En halua pelotella tms, mutta sinun huono olo voi mennä pahemmaksi, mitä aikaisemmin purat pois huonoa oloa, sen "helpommalla" selviät/pääset eteenpäin helppoahan se ei ole , ja ku pysähdyt vointi voi mennä huonommaksi.. mutta sen jälkeen satoja ellei tonneja lastia tippuu harteilta, sen voin luvata.
Tosin puhun omia kokemuksia, kaikillahan ei pakostakaan ole sama tilanne, eikä voi olla.

ja itse tuskin enää huomaat sitä jos vain pyyhällät menemään. Yritä auttaa itseäs, Lastesi äitinä helpommin sanottu kuin tehty, mutta he saavat sit tilalle jossain vaiheessa äidin joka voi paremmin, se on myös lastesi etu jos autat itseä. Eikö lapset aisti todel helposti kaikki asiat?
Voipi olla että pystyt iloitseen niistä naperoista ja elämäö tuntuu niidenkans paremmalta kun olet saanut voimavaroja takas. Ja siinä olet oikeassa että sillon kun vointi on jo romahtamaan päin, siinä ei paljon asennetta muutella. Asia on näin. Jos oikeasti on sairas.

Tiedän että mulla on taipumusta siihen että ajattelen negatiivisesti, aika jännä homma sekin kun opettaja/koulukaverit yms aina sanoivat että olenpa positiivinen , ja muut voisivat ottaa mallia. (?) okei, -kadonnut..
Jos en olis sairastunu olisin ihan toisenlainen. Ainakin tuntuu siltä.

Tein äsken netissä skeematerapia.fi osoitteessa yhden testin.
Aika pahat tulokset ja alkoi ahdistaan.
Ja tuli erittäin paska olo.

S-Jo, ei mulla vaan tullu tehtyä sitä s-postia, niinkuin kerroin, arvostan älyttömästi haluasi auttaa ja kuunnella.
Minusta vaan tuntuu että en jaksa jotenki henkilökohtaisesti kirjoitella...
siinä on joku hankaluus.
. Emmä tiedä. Kirjoita säki tänne, jos haluat. Olin aikoimuksena poistaa tämänki kirjanmerkeistä kun kelailin kaikkea, tuli pettynyt olo vähän itseeni. S-postista.

Mut niin. Iltaa kohden alkaa taas olo huononeen... Tunnen sen. x (
Samalla tuntuu etten pysty lopettaan kirjoittamista, koska en pysty rauhoittuun.
Lääkkeistä vielä puheenollen, itsehän en ole pystynyt noudattamaan lääkeohjetta unilääkkeen suhteen, vaan olen ottanut enemmän. Harmittaa kun sitä on katsottu läpi sormien tuota mun lääkkeidenkäyttöä näiden vuosien varrella, ja yhtäkkiä vaaditaan pillerin tarkkuudella täydellisyys. Muutenki yhtä rämpimistä. Sanoinkin siitä lääkärille. ketuttaa. Ja samalla hävettää kun sanoin.
Maanantaina on lääkärin tapaaminen.
jospa asia korjataan, tosin minua ei enää meinata lääkitä, enkä sitä haluakaan, mutta niin, en ole pystynyt nukahtamaan/valvomaan nykyisellä annoksella sattuneesta syystä tai olotiloista, ja sehän tarkoittaa sitä että kun niitä ei ole jäljellä niinku pitäisi olla, joutuisin olemaan ilman varmaan viikon verran. Siinäpä vois olla mahdollisuus pärjätä ilman, mut en tiedä onko realistista... Yksi selviytyminen lisää.

Selvästikin levollisuus alkaa olla kaukana...
Nyt mä lopetan.

Mut tuli mieleen harmaats. se että mitä jos hajoiletkin ja oireilet nyt just sen takia jos sulla on ollut noin paljon vaikeuksia. Tosin en tiedä oletko purkanu niitä silloin kun nuo tapahtu?

Nytttt. Voi hitto, yritän välttää ajatusta mennä nukkumaan.
Mut jos selviän tästä ajasta, selviän mistä vaan. Voi ei.................................................................................................................................................................................... Jos tämä näyttää ihan sairaalta niin saa näyttää mun puolesta x/ : ) Ja nyt tuntuu ihan sairaalta kun tunteet menee ihan sekasortoa. Huomata voin sen itsekin.

Musta on hienoa,että purat kuitenkin tuntemuksiasi tässä anonyymina. Eli ei haittaa vaikket sähköpostitse halua kirjoitella,ymmärrän kyllä. :)

Toivon kuitenkin todella,että saat itsesi kuntoon ja pystyt nauttimaan elämästä vielä jonain päivänä. :)

Jossain noissa ketjun viesteissä mainitsit pyrkiväsi täydellisyyteen ja pahoittlet kirjoitusvirheitä. Minä teen jatkuvasti virheitä, hajataitto, käsivamma vuosien takaa. Miinulle näillä palstoilla jopa vinoillaan kirjoitusvirheistä ja huonosta tyylistä ja nimitetään jopa vajakiksi. En välitä tippaakaan moisesta. Kyllä kaunista ja virheetöntä tekstiä on kiva lukea, mutta elämä täällä on aina vajavaista.
Olen uskovainen. Olen kahlannut vaikean elän. Jumala ymmärtää kiukuttelumme paljon paremmin kuin ajalliset vanhempamme.
Kun olet täyellisyyteen pyrkivä, niin onko kristillisyys kotona ollut vaativaa ja lakivoittoista: käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle.?
Kirjoittelu antaa voimaa ja on jo itsessään teraputtista.Samalla kun kirjoittelet täällä niin joku toinen lukiessaan saa sinulta vertaistukea.
Kyllä sinunkin elämällä on valtavan ainutlaatuinen tarkoitus ja et ole tänne sattumalta syntynyt. Kuitenkin tunne tarkoituksettomuudesta on sitä kokevalle sillä hetkellä todellinen ja hekilökohtainen tunne. Ja me tiedämme että tunne ja totuus eivät ole aina sama asia.

Kiitos S-Jo. Kiva ettei sinulla jäänyt huono fiilis. Tällaisia kokemuksia tarviin lisää tajutakseni sen että oikeasti on maailmassa paljon vilpittömiä hyvin ihmisiä, jotka kannustaa, ja ei tule sellanen olo että taas tein jotain väärin.
Kiva kun ymmärrät.

Keissa.
Kyllä, minulla itsellä herää aika empatia muiden teksteistä, ja olen pahoillani käsivammastasi. Jos kertoo tuollaisen asian luulis että täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät mistä on kyse, tännehän kirjoittaa paljon nuorisoa jotka heittelee ihan mitä sattuu. Toisaalta on hyvä ettet välitä, jonkinlainen kuori täytyy olla, tai ehkä ennemminkin suodatin.
Itse olen päässyt kans eteenpäin tuossa ettei mua niin älyttömästi tietyissä asioissa kiinnosta mitä muut ihmiset ajattelee enääniinkuin nuorempana, tosin olen 27 nyt etten liian vanha.., mut sitten kun huonompia jaksoja, hoksaan kuitenkin tekeväni sitä, miettiväni mitä tuokin ajattelee kun tein niin ja noin. No se siitä. Mut meitähän on paljon ; )
Ja ei sitä tarvi kokoajan pyydellä anteeksi ei tarvis kyllä. Sitä vaan tekee.

No joo kärsin hirveästi täydellisyyden tavoittelusta, minulla on myös vaativa persoonallisuus, joka kohdistuu lähinnä itseeni.
Siis kyllä hankaloittaa elämää, luulen että voin oppia siihen että virheet ovat inhimillisiä, ja ihan tervettä epäonnistua. Ryhmä jossa käyn auttaa juuri näihin osa-alueisiin mistä olen puhunut.. tai onko se nyt valittamista, jos, on, oikeus on siihenkin.

Niin vastaus kysymykseesi, olen kai kotona tottunut siihen ettei ole annettu henkistä tukea ja rohkaisua, lapsena, vaan arvosteltu jonkinverran ja on pitänyt jännittää asioita, miellyttää, aina kun oli tehnyt vähän jotain väärin, äiti pelotteli isälllä - odotappas kun isä tulee kotiin. Hyi, varastin lapsena isältäni lukuisia kertoja rahaa, kun jäin kiinni itkin peiton alla ihan sirpaleina, isä tuli sägyn viereen ja olin kauhusta jäykkänä, kysyi olenko monesti ottanut, ja sanoi että ota sitten vielä lisää. Siis ihan älytöntä henkistä hyökkäämistä omaa lasta kohtaan, ei yhtään armoa. Tuossa kohtaa olis pitäny ottaa lapsi lähelle ja jutella asiasta, EI TORJUA.
Siitä juurtuu varmaan hyvin moni asia. Alko itkettään, olen mä terapiassa varmasti nämäkin sanonut mutta tuntuu vieläkin pahalta.
Ja mun pitää perään heti puolustella että Isä on nykyään ihan erilainen, minulla on hänen kanssa läheisimmät välit kuin varmaan kenelläkään meidän lapsista (11). Ja on itsekin ollut lukossa, ettei ole tiennyt miten käyttäytyä, tai lähestyä lapsia. Paljon töissä, ja etäällä henkisellä tasolla. Näinä vuosina olen tajunnut kuinka paljon on kärsinyt siitä hän itsekin.

Äitini on myös epävakaa, ja minulle on tarttunut hänestä lähes kaikki.
Itse sitä hän ei tiedä, että on epävakaa, tai sanotaan saattaa hyvinkin olla, luulen näin että on. Peilaan itseä äitiini. Mut mitä siihen tulee maailman ihanin äiti. Uskovainen, lestadiolainen, eikä siinä ole mitään pahaa, itsekin olen ollut 15v asti. Hyviä että hunoja puolia, luonnollisesti.
Luulen että tämä on yleistä uskovaisissa kodeissa, liian vähälle huomioon jääminen.
Tosin nythän asiat ovat korjautuneet onneksi, koko perhe on hyötynyt terapiasta.

Mutta joo, se on niin ettei loppupeleissä ole vaadittu "käsky käskyn päälle", vaan ei ole saanut onnistumisen kokemuksia. Muistan esimerkiksi sellaisen tilanteen että olis saanut joululahjaksi unelmieni nukenvaunut, pikkuveljeni (monta) särki ja viilteli ne kala-puukoilla jotka olivat saaneet myös joululahjaksi, menin itkemään äidille että pojat ovat rikkoneet ja viillelleet vaunut, tuli hirveä numero siitä, ja minä olin syyllinen kun kerroin. Eli minäo lin se paha, tein väärin kun menin kertomaan. Lapselle jää tuollaisesta kovat arvet tunnepuolella.
Tuollasta, ei ole pystynyt mitään sanomaan ääneen, ja tunteet on tukahdettu tai jätetty huomioimatta lapsuudessa. Ei nykyään niin paljon.

Muuten sanon että mitä tarinoita kuulee, olen erittäin onnellinen hyvästä perheestä. Tällaisena aikana vaan kaikki negatiivinen on noussut pintaan. Tänä päivänä olen tajunnut kuinka onnellinen saan olla suuresta perheestä ja kuitenkin rakastavista vanhemmista. He eivät ole tahalleen mitään aiheuttaneet, heitä on kasvatettu samanlain.
Nykyään jutellaan paljon avoimemmin. Mutta joo, tuosta nukenvaunu asiasta en tajunnut kuinka kipeitä tunteita se nostaa koska alkoi itkettään. Mut ei enää.
Välilä sitä tutee olonsa pikkulapseksi :/

No toivottavasti joku saa tästä jotain hyötyä (?)
En ajatellut asiaa sen koommin.

Siis tämä SYYLLISYYS, sitä on ruokittu minulle niin paljon, havahduin sanaan vasta nyt kun sen kirjoitin edellä. Hyi. Yhdessä vaiheessa pääsin siitä eroon ihan älyttömästi, kas vain se on palannut. : ( Mutta opettelen par'aikaa näistä jutuista pois. Tiedän että älytön työ edessä itseni kanssa, minua on myös muistuteltu siitä että mikään ei tapahdu väkisin, siis täytyy vaan yrittää antaa aikaa.
Joku sanoi että vois edetä nopeampaa nämä asiat, voin todeta että tämä tipuaskelten tie on raastava ja kivulias.

Kyllä hyväntahtoisia ja muista välittäviä immeisiä löytyy maailmasta vielä paljon,vaikka joukkoomme mahtuu myös niitä "einiinhyväntahtoisia".
Harmi,jos olet törmännyt viimeiseksi mainitsemiin useammin,kokemuksesta tiedän että sellaiset vaikuttaa itsetuntoon ja luottamukseen muita kohtaan.
Rakennan itsetuntoani ja luottamustani itseäni ja muita kohtaan tällaisten ihmisten takia edelleen.

Niin ja inhottavaa kuulla,että vahempasi ovat olleet tuollaisia sua kohtaan kun olit pieni. Oma lapsuuteni ei ollut ruusuilla tanssimista,mutta onneksi vanhempani eivät kääntäneet selkäänsä. Taisteluja käytiin perheenä,vaikkakin jokaisella oli oma henkilökohtainenkin taistelunsa käynnissä.

Kuulostaa tutulta S-Jo.

Itel on vieläkin se että hirveän vaikea luottaa ihmisiin.
Viime aikoina mulla on tullu myös siltä mielenterveystoimistosta sellanen olo että ne tekee työnsä, ammattitaitoisampaa terapeuttia saa hakea, varmaan hänen tehtäväksi siirrettiin aikanaa minut, luulen että olin työläämpi tapaus.
Niin musta tuntuu välillä niinkuin nekin olisi vihollisia. olen pettynyt siihen kun nytki lähetin lääkärille viestiä eikä kuulu mitään takaisin, ei ole suinkaan ainut kerta. No terap ollaan sovittu että saan lähettää viestejä hänelle puhelimitse, mutta olen kyllästynyt siihen kun saan hiljaisuutta takaisin, vaikka se olnkin sovittua ettei se voi vastata niihin.
Se vastaa/kysyy sitten jos laitan tyyliin etten taida huomista nähdä.

Tajusin tämän palstan auttavan minua. En olis uskonu mikä merkitys tällä on. Yllättävää. Tiedän että joku lukee tätä ja saan jotain takaisin, tuntuu ihan mahtavalta. Olen aikaisemmin aloittanu jonkun ketjun täällä mut suljin sen pois / poistin kirjamerkeistä koska mua ahdisti mit tekstiä ihmisiltä tulee enkä kestäny yhtään kritiikkiä. No eipä sitä ole nyt tullu mitä nyt tuo yks tapaus tuossa välissä jolla ei taida olla itselläkään asiat kunnossa, Mutta todellakin yllätti se että tästä voi olla apua.
Sanon etten olis uskonu, näköjään eri asia kirjoittaa ja jos vielä saa vastauksia.
Terapiakäynnit tuntuu tällä hetkellä kylmiltä. Mut mua itkettää vieläkin kokoajan. Menin viemään pyykin ja toin rauhoittavaa....

Illalla on The voice of nelosella... Voi luoja jos mulla ei oli telkkaria tai nettiä.

Joo, kaikilla on omat taistelunsa elämässä.
Mut itestä vaan tuntuu ikävältä kun elämä tuntuu siltä että yhtä selviytymistä, kaikki on pakko ja elämä tuntuu rääkkäykseltä kokonaisuudessa. Parempina päivinä/puolikkaina (joita on nykyään todella harvoin), ajattelen että kyllähän tämä elämä menee ihan ok ja vois elääkin pidempäänkin. Mulla on vaan joku kova muutosvaihe menossa. Muutin vasta, sain ihanan asunnon, joista olen haaveillut tänne tietylle alueelle vuosia. Surullisena ja ahdistuneena olen pyöräillyt tätä samaa aluetta vuosia ja ajatellut että tuskin tulee ikinä tapahtumaan. Tämäkin pessimistisyys takertuu kaikella tavalla sairaaseen olotilaan. Sitten kun se tapahtui, se antoi mulle sellaisen merkityksen, että tunsin jotain suurta. Ja aloin uskoa elämään.


Minkä ikäinen olet S-Jo jos saan kysyä?
Sulla on sentään mies ja lapsi...
Joka on kuitenki ihailtavaa..ne varmaan antaa voimia.
Itse olen miettinyt mahtaako olla ikinä. Sit takerrun vanhoihin asioihin, mietin vieläkin parikymppisenä tapaamani miestä, ja siitäkin on jäänyt syyllisyys kun kohtelin sitä vähän sillai että torjuin sen vaikka se raukka yritti kaikkensa.
Oikeasti tiedän mikä työ mulla on edessä itseni kanssa, ja se hirvittää. Yritän mennä päivän kerrallaan, nyt se tarkoittaa kylläkin tunnin kerrallaan.

Törmäsin lääkärikäynneillä myös tuollaiseen kylmyyteen ja tuli tunne ettei siellä oikeasti välitetä sen kummemmin. Enkä siis tarkoita tuolla sitä,että olisi pitänyt tulla mitään tunnesidettä niiden kanssa,vaan että olisi kohdellut vähän toisella tavalla.
Vaikka onkin vaikeaa,sen uskon mutta olisko kuiteki parempi et jollain tavoin yrittäisit päästä takaisin sosiaalliseen elämään? Esim.aloittaisit jonkun harrastuksen ja ehkä sitä kautta löytäisit iloa ja energiaakin ja ehkä ystäviä?
Itseni pitäisi tehdä samoin.

Olen hiukan nuorempi kuin sinä,mutta nähnyt ja kokenut asioita joita en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni. Ja kyllä,mieheltäni ja lapseltani olen saanut voiman jatkaa.

Niin,
"Ammattihimisiä" on monenlaisia, ja erilaisiahan kaikki ollaan, mut ainakin mielenterveystyössä pitäis olla tosi hienotunteinen, jopa varovainen.
. Harmi jos sullakin on tuo kokemus.

Kuljen kyllä paljonki kaupungilla, ja aloitin vime syksynä pitkästä aikaa salin, tosin nyt n useampi viikko väliä kun on kroppa ja mieli puhki.
Voipi olla että en pohjimmiltaan olekaan niin sosiaalinen mitä luulin, kuin nuorena, etten tiedä havittelenko sellaista mitä olen joskus ollut.
Tällä hetkellä koen että mun oireet on niin hankalia etten halua edelleenkään ketään lähelle, ja selhän pitäisi olla juurikin päinvastoin.
Asia ei ole muuttunut. ainakaan vielä.
Hyvänpäivän tuttuja on ja txt kavereita, siihen ne sitten jääkin. Mut väheksyn kaikkea, terapeutti sano kerran etten ole mitenkään syrjäynyt.
No ehkä en olekaan, mut kuvittelen millasta sen täydellisen sosiaalisuuden pitäis olla kymmenien ystävien ympyröimänä. pah..
Toisaalta viihdyn yksin. Etsin vielä itseäni, joten saa nähdä miten asiat muokkautuu.
Voi perä mikä olo taas.

Eikös se niin ole että jos on vuosia ollut samassa jamassa hankala yhtäkkiä muuttaa asioita, väkisin en enää rupea. Tapahtuu jos on tapahtuakseen,
Mut sehän olis se "ihanne", sosiaalinen elämä taas. Vai onko? En tiedä välttämättä.

Hyviä öitä! : / tää yrittää laittaa nukkumaan.

Kiitin jumalaa siitä kun aamu oli hyvä, harvoin on rentoutunut olo, olin salilla varmaan 2h, salin puolella tein kevyesti, ja lopun ajan olin infapunasaunassa/saunassa ja kävin solariumissa.
just kun ajattelin ottaa tauon tuolta niin yhkäkkiä pystyin meneen, se oli mulle sen merkki että se on ehkä viivasta säilyttää nyt tuo kortti, minimi tauko olisi ollut 2kk. Sitäkin harkitsin, mutten enää. Jos siitä on joku turva, ihan sama vaikka meneeki rahaa sinne "hukkaan" jos ei pysty enää niin usein käymään. Vaadin itseltä mahdottomuuksia, koska voimavarat on erittäin rajalliset, ja silti välillä tuntuu että kuin vaatisin itseä elämään samalla tavalla kuin terveenä kaikkivoimaisena. Itkettää.

Säikähdin tänään kaupassa, just pääsin kotiin, kun olin siellä veljen kanssa niin kaikki alkoi taas hävitä ympäriltä, sellanen tunne että pyörryn, ja hyllyt sekos, sitä on hankala selittää mutta tosi pelottavaa. kassalle menin joutuin ja oikea korva alkoi piipittään, kotia tullessa itken aina, koska en jaksais näitä samoja helvetillisiä oireita vuodesta toiseen. Onneksi kyseinen veli yksi monesta, hän on juuri se joka ymmärtää kaikki. Meillä on ollut nyt etäisyyttä, mutta olen tajunnut millainen kultakimpale hän on.
Nuoresta iästään huolimatta älyttömän kypsä sillain että kestää tämmöset jutut ja se on nähnyt kaikenlaisia olotiloja minulla. Ise hänen iässä olin kun eksynyt harakan poikanen ja en varmasti olisi kestänyt katsoa tätä tilannetta jos jollakin isolla siskolla olisi ollut yhtä hankalat oireet/sairaudet.

Toivottavasti se akupunktio auttaa.
Ihan sairasta että pitää lääkitä rauhoittavalla lihaksia ja fyysisiä kipuja, tosin liikarasituksella ja väsymyksellä on osansa varmaan että oireet voimistuu, mutta kauppaan lähtiessä oli ihan "normaali" olotila, sanoinki veljelle että lähetään yhdessä johonki. Ja vittu kaikki kaatuu taas tämmöseen.

Mut niinkuin olen sanonut, jos tästä elämänvaiheesta vielä selviän, selviänmistä vaan. Mut mua pelottaa. En haluais jättää koiraani ja perhettä.
Törkeän epätoivoinen olo kaikinpuolin. Jokunen ilta sitten tunsin hyvän olon , niinkuin jossain sängyn lähettyvillä olisi ollut rauhallista energiaa. Minä uskon yliluonnoliseen vaikken ole itse koskaan mitään konkreettista nähneet, lukuisat muut ihmiset kyllä ovat, ja se ei ole mitenkään mielisairautta, toinen veljeni näki enkelin ja se sanoin veljelleni että ikkuveljen aika ole vielä,kun veli istui pikkuveljen vierellä kun se käytännössä meinas kuolla.

Siitä on jo kuukausia aikaa kun näin unen että leijuin todenäköisesti enkelin otteessa yläilmoissa ja näin alhaalla koirani ja perheeni, unessa minulla oli sanoin kuvaamattoman hyvä olo.

Ääneen itken.

Ja tätä samaa. Maanantaina on lääkäri, hän on nykyään aika ehdoton lääkkeiden suhteen (uni) , kun olen hänelle lähettänyt viestiä etten enää jaksa jos valvoin aina tuntikausia, nyt pelottaa että mitä jos pitää alkaa selvitä ilman pillerin pilleriä.
Koiran otan maanantaina vaikka se olis mun viimenen teko.
Tuntuu että sekoan.

Jumala auttakoon, mikäli haluaa.

Inhottava kuulla että paha olosi estää liikkumistasi normaalisti. Itselläni ei ole kokemusta kuin hahmoista,varmaan sekoaisin jos tavaratkin alkais hyppimään silmille. Voin vain kuvitella kuinka raskasta tuollainen sinulle ja muille samaisesta ongelmasta kärsiville on.

Toivottavasti olet voinut hiukan edes nauttia nyt koirasi kanssa,jos hänet luoksesi otit. :)

Olen saanut pienen luokseni, kävin eilen terapiassa parin vkon tauon jälkeen, helpotti kuitenkin, kaksi päivää on ollut helmpompaa, tosin öitä edelleen valvon 2-4 saakka. Tuskaa riittää mutta kyllä tämä auttaa jaksamaan kun on välissä tyynenmpää.
Nyt Sisko tuli muualta suomesta minun luokse, ja koirani on siis täällä.
Vointi on ollut puolet parempi, mitä noissa kun välillä kirjoittelin. Huomenna taas ryhmään, terapeutti kehotti sinittelemään vaikka mikä olis.
Millasia hahmoj? Mustia miehiä ; ) ?? Ite uskon yliluonnolliseesn , mutta myös pelkään kaikkea suunnattomasti, joten en varmaan tule mitään näkemään. Jos tarkoitat hahamoilla sitä mitä luulen, ole kuullut , pari jotai tuttua osasto-ajoilta vuosia sitten kerto. Yleensä en kyl halua kuulla mitään sen pahempia, hyi, mietin sitten niiitä kauhuasta kankeana pimeässä nukkumaan mennessäni : D Mut oikeasti. Mut kiinnostaa.

Hyvä kuulla,että ollut vähän parempi olo!
Hahmot joita siis olen nähnyt,on semmoisia tummia varjojen kaltaisia,ilman kasvoja siis. Joskus aikoinani kuvittelin? näiden hahmojen puhuvan mulle ja määrittelevän sen mitä olin. Nyt siis ollut pitkä aika,etten ole noita edes nähnyt.
Hankala tuollaiset on selittää mitä ne on,mutta itse koin ne todella ahdistaviksi ja hyökkääväksi. Pääni teki tepposet osittain mulle tuolloin.
Nyt kun katson menneeseen,voin kyllä sanoa voivani paremmin kuin silloin ja tulleeni paljon vahvemmaksi ja "korkeammalle". Vaikka siis ajoittain vieläkin on tosi mustaa ja ahdistaa ym,mutta silti tiedän että huonomminkin voisi mennä.

Hyi.. pelottavaa.. En Just viime yönä laitoin yölampun päälle lattialle, jostain syystä on pelottanut älyttömästi viimesen vkon ajan. Hups tässä on mennyt muutama pv, sit muistin tämän keskustelun. Jäin yksin kämpille.

No kyllä, silloin kun parempi olo muistaa että on ollut huonompiakin oloja, ehkä voin sanoa että on ollut hirveämpääkin aikaa. Tai sit en . Voishan ne asiat huonomminki olla, tai en tiiä, ainakin maalisesti.
Kyllä minäkin välillä mietin että taidan olla mieleltäni sitten "sairas", välillä tuntuu niinku olis unessa. Mut noille fyysille vaivoille en tiedä enää mitä teen, Sinne meni taas 165 taivaantuuliin kun kävin 3krt akupunktiossa, ei auttanu mitään.
Pitäisi vaan kuunnella äitini viisaita sanoja ja mennä hierojalle joka käy koko kropan läpi näiden mun muhkuroiden kans.

Mut kun on huono psyyke, nyt silmäoireet mulla hirveänä vahvistunu, fyysisiä vikoja on, mut ne paisuu kun psyyke on huono. No, onhan se jo varmasti luettu.. Tuntuu vaan että lähtee järki.

Hyvää vappua S-Jo : )
Mitäs teet tuolloin?

Niinhän väittävät että "masennus sattuu". Tiedä sitten,itselläni on fyysisiä oireita myös,mutten ehkä kuitenkaan yhdistä niitä tuohon masennukseen.
Mulle on sanottu joskus,että kävisit hierojalla tms. Mutten ole mennyt juurikin tuon takia kun ei ne todennäkösesti auta kuin ehkä pienellä aikavälillä. Joten joutuisi käymään melkeinpä säännöllisesti että saisi kunnollisen avun niistä. En koe tuon olevan sen rahan menetyksen arvoista. Pyrin itse helpottamaan sitten muilla keinoin kipujani.

Saanko kysyä mikä sua on pelottanut?

On mennyt tässä nyt viikko mennyt ihan harakoille,ei ole päässyt minnekään. Enkä pääse edelleenkää. On aikamoinen räkätauti päällä,joten vappukin menee kotona perheen kanssa. Ehkä grillaillaan jos säät sallii. :) Onko sulla mitään suunnitelmia?

Mukavaa vappua myös sinulle! :)

Tais mennä vappu jo, hupsista keikkaa..
Pelottanut vaan yleensäkin kun laitanvalot pois, hyvin turvaton olo. Ei muuta. Yksin kun on. En osaa edes kaivata läheisyyttä, esim miestä, ystäiä tms, eilen hoksasin sen kun mietiskelin. Tai kaipaan mutta kai siihenki tottuu ja turtuu kun ei ole ketään.

Hierojalla pitäis käydä eka jos on ihan tukossa sarjana muutamia kertoja, ja sen jälkeen ennalta ehkäisevästi. Mua vaan stressaa kaikki niin kohtuuttuomasti, on se hyvä juttu kun joku sanoo että ah tänään hierojalle, niin mulle se on TOISTAISEKSI ainakin suoriutumista. Äkkiä vatkataan ja äkkiä pois : D
Olen havahtunut siihen tosiasiaan nyt että elämäntapoja on muutettava ja pakko alkaa kuuntelemaan kehoa. Siinäpä vasta haaste. Vetänyt sokeria/herkkuja pitkin viikkoa ihan miten sattuu viimeisen 5 vuotta. Jostain on pakko hakea mielihyvää.
Nyt on kuitenkin sellanen heräämisen aika, olen havahtunut siihen että olen oikeasti ollut 2-3 vuotta ylipainoinen reilusti, kuvitellut mielessäni saman kropan mitä oli ennekuin sairastuin, ja elänyt jonkinlaisessa uskomuksessa että olen vieläkin lähellä sitä ja äkkiäkö otan sen entisen takaisin. EEEIII.. Eipä käy niin vaan. Mut joo, en tiedä miten meni taas kir tähän painoon.

OLin tänään ryhmässä, olo on helpottunut huomattavasti, ja alan ymmärtämään vähän liikaakin omaa käyttäytymistä jms. Lääkäri oli myös, sanoi että kuulenko itseäni, että ihan eri ääni kellossa kun vuosi sit kun oli edelinen, ja 2kk sitten, mut en mä itse sitä jotenkin huomaa kuinka paljon etenen kokoajan.
Tällä hetkellä tuntuu että todellakin taistelen itselleni edes ok:n olotilan takaisin, ai en tiedä onko minulla ikinä sitä ollutkaan, ja että todellakin käyn ryhmänloppuun. Todellakin haluan nousta. Tuntuu että pahin on ohi, toki itseni kanssa on tehtävä töitä vielä rankasti.

Mulla vaan ulee solkenaan tätä tekstiä taas.

NIIIII, Mitä teet jotta sinun lihakset /säryt helpottaa?
jumppaat? kos?

Mua oikeasti järkyttää ajatella sitä kuinka huonosti olen hoitanut itseä viimeisten vuosien aikana, tai en ole hoitanut ollenkaan. Joko se on ollut sitä että olen laihduttanut liikaa, mutta nyt syöpötellyt.
Mut kun käyn salilla, niin mun pitäis saada kädestä pitäen ohjeet mitä teen selkä/niska hartia ongelmien kanssa,onhan siellä ammattilaisia, ja lääkäri laitto lähetteen fysioterapeutille että ohjais liikkeet mitä voin siellä salilla tehdä.
Se olis sellanen ohjattu 1-2krt, ei mitään sarjahoitoja niinkuin olisi aikaisemmin "pitänyt" mennä, en vaan jaksa sitoutua.

S-Jo on ollut kivaa kirjotella sun kanssa.
Tosin mulla tulee monesti sellanen olo että puhun liikaa omista asioita.
Mut minunhan palsta tämä onkin? :D No joke : ) onon ; )

Aah, mua stressaa tämä asunnon keskeneräisyys, onneksi saan huomenna uudenruokapöydän ja tuolit. En olisi uskonut että vajaa 40m2 kämpässä olisi näin paljon laitettavaa, mut ongelmahan on siinä että raha tulee vastaan. Jos mulla olis vaik 5000 ylim, olisinhan laittanu jo kaikki viimesen päälle.

Niin, minä itse vatkasin eilen jalkoja, hieroin siis, uskomatonta mitä möykkyjä minusta löytyy. Sit mahasta löytyy niinkun olisi pikku kiviä heitelty sisään.
Mun korva piipittää, joten lopettelen, tältä erää :O

Lopuksi se että Eilen sain kokea aamun-päivän levollisuutta, ja jotenkin sellasta tasapainoa ja rauhaa. Jos normi ihmisellä on sellanen olotila aina, tai lähes aina, mulle kanssa!
Käsittämättömän hyvältä tuntu.

Joo helpotan siis oloani juurikin venyttelemällä ym. Muuten en ole liiemmin pitänyt kropastani huolta. Olen tunnesyöppö joten ylimääräisiä kiloja on kertynyt viime vuosien aikana ja edelleen mammaläskit roikkuu tuossa mukana. Kovin olen hakenut motivaatiota laihdutukseen,muttei sitä tunnu mistään löytyvän kuin hetkeksi.. Vuosia sitten olin laiha,silloin olin tyytyväisempi. Nyt peiliin katsominen lähinnä etoo. Itsestähän tuo laihduttaminen ja elämäntapamuutoskin lähtee,kaikille se ei vaan ole niin helppoa.

Hienoa,että lääkärisikin näkee muutoksen parempaan. Jatka vain eteenpäin! :)

Minä nyt jorisen taas aluksi.
Olen tänään saanut kosketuksen hyvää oloon. Toistan taas itseäni että tuntuu ihan sairaalta ja sairaan hyvältä, että onkohan normi ihmisillä aina tuollanen olo. Tai tällanen.
Ihan äsken joku tunti pari, ja nytkin on vielä hyvä olo.
Tuntuu ihan tosi voimakkaalle kun taistelisin jonkun rajan yli. Se tuntuu nyt tavallaan hyvältä.

Tämä keskustelu/kirjoitus autto mut tuon kurssi vaiheen yli, tuostahan ekasta viestistä on kohta kuukausi. Olo on kyllä helpottanu huomattavasti.
Yksi suurempi taistelu taas takana. Vastaavia on ollut lukuisia tämän 6v aikana, mut tämä aika on yksi pahimmista. Tuskin tuosta tekstistä edes kaikkea näkee, eikä toki voikaan. Samalla se tarkoittaa hurjasti eteenpäinmenoa, helkkarinmoisen kivun kanssa, mut tunne on sitä parempi. Osaa arvostaa tällasta olotilaa niin paljon ettei sanat riitä. Fyysisistä kivuista huolimatta, mietin että ne on loppupeleissä olemattomia näiden muiden juttujen rinnalla, itsestäni puhun. Kunhan sais vaan pysyvämmin olotilan että tuntuis elävän.

Mut sanoin siskolle etten suosittele esimerkiksi yhden tutun lähtemään pitkään psykoterapiaan koska en halua että hän joutuu kokemaan samat asiat, siis tosi traumatisoitunut ihminen, vailla koulutusta, ja "normaalia" sosiaalista elämää. Sanoin suoraan että siinä on huomattava itsemurharisti enkä halua että piip haluaa käydä läpi samoja asioita, kuitenkin ihan "tyytyväinen" elämäänsä kaikesta huolimatta. Siis se josta puhuin. Se - hän.
Prosessoin samalla itsekseni näitä asioita kun kirjotan. Ettei kaikesta tarvi välittää : )
Jos tätä joku lukee muukin kun S-Jo.

Joo Ei se niin sanottu elämäntapa muutos ole helppo. Jos on tottunut elämään vuosia tai joku koko elämän samallalailla, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla ja ei silläkään että joo, minäpä päätän nyt muuttaa elämäni.
Pitkä prosessi niinku varmasti kaikki tietää...
Itselläki perseestä kun on pitänyt jostain vanhasta kuvitellusta kiinni.
Voisko sulla olla sama? Mut älä pidä itseäs yhtään hunompana vaikka paino on noussutki. Onnea se ei tuo : /
Itse Olin onnettomampi 60 kiloisena kuin 90 kiloisena.
No terveellä ihmisellä se varmasti antaa uutta potkua ja energiaa, mut itellä vaikea kuvitella, ensin kun sais jotenki tasapainon muiden asioiden kanssa, tosin oma keho/paino(kin) voi olla yksi osa sitä?

Kuuntelen hurtsin levyä. On se niin hyvä. Eikä itketä.

Olin vkonloppuna vanhempien ja koirani luona, väsytti kyllä ihan pirusti.
La iltana säpsähdin pystyyn kun koirani alkoin haukkumaan ja menin huoneeseen itkemään. Tuollasia reaktioita, tuollasta se on ollut kokoajan, mut kai tämä väsymyski ja ärsykeet luulisi jossain vaiheessa palautuvan? Tämä ääniyliherkkuus on ihan sairasta. Samoin olen nyt pystynyt olemaan yli viikon ilman sokeria, yritän saada makuaistini takaisin, niin mietin mistä sekin johtuu, kaikki aistin turtana.
Mistä sekin lie johtuu että sekin on puutunut.

Eilen hieronta-aikaa soittelin, ensi to on. Oireideni vuoksi en rääkkää itseä ja lähde mihinkään kauas.
Sanoin juuri tänään terapeutilleni että surullista kun joutuu olemaan liikkeellä pillerin/reiden avustamana. Antaa ne silti syödä mun rahoittavaa. Psyykehän siinä on varmasti voimistamassa niitä, mut en tiedä miten saan sen asian rullaamaan että hoidatan kehoani nyt säännöllisesti, koska näköjään vaatii sitä paikat. Vai täytyykö vain luottaa siihen että asiat korjaantuu ajan kanssa. Lauantaina söin itseasiassa kyllä monta pullaa, AINIIN!! olin varaamassa aikaa tuonne hierojalle mut en osannu päättää kun oli vaan yksi aika ma, että otanko vai onko järkeä jos tuntuu hankalalta, aloin sit syömään ihan niinkun se olisi asian ratkaissut! xD

Mitähän taas kirjoittelen. Tuo kappale loppu niin pysähdyin. :0

Hirveää kirjoa tämän mielen kanssa.

Mut asunnon laitoin kanssa alkaa helpottaan, sain eilen paikalleen uuden (ruoka) pöydän ja pari tuolia. Ja joku oli huolinut omakseen minun vanhan sohvan joka työnsin alarappuun tai oikeastaan kellarin käytävälle, just eilenmietin että miten saan sen pois/kaatopaikalle. Oli ihana yllätys!
Tuli tosi hyvä olo, niinku joku olis auttanu mua. Noin pieni tai loppupeleis normaali asia, mut tuntuu erikoiselta, tai sanotaan erikoisen hyvältä.
Meinaan myös viedä vanhan ruokapöydän ja 4 tuolia sinne alas, mielummin annan ne pois entä kohtaan ihmisiä.
Tuosta yritän opetella pois, myin netissäkin yhden tavaran, yhtäkkiä sen ostanut henkilö pyysi, tai ennemminkin vaati noutoa, no, laitoin veljeni asialle, koska en itse halunnut viedä. Minä luulen että tämän kurssin jälkeen mahdollisesti lähden vuoden kestävään ryhmään, jossa mennään vielä syvemmälle kaikesta mistä olen puhunut kokoajan. On kait se mahdollista että viel joskus pystyn päästämään ihmisiä lähemmäs.

No, mut hyviä iltoja, tämä mun uus sohva on kova, ja pakko nousta.

Kirjoituksestasi kyllä itse voin ainakin huomata jonkinsortin iloa,varsinkin jos vertaa ensimmäisiin viesteihisi. Loistavaa! Hyvä,että koet saaneesi jotain irti kun voit kirjoittaa pahasta olostasi ja muutenkin ajatuksistasi. Kirjoittelin itse joskus päiväkirjaa,mutta sen lopetin. Välillä sen kaivan esille ja lueskelen niitä vihaa ja negatiivisuutta täynnä olevia tekstejäni.

Laihtuminen vaikuttaisi kyllä varmasti onnellisuuteeni jollain tasolla,sillä nyt itsetuntoni on aika kuralla. Vaateostoksilta en löydä itselleni sopivaa vaatetta,kun joka kohdasta tursuaa yli vaikka olevinaan yritän valita oman/isomman vaatekoon.
Eli itse yritän tehdä tuota muutosta itseni hyväksi,en muiden. Tiedän,että olisin tyytyväisempi itseeni laihempana. Joo,kyllä mulle sanotaan että oon upee ja kaunis ym ym. Mut miks en itse koe niin? En oleta olevani "normaalipainoinen",kun tiedän etten sitä ole. Pieni ja pyöreä pullukka,sitä mä olen. :D Eli haen tuolla sitä,että näen kyllä peilistä sen mitä mä olen,en mitään väärennettyä liiemmin kai?

Oletko miettinyt et harjoittaisit tuollaisia kohtaamisia vaikka sitten ostotilanteissa jonkun tutun läsnäollessa? Eli esim. pyydät jonkun mukaasi kun tulee tilanne jossa pitäisi joku myytävä tuote viedä jollekin toiselle tms. Haastat tavallaan itseäsi sellaiseen,mutta jonkun tutun ja turvallisen avustuksella. :)

Kiva, itse sitä ei hoksaa ehkä niin. Tuntuu etten ole ollut vuosiin iloinen mistään. Uusi aika muutenkin on koittanut.
Mun on pitänyt kans hankkia sellanen vanhanajan päiväkirja, mulla on myös tallessa osasto-ajan pikku vihkoja jotka on täynnä kuolemaa. Oikeasti. No kuitenki.
Joskus olis hyvä lukea niitä niin hoksaa kuinka paljon on mennyt eteenpäin loppupeleissä.

Hyvä, sitten sulla ei ole sitä ongelmaa kun mulla, itse välillä kuvittelen näkeväni hoikemman ihmisen peilistä mitä oikeasti olen, mutta se käy myös toisinpäin, välillä näen ryhävalaan.
No sano muuta, itel parempi olla, eipä sitä muiden takia tarvikaan laiha olla, mut jotenki itsellä on jäänyt se että kaipaa muiden hyväksyntää, ja hirveä häpeä jos sattuu törmäämään johonkin tuttuun jonka on nähnyt viimeksi tyyliin 30kg laihempana, mutta nykyään on ajatuksen löysänny tuostakin, mitä sitten.
Elämä on.

Oli kivasti sanottu kun laitoin olet pieni pyöreä pullukka, oiken huvitti ; D

No hyvä neuvo on tuo kyllä, ei ole itsellä tullut mieleen.
Kiitos.
Se vois toimia. Mulla on vaan vieläkin vissin voima/asenne/väsymys ongelma, ns. sekatila ja tuntuu etten jaksa edes yrittää.
Mutta en sano ettenkö yrittäisi. Kiitos tuosta vinkistä!

Minkä kokoinen oot jos saan udella? udella, uudella. tyhmä sana ; )

Joo kyl itellä ainaki välillä toimii tuo,että ottaa ja lukee sitä vanhaa päiväkirjaa,tajuaa asioita vähän toisella tavalla nykyisin ja ajattelee toisellalailla.

Kannattaa joo ehkä kokeilla tuota itsensä haastamista,sitten toki kun kokee olevansa siihe valmis. Se voi vaatia paljonkin nimittäin voimavaroja ja muutenkin.
Se voi aiheuttaa aivan kamalaakin olotilaa ja muuta,mutta jospa se on sen arvoista? Itselläni se haastaminen tosiaan auttoi siihen,mitä olenkin jo sanonut aiemmin.. pystyn nyt liikkumaan itsekseni.

Ja olenkin jo tästä maininnut,lapseni täyttää 3 vuotta. :)
Koostani en ala sen tarkemmin kertomaan,kuin että pituuteeni nähden ylipainoa löytyy n.15kg varmaan,jollei enemmin. Pieni pyörä pullukka,niinkuin sanoin. :D En osaa olla ylpeä läskeistäni,vaikka niiden jossain alla onkin tuo aivan ihana ipana kasvanut.

Pieni pyörä pullukka,mikähän sekin on? Oli pakko korjata. Pieni pyöreä pullukka. :)

Pyöräpullukka tosiaan.

Mulla on taas vaihteeksi niin paska oli kun olla ja voi.
Raskasta olla jollain toisella tasolla henkisesti kuin jotkut muut perheenjäsenet, sisko tuotti samasta asiasta kaksi kertaa pettymyksen, juuri kun olen valmis alkaa rakentaan luottamusta ihmisiin ja ottaan apua jos sitä joku tarjoaa. Muuta minkäs teen ihmiselle joka ei itse ymmärrä tekevänsä väärin, ja meilläkö tietyt ihmiset ei anteeksi osaa pyytää saatana.
Perkele vittu saatana että vituttaaa.

Jälkeenpäin tuli sellanen tunne kun luin tekstiä että tuo 3971 nimim kirjoitus oli silkkaa vittuilua ainakin lopusta.
Nukkumaan pakoon arkea.
Haluattais vaan pelata aina toisinaan kun huono olo, niitä kaupan hedelmäpelejä, niitäkin olen rämppäillyt suhteellisen kauan, välillä enemmän välillä vähemmän.
Hyvää vkonloppua S-Jo..

Voi harmi että jouduit pettymään,asiasta kannattaa hänelle mainita jotta osaisi jatkossa tehdä toisin loukkaamatta sinua. Anteeksi antaminen ja pyytäminen voi olla vaikeaa,jos ei tiedä tehneensä väärin ja muutenkin on sellaisia ihmisiä joille tuottaa vaikeuksia niin tehdä. Itse olen jollain tavalla tuohon lukeutuva luonteeltani,jos minua loukataan,on mun vaikea antaa anteeksi. Anteeksi osaan kyllä pyytää,jos tiedän tehneeni väärin ja jos en tajua esim.loukanneeni jotakuta toivon tämän kertovan siitä. Koska kuitenki olen sellainen,etten halua ketään tahallisesti loukata ilman mitään syytä.

Onko sulla jonkin sortin pelihimo siis kaiken muun ohella? Jos niin onko siihen milläänlailla puututtu,siis apua saatu? Tai siis että onko se tuhoisaa pelaamista.

Tämä on nyt rumasti sanottu että siskoni on tunnetasolla erittäin vajaa, koska raskas elämä silläkin. Mutta ensimmäistä kertaa tämän meidän kompleksin aikana en ottanut vastuuta toisen tunteista. Aikaisemmin "riita" tilanteissa olen jälkeen korjannut kaiken sanomalla tuliko sulla nyt hirveä olo, mulla tuli hirveä olo jos sulla on hirve olo, annetaan asian olla jooko ja muuta paskaa, samalla ohitan itseni ja nielen kaiken vaikka mua kohtaan olis tehty väärin. Siihen en enää rupea. Olen nyt tajunnut sen että sisällä on patoutunutta vihaa juuri tuon takia, koska olen aina "pelastanut" muut ikäviltä tilanteilta, siis ottanut aina vastuun muidenkin tuntemuksista, ite tullut viimesenä. En tule enää.
Siskoni ongelma ja asia selvittää omat heikkoutensa, ei minun. Säälin häntä, mutten enää tallo itseäni. MInunkin on vaikea unohtaa, helposti annan anteeksi, mutta jään hautomaan asioita.

Sanotaan näin että pelaaminen on ollut yksi ns.ahdistuksenhallinta keino/pakenenminen, ja tekemisen meininki. Samalla tavalla kun olen vuosikausia tätä aijemmin repinyt/puristellut ihoani, voi verrata viiltelyyn. Saatoin tehdä sitä tuntikausia peilin edessä, mutta siihen aikaan en halua enää palata, joten se siitä.
Niin pelaaminen, kohde aina vain siirtyy. Itse Voin sanoa että olen peliriippuvainen, jollain tasolla, ja olen. se ei ole se kaiken idea, mutta kyllä, kerran kun on sinne haaviin joutunut niin on tullut pelailtua kaupan hedelmäpelejä vuosia, yksiä pirulaisia. Välillä enemmän välillä vähemmän kun hyvin menee.
Ammattiapu sitä ei lopettaa, en koe niin, tai sitten jos yksistään siihen puututtais en tiedä. siellä on olemassa ryhmä peliriippuvaisille paikassa missä käyn terapiassa. Olen ajatellut että mun täytyy itse käydä se tie, puhuminen ja muu paskan jauhanta ei enää kohdallani auta, vaan tarvitaan kylmiä siirtoja ja konkreettisia ratkaisuja, eli ei mennä sinne pelikoneelle kauppareissulla. Kyllä ohi pystyn käveleen, mutta olen hoksannut sen kun on taas ollut älyttömän paha olo, jalat vie sinne. Sielunvihollinen hyppii olkapäällä, niin se on.
Lopetin jo, kun muutin, ja ajattelinkin että se asia saa jäädä lpullisesti taakse, mutta sitten kun muuton jälkeen parin kolmen kuukauden jälkeen kokeilin, siitähän se lähti valumaan kun voittoa tuli. SUURI VIRHE.

Ällöttää koko koneet. Tänäänki olen pelannut. Yleensä teen sitä jos on jokin ahdistava asia menossa, niinkuin tällä hetkellä ahdistaa mennä to hierojalle, ja sit pelaan ettei mun tarvis mennä sinne jotta saisin hyvän syyn perua sen kun rahat on loppu.
En ole veloissa tai muuta, olen hyvä talousasioissa, mutta kyllähän se suoraan sanottuna vituttaa jos menee useita kymmeniä euroja pelaamiseen.

Ei sitä ole terapeuttini pitänyt mitenkään ongelmana, on siitä puhuttu, sanoin että olen huolissani, hän ei kuulemma ole koska oireilen niin paljon joka tuutista ja pelaaminen on vaan yksi muiden joukosta.
Aivan paska päivä taas. Korvat piipittää ja joka paikkaa särkee. Surullista aloittaa päivä särkylääkkeellä ja rauhoittavalla. Mutta kyllä mä kärsin tuosta pelaamisesta, eikö se ole jo sen merkki että se on ongelma. En tiedä pitäiskö ottaa puheeksi huomenna terapiakäynnillä, no, mut siitä on puhuttu etten tiedä eteneekö asia, ryhmiinen jaksa, niitä pukkaa joka suunnasta niitäkin.
Tällä hetkellä mua myös ahdistaa se kun otin siskolta lainaa, kämpän laitto kesken, ja jotain osamaksua on pariin nettikauppaan, mattoja yms. Ahdistun heti kun on vähänkin velkaa jollekin, en pysty olemaan, varmaan kotoa jäänyt alitajuntaan kun isä on ollut niin tarkan markan mies. Luulen niin. Ennen en pystynyt esimerkiksi tilamaan vaikka ellokselta mitään jos en pystynyt uittaan suoraan maksua. No, hyvä että ahdistaakin, entä kun päinvastoin että vielä olis raha-asiatkin päin helvettiä.

Haluaisin kuolla. taas.
Järkyttävä olo kaikinpuolin. Nukkumaan, ja se tarkoittaa unilääkettä kun tuo saatanan korva ja niska piipittää ja särkee.
Mun pitää lopettaa pelaaminen yt koska muuten ei ole vara hoidatta kroppaa kuntoon, vituttaa suunnattomasti kun koko elämä tuntuu olevan tämmöstä raahautumista ja selviytymistä kokoajan. Niinku ihmistä kokoajan pyöriteltäis jossain perkeleen peltipurkissa niinkuin penskana ampiaisia.

Välillä on pakko oltava myös hiukan itsekäs. Jotkin tilanteet vaativat sen,muuten ei pärjää. Sun velvollisuus ei ole ottaa kaikkea niskaasi,edes siskosi puolesta.

Mutta jos tiedät että pelikoneet on sulle haitaksi,kannattaa siitä puhua. Ja hakeutua mahdollisesti juurikin tuollaiseen peliriippuvaisien ryhmään,kuulee vähän muidenkin ajatuksia. Ei siinä varmaan mitään ainakaan menetä?

Mulla on takana raskas päivä,henkisesti oon ihan loppu. Koko ajan pitää puurtaa eteenpäin,mut en saa mitään takas. No omaa vikaanihan se on tavallana kun tein typeriä valintoja nuorena,niistä kärsin nyt aikuisiällä. Ei siitä sen enempää.

Jospa se fiilis helpottaa sullakin taas pikkuhiljaa.

No sanopa sinä muuta kuin viisaita. On totta vaikka toisella ihmisellä olis asiat miten tahansa tai huonosti, mun ei pidä ottaa siitä vastuuta enkä enää otakaan, tilanne on huomattava muutos edelliseen, toisten pitää vaan kestää, niin minäkin teen, nyt on alkanut purkautuun mulla se patoutunut tavallaan viha, ehkä se johtuu siitäkin osittain että on niin huono olo koska ennekokemattomia tilanteita. Uuutta uutta. Olen mm-paiskonut kaukosäätimet, ja muuta, ne yrittää ulos mi nusta ne tunteet jotka olen ohittanut joskus.

Ihan mielellään voin kuunnella sua, jos haluat kertoa, täällähän ei kukaan toisia tunne ja niin pois päin, jos siltä tuntuu anna tulla vaan. Tosin jos et halua niin sitten eri asia. Mut olen valmis kuuntelemaan.

Taas ryöpsähtänyt pelaaminen tais olla oire siitä että on liikaa asioita menneillään. Tänään sitten katkaisin 2kk sen salijäsenyyden, myös eräänlaisen myynnin netissä olen nyt lopettanut/laittanut tauolle.
Koira tulee mulle huomenna, väsyttää mutta en pysty oleen enää ilman, on sellanen ongelma että vanha isäpappa ei jaksa enää kyyditä, ja sinne paikkakunnalle johon minun pitäisi koiraa kiikuttaa niin sinne menee todella huonosti linja-autoja, jos ollenkaan. Vissin menee, mutta pitää vaihtaa ja ainoastaan koulu-kyytejä.

Otin äsken 1/3 osaa unilääkettä taltuttaakseni huonoa oloa, olen itkenyt jälleen varmaan tunnin putkeen, äidin kanssa puhelimessa tällä kertaa.

Mun piti ensimmäisenä kirjoittaa sellaista että odotan millon tämä kärsimys loppuu, sitä, että olen vuosia taistellut tästä koira tilanteesa, mutta terveys ja ihmisten jaksavuus välissä, enkä haluakaan olla enää riippuvainen muista kyydistys asioissa, olen vuosia yrittänyt miettiä ja odottaa ratkaisua, odottamallahan se ratkaisu ei tule, senhän tietää jokainen.

Pitäis vaan joku päivä hypätä siihen bussiin ja katsoa mihin se vie, ja koira mukaan.
Olen odottanut siinäkin varmaan vuosia oikeaa aikaa että oireet helpottuis, mutta ei mikään muutu jos itse ei muuta,,harmi kun minun kohdalla se on monimutkaisempaa mitä joku arvaa.

Nytkin on tosi huono olo, mietin kuolemaa taas ja ajattelin etten haluais koiraa "hylätä" nykyään minusta osittain tuntuu siltä, vaikka se ei ole totta, minun sairas väsynyt mieli tekee tepposia. Sillon kun oli hyvä olo toissapv:nä,mietin yksikseni äänessä saunassa kun olin että olenhan kuitenkin antanut Pepitalle hyvän elämän, se on koirani nimi, jos joku mut tästä tunnistaa, ihan sama, muutenki pysrin pois kaikesta piillottelusta ja pakoilusta yleensäkin , siinä on haaste.

Multa varastettiin pari pv sitten hyvä ruokailuryhmä 4 heng, niin kellarista, otin riskin , ja jätin lapun siihen että myydään , että vo ikantaa pois ja maksusuoritus tilille. Eli ei ole kuulunut maksua, no, pääsipähän eroon siitä.

Jatkan vielä jos ei haittaa, tämä auttaa mua hirveästi, joten kiitos kun jaksat kirjoitella mun kanssa / lukea. Se on ollut kivaa joska olet "pysytellyt rinnallani" jos näin voi sanoa, kun ylneesähän tänne ihmiset käy vaan ohimennen "heittämässä" viestejä. Mut toki jos alkaa tuntumaan toiselta ymmärrän senkin jos kuormittaan alkaa.


Tänään oli ryhmä, olen niin ylpeä itsestäni, koska aamulla oli taas oireita ja huonoa oloa jännitystä ahdistusta jne, niin kahlasin ryhmän läpi kuitenkin!!
Onneksi se loppuu kohta, olen henkisesti ihan loppu voimavaroiltani.
Vuoden kestävä alkais jo kesän lopussa ja ilmoittaa pitäis kesäkuussa, juu, kauppoja ei tule. Tarvin nyt aikaa / välin vähän kaikesta.

Olin tänään jo kolmelta valmis laittamaan nukkumaan, mutta ei se onnistu enää tuosta vaan koska mulla ei ole enäälääkkeitä jolla voin turruttaa itseni vaikka 15h uneen. Nukun nykyään se 8h, ja herään automaattisesti.
Olen myös tänään eilen kamppaillut suklaanhimon kanssa, en ole syönyt. Jos huomisen jaksan ilman olen voittaja, mut jos en, Niin sattuuhan tuota, tiedän sen että takapakkeja tulee.

Alkaa meneen ohi omatki kirjotukset nyt.
Hierojalla käyminen tänään oli, kävi saatanan kipeää, sanoinki, mutta kaikki lihakset oli ihan tukossa olin vähän järkyttynyt lievästi kun se alko niitä käsitteleen. Mä vaan että aaaaaaaaaaaa, ja ööööö, au.

Sanon vielä sen että se on erittäin perseestä kun itse tekee kaikkensa muiden eteen, eikä saa mitään takas - sellanen tunne, tai jos ei oikeasti saa.
Mä olen lopettanu semmoset hommat, toki omat lapsen ja miehen kanssa se onkin hieman eri juttu varmastikin. Puhu mulle S-Jo...

Ehkä olosi kuitenkin helpottaa kun saat purettua patoutuneita tunteita,oli ne sitten vihaa,pettymystä tai mitä vaan. Tiedän että silloin kun kaikki prukaantuu,tekis mieli heittää kaikki seinään,tai itselläni näin on. Mutta ei kyllä tule mitään paiskottua silti,mielellisesti kyllä muttei muuten. Ja hyvä niin,pakko ajatella vähän lastakin vaikka olis paska fiilis itellä. En halua tahallisesti aiheuttaa lapselle pelkoa ja turvattomuutta.

Ikävää,että kärsit niin paljon koiras poissaolosta ja muutenkin. Toivottavasti ihan totta joskus helpottaisi,niinkuin olen moneen kertaan varmasti jo ehtinyt kirjoittaa.

Mulla siis on vain voimat loppu,en tarkoita että perheen kanssa ei sais takas mitään. Vaikka onkin välillä puurtamista. Sanotaan näin,nuorena päätin tehdä ratkaisun,joka vaikuttaa nyt aikuisiällä. Lähinnä työelämäpuolella.
En halua antaa mitään vihjettä siitä kuka olen,en halua paljastua ja joutua typerään naurun/pilkankohteeksi/tms. Joten tuo on ainoa mitä asiasta kerron,riittää se tai ei.. mulle se riittää. :)

Niin ja mielelläni kirjoitan,hyvä jos olet saanut jonkinlaisen lohdun tai avun tai mitä vaan siitä kun kirjoittelet tätä kautta. :)

Ok, mut ei täältä varmaan kovin helposti paljastu.?
Mutta asia ok, ei sitä tarvi jos ei halua!
No kyllä saan, mut mietin millon kyllästyt kirjoittamaan mulle kun kokoajan vaan valitan jms.
Mutta näin teen. No, onhan parempiakin hetkiä. Tuli mieleen että kyllähän sitä ammattia voi vaihtaa, ihmiset tekee sitä nykyään hirveästi.

Mulla on tullu sellasia purkauksia viime aikoina että olen paiskonut tavaroita yksinäni, koirani tai muidn kanssa en kyllä sitä tee ja harvoin on sillon niin paha olo kun joku on läsnä että tekis mieli heitellä tavaroita.
En ole ollut ikinä mitenkään väkivaltainen tms mut alkanu jotenki purkautuun kaikki mielipaha ja se että on ajatellut liikaa muita ja aina kävellyt itsensä yli.

Ihanaa huomenna pidän herkuttelupäivän, itseasiassa ostin jo tänään suklaalevyn josta olen 3 riviä syönyt. Ahdistus on ollut huipussaan ja lähes sietämätöntä muutaman pvn ajan, ja tiedän nyt enemmän syitä. Olen yhtäkkiä lopettanut nämä neljä toimintaa: Pelaamisen, salin, nettikauppaamien/myynnin, ja herkuttelun. Onpa kumma jos on huono olo, kun yhtäkkiä jäätavallaan paikalleen, ja tuleva kesä pukkaa päälle voi helvata että ahdistaa.
Tänne mihin muutin kolme kertaa pyörii enemmään ihmisiä ku entisessä paikassa jossa asuin, kuuma, pitäis riisua vaatteita/lakki/kaulahuivi jotka on turvana.
No tänään kuljin ilman. Tuli mieleen että minut voi joku tunnistaa, mutta ihan samantekevää.

Koirani makaa tuossa pikku korissansa.
Otin sen tänään, kun kyyti ongelmalta helpotus ja oli tilaisuus, aluksi tuntu että voi hemmetti pitäisikö "palauttaa" paluukyydissä, koska oli sellanen tunne ettei jaksa edes pissauttaa sitä, mut nyt kun se on ollut, niiin vähän helpottanut, mut muutaman pvän päästä iskee väsymys, mut se on sitten sen päivän ongelma, ja viimeksikin vanhemmat alko itse kyseleen koiran perään, kun siitä on ollut puhetta ettei sitä voida heti hakea pois niinkun joskus on käynyt aikaisempina vuosina.

Hyvää vkonloppua, vaik voipi olla että kirjotellaan.. ?
Puuh, pakko lähteä koneelta, lihakset ihan S-Ö-K-Ö-N-Ä.

Juu ei välttämättä kovin helposti täällä tunnista,mut jos osaa yhdistää oikein niin mahdollistahan se on.
Vaikka onahn täällä monia immeisiä,joten joo..
Ehkä mua hävettää enemmin kertoa asioitani. Kai voin kertoa.. Jätin kouluni kesken ja sen takia taistelen itseäni nyt työelämään mukaan ilman koulutusta ja kokemusta. Se ei ole helppo tie siltä osin,kun moneen vaaditaan edes jotain. Toivon vaan että joku päivä mut johonkin huolittaisiin.

Mullakin on herkkupäivä tulossa,ahdistaa ihan mielettömästi niin pakko höllätä vähän. Ajattelin pari lonkeroa ostaa ja ne nauttia auringossa,mikäli sellainen tuolta taivaalta möllöttäisi.

Ihanaa että päätit koiran pitää vaikka tuntuikin hankalalta. Kyllä se siitä varmasti helpottaa,koetat ajatella sitä mitä se sulle antaa. Uskoisin,että antaa kuitenkin jonkinlaista turvaa ja muuta. :) Ai että mä haluan oman pienen koiruuden!

Hyvää viikonloppua sinullekin!

Kiva että pystyit kertomaan jotain, hyvä. Jos on lohduttavaa, varmasti et ainoa ole tässä yhteiskunnassa. Uskon ettei ole helppo tie.
Tässä on tainnu mutama pv taas mennä, sori kun välillä kestää.

Mulla alko ke tienoilla ihan sairaasti tekemään mieli yhtä tiettyä suklaata, sinnittelin pe asti, ja sit ostin. Söin 3 riviä, ja oli ns.tyydyttynyt olo, tai makeanhimo.
La jäi loput eikä haluttanut yhtään, söin syomisen vuoksi, ja muutenkin ollut erittäin ahdistava olo niin ostin muistaakseni jotain muutaki lisää, myös sunnuntaina söin, ja mikä pahinta tänään maanantaina kun tuli vanhempieni luokse.
No, ei maailma tähän kaadu, mutta eilen kun oli järkyttävä sokeri- porsas olo ja sellanen että tuntuu että kaikki ne sokerit ja suolat lirisee jostain kohta läpi, niin ajattelin että huomenna ei onneksi "tarvi" enää syödä, mut toisin kävi.

Kun on hankalia asioita, sitä syö, vaikka elimistö on sanonut sokereiden saamisista sopimuksen irti jo aikoja sitten.
On ollut parempi olo sillon tai nyt 3 vkon aikana viikolla kun ei ole syönyt herkkuja, paljon proteiinia, ostin tehosekoittimen, sillä rahka/marja juttuja, niin ah mikä olo, tai en tiedä ah, mutta sanotaan ettei ole kokoajan sellanen kärsimys kropassa ruoan puolesta koska muuten on.
Turvotusta on myös lähteny huomattavasti jo muutaman vkon aikana, mutta tänään siis, joo, nyt tuntuu 4-3päivää : ( Nöy...

Millon sulla on herkkupv Tai oliko vkonloppuna?
Mitä söit? : ) Tai otitko muuta kun lonkeroa?
Mä en kyllä tuostaviinaxista/siidereistä välitä tai en osaa pitää niitä herkkuina : )

Mut tuohon liittyen, Ikävää mitä olen tehnyt viime aikoina, olen ottanut rauhottavaa, särkylääkettä ja juonut kylläkin siideriä päälle.
Että tulis jostain jotain helpotusta. Ja mua vaivaa se asia. Ei sais jäädä tavaksi koska siltä alkaa näyttään. Tarkoittaa muutamaa hörppyä, vähän aikaa sit yks tölkki oli yli kk kaapissa.
Tässä nyt on mennyt alle parissa vkossa yks.

Otin nyt taas kirpputoripöydän puhtaasti rahan vuoksi, koska muuten ei ole nyt vara käydä hierojalla tai muualla, kämpän laittaminen täytyy lopettaa, ellen halua velkaantua.

HUono olo, huomisen terapian peruin, kun tuli käymään siis toisella paikkakunnalla. Ajattelin että mielummin ostan uudenpyörän sen 120e maton hinnalla, terveyden/niskojen vuoksi. Nykyisessä täytyy jännittää harteita.
Vittu mikä olo, aukaisin koneen senki takia etten ota unipilleriä ja laita nukkumaan, olisin yöllä hrännyt.

Mutta tiedätkös S-Jo.
Olen nyt päättänyt että olinpa miten muhkuralla ja läskeissäni tahansa, hierotan nämä kipeät jalat vihdoin auki, ja kaikki muutkin paikat.
En voi muutakun haaveilla päivästä millon ei olis vaivoja. ; (

(Olen kuulolla jos haluat itekin kertoa lisää jotain juttuja).

Kyllä mä sen tiedän,etten ole ainoa yhteiskunnassa jolla ei ole mitään koulutusta/kokemusta. Kyllä,koen olevani jonkinlainen yhteiskunnan lusmu. Koen olevani valmis työelämää,mutta se juuri. Kuka palkkaisi tämmöstä joka ei ole viitsinyt edes kouluttautua tai hankkia kokemusta mistään? Kyllä mä parhaani teen,jos joku mut lusmuilijan palkkaa,siitä ei ole epäilystäkään. Kuten jo mainitsin..itseäni voin syyttää. Jos ei muuta niin sitten on pakko lähteä kuluttamaan koulunpenkkiä opparin muodossa.

Herkuteltiin viikonloppuna nameilla ym. Lonkerot ym,ei ole mulle herkkua..ne on vain sitä itseään.

Aloitin laihdutuksen,muttei ole mitään luottoa siihen että itsekuri pysyy. Pätääkään en luota siihen että pystyn tähän tälläkään kertaa.

Mielenkiintosi heräsi,oho.. ja millähän tavalla? :D

Voi venäjä olen syönyt tänäänki mm.sukaalevyn. Sit kun palaan kämpilleni saa loppua jo 5pv. ei naurata.

Sillä tavalla että halusin kuulla sinusta lisää.
Joka on outoa, mutta tervettä, koska yleensä en ole ollut näinä vuosina kiinnostunut ihmisistä, en yhtään, esittänyt olen kyllä jos joku on jotain lätissyt, tai mitä kukin on elämässään kokenut. Nyt vaan tuli aidosti sellanen tunne.

Vaihteeksi vaan paska olo etten pysty kirj enempää tällä kertaa. Enkä viitsi kokoajan valittaa samoista asioista. ; (

Höh. Tunnesyöppönä kyllä tiedän tunteen kun tahtois lopettaa mässäilyn mut ei se helppoa ole. Mulla kun ei tosiaan ainakaan löydy itsekuria juuri yhtään. Mieliteot on aivan hirveät tälläkin hetkellä mutta en yksinkertaisesti kykene kauppaan lähtemään,niin säästympä siltä läskeilyltä tällä kertaa. On paikat ihan rikki kun tehnyt tehorääkkejä tässä,auts.

No mutta hienoa,että mielenkiintosi muitakin kohtaan alkaa nostamaan päätään,ehkä tämäkin on merkkinä paremmasta. :) Matka on varmasti vielä pitkä ja kivinen,mutta porskuta vain eteenpäin. Toivottavasti uurastuksesi palkitaan vielä.

Heissan, Onko herkkulakko pitänyt?
Itse olen vaan syönyt viimeisen viikon, on niin huono olo kaikinpuolin. Ihan levinnyt käsiin, enkä välitä, olen surutta syönyt. Eilen kävelin stockmanin tiskeille ja ajattelin että perhana jos ei tällä hetkellä muuta iloa ole, niin tässäpä sitä sitten on. Oli pahaa jotain juustokakkua. Ja chahher en tiedä miten kirj kuitenkin sitä suklaaleivosta. Enpä ole stock leivostiskillä käy käynyt pariin vuoteen.
Ihan perkeleen kipeä alaselkä ja muuta mukavaa.
En tajua mitä järkeä tässä elämässä on jos se on tosiaan kokojajan selviytymistä. Eikö elämän pitäisi olla olemista.

Ihan sairasta kaikki.

Sallin itselleni kerran viikossa herkuttelupäivän,ja sellainen on lauantaisin. Hiukan kyllä tunnen sellaista pettymystä itseeni,kun tullut mässäiltyä vähän liikaakin. Muuten pysynyt ihan hyvin kuri tähän asti.

Silloin,kun liikkumiseni oli muiden varassa. Ajatuskin siitä,että esim.huomenna pitäisi jonnekin lähteä oli aivan kamala. Kaikenlaisia kauhuajatuksia alko nousta pintaan ja stressasin hirveästi kaikesta. Ja kun oli se päivä jolloin piti lähteä liikkeelle,sydän hakkas miljoonaa,hikeä pukkasi ja tuntui että pyörtyy sillä sekunnilla kun astuu ovesta ulos. Koko ajan mukana seurasi jonki sortin pelko,sitä en osaa selittää sen enempää. Onneksi nuo pelot voitin,vaikka se vaatikin ihan mielettömästi.

Mulla on tullut tollaista myös,tai ollut jo pidemmän aikaan,etten muista esim.päivästä mitään. Yhtäkkiä vaan huomaan että aamu on vaihtunut iltaan,mutten tajua mitä oon tehnyt,vaikka oisin ehtinyt vaikka mitä. Monesti olen miehellekin sanonut kun olen kaupassa käynyt,etten edes tajua ajankulua. Tuntuu kuin kauppareissu kestäisi ikuisuuden,vaikka olisin esim.20min poissa. Enkä muista mitään siitä että,olen kaupassa käynyt ja kotimatkoista tms. Se on mulle jotenkin huvittavaa toisinaan,mut välillä karmivaa. Huvittavaa siis sillätavoin,et keskitynkö niin kovin johonkin etten vaan tajua vai mikä siin on. Ja kun mietin sitä miltä olen näyttänyt kun haahuilen zombina kaupan läpi.
Noh,ei se kyllä välttämättä olen kovin hauskaa joillekin jotka samasta kärsii. Mut itse jotenkin oppinut huvittumaan noistakin tilanteista.
Kyllä siis pelottaa,että joku kerta tapahtuu jotain kauheaa jos olen niin omissa maailmoissani,esim.kävelen auton alle.
Ehkä tämä on mulla vain jotain uupumuksen aiheuttamaa oiretta..en tiedä..

Kuulostaa tuskailselta, tai oikeastaan siksi kun vähän samoja vivahteita miltä itsestä on tuntunut usein ainakin aikaisempina vuosina. Sitä vaan menee ja tuntuu ettei välillä tajua misttään. Painaa vaan. Ja tosi voimakas epätodellisuuden ja poissaolevuuden tunne.

Mut kiva kun kerroit sinun olotiloja.
Hmm.. En osaa sanoa, muutakun sen että varmaan psyyke tekee tepposia, onko sulla tutkittu ettei ole mitään fyysistä takana? Sairautta. Oletko terve muuten..
Tuli vaan mieleen että sulla on mies ja lapsia, itse kuvittelin varmaan 25v ikävuoteen asti että ihmisen täytyy olla tietynlainen jos pystyy saamaan miehen ja lapsia, ei mitään ns. "virheitä" täydellinen on väärä sana koska sellaisia ihmisiä ei ole, lähinnä tarkoitan että sinäkin olet täydellinen epätäydellisyydessä aivan kuten minä., ja kaikki, mut sellanen tyyliin että on sosiaalinen, paljon ystäviä, ammatti/työ, siis kaikki elämän osa-alueet kunnossa, jotain sellaista olen kuvitellut, mutten enää. En tiedä miten selittäisin, toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan! Ehkä katson sairastuneen lasien takaa kaikkea. En tiiä.
Ihailen sitä että sulla on perhe. Itsekin voisin haluta. No miehen ainakin, lasten kanssa en osaa oikein olla kun olen ollut erittäin vähän tekemisissä..

Mut Hienoa kun olet voittanut pelkojasi.
Tiedän ettei ole helppoa. Mulla varmaan kulkee lähes aina jonkinlainen jännitys mukana olin missä tahansa, HYVIN harvoin on sellainen olo että olisin jotenkin älyttömän rento, minkälainen normaalisti pitäisi olla ihmisen olotila, minusta tuntuu etten vält tiedä enää edes miltä tuntuu hyvä olotila, on sellain olotila niinku olis kokoajan sairas. Kaikki voimat pois. Välillä tulee noita ilon hetkiä ja voimallisempia oloja, ja silloin ymmärrän miksi ihmiset käy jääkiekkomatseissa ja nauttii elämästä, itselle kun vierasta. Kaikki tuntuu pakolta. onhan noita onnen hetkiä vilaukselta viime aikoina tullut, mutta varmaan pitkä matka sellaseen että se olisi pysyvää. Lähdin tänä to pois ryhmästä, ja mietin keskeytänkö loppumetreillä, keho on antanu sellasia viestejä että nyt ei enää milliälään stressiä tai mitään ylimääräistä. Mietin menenkö huomen terv.kesk kun on alaselkä niin kipeä.

Oletko käyny koskaan missän tutkimuksissa? Kun sun oireet kuulostaa voimakkailta, eikä varmaan vaan kuulosta vaan on.
Muistan kun terapeuttini on joskus kertonut henkilöstä jolla on ollut samanlaisia juttuja ku kerroit että henkilöllä on ollut taskussaan kauppakuitti muttei muista käyneensä kaupassa.
Tällasta.

itkettää. Eläminen tuntuu pakolta.

Mulla on vahva taipumus uppoutua omiin maailmoihini ja tajuntani syvyyksiin ja keskityn sitten siihen palaankin oloon aika voimakkaasti. Joku saattaa tuon aiemman viestini perusteella miettiä,että miten minunlaisella voi juurikin olla lapsi,jos tulee tuollaista etten tajua tavallaan mitään. Siihen sanon vain,että kyllä mä lapsestani huolen pidän vaikka mikä tulisi!
Kun olin huonoimmillani,mietin monesti ettei kukaan mua huolis oikeasti tyttöystäväks/vaimoksi asti. Mut niin vaan kävi,että eräs kaunis päivä tapasin mieheni ja siitä se lähti. Ja tässä ollaan. On nähty monet myrskyt ja alamäet,mutta mukaan mahtuu myös paljon hyvää ylämäkeä. Mutta vieläkin usein ihmettelen hänelle ääneen sitä että miten huoli mut kun olin suht huonossa jamassa silloin kun tavattiin. Huomasi sen mun todellisen luonteen kaikkien niiden muurien läpi jotka olen vuosien myötä ympärilleni kerännyt.
Ja siis tuolloin kun tapasin hänet,olin rappiolla henkisesti. Aikailla laahustin eteenpäin elämää,silmät sidottuina ja viinanhuurteisena. Mutta ei siitä enempää.

Mutta siis,monet kyllä löytää elämäänsä oikean ja aidon rakkauden ja kumppanin,vaikka olisi millaisessa jamassa. Ehkä jonain päivänä myös sinä löydät. :)

En ole käynyt missään tutkimuksissa,olen sellaisia kyllä useaan otteeseen miettinyt. Mutta jotenkin pelkään että niistä paljastuu jotain suuria poikkeavuuksia/sairauksia...

Sori kun taas meni muutama pv tässä.
Olen nukkunut tänään vaan, ja herkkujen Syömistä jatkanut. Kävin eilen fysioterapeutilla, päädyin sinne terveyskeskuksen kautta, enpä tiennyt että nykyään tk:ssakin on fysioterapeutteja, ihan huikeeta!
No, jotain oli jumissa ja käsitteli yms, mutta ihan törkeän kipeä, istaaltaan koiraa harjasin tänään ja voin kertoa ettei olis pitänyt sitä tehdä.

En epäile hetkeäkään ettekö huolehtis lapsistasi, itseasiassa ei käynyt edes mielessä ennekuin kirjoitit. Itse olen huonossa kunnossa ollut vuosia, mutta teen koiran eteen aina kaikkeni, ylikin. Tai sanotaan yli itseni.
Mut kiva kun olet kertonut itsestäs.

Jos on elämäänsä suht tyytyväinen, ei kait sitä tarvitse lähteä mihinkään tutkimuksiin jos ei koe että se on välttämätöntä.
Olen itsekin miettinyt jaksaako sitä edes enää alkaa lähteä noihin ryhmiin ja muuta.

Karjasin tänään tuolle Pepitalle aika rumasti kun taas on sellanen että kaikki äänet särähtää korviin, sit kun se yhtäkkiä alko haukkumaan niin jotenki pomppasin ilmaan/säikähdin ja se vaan tuli : 0 Sanon sille jälkeenpäin että ei mama ole sulle vihassa mistään, että anteeksi kulta. Niinkun lapselle : )
Puhetta ymmärtää älyttömästi. Viisaitahan ne eläimetki on.

Mulla on tällä hetkellä sellanen olo ettei elämä juurikaan kiinnosta. Itkettää vaan ja haluaisin painua maan rakoon.
Onneksi sisko tulee pe mun luokse.
Olin tänään varaamassa junamatkaa pääkaupunkiseudulle, niitä kympin matkoja yritin etsiä, koska ajattelin ettö vittu ihan sama, oli oireita tai ein, minä varaan lipun että lähden toisen sisikoni luo että pääsee pois vähäksi aikaa ja näkemään muutakin ympäristöä, niin että varaan nyt enkä mieti sen enempää, paskat niitä ollut enää, tai loppukesäksi veikkaan voi olla, mutta on huonosti tehty nuo vr-sivut kun ei löydä sieltä vaan mietin pitääkö hakea erikseen jokainen päivä sillä hakukoneella että niitä matkoja löytää, siis 10e. Mut pitää maksaa täys hinta jos ei löydy.

Haluaisin nukkua ja herätä syksyllä.
Mun terapia ei jatku enää kovin kauaa, siis saman ihmisen kanssa, hyvä niin, mutta vaikeaa aina siirtymisvaiheet, pitää siirtyä samaan taloon mut toiselle jutulle jos jatkan. vituttaa koko mielenterveystoimisto oikeasti. Olen niin loman tarpeessa, tekin mieli vaan ottaa ja lähteä heti jonnekki, eikä ilmoittaa kenellekäään itsestäni mitään.

No, minusta on tullut epävarma siinä mielessä että en ole edes halunnut miestä, koska en ole sujut itseni kanssa, ja muuta. Tosin siinäkin on ristiriita kun on paremi olo, asia ei ole niin.
Olen joskus miettinyt voisinko vaan antautua elämän tai "jonkun" matkaan, ja se itsessään voi paikata mua, eihän se olekaan varmaan niin että mun pitää nyt muokata itsestäni ulkoisesti ja sisäisesti täydellinen paketti kunnes olen valmis parisuhteeseen. Näin olen luullut. Voihan sitä käydä samallalailla itel kun sulle. Tosin mä' olen tähän asti elänyt niin että olen aina varmistanut ettei kukaan saa mua kiinni tai tule mun elämään. En jaksais sitäkään enää.
Helpompi olis olla olematta. Tällä hetkellä tuntuu siltä.

Sä olet kantanut mua tämän ajan läpi, kun olet ollut linjoilla.

Itsellänikin tulee ajoittain tuollaista,että karjun typeristä. Ja jälkikäteenhän sitä tajuaa mitä tuli tehtyä. Se tuntuu pahalta,mutta ehkä se on kuitenkin..inhimillistä? Moni jos ei jopa jokainen meistä,joskus elämässään huutaa typeristä asioista.

Tuollaista tunnetta olen itsekin joskus kantanut mukanani,että haihtuisi vain hetkeksi pois. Unohtaisi kaiken,hetkeksi. Joskus melkein heittäydyinkin tämmöiseen matkaan,mutta peräännyin kuitenkin. Peräännyin koska,mietin millainen huoli ja pelko läheisilleni olisi tullut.

Enhän minäkään ole sujut itseni kanssa,mutta silti taapertanut vierellä tuo ukko.
Tulipas tuo jotenkin tökerösti,ei ollut tarkoitus. Tottakai siis jokainen tietää itse parhaiten mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Ja mihin pystyy ja mihin.
Mietin siis vain,että jos kumppani antaisi kuitenkin iloa sinunkin elämään? :)
Ymmärrän kyllä,että parisuhteessa on vaikeutensa jos kamppailee itsensä ja olotilojensa kanssa,mut kyllä niistä varmasti selviää. Ja kertoo vaikka,ettei halua pitää kiirettä ja sen pintapiirteisesti että miksi on niin epävarma kaikesta. Enkä siis tarkoita että noin juuri tulisi tehdä,kertoa siis heti kättelys et "hei mä muuten sairastan tämmöst ja tämmöst et kai mä kelpaan?" :D ei tosiaan,vaan ajanmyötä :) Minulla itselläni meni aikaa,kun kerroin miehelleni miksi olin sellaisessa jamassa. Koskaan ei kiirehtinyt tai pakottanut kertomaan mitään. Minä päätin itse omasta asiastani ja siitä milloin kerroin.
Mutta jokatapauksessa,kaikessa rauhassa kuuntelet itseäsi ja kehoasi että mitä oikeasti elämästä haluat. :) Tämä on sulle varmasti tuttu lause jo.

Voi kurjuus,kun ollut nyt huonompia hetkiä sulla. Toivottavasti taas helpottaa!!

Voi vitsi mikä rauha sun tekstistä huokui. Just tuota tarvitsen. Ajan kanssa niinpä, siinä on mulla vieläkin opettelemista.

Todellakin elämänkumppani toisi elämääni varmaan enemmän mistä olen edes osannut uneksia, ja seksielämästäkään ei ole hajua! .:D On mutta eihän mulla voi sellasta elämää olla jos olen kokoajan yksin.

Mulle ihmisten kohtaaminen on todella vaikeaa, siis tehdä lähempää tuttavuutta ja vastaanottaa ihmisiä elämääni. En vieläkään lähtis treffeille tms, mies voi tulla ja toivottavasti tuleekin jotenkin luonnollista kautta. Että törmää samoissa paikoissa/piireissä.

On inhimillistä karjua. Hyviä vkonloppuja jos ei kirjoitella sitten! ; )
Kiitos voimien "puhalluksesta" läppärin kautta.
Valvon ja pitäis laittaa nukkumaan kun aamulla pitää lähteä autoon, saa nähdä pystynkö lähtemään...

Koskaan ei tiedä missä sen kumppanin tapaa,mutta varmasti se vaatii jotain myös itseltään. Tai en tiedä voisiko olla että vain joku päivä oven taakse joku ilmestyy ilman mitään varoitusta,ehkä se on myös mahdollista(esim. joku lähetti tms).

Niin,ajan kanssa opit varmasti kohtaamaan ihmisiä ja päästämään lähelle ja antaa niiden oppia tuntemaan Sinut. Ei niitä muureja jotka olet ympärillesi vuosien myötä kasannut,vaan sen mitä olet oikeasti sisimmissäsi. :)

Näin on. Eipä ne ihmiset loputtomiin jaksa jos ei saa mitään vastakaikua, eikä mikään/kukaan oven taakse kävele.
Tulin tänne purkamaan taas paskaa oloani.
Mua inhottaa se, että olen taas raivoissani tai pihissyt täällä kämpillä, välillä sanon ääneen että vihaan tätä elämää, vittu mitä kärsimystä. Koska on. Ja se että miks olen tällanen, että kaikki on perseestä ja mikään ei kiinnosta. No selitys on varmaankin se että on niin huono olo, sillon kun on parempi olo negatiivisuus on tipotiessään.
Mua vituttaa kaikki mtt ihmiset ja terapeutit, ihan kaikki!!
Olen tässä tajunnut ettei terapeuttini ole ystäväni, vaan ammattiauttaja. Mieli tekisi sanoa sille se, kai takana on se että mua vituttaa ihan suunnattomasti se viestihomma. Yhtään viestiä en enää sille lähetä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
On sellanen olo että räjähdän kohta.
Tekis mieli ottaa ja lähteä. Nyt en puhu kuolemasta vaan pakata reppu ja häipyä toiselle paikkakunnalle, kauemmas.
Voi saatana jos tämä kidutus vielä jatkuu en tiedä mitä teen.

Pitäis päättää mitä teen tulevaisuudessa tai tämän vuoden lopun jälkeen, sen tiedän ainaki että tuo terapia saman henkilön kanssa loppuu.

Haluaisin vaan koiran tänne ja unohtaa kaikki asiat!
Onneksi tuo selän paska alkaa palautumaan.
Kuvottaa kuunnella itseäni. Järkyttävä olo. Ja naama turpoaa sokerista.

Koko elämä tuntuu kusetukselta.

Jostain syystä on heti parempi olo näinkin pienen ajan jälkeen kun sai valitettua. "". Enää viereltäni puuttuu vain suklaalevy. :0

No muistan kyllä nyt senkin ajan kun olin älyttömän ahdistunut jos oli kaikki herkut loppu, että kai sitä sietää enemmän nyt. Kesä on hankalaa aikaa ollut mulle jokainen vuosi sairastumisen jälkeen kun kaikki herää eloon niinsanotusti. Haluaisin vaan olla näkymätön.
Ja ehkä mua pelottaakin juuri se muutos, kun aina on paennut kaikkea, ja nyt muutin tänne "keskuuteen" ja se tiiviimpi ryhmä alkais sit ku terapia päättyy. Se taas tarkoittaa sitä että alan muuttamaan itseäni, epävakautta, tai no tunnetiloja miten reagoin asioihin, ja samalla asenteita. Elämän perusjuttuja. Pelottaa. Koska itsestä tuntuu ettei pelkästään ole kyse sairauksista, mulla on taipumus sellaseen ajatteluun joskus että voi vittu, mutta olen päätynyt siihen että etsin itseäni koska taas toisaalta tuntuu että olen hyvinkin positiivinen, ja se sekoittaa mun ajatuksia, en tiedä olenjotenkin ihan hukassa. Vieläkin.

Nimenomaan sitä että ihmisiä tulin elämään tai tutuiksi ryhmän kautta, onhan paljon ns.hyvän päivän tuttuja, mutta tosiaankin pelottaa se etten pakenisi enää. Niin kesä on hankalaa aikaa koska inhotan itseäni enkä halua riisua päälysvaatteita pois, takkia. En ole riisunutkaan, kaikki muut kesät olen riisunut ja ollut ns.normaalisti, mutta heti kun on hankalampaa tulee vaatteita suojaksi. ei se mua haittaa, tai no kuumuus haittaa kylläkin.
Olen koko päivän miettinyt kauppaan lähtöä, mutta koko ulosmeno ahdistaa. Se että mitää raahautua ja näyttää naamaansa.

Nyt tuleeki oikein kunnolla viestiä.
Lähdin kauppaan mut ei ollukan auki : 0
No, ärrältä kävin sitten ostamassa suklaata ja karkkipussin jolla käytännössä en teekään mitään.. Minttukrokantti levy odottaa pakastimessa. : ( Ei tee mieli enää.
Kävin myös käveleen sen jälkeen, tai yritin, puin ihan kunnolla lenkkivaatteet, Tai vähensin vaatetta, kunnes vähän ajan kävelyn päästä oli tuli samanlainen olo mitä aina yleensä että tasapaino ongelmia ja horisontti heiluu ja hirveän huono olo. Voi verrata siihen niinkun olis umpihumalassa.
Kyllä mä toisinaan mietin vieläkin että mistä se johtuu, ettei ole mitään fyysistä sairautta takana. Siis mulla oli ihan sellanen olo että jes, nyt lähen käveleen, ja kaikki kaatuu aina noihin fyysisiin oireisiin. Tehny vuosien ajan niin. Mulla on jalkojen hieronta ti, niitä ei ole ikinä hierottu, koska en ole kehdannut antaa. Sieltä ainakin löytyy kiputiloja.

Taas itkettää kun piti palata kotiin. Ei ahdista, tai muuta.
Mitään konkreettista syytä ei ole tälle löytynyt, ja välillä toivon että löytyis. Kenenkään kans en juuri tämän vuoksi halua lähteä mihinkään pidemmälle. Ihan känninen olotila. Hyi että miksi mä lähdin, en halua taas muistaa tuota. Huolettaahan se sillon kun on hyvä olo ja käy näin.
Olen jo hyväksynyt sen että se johtuu ylirasituksesta, ja uupumuksesta, ja siis psyykkisistä tekijöistä,. mutta se saa mut epäileen kun lähden hyvässä fiiliksessä ulos ja pitää palata kotiin oireiden takia. Eikä ole kyse siitä että ihmiset olis ahdistanu koska ei niitä vastaan monta tullu, ja vaikka olis tullu ihan sama. Olen puhunut tästä kyllä, Tämä toistuu myös siellä landella vanhempien tykönä, kun kerran lääkäri tais kysyä että tuleeko mulla siellä metsän keskelläkin samat oireet, sanoin että tulee. Vaikka olisin erämaassa. Itkettää. Vittu mä en jaksa tätä elämän rääkkäystä.

Mulla tuli mieleen,et voisko olla et tossa mukana olisi myös jonkinsortin pelkoa? Vaikka siis olisitkin aivan yksin keskellä ei mitään,ni silti,jos siihen liittyy joku pelkotila jostain mitä et ole vielä tiedostanut. Kuten aiemmin kirjoitin,itselleni tuli huimausta ym,kun piti jonnekin lähteä. Ajan myötä tajusin sen johtuneen siitä pelosta kohdata se maailma mikä on kodin ulkopuolella. Koti oli mun turvapaikka ja se on sitä edelleen. Välillä en haluaisi lähteä ulos,mutta pakotan itseni koska tiedän että tarvitsen sitä jo itseni takia. Ja sitten tuo lapsi tarvitsee päivittäin ulkoilunsa.
Niin tuohon aikaan kun pelkäsin liikkua yksin,kasauduin myös vaatteisiin. Nytkin mua oikeasti hävettää ja välillä jopa oksettaa riisua päällysvaatteita pois. Mutta välillä se on vain pakko,kun tuntuu että tukehtuu niihin vaatteisiin.

Oletko miettinyt et siinä kodissas on joku mikä nostattaa pahanolon pintaan?
Joku ikävä muisto,yksinäisyys tms..
Mitä jos lähtisitkin kotoa pois hiukan pidemmäksi aikaa? Paikkaan jossa koet kuitenkin jotain helpottavaa oloa,turvaa ja muutenkin olisi hyvä olla..tai edes parempi..

Mulla on juurikin sellanen olo että haluaisin ehkä koko kesäksi tai ainakin pariksi viikoksi pois täältä tutusta.
Joo olen oppinut tässä vuosien varrella että psyyke voi tehdä ihmiselle käytännössä mitä tahansa, sellasiakin oireita joita ei ole enne kokenut tai vaivoja jotka yllättää. Mutta huoli tulee aina tuollasen kokemuksen jälkeen. Aina on enemmän tai vähemmän humalainen olo ulkona, aikaisemmin yhdistin sen myös tukkeutuneisiin lihaksiin. Mutta joo, ehkä mun ei kannata huolestua. Aika jännä juttu että sulla on ollu just samanlaisia oireita. Ja kaikki nuo vaatejututki..

On pelkoa. Ja jonkinsortin jännitystä. Enpä ole ajatellut asiaa, siis erittäin hyvä havainto tuo että jos se johtuu jostakin tilasta tai pelosta mitä en vält edes tiedosta. Niin. On se mahdollista. Ja heti yhdistinkin nyt tähän perään sellaisen asian että ainakin siellä vanhempien luona, missä olen siis asunut lapsuuteni ja nuoruuteni, niin siellä pelkään aina ettei tule tuttuja vastaan.
Nykyisellä paikkakunnalla kierrän sellaset paikat jossa tiedän olevan joku nuoruuden tuttu töissä. Siihen liittyy häpeä, ja se etten halua kohdata vanhoja tuttuja, vuosia olen kärsinyt.
Minä taidan ottaa tämän puheeksi tuol mtt.ssä.

Onko sullakin siis sellanen olo kun liikut tuolla että huimaa ja sellanen tunne että olis niinku eksyny ja siis känninen olo, välilä tuntuu että suunnat hukassa ja kaikkea sellasta sekavaa? Mulla se on tasaista. Mut oikeasti jos tuo psyykeen pirulainen tässäkin tekee näin voimakkaita oireita niin apua vaan, pääseeköhän sitä ikinä tavalliseen. Kärsin ihan älyttömästi tästä jutusta.

Mutta pisti ajatteleen mitä sanoit. Siis en mä tiennyt että pelko voi aiheuttaa jonkinsortin oireita muutakin pelkoa. Voiko se?

Törmäsin tuohon jännitysniskaan kun onhan mulla sekin. Diagnosoitu. Mutta käsi kädessä kulkee varmasti psyykeen kanssa tuokin. Kun joku kirjoitti plaza keskustelussa että huimaus voi olla todella voimakastakin, heittelevää. Mut olen penkonut useasti näitä samoja juttuja netistä aina kun on tullut huoli siitä että ei kait mulla ole oikeasti sit mikään muu sairaus.Tää on viimenen nyt : / : ) : 0

Kiitos kun olet jaksanut olla siellä S-Jo... enpä olis uskonu kuinka voi suomi24 olla apua tällä tavalla. Sit tajuaa että on hyviä ihmisiä kun olet vieläkin siellä. Mut mietin kokoajan millon et enää jaksa kirjotella. Tai tavallaan sillain että meni jo ja sit jos tulee vaan valitusta ja muuta. Okei.............. Ei ollu viimenen. Mun elämä olis helmpompaa jos olis mies ja ystäviä, ei tarvi olla paljoa, mut se olis äärettömän tärkeää.

Juurikin näin,välillä tuntuu etten muista minne olin menossa/mistä tulossa. Huimaa,ahdistaa ym.
Mulla tuo ei siis nykyisin kulje joka kerta enää mukanani kun ulos menen,vain toisinaan.
Enhän toki voi varmaksi sanoa,miten sun kohdalla on että johtuuko jostain pelosta tms.
Kuten taisin manita,itse tiedostin sen johtuneen siitä. Eli kai se on mahdollista,
koska pelkohan voi olla erittäin hankalakin tunnetila. Ja tämän myötä vaikeuttaa monella eri tavalla
perus olemista ja elämistä. Jokaisella varmasti erilailla tulee esille eri tunnetilat ja oireet.

Ymmärrän kyllä,että on vaikea vain lähteä hetkeksi pois,jos olotila muutenkin huono.
Mutta jos se kuitenkin helpottaa kun pääsee määränpäähänsä? En tiedä,kun en ole tosiaan tätä kokeillut.
Enkä nyt edes voi kun lapsi huolettavana.

Tarkoitin nimenomaa tätä kotia missä nyt asut,että onko siellä joku mikä tuo pahaa oloa.
Mutta ehkä,se sit vain on ns.yleistila sinulla?

Kuinka tapaamisesi meni?

Musta on ihana kuulla kuinka arvostanet sitä,että kirjoitan kanssasi täällä. :)
Tämä ei ole mulle pakkopulla,teen tämän vapaaehtoisesti,koska välitän.

Yritän pyrkiä tuohon peruselämiseen.. Ja normaaliin arkeen. Olis edes suhteellisen tasapainoinen olo, tai sais sellasen.

Tulin hieorojalta, ihan jotenki zombi olo kun ei ole nukkunut täysiä unia.
Niin on nestettä kuulemma aika paljon jaloissa, joka ei ole yllätys, kun sanoi ettei ne jalat niin tukossa ole mitä ehkä itse mietin, kudos voi olla kipeänä/arkana, ettei ne kaikki vissin ole lihastukkoja, vaan osa on nestekertymiä. Muhkuroita. No, siis tajusin että lääkkeethän ne on keränny nestettä vuosien ajan Ja tietenkin sokeri, ja kaikki tuollaset. Suola yms. Hyi, onneksi ne vuodet on takana että lääkkeiden syönnille ei näy loppua, suolaa ja sokeria perä toisensa jälkeen, sitä kun tekevät, en ole edes tajunnut mitä ne voi ihmiskeholle tehdä. En suosittelen kenellekään suuremmissa määrin jos ei ole ihan välttämätöntä.

JA mun täytyis nyt antaa aikaa kehon palautua noista vuosista. Ihan ehdoton olis terveellinen ruokavalio nyt. : / Sokerista pois.

Se on perus olotila joo useamman vuoden ajan. Toivottavasti se joskus vielä muuttuu. Kyllä uskon... ehkä. (?)
Mut olen tajunnut nyt sen kuinka raskasta tuo terapiassa laukkominen on. Tuntuu jotenki kevyemmältä kun ajattelen että on kesä vapaata.

Meni hyvin joo, ja oli ihanaa nähdä sen mun terapeutti. En viitsi kirjoittaa nimeä niin pitää puhutella näin.
Mä luulen että se viha, niistä viesteistä yms josta olen kirjoittanut voi olla osittain myös luopumisen tuskaa. Tosi on ettei se tunnu kivalta edelleenkään kun lähetän jotain ja pelkkää tyhjää vuosien ajan.
Väsynyt olin ja tulihan itkettyä taas siellä. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Just oli puhe siitä että että haluanko/jaksanko aloittaa sitä vuoden ryhmää, että jaksaako sitä vuodesta toiseen puhumista ja asioiden läpi käymistä.

Sanoin noista lääkejutuista (en siitä siideristä koska voinnin parantuessa en todel jatka) että olen taas vekslannut niiden kanssa itsekseni. No, se lääkäri on tiukempi niiden asioiden suhteen nykyään. Mutta tietää kyllä.
Se on tuntunut hankalalta koska kerroinki että kun on vuosia "syötetty" ja määrätty, annettu säheltää niiden kans, ja yhtäkkiä vaaditaan toisinpäin, tuntuu erittäin raskaalta. Sanoin myös siitä että olen lopettanut sen viimeisenkin pienen annoksen mielialalääkettä, tai mielialaa nostattavaa. Taas tultiin siihen että yritän itse selvitä ja ratkaista kaikki. En vaan vissin luota ihmisiin tarpeeksi.

Mun täytyy nyt miettiä otanko koiran tänne mun luo, vai onko se viisasta.
Kuuemisiin!
Kyllä se tuntuu hyvältä kun olet siel että välität, monesti itsestä saattaa tuntua vastaavanlaisissa tilanteissa siltä että toinen haluais poistua, muttei kehtaa.
: 0 : )

Mut mulla on kokoajan sellanen tunne ettei mun olotila ja oireet ole kokonaan psyykkisiä. Tuo hieroja kysyi että olenko kuullut sellaisesta kun Fibromyalgia.

Ei minusta tässä ole mitään järkeä vuodesta toiseen, on kokoajan ollut sellanen tunne että on tässä jotain muutakin.
Olen siitä edelleen aika varma. Ei mulla ole loppupeleissä mitään "kunnon" syytä olla masentunut tai näin huonovointinen mitä olen ollut ja tuntuu että fyysiset voimat pahenee vaan kokoajan. Tai hupenee. Aijon kyllä jatkaa taistelemista. Soitan huomenna tuolle mtt lääkärille ainakin. Ja olen myös ymmärtänyt nyt sen että aina ei kannata luottaa yhden ihmisen sanaan.

Miten olet itse jaksellut S-Jo? Oliko sulla yksi vai kaksi lasta, miten lapset voi? Se lukee tuolla jossain ja anteeksi kun on mennyt vähän ohitse kun en enää muista.

Mun pitää lukea huomenna uudestaan tuosta sillä lailla että olis vähän parempi olotila. Kaikki paisuu nyt. Ja jossain pulpahti se että kipukynnys madaltunut jos olis tuo sairaus, kuulostaa hullulta, en yritä etsiä sairautta itelleni vaan haluaisin tietää onko kyse oikeasti jostain muustakin, niin, ei mulla kyllä sellasta ole että tyyliin itken jos joku tippuu varpaille, joku vaan laitto tuolla sellasta.
Mjusta tuntuu että ei ole järkevää kelata tässä olotilassa tätä hommaa. Mietiskelen ja kirjotan samalla.
En vaan edelleen ymmärrä onko elämä oikeasti tarkoitettu nautittavaksi.
No. Eipä siinä. Mutta olen kyllä huolestunut. Aika on vaikeaa, mutta niin vain tuntuu olevan loputtomiin..

Ihan ensiksi laitan tämän; Mä en ala mielistellä ketään. Tarkoitan siis,että jos en tahtoisi kirjoittaa,en kirjoittaisi. Koska ei mulla ole siihen mitään velvoitetta,mutta kuten aiemmassa laitoin omasta tahdostani kirjoitan. :)

Voin vain kuvitella millaista on käydä terapiassa,jos joka kerta avataan ne syvimmät haavat. Ehkä siis hyvä jos nyt siis tulossa taukoa niissä,saat hiukan hengähtää ja kerätä ajatuksiasi ja voimiasi jos päätät aloittaa tuon uuden ryhmän.

Ajatus ei tunnu juoksevan,väsyttää.

Mullahan siis on yksi lapsukainen vain,joka voi hyvin.

Hankalahan se on sanoa mistä olotilasi johtuu,jos ei mitään perusteltua syytä sinänsä löydy. Jotkut väittää että se on omasta ajattelutavasta kiinni,vaikkei se ihan niin taida mennäkään. Ehkä taustalla on kuitenkin jotain,en tiedä..

Vuosia oon kärsinyt suhteellisen pahoista uniongelmista. Väsymys johtuu siitä pääosin.

Onko siihen yritetty mitenkään tarttua? Vai pitäisikö ksyä oletko koskaan sinä syönyt esim.unilääkkeitä? Olishan se hyvä katkaista jotenki jos se on jatkuvaa. Mutta pidemmällä tähtäimella eihän ne auta loputtomiin ja uni keinotekoista.

Kyllä mulle on yritetty tyrkyttää unilääkkeitä,mutta ne on mulleki semmone etten ole ottanut. En halua teennäistä unta,koen sen niin. Ja kuten laitoit,niin se on. :p

Ihan viisas ratkaisu.

Oon mä tähän jo tavallaan tottunut,et koko ajan väsyttää. Kyllähän tää raskasta on,kun pitää kuitenkin hoitaa kaikki päivänaskareet ja muutenkin. Tuosta kyllä on ollut puhetta niissä tapaamisissa sillon,etten saa nukutuks yössä kun keskimäärin 2-3 tuntia,ja tätä jatkunut ala-asteelta saakka. Tiedän,mielettömän pitkä aika.. Ei tuohon pureuduttu sen tarkemmin,tyrkytettiin vaan noita lääkkeitä ja voivoteltiin että kun ihminen tarvitsee unta ja plaa. Kai mä nyt sen tiedän,mut minkä mä sille voin jos ei vaan uni tule ja jos tulee ni heräilen jatkuvasti ja sit taas kaikki taistelut alusta että nukahtais.. Hohhoi.

Ketuttaa,en tiedä miks.. kaikki on vaan joteki niin levällää..kamalat stressit koko ajan päällä..

2-3 tuntia. Voi ei.
Vielä puolet vähemmän mitä minulla.
Tuo on kyllä jo jälkeensä jättävää. Voi että. En ihmettele vaikka on väsymys. Vai sanotaanko uupumus?


Jos söisit tarvittavana unilääkettä, se vois auttaa, tosin äkkiä siihen koukuttuu.
Joskus muistan että mulle sano joku hoitaja että oli se uni pillerillä tai ilman niin sitä täytyy saada. Jos on noin paha niin kannattaa kokeilla, mutta heti jos tulee koukuttumisen tunne lopettaa. Mut kuinka pitkälle se kantaa.
Mulla kans ihan sietämätön stressi tila päällä.

Uupumustahan tämä jo on,kun välillä kaikki tuntuu suorittamiselta. En aio lääkkeitä ottaa,koska en halua koukuttua ja myöskin jos antaa sit liian sikeän unen ja en herää jos esim.lapselle tulee joku hätä.
On tässä selvitty tännekin asti ni kai jatkossakin,vaikka tiedän tämän käyvän jo muutenkin terveyden päälle..

Tiedän mitä se on. Olen kokeillut kyllä luontaistuotteita,ilman tulosta. Vaikkakin,tuohon on jo ihan lääkevalmiste.

No hyvä. Ajattelinkin että melatoniini on varmasti tuttu. Onhan se laimeampi kuin unilääke.
Totta. Jos ei ole ennen syönyt unilääkkeitä, ja saa sattumalta liian tujua, siitä on hankala nousta. Siis herätä yöllä. Tuli mieleen yksi veljen tapahtuma joka on vähän huvittava, kokeili kanssa muutaman yön mut jätti ne.

Se on surullista, että ei tunne olevansa kunnossa, silti on vaan pakko jaksaa.
Sellasta elämää... Suorittamista. Niin mullakin tuli sellanen tunne että jaksat kun olet tähänkin asti, aivan niinkuin itsestä tuntuu.
Muista ola armollinen itselle ja yrittää levätä aina kun voit. Se on toiselle niin helppoa sanoa. Ja se lepääminenkin on taito jo sinänsä.

Eiköhän tämä tästä meillä molemmilla vielä jonkinsortin iloksi muutu,tai toivotaan ainakin niin! :)
Kiitos huolenpidosta,kyllä mä itsestäni huolenpidän sen minkä pystyn vain.

Nyt mentävä tekemään illan treenit,muuten jää tekemättä.

Toivottavasti olosi helpottuu tässä illan mittaan edes vähän.

Eiku jaa on menny neljä päivää edell viesteistä.
Sori : (
Olen ollut jotenki ulapalla viime päivät.

Ei haittaa jos välillä kestää kirjoittaa. Hyvä vain jos olet koettanut saada elämääsi järjestykseen,etkä vain ollut nenä kiinni näytössä. :)

Se juuri,että pitäisi uskaltaa olla oma itsensä vaikka sitten kaikkine muhkuroineen jne. Itse en siihen vain vielä ole pystynyt. Tiedän,että kasvoiltani olen ihan nätti,mutta kroppani ei todellakaan vastaa sitä :D
Mm.tuon häpeän takia en ole uinut vuosiin. Ja silloin joskus kun olin vielä laiha,hädin tuskin pysyin pinnalla. :D

Enkä ole saanut nukuttua vieläkään oikeastaan sen paremmin kuin muutoinkaan.
Tää päivä mennyt jotenkin ihan sumussa,en ole tajunnut ajankulua yhtään. Juuri katoin kelloa ja tajusin sen olevan "noin paljon".

Olen yrittänyy sopeuttaa itseä väkisin tänne uuteen ympäristöön, istunut tuolla laiturilla jne, vaik ei tunnu niin hyvältä välttämättä. Ihmisten hälinässä. Mitä järkeä siinäkään on jos ei tunnu hyvätä. Paljon parempi olo nyt kun olen tääl hämärässä makuuhuoneessa kämpillä, jotenki antaa suojan tunnun. Laitoin lattialle patjan ja tääl on vähän sekaista jota ei normaalisti ole, mut en jaksa enää kontrolloida kaikkea. Joka on hyvä asia. Liika on liikaa.

Tavallaan olen kyllä hyväksynyt sen,että olen uupunut ja välillä heittelee mielentilat laidasta toiseen. Kyl itse ainakin koen tämän helpommaksi,kuin sen mitä aiemmin,jolloin otin stressiä myös siitä kun yritin pitää kaikkea sitä sisällä. Tarkoitan siis,että kun aiemmin en tosiaan yhtään mitään tunteitani tuonut esille kenellekään ja stressasin vaan koko ajan siitä miltä millonki tuntui. Nytkään en kaikkea tunteistani kerro ja mielentiloistani,mutta kyllä musta nykyisin huomaa jos kaikki ei ole ok.
En tiedä sitten olisiko helpompi sullakin jos vaan päästäisit irti siitä mitä tunnet milloinkin,eläisit vain hetkessä miettimättä sen kummemmin olotilaasi tms.
Tottakai ymmärrän täysin sen,että ne olotilat syöksyy kasvoille ja ne on siinä mukana vaikka koettaa kuinka piilottaa niitä. Kokeile miltä se tuntuisi,etkai siinä mitään menetä? :)

On mennyt viime ajat vähän ulapalla täälläkin,stressannut niin paljon nyt mm. raha-asioiden kanssa,meinaa järki karata. :) Muuten olen vaan ollut ja touhunnut lapsen kanssa.

Hienoa,että haluat saada elvitettyä jos jokin tuo sulle tuota kipua ym. Toivottavasti nyt ei sitten mitään sen vakavempaa ilmene. En tiedä voisiko jopa olla verensokeriarvojen kanssa ongelmia,jos olet kuluttanut viime aikoina paljon sokerituotteita. Kannattaa kyllä selvittää. Itsenikin pitäisi käydä sokeriarvot testaamassa,sais tietää jos diabetestä tekemässä. Ehkä se antas pontta laihduttamiseen,kun sekin on taas karannut vähän käsistä.. Mä oon vaan niin huono pitämää yllä mitää dieettiä,ainaku ketuttaa ni eiköhä ala tehdä mieli kaikkea roskaa. Pitäs päästä tästä tunnesyöppöydestä eroon. Ehkä tää ois helpompi jos ois joku kaveri joka tsemppais siinä mukana,mut eipä oo näkyny.

Tuli lomalta tuolta muualtapäin, lähdössä kylläkin takasn, yritän vastata sulle mahd pian : ) kun nyt tuntuu etten tajua mitä luen kun yö ja väsyttää ihan perhanasti.

Yrittää kontrolloida kokoajan kaikkea. Teen sitä vieläkin.

Mulla on tullut nyt vihan purkauksia yksinään, ja heittelee kans olotilat miten sattuu.
Stressi tekee sairaaksi, itsekin stressaan kaikesta mahdollisesta.
Kaikista paras apu on vaan päästää irti, onnistunut olen välillä mutta ajaudun aina samaan, kunnes hoksaan vasta viime hetkellä kun pitää tyyliin vetää unilippa silmien eteen ja perua jotain juttuja, en jotenki osaa vieläkään ennakoida, sokeudun.

Joo, olen tosiaan ollut pois kotoa. Tulin eilen, ja stressi-tila nousi takaisin älyttömästi, kämpän laitto kesken, ja jotenki niin huono olo tuli täällä. Varmasti täällä myös enemmän jotain radiosäteilyjä kun on niin hermostunut/levoton olo.


Olen jotenki vetänyt suojautumisen päälle, en jaksa nähdä ketään, ja pakoilen kaikkia.

Kaipaan minäkin ihmisiä ja eihän sitä tiedä vaikka joskus oikeassa elämässä tavattaisi. Kyllähän sitä toivoo kaikennäköistä, mut kaikki tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömiltä.

Kello on taas yks, yli.. itkettää. Tai sitä olen tehnyt, kai sekin väsyttää kun lääkkeistä vierottuminen sillä lailla että ei sitä voi loputtomiin tehdä, sitä siideriä en ole enää juonut myöskään.
Yritän vaan selviytyä, koira on mun luona, välillä on valoa kyllä, en sanois paljon, mutta ihan ok, mut kokoaika tuntuu kun rimpuilisin elämän ja jonku muun välillä. Värjäsin tänään tuossa 3h tukkaa, haluan mustasta pois.
Siis sellanen että haluan asioiden muuttuvan, mut en mä tiedä yritänkö väkisin muuttaa yhtäkkiä vähän kaikkea, siis eihän aikaa voi kiirehtiä. En jaksa enää hallita kaikkea. Toisaalta nyt on kaikki tekeminen ja menot tauolla, että ei ihan sama kun ennen, mutta silti sellanen olo että yritän muuttaa puolipakolla asioita, tai kiirehtiä.

Mulla on sellanen olo etten tiedä miten jaksan nyt kirjoittaa, tai pakenen kaikkea nyt. mutta Voi hyvin... tai niiin hyvin kun mahdollista..

Tuohan tossa juuri on,että kun koettaa pitää kontrollia ni vaikeuttaa olotilaa ja olemista muutenkin. Se on hankalaa ja iso askel mut pitäis koettaa vähän rajottaa ja päästää irti,antaa asioiden mennä omalla painollaan. Onhan tostakin varmasti jauhettu monet kerrat,mutta kun en muista enää mistä kaikesta on kirjoteltu..

Anna itsellesi aikaa,älä vaadi liikoja. Pieniä askelia,pikkuhiljaa. :) Toki jos siltä tuntuu että haluat rysäyttää kerralla ja kunnolla,niin anna palaa. Mutta siinä on se riski olemassa,että kaikki kaatuu niskaan entistä pahemmin,jos menee olotilat ihan järkyttävän pahaksi..

En mä halua rysäyttää mutta haluan. Mut ei ne asiat muutu yhtäkkiä, sehän onkin perseestä kun kaikki muutokset menee tipuaskelilla. Ihan hanurista.
Kello näyttää 222 : 0

Nojo. Jossain vaiheessa olen päästänyt irti ja se tuntui helkkarin hyvältä, mutta mulla on niin vaativa persoona että se tulee takaisin.

Vituttaa tämä elämä. väsyttää. Huolestunut ja sairas olotila.
Pelottaa lähteä sit yksin takas omaan kotiin, kun tulin käymään vanhempien luona.
Myös hermostuttaa tuo koira, tuntuu että teen kaikkeni jotta voisin olla enemmän sen kanssa, ja rakastan sitä älyttömästi, mutta myös samalla on sellanen etten välillä vaan jaksa.

Aikaapa sitä. Ja olen pahoillani että joudut kuuntelemaan solkenaan samaa virttä.

Noniin mutta koirankin hoito vaatii suhteellisen paljon,varsinkin jos on vaativa koira. Eli vaatii tietyn määrän lenkkeily tms päivässä jne. Joten en ihmettele vaikka välillä tuntuisi raskaalta..

Hyvä,että olet kuitenkin kokenut sellaista hyvääkin oloa ja vapautta. Irti päästäminen pahasta olosta on perseestä. Ehkä jos yrittäisit höllätä myös tuosta vaativuudestasikin? Millä tavoin se sit tuleekaan sulla esille..
Tajuan kyllä,ettei siitäkään ihan tosta noin vaan pääse eroon,jos on ollut vaativa itseään ja mahdollisesti muita kohtaan pidemmän aikaan. Omalla kohdallani tuollainen vaativuus ei ole kovin pinnalla ollut koskaan,tai jollain tavoin kyllä mut ei ole vaikuttanut elämääni suuresti.

Onko sulla juhannus suunnitelmia vaiv ietätkö siellä vanhempiesi luona sen?
Me ollaan ihan kotosalla,grillaillaan ja semmosta.

Erittäin hyvä, ihan hel elää kokoajan sellasen kanssa että kaiken pitää olla täydellistä, tosin vaadin sitä itseltä, en muilta.
Tiedän kun terapia loppuu muutaman kk päästä, mulla on itsellä vielä iso urakka edessä. Luulen myös että tämä mtt:ssä laukkaaminen pitää oireita yllä, olen vasta nyt tajunnut sen, ja miten hitossa olen jaksanut käydä. Vaikka olisin käynyt ammattikoulua 10 vuotta, joka kesti vaan kolme, varmaan voi verrata siihen työmäärään, toki erilaista. Olis ihanaa alkaa elää normaalisti.

Nyt mä sitten vieroudun kokoajan lisää lääkkeistä, enää löytyy rahouittava ja unilääke, jota en halua enää syödä. Mut tuntuu että olen liian yksin, en tiedä oliko viisasta aloittaa 3vkoa aikaisemmin """kesälomaa""", mutta en mieti jo menneitä ratkaisuja, nyt on nyt. OHO. : )
Tässä sitä kuitenki ollaan, pilleri rasia on muuttumassa kovaa vauhtia vitamiini rasiaksi, ja on niin jo tainnut tehdä. Fyysinen olo on vaan hirveä, valvon ja mietin soitanko huomen tk:hon, mutta toisaalta mulla on ensi ke aika sinne, että kai kestän siihen asti. Stressaa älyttömästi taas lähteä lääkäriin, mutta edessä kuitenki. Mut tuosta olis hyvä löysätä, eihän elämää voi suorittaa ja aina ennakoida kaikkea, itseasiassa välillä toivoinkin että joku menis kunnolla pieleen, no kyllähän välissä peruinki mtt aikoja ja ajattelin vain itseäni että en mene jos vituttaa ja väsyttää.

Tulin omaan kotiin nyt tänään, kaipuu läheisten luo on, olisin valmis nyt muuttamaan sen asian että en huonossa olossa pakoile ihmisiä, vaan päinvastoin. En mä tiedä, toisaalta sellanen olo että haluaa vetäytyä, mutta vahvemmin sellanen olo että haluaa olla läsnä perhejuhlina, onmennyt niin monta vuotta ohi.

En vielä tiedä. Oliko pistkä vastaus : )
Hyvää juhannusta, hankala sanoa mutta sitä sulle toivon niin sanon.

Hienoa,että olet pääsemässä irrottautumaan lääkkeistä. Tokihan niihin voi palata jos tarve vaatii ja nisitä apuja on saanut.
Olet selvinnyt tähänkin asti,miksi et jatkossakin. Toki ymmärrän,että raskasta on ja tulee olemaan,mutta pusket eteenpäin niin se varmasti palkitaan vielä! Toivottavasti ainakin. :)

Jos koet olevasi valmis kohtaamaan ihmisiä,niin anna palaa. Haasta itseäsi eri tilanteissa ja katso mitä tapahtuu. Pääseehän niistä tilanteista aina jonkin syyn verukkeella pois jos käy liian ahdistavaksi. :)

Neuvolassa sain huonot pisteet mielialakyselyssä. Itkin. Olisivat antaneet lääkettä, laittaneet terapiaan. Kieltäydyin. Olinhan jo toipumassa, enkä tarvinnut mitään. En osannut selittää. Huolestuivat ja tekivät lastensuojeluilmoituksen. Menin paniikkiin, ja itkin päivän. Lopulta uskalsin kertoa miehelleni. En huolinut lastensuojelulta mitään. Kerroin neuvolassa. He huolestuivat lisää, ja raportoivat lastensuojelulle. ja huoli se kasvaa kuin syöpä. Nyt minä olen huolissani heidän huolestaan ja pelkään etten pääse lastensuojelusta ikinä eroon. Ei riitä että pääset ulos omasta negatiivisten tunteiden kierteestä, kun eivät usko että kukaan voi auttaa itse itseään. Nyt pitäisi jaksaa käydä neuvolassa ja sossussa lieventämässä heidän huoliaan voimavarojen riittävyydestä, ja vanhemmuudesta, vaikka olisi hyödyllisempää olla kotona ja nukkua ja harjoittaa varhaista vuorovaikutusta lapsen kehityksen turvaamiseksi. Vieläkin harmittaa että otin mielialakyselyn kysymykset liian kirjaimellisesti. Olenhan minä ajatellut itseni vahingoittamista. unohdin vain mainita, mitä siitä ajattelin. Olin halunnut paeta pahaa oloani, ja kipujani. Kuvittelin olevani pinnan alla. Kuvittelin että vaikeudet päättyisivät. Mutta poikani ja mieheni vaikeudet jatkuisivat. Oli pakko jatkaa. Pakko jaksaa. Pakko selvitä, nousta ja kohdata vaikeudet. Enää ei voinut paeta kuvitelmiin lähdöstä. Olin Äiti, ja poikani hyvinvointi on ensisijainen prioriteettini.

Tuota pelkään itsekin,että jos kerron neuvolassa koko totuuden jaksamisesta ja voimavarojeni ehtymisestä,tulee kuvioihin lastensuojelun ihmiset. Ja sitä en todellakaan halua. Kasvatan lapseni itse,enkä halua ketään kyttäämään sitä miten hänet kasvatan jne.
On hienoa Monni,että olet tiedostanut ongelmasi ja päässyt kuitenkin jotenkin takaisin jaloillesi,vaikkakin joudut keskittymään nyt myös lastensuojelun tuomiin ongelmiin.

On taas vierähtänyt aikaa näköjään viime kirjoituksestasi amelie..olethan kunnossa? En tarkoita,että koko ajan pitäisikään olla nenä kii ruudussa,ajattelin vain että onhan kaikki ok..you know. :)

Moi S-Jo, ja muut, Monni myös tervehdys jos vielä luet täätä.

Tulin kertomaan sinulle S että olen kunnossa, ja ollut lomalla, saanut mielenrauhaa, onnistunut muuttamaan syömis tottumuksia, ja minusta tuntuu että pahin on taas takana. Hankalia viikkoja takana mutta tuntuu että alkaa todellakin helpottamaan, kesä onkin minulle aina stressaavaa aikaa.
Olen ollut useamman viikon ilman sokeria, olisko kolme. Möys viimeisen 1,5vk ilman viljoja, ja olen kumonnut noita Antti Heikkilän kirjoja. Olo on kymmenen kertaa parempi kuin sillon kun viimeksi kirjoitin, kun menin bussilla siskoni luo laskin että puolen tunnin aikana mielialani vaihtui 15 kertaa, viikon päästä takaisin tullessa ei kertaakaan, uskomatonta miten syöminen voi muuttaa asioita, myös sairas olo on helpottanut. Toki oireita on vielä hurumycke mutta tuntuu niinku ne alkais puolittumaan! Suosittelen. Syön surutta rasvoja,käytän kermaa, ja heitän mm.kaikki kevyt margariinit meneen. Eli luomu. : )

Sinä teit jotain todella tärkeää, en tiedä olisinko selvinnyt ollenkaan enää eteenpäin jos et olisi kirjoittanu mun kanssa. Mua alkoi stressaamaan kaikki ja kävin ihan ylikierroksilla, kämpillä tuntui että sekoan, siitä syystä otin kamat ja lähdin siskoni luo.

Täytyy myöntää että alkoi stressaamaan myös kirjoittaminen, tai sanotaan näin että aloin ottamaan tästä painetia jotenkin, suorittamaan. Haluan olla rehellinen. Kiitän sinua sydämeni pohjasta S-Jo.
Mitä kuuluu??

Kiva kuulla että voit paremmin ja saanut otetta elämästä. :) Loistavaa!
Varmasti tulee huonojakin hetkiä/päiviä mutta jatka silti eteenpäin ja koeta irroittaa siitä pahasta olosta ja nauttia niistä pienistä hyvistä hetkistä,vaikka se tuntuisikin mahdottomalta. Tsemppiä ja voimia paljon!!

Mulle itselleni kuuluu aika perus,välillä paremmin välillä huonommin.
Tässä olen lähdössä lomailemaan joku päivä,vanhempieni luokse ja tapaan samalla nuoruusajan parhaan ystävän. Koetetaan saada välit korjattua,vaikka inhottaa kun välimatkaa on sen verran ettei nähtäisi kovin useasti..

Hyvä juttu. Minä taas googlettelen tuota kroonista väsymysoireyhtymää.
Heitin tänään (melkein) viimeiset pillerit wc-pöntöstä alas.
Unilääkkeen jätin, jotten sekoaisi.
Luin tuota tekstiä tohtori tolosen sivuilta, ja tulostelin muutamia juttuja. Siinä oli maininta että kroonista väsymysoireyhtymää hoidetaan usein masennuksena/ väärin. Toki molemmat löytyy, mutta olen ajatellut lähdenkö yksityiselle lääkärille. Terapia on hyödytöntä enää pitkään, ei kestäkään, mutta minusta tuntuu että tarvin muuta kuin terapiaa. Oireet ei muutu tai häviä. Siis on diagnosoitu tuo CFS, lääkärini sanoi että vakava masennus pitää sisällään tuon sairauden mutta se on myö erikseen mainittu papereissani. Miten mä suoraan kirjottelen tämmösiä? Varmaan kovin moni ei paukauttele diagnooseja vai ? Tai en mä tiedä?
Hyvä mukava lääkäri mutta minusta tuntuu että olen väärällä raiteella nyt, onneksi loppumatkassa kylläkin.
Puhun taas pelkistä oireista sori.
Yritän ajatella muuta, mutta erittäin hankalaa koska oireet on edelleen pääpaino elämässäni. HITTO.

Saat kertoa miten tapaaminen meni. Erittäin hyvä homma.
Kuulostat kuitenkin ihan pärjäävältä : )

Jos et koet että olet saanut väärän/puutteellisen diagnoosin ni tutkituta ihmeessä paremmin jotta saat oikeanlaisen avun. Harmi sinänsä että vastauksia alkaa löytymään vasta nyt kun olet ehtinyt jo hajottaa itseäsi terapialla,mutta sit taas onhan ne asiat hyvä käsitellä..vaikka terapiat ei välttämättä mitään helpoimpia olekaan ollut/tule olemaan..

Moi.
Juu tiedän mikä mulla on melko varmasti. Huomenna menen tk:hon ottamaan verikokeet, sen jälkeen tulostan ne itselleni ja marssin yksityiselle lääkärille. Harmi vaan kun rahat on mennyt kämpän laittoon, mutta täytyy lainata. Luulen että on kyse lisämunuaisuupumuksesta, joka liittyy kilpirauhasongelmaan, joka on olemassa jo mulla.
Huomenna näen arvoja, tai oikeastaan pe, kun ne on tulleet. Pakko kai taksilla mennä sinne terv keskukseen.
Olen korviani myöten täynnä nota terveyskeskuslääkäreitä ja mielenterveystoimistoa. Ei auta niin ei auta. En jaksais enää mutta samalla tiedän että pitää jatkaa taistelua.

Tässä vaiheessa kai täytyy kiittää sinua että olet kuunnellut ja lukenut.

Selviskö asioita lisää lääkäri käynnillä?
Itse en tykkää myöskään yhtään terveysasemien lääkäreistä/hoitajista..en kyllä myöskään sairaalassa olevista..Siis toki tekee työnsä kuten pitääki,mut en vaan tykkää lääkäreiden luona muuten käydä kun koskaan ei tiedä millasta uutista sieltä saa. Eli omalla tavallani pelkään käydä.

tapan itseni tän viestin julkaisun jälkeen nähdään huorat helvetissä!!!:(

Ei nähdä (yllä). Luulin että lopetit jo kirjoittelun S, mutta taisinkin tehdä sen itse. Ei selvinnyt mitään, ja olen hyväksynyt sen etten saa apua yleisestä terveyskeskuksesta. Tiedän että kyse on tuosta mitä kirjoitin aikaisemmin, luulen että kilpirauhashormonit on sekaisin elimistössä, mutta mitään psyko somaattista tämä ei ole. Tiistaina olis MIELENTERVEYSTOIMISTOON taas aika.
Tunnustelen miltä tuntuu siellä, että jatkanko vai otanko lisä taukoa jotta voin itse selvitellä näitä terveysasioita. En lähde enää mukaan siihen että korvien välissä on kokoajan vikaa. Mikä on kun ei tyttö parane ja aikaa on mennyt yli 6 vuotta. Mieli mennyt 10 askelta eteenpäin, kroppa 10 askelta taaksepäin.
Olen sitä mieltä ettei se mielenterveyslääkäri osaa hoitaa mun oireita. En haluaisi loukata häntä, mutta valitettavasti asia on näin, ja pitää miettiä iten sen ilmaisen siellä. Olen ollut myös erittäin vihainen. Psyyke lääkkeet pitäisi kieltää lailla, ja aina pitäisi selvittää ns. POHJA.
En kiellä etteikö minulla olisi ollut ongelmia, alkuvuosina en olisi pärjännyt ilman terapiaa, mutta nyt olen järkytyksekseni tajunnut sen ettei pohja olo ole muuttunut mihinkään vuosien aikana.

Jotenkin hirveän petetty olo, ja sellanen tosiaan että minusta on tehty siellä sairaampi mitä todellisuudessa olen, tai onhan kaikki vaivat todellisia, voimakkaat mielialavaihtelut ja muut puuskat, itkut, yms, mutta tiedän että syy on hyvin todenäköisesti myös hormonitoiminnassa.
Olen kolunnut nettiä kokoajan. Nyt yritän säästää, en ole vielä käynyt yksityisellä. Mun pitää miettiä tarkkaan minne menen, koska en jaksa enää yhtän ylimääräisiä lääkärireissuja, voi olla ettei oikeaa henkilöä tule vastaan vieläkään, mutta en aijo luovuttaa koska tiedän olevani hyvin jo voinnin syys jäljillä, vaikka mieli olisi tehnyt luovuttaa jo monta kertaa.
Sokerin jättäminen on nyt välttämätön jatkaa. Keho jotenki ihan sekaisin.
Etsin lääkäriä joka tunnistaisi nämä kilpirauhasasiat kunnolla, ja metsästän eläinperäistä lääkitystä. Hyi- lääkitystä : 0

Tiedäkös mitä? Järkytyksekseni myös toinen tukiverkko ikäänkuin kaatui, ja se oli äitini. Sen vuoksi koska myös hän ei ymmärrä minun asioita, kysyi lähdenkö osastolle, siis mielisairaalaan, sanoin hälle että sinne osastolle en enää mene, että selvitän oloni syyn tässä ja nyt, että se vie minua väärään suuntaan, raahasi apteekista mulle rauhoittavia, suosuinkin kyllä, mutta syön vain sen aikaa, kunnes olen saanut oikean avun vaivhoihini, sen jälkeen heitän loputkin menemään. En hla yhdenkään pillerin enää turruttavan aivotoimintaani, just yhdessä kirjassa oli hyvin sanottu että lääkkeet antaa sellasen valheellisen viestin aivoille että kaikki asiat olisi hyvin, ja mitään uusia ajatuksia ei synny.
Mullahan on ruvennut taas oma älli pelaamaan kun heitin syömästä pillereitä.

Eli nyt olen yhä enemmän yksin asioideni kanssa, nettipalstat apuna.
Yritän edelleen vain selviytyä. Pahimmat on varmaan silmäoireet ja huimaus, olo on kuin palapelissä, ja ulkona niinku olisin ympäripäissään ja jonkinlainen kontrolli hukassa liikkumisessa ja sellanen yleinen aivosumea olo.
Huoh. Meni taas tähän, mutta joo. Ei voi mitään.


S Miten sinulla on mennyt? Miten sen kaverin kans jonka tapasit?

Jännä juttu sinänsä kun olin lapsuudenkodin maisemissa, ja vuosien jälkeen kävin siellä kaupassa 5min, törmäsin lapsuuden ystävääni, hän oli juuri kassalla. Siinä ajattelin että on minunkin elämällä jokin tarkoitus, ja tällä kaikella on jokin tarkoitus, kokoajan mennään eteenpäin, vaikka tie on hyvin raskas. Välissä oli myös 1,5 hyvää päivää. Ne hetket auttaa jaksamaan.

Kai tämä on osittais itselleni tämä palsta kun itekseen kirjoittelen.
Ja olen päättänyt että jos tämä auttaa ja olen selvinnyt myös tämän avulla huhtikuusta asti, jatkan tätä. Mutta kiitos S jos pysyt täälllä.

Hyvä että koetat saada selvyyttä asioihin,vaikka sitten vain yksin. Älä anna periksi,vaan taistele vastaan,niin mtt henkilöitä kuin lääkkeitä ym mitkä koet pahentavan oloasi. Sä olet ansainnut hyvä elämän ilman että kukaan turruttaa sun olemusta ja ennenkaikkea SUA! :)
Varmasti mtt henkilöt koettavat taivuttaa sua vaikka mihin suuntaa,mutta eivät voi pakottaa jos et ole vaaraksi itsellesi/toisille.

Inhottava kuulla,että välit äitiisi ja veljeesi ovat rikkonaiset,toivottavasti korjaantuvat ajanmyötä.

Mulla on mennyt ihan ok,välillä taistelen itseni kanssa mutta pääosin pyrin sivuuttamaan kaiken typerän. Toivon,että töiden ja arjen muutos muutenkin auttaa irtautumaan edes sitten hetkellisesti niistä tunnoista mitä sillointällöin tulee.
Sain juteltua joo entisen parhaan ystäväni kanssa asiat halki ja sovimme ett pikkuhiljaa alamme korjaamaan välejämme enemmän..ajan kanssa... :)

Kiitos kannustuksesta, tuota justiinsa tarvitsen! Joo kyllä mä uskon että siellä ei välttämättä edes uskota jos alan höpiseen näistä asioista. Just mietin tilaanko Mdd sylkitestin vai menenkö suoraan yksityiselle, se vaan on hankala kun niitä yksityisiäkin on monenlaisia. Olo on hirveä varsinkin taas iltaa kohden, mutta ajattelin jos soitan huomenna terveystalolle ja kysyn ihan niinkun suoraan että tunnetaanko siellä niitä ongelmia joihin ei saa apua yleisellä puolella.

En tiesä, toisaalta olen ihan loppu. En aijo luovuttaa kuitenkaan kun olen niin kovan työn tehnyt.
Kiitos, luulen että parempaa aikaa on edessä. Toivon niin.
Alkaa taas itkettään kaikki asiat iltaa kohden.

Kiva kuulla, varmasti tuosta tulee hyvä fiilis. Olen tosi iloinen puolestasi!

Oletko käynyt endokrinologin vastaanotolla? Ellet ole, niin varaa ihmeessä aika.

Yritän keplotella etten ottaisi tuota myrkkyä.. (unilääkettä siis).

Sun täytyy miettiä tarkoin mitä sä itse haluat ja miten haluat asioiden menevän tästä eteenpäin. Se jos pidät taukoa mtt käynneistä,saattaisi tuoda vapautta mutta myös tehdä elämästä painajaista. En voi sanoa miten sinun kohdallasi kävisi. Tai ehkä vain keskityt nyt saamaan selvyyttä mikä oikeasti vaivaa,käyt niin monta kertaa kun tarve vaatii lääkärin luona ja vaadit vastauksia. Se tulee olemaan varmasti raskasta ravata lääkäriltä toiselle ja moneen kertaan,mutta välillä niille täytyy takoa se että ehkä se potilas onkin oikeassa.

Näin eipä sitä toinen pystykään sanomaan vaan pitää itse löytää ratkaisu. Jos olo sallii käyn huomenna siellä mtt ja mietin sitten jatkoa. Näen kyllä silmissäni jo terapeuttini ilmeitä, mutta en ala vakuutteleen enää ketään. Pääasia että itse tiedän missä mennään.

Olen soitellut aamun yksityisiin mutta erikostuneille lääkäreille on älyttömän vaikeaa saada aikaa. Järkyttävä olo................... jälleen kerran.
Antioksidanttiklinikallekin. Ei uusia potilaita, ja jotkut määrää hivenaineita ja vitamiineja täälläpäin missä olen. Mutta vaikka Lähtisin pääkaupunkiseudulle en tiedä löytäisinkö sieltäkään apua, paikat tuntuu olevan täynnä ja tämä kilpirauhasasia on näköjään niin laaja etten ole ainoa.
Voi perä.
Kyllä sanon että kuoleman kielissä täytyy olla että nuo saatanan terveyskeskukset ja oysit auttaa.
En luovuta mutta en jaksaisi odottaa enää yhtään kun luulen olevani oikeilla jäljillä. MIKÄ TEITÄ VAIVAA??? Jos joku yleislääkäri tai muut hoitajat lukee tätä niin pistää varmaan miettimään. Asiahan ei ole mitenkään tuore, en ymmärrä miksei asiaa ole jo viety eteenpäin.
Toki jos täytyy toimia tietyn yleisen kaavan mukaan niin eihän sille mitään voi.

En kuitenkaan suostu enää olemaan "mielisairas". En todellakaan.
Mä luulen että voisin päästä myös noista cfs oireista jos tämä asia laitettaisiin kuntoon. Enpä tajua miten olen antanut muiden tehdä minusta mieleltäni sairaan. Olen erittäin vihainen myös.

http://www.adressit.com/vastustamme_valviran_aikeita_puuttua_kilpirauhasongelmien_hoitoon


Kaikki vaan kirjoittamaan tuota.

Epätoivoinen olo. Valvoin taas kahteen eilen. Itkin ja hermoilin. Siksi koska lähtee järki näiden oireiden kanssa.
Yritän selvitellä asiaa, mutta mielessä on myös se otanko riskin ja tilaan iherbistä T3 valmistetta. Mä en tiedä luokitellaanko se lääkeaineeksi. Jos tulli sen nappaisi ja tulis sakkoja, ainakin olisi syy mitä sanoa, tosin en tiedä auttaako sekään asiaa jos rapsahtaa tonnien sakot.

Kyllä sanon että ihan epätoivoista hommaa. Yhdelle yksityselle sai aikoja SYYSKUUKSI, Ja en tiedä pitääkö varata sitten se.
Miten mulla on sellanen olo että tämä asia vaan venyy ja venyy.
Toivon että tapahtuisi jokin käänne että sais oikean avun.

Mä lähden huomenna taas pois muutamaksi päiväksi... koneelta.
Soitin tänään mdd:hen, ja he neuvoivat että pitäis etsiä lääkäri joka on erikoistunut kilpirauhasasioihin (tai ei pakko, he kuulemma voivat informoida/opettaa lääkäriä, no enpä taida viitsiä alkaa kyseleen että hei tahdotko oppia lisää keneltäkään, maybe) niin neuvoivat ettei kannata tilata kallista testiä ominpäin, että ensin mielummin etsiä osaava lääkäri.
No, toisaalta hyvä, sillä testi on kallis (169e).
Puhelimessa oli ihana ja ystävällinen mieshenkilö, ja toivotti voimia minulle asian kanssa. Kajaaniin neuvoi lähtemään Päivi Cheneyn vastaanotolle. Ajatelin kuitenkin yrittää vielä Oman paikkakunnan, yhden löysin, mutta en saanut hätnä kiinni.

Hoh. Toivottavasti tämä päättyy mahdollisimman pian, tai etenee.

Kirjoitan yksinäni jälleen : ) Hymyilyttää nyt koska olo on helpottunut osittain syystä että päätin olla menemättä sinne mtt käynnille (siis Suomeksi sanottuna mielenterveystoimistoon). Hyi Koko paikka puistattaa minua nyt. Tai pitäisikö sanoa jo.
Olen ylpeä itsestäni, tein sen itseni vuoksi, enkä kenenkään muun, niinkuin joskus aikaisemmin. Kylläpä tuntuu hyvältä. AH.
Ilta on ollut vaihteleva. Tiedän että päätös on oikea koska jälkeen tuli helpottunut olo.
Ja haluan koirani takaisin. Eilen hoksasin että sillä on selkärangan sivulla jokin patti. Vähän alkoi huolestuttaan se, ja entistä enemmän tulen varmemmaksi siitä että todellakin haluan asioiden muuttuvan ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Jos olen viisi vuotta itkenyt tuon koiran perään yksinäni, näyttää siltä että sekin on sitten nyt loppumassa. Hyvä minä.
Täytyy yrittää jaksaa oireiden ja olojen kanssa, sen vuoski jaksan koska tiedän että parempaa on luvassa.

Hyvää yötä!
(unipilleriin en aijo koskeakaan jos vähänkään tunnen että selviän ilman).
Täytyy katsoa.

Olo on vahvempi kuin koskaan. Olen päättänyt ottaa aikaa selvittääkseni näitä kilppari asioita ja mtt on viimeinen paikka mitä nyt tarvitsen. Olen vasta nyt tajunnut että siitä on krooninen stressi. Enpä tiedä miten olen jaksanut sitä yli 6 vuotta. Apua on toki ollut paljon, ja tuskin olisin selvinyt ilman alkvuosina, mutta nyt kääntyy elämässäni toivottavsti uudet sivut. Aijon selvittää tätä terveydentilaa nyt perusteellisemmin. Hullu (sanan varsinaisessa merkityksesä =D vitamiinienn tankkaus on saanut oloa vähän edes paremmaksi, ja yksi avaintekijä on stressinpoisto ja siitä vapatuminen. Joo nyt tämä taistelu vasta alkaa!!! Elämä ja taistelu. Lääke ja sokerimössö vodet ovat nyt ohi! Jostin syystä on vähän niinkuin voittaja fiilis. Tai syy mahtaa olla se että taidan olla oikeilla jäljillä mistä oireet tulee, luulen että itse pohjaa ei ole selvitetty.
Jauhan samoja asioita, ja täytyy todeta nyt että kirjoitan tätä itseni vuoksi, ja tekstiä tulee niin paljon kn on tullakseen. Jos S vielä seuraat, kiitän edelleen sinua. Ilman sun "läsnäoloa" tuskin olisin edennyt (?).

Mietin että aloitanko jossain päiväkirjan/blogin, mutta toistaiseksi puran vielä tänne kun tämä on kerran edennyt. Juttelin myös äitini kanssa, ja isäni. Isä kannustaa kovasti jatkamaan asioiden selvittämistä, ja äitikin alkaa tajuamaan sen miksi hänen ei kannata roudata apteekista mitään muuta kun vitamiineja.
Valvotuttaa. Olen yrittänyt vaan levätä koska fyysisen rasituksen sieto on erittäin huono. Stressitaso on edelleen lähes nolla. Jos se on normi ihmisellä 100%, mulla 10%, max. Ja sehän ei ole normaalia. Ihmisillä voi olla luontaisesti stressinsietokyky erilainen, ja sitä voi opetella, mutta mutta. Normaalia odotellessa samalla opetellessa tästä eteenpäin.

Vointi lähtee selvästi parempaan, kun hetin vähäksi aikaa mielenterveystoimistolle hyvästit. Eikö se ole merkki siitä että loppupeleissä olen todennäköisesti terveempi mitä siellä on minusta tehty. Sanon nyt sen näin. koska minulla on sellainen tunne. Sanon myös sen ettei oireitani ole osattu hoitaa. Ikävää mutta totta. Parhaansa ovat yrittäneet, psyykettä hyviä hoitamaan, ei muuta. Mutta voiko muuta "edes" odotta? Ei varmaan. Kukaan ei ole kaikkiosaava, "vain" ihmisiä hekin, enkä odota enää saavani yhdestä paikkaa kaikken vastAuksia.

Yksityiselle sisätautilääkärille joka on erikoistunut kilppariongelmiin olis aika 27.8. Voi olla että yritän yhteen toiseen paikkaan ensin, nimi on Erkki joku, kuulemma hoitaa myös KR asioita hyvin ja kirjoittaa eläinperäistä lääkettä tarvittaessa, sain sellaisen käsityksen. Kova rahan keruu menossa, yleisten terveyskeskusten ja myös oysin kanssa olen luovuttanut, ja hyvä niin.
En aijo tuhlata energiaani niihin enää yhtään tämän asian tiimoilta! Jos kuudessa vuodessa ei ole asiolle tehty mitään, en odota sitä enää tapahtuvan.

Mulla on aunnut silmät monenkin asian suhteen tässä yhteiskunnassa. Myös usko lääkärikuntaan ainakin yleisellä puolella on osittain mennyt, ainakin palasia siitä. Enkä varmasti ole ainut. Jos tulee jatkossa parempia kokemuksia asiat voi korjaantua, mutta tähän mennessä vastaan on tullut niin paljon negatiivista, että enpä jaksa nyt stressata ja vaivata päätäni enempää ja päätän sen tähän lauseeseen.

Sitä vain mietin että pitäis nyt ottaa kantaa kuntoutusasioihin eli sitä haetaanko mull lopullista eläkettä. Kysymysmerkki piilee siinä etten tiedä haluanko että mulle haetaan (pääasiassa) mielenterveydellisistä syistä eläkettä, jos tälle jutulle on olemassa se pohja mistä jauhan. Tosiasiahan on se että tuskin olen työkykyinen pitkään aikaan, vähintäänkin täytyy palautua näistä vuosista, mutta se ei vaan jotenkin tunnu oikealta syyltä enää. Ehkä annan hakea ettei tarvitse alkaa painiskella enää raha asioidenkin kanssa.
Työelämään luullakseni voi palata ja eläke jää itsestään vissin pois sitten. Menen asioiden edelle, yritän pysyä tässä hetkessä.

Olen mennyt muutamassa kuukaudessa eteenpäin enemmän mitä varmaan parissa vuodessa yhteensä. Missä syy? osittan siinä etten tunge enää kurkustani alas psyykelääkkeitä, ja oma aivotoiminta on alkanut niin sanotusti rullaamaan. JEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!

VOITTOA KOHTI! VALVOTUTTAA JA PUKKAA MUUTAKIN TAAS MUTTA PAREMPAA TIEDOSSA.

!!!

Maanantaina 5.8 aika Pertti Kuuselalle ykstyiselle sisätautilääkärille. Kuulemma guru myös kilpirauhasasioissa. Voi huh mikä helpotus. Vastauksia saan sitten manantaina lisää toivottavasti, jotka lisään sitten tännekin.

!!! Sekavat tuntemukset samalla.. ToivottavASTI tulee vastauksia...

http://www.kilpirauhanen.com/forum/viewtopic.php?f=16&t=1886&p=19275#p19275

Toivottavasti saat vastauksia ja apua vihdoin siihen oikeaan ongelmaan. Loistavaa lukea,kuinka ponnistat yhä vaan korkeammalle. Sä olet ansainnut kaiken tuon hyvä olon,muista se.
En voi ottaa kunniaa sun olotilasta,kaikki on lähtenyt sinusta itsestäsi. Kiitän silti nöyränä sitä,että olet kokenut saavasi jotain helpotusta kun ollaan kirjoiteltu. :)

Kiitos jos ajattelet näin. Juu tämä aihe lähtikin ihan toiseen suuntaan. Luulen että tiedän mistä on kyse. Ja kyllä kokoajan koen olevani vahvempi, uskon että asiat selviää nyt. tiedän että parempaa on tulossa ja ansaitsen sen todellakin. Nän on näreet! ; )
Olen todellakin kokenut saavani apua sinun tuestasi. En tiedä olisinko jaksanut edetä koko hommassa ja sinnitellä jos et olisi tukenut mua. Kiitäs sinua S koko sydämestäni

Ihan äärirjoilla mennään taas olotilan ja oireiden kanssa. Pidin koko automatkan tunnin verran silmälappuja silmien tai sitä unisuojaa silmieni edessä kun valoärsytys oli niin kova. Kerta ei ole ensimmäinen...alkuunkaan.

Toivottavasti tämä piina loppuis kohta. Olen erittäin järkyttynyt tajutessani sen on mahdollista että minua on hoidettu vuosia mielenterveyspotilaana, ja saatu itsenikin uskomaan että vika on korvien välissä ja oireet tulee sieltä, samalla kun "elimelliset" asiat ovat retuperällä mitä todennäköisemmin. Kohta toivottavasti tulee mustaa valkoiselle .
Toivon todella että selviäis äkkiä ja saisin kauan kaivattuja vastauksia. ; ( Ennenkaikkea haluaisin päästä vihdoin toipumaan ja saada elämäni takaisin!

Kyllähän tuo on omituista ettei olla tutkittu sitten sen tarkemmin oireita,vaan päätetty sen olevan mielenterveysongelmaa ja lähdetty vain sitä korjaamaan ja mahdollisesti sen myötä pahennettu vain sun olemista. Kannattaa varmaan kysellä vähän että miten tilanteessa tulisi/kannattaisi toimia kun on toimittu oireita sen kummemmin selvittelemättä ja kyseenalaisesti mahdollisesti myös.. ketään syyttämättä voi vain tiedustella. :)

Kiinalaisen lääketieteen mukaan ameliaeamandella on mununuaisten toimintahäiriö, josta tulee mieletön suolanhimo. Jonka takia virtsaustiheys on muuttunut, kun munuaiset eivät toimi, ne vaikuttaa myös pernan toimintaan joka vaikuttaa ruuansulatukseen, joka taas vaikuttaa yleiseen energiaan ja jaksamiseen, lihaksiin. Kun nesteenkiertokin oli sekaisin (munuaisista johtuen), niin se sitten vaikuttaa maksan toimintaan, josta johtuen olet sitten ärtyinen, kun munuaiset eivät rajoita rittävästi maksan toimintaa. Ja kun maksa ei toimi niin sitten ei toimi myöskään sydän, jonka takia on sitten ajatustuskin sumuista, kun mieli ei pysty olemaan kirkas... Niin ja todennäköisesti kuukausissakin on jotain normaalista poikkevaa.

Huomioikaa että puhun kiinalaisesta lääketieteestä ja elimet joita nimesin ne tarkoittavat tiettyjä toimintoja, ei siten länsimaalaisen lääketieteen mukaisesti.

Kiinalainen lääketiede on paljon etevämpi syy-seuraussuhteiden ajattelutavassa, kuin meille länsimaissa opetettu. Kun kiinalaisella puolella asioita ajatellaan paljon enemmän syy-seuraus suhteilla, sekä vaikuttavuus suhteilla.

Olen hoitanut tässä tällaisiakin "moniongelmaisia", joille on saatu muutamalla hoitokerralla akupunktiosta helpotusta näihin. Mutta kun oireet on olleet pitkään, niin hoitokaan ei auta heti, vaan vaatii pitkän hoitosuhteen, että siitä täysin paranisi. Oireiden pitäisi kyllä alkaa ensimmäisistä hoidosta lähtien alkaa lievittymään.

Joten neuvoisin teitä ottamaan akupunktiota pitempi hoitosarja, jotta alussa mainitsemani oireketju saataisiin purkaantumaan.

Kyselkää lisää, vastaan kyllä.

Vointeja teille!!!

Sekoamisen tunne on suuri. Pitäisi saada tavarat pois kirpputorilta mutta voimat lähtee pelkästä oven avauksesta. Kukaan ei auta. Kai ne pitää sitten jättää sinne tai hakea taksilla. Kerta ei ole ensimmäinenkään. En tiedä miten olo on päässyt näinki pahaksi. Raivo on suuri mutta samalla epätoivo. Heittelin kenkää äsken oveen purkaakseni pahimman.

Kiitos aku-punktio opiskelija viestistäsi. Kävin 4 kertaa hoidossa ja olo ei kyllä parantunut siellä, tuntuu että päinvastoin. Voipi olla että sitten pidmepi sarjahoito olisi mahdollisesti auttanut? Taidat olla hyvinkin oikeassa siitä miten selvitit miksi elimistö ei toimi. En kuitenkaan lähde tällasiin enää kovin helpolla koska rahaa on palanut eri hierojille ja oseopaateille, ja tällaisiin hirveitä määriä, ja tulos on nolla. Kiitos avusta, ja ymmärryksestäsi. Kaikki näkökulmat ja neuvot on tervetulleita, mutta tällä hetkellä koen että apua täytyy hakea muualta.


Mutta voin sanoa että olen aika loppu. Tekis mieli riehua ja itkeä jota olenkin kyllä tehnyt jo. Kävin tuossa veljeni luona kysymässä hakisiko hän ne tavarat. Ei kuulemma jaksa. Hyvin yksinäinen olo ja sellanen että selviääkö tässä hengissä enää ollenkaan. Toive maanantaihin on suuri kuitenkin, mutta luulen että piina jatkuu jollain tavalla, eihän sitä hoitoa heti saa, ja jos sieltä pukkaa johonki oysin sisätautiklinikalle tutkimuksiin, kotiin tulee kirje että Hei sinä piip piip, sinulle on varattu aika oysin sisätautien poliklinikalta kolmen kuukauden kuluttua. Ennenki kävi näin eräässä asiassa. Voi perkele. Pitää miettiä miten selviän tästä päivästä. Ikävää jos joudun tarttumaan taas pilleripurkkiin. Help.

AKUOPISKELIJA: Miten voin helpottaa oireitani että pärjäään edes tämän pari päivää ennen lääkäriä. Käytänkö sitä suolaa vaan reilusti, pitääkö juoda paljon vettä?? Neuvoja..

Odotan sopivaa aikaa jolloin olo vähän hepottuisi ja voisin tilata taksin jotta saan ne tavarat sieltä pois. Jää nähtäväksi jääkö ne sinne, ei tässä ole enää mitään järkeä yrittää esittää ja pitää myyntiä tämmösellä olotilalla, koska se ei selvästikään onnistu. Rahaa ei sitten enää tule, mutta stressistä pääsee. En tiedä kumpi painaa enemmän, toisaalta se helpottaa stressiä jos ei tarvis lainata enää rahaa toiselta. Mua vaan pelottaa ettei rahat riitä kun ei tiedä mitä tulee vastaan siellä lääkärissä. Pelkkä laaja kilpirauhaspaneeli maksaa n.300e No. Onneksi se lääkäri on tuossa ihan vieressä melkein, mutta kun pyörääkään nyt ei ole kun joku pitkäkyntinen vei sen, niin en tiedä pitääkö mennä taksilla tuo 400m matka. No se on maanantain murhe. Eipä tässä olisi varaa paljon ajella taksilla mutta en näe muuta vaihtoehtoa. Se veli joka on roudannut aikaisemmin mun k-toritavarat on pettänyt mun luottamuksen niin monesti etten pyydä häneltä enää apua.

Ketuttaa niin vietävästi että se pyöräkin piti nyt kadota just kun sitä eniten tarvisin. Miten hemmetissä käyn kaupassakin sitä mietin. !

Mitä jos möisitkin jatkossa tavarat vaikka netin kautta,joko noutona vain tai sitten myös postitusmahdollisuudella? Silloin ei tarvitsisi stressata kirpparilla käyntejä,vaikka tuleeha toki nettimyynnissäkin stressiä kun täytyy niitä ilmoituksia katsella ym,mutta olisi se ehkä erilaista?
Itselläni ei tule kuin harvoin ku on enepi tavaraa myyntiin menossa,otettua kirpparilta pöytä. Muutoin myyn netin kautta vaikka en tykkää siitä yhtään kun pitää postimaksuja arvioida ym.

Voin vain kuvitella miten hankalaa on olla kun kukaan ei ota asiakseen selvittää syvemmin sun vointia. Sen tunteen tiedän kun kyseenalaistetaan,eikä oteta tosissaan.
Toivottavasti kaikki selviää.

Hei Taas S. : ) Ihanaa kun edelleen jaksat olla siellä.

Näinpä. En jaksa enää kyseenalaistamista itsekään. Onko sulle tullu paljon sellasta kanssa?
Olen tänään saanut käytyä siellä k-torilla, ja kaupassa. HUH. Lainasin jonkun pyörää pihalta, (Elämäni ensimmäistä kertaa tein jotain "ei sallittua") mutta kerron, eli jätin siihen lapun viereen että lainattu punaista pyörää. Hih.
Kävelemällä en olis koskaan pystyny lähtemään kun "kännissä" jo valmiiksi. Sitäkin yritin kyllä. Palasin takaisin.

Tiedätkös, olen myynyt huuto.netissä vilkkaastikin tavaraa, koruja yms, mutta oli vähällä ettei pitänyt kantaa tietokonetta kellariin/roskakoriin koska kyttäsin jatkuvasti konetta ja alkoi käymään psyyken päälle. Siis väsyttään ja tietokoneella olosta tuli pakko ja stressaavaa. Alkoi väsyttään se jatkuva viestittely ja ihmisille kysymyksiin vastaaminen tavallaan. Mut tuntuu että siinäkin hommassa yritin vaan miellyttää kaikkia. No, olihan se mukavaakin aluksi, mutta se laajeni liikaa ja väsähdin. Nettimyynti on erittäin kätevä asia muutoin. Kannattaa vaan myyä jos jaksaa! ; )

Tajusin tässä sellasen asian että kun en ole nytkään käynyt siellä k torilla hetkinen... siis 4-5 päivään, ja kyllä se pöytä pyöri ilman minuakin siellä, ei ollut korut solmussa kun olen alkanut laittamaan ne hengareihin, ja kauppa oli käynyt kovastikin. Olin yllättynyt, koska se ei lähtenyt parina päivänä niin hyvin liikenteeseen mitä aikaisemmila kerroilla. Viikossa oli tullut myyniä 188e. Olen aikaisemmin saattanut myydä viikossa melkein 300e, joka on hirveä määrä jos miettii sitä kun jotkut kertovat että hyvä jos saa pöydän vuokran maksettua. No, ihmiset käyttää asusteita, myyn pääasiassa uusia koruja siellä."Voittomarginaali" on suuri, mutta teenkin älyttömästi töitä sen eteen. Jos jatkan ja tuosta tuliski vähän niinkun työtä, pitää ottaa selvää verotuksesta ja näin. Siis jos myisin ympäri vuoden. Mut en mä muuten ala mitään veroja makseleen jos muutaman kerran vuodessa pidän, asia erikseen. Olen ennen ihan liikaa kytännyt ja pitänyt kontrollia, kyllä se riittää jos käy kerran pari viikossa siellä. Nyt olisi järkevää olla varmasti pitämättä ollenkaan pöytää, mutta päädyin siihen että pidän sen koska en halua taloudelliseen ahdinkoon kun lääkäriin voi mennä satoja euroja. Ja tavaraa on vielä paljonkin, pääasiasa korumyyntiä koska en jaksa oikein nykyään kantaa mitään. Sattumoisista syistä....

Onneksi kuitenki jossain vaiheessa päivää pikkasen helpotti, tosin kerkesin jo kellarissa käydä itkemässä ja pihalla pyörimässä kun mietin tilaanko taksin vaiko en että pääsisin kauppaan. Kävin ylhäällää takasin varmaan neljä kertaa ja päädyin siihen että lainaan sitä auki olevaa pyörää. Unelmoin terveestä olosta, terveistä ihmissuhteista, ja terveestä normaalista arjesta.

Hei teille!

Syöttehän te kalaa? se myös hieman auttaa munuaisia, mutta ei ole nopea apu.

Akupainantaa voitte kokeilla myös, mutta ei ole helppo laji väsyneenä.
Eli pisteet baihui ja taichong, auttavat mielenrauhoittumiseen ja ärtyneisyyteen.
Pistäkää tuo pisteen nime googlen kuvahakuun, niin löydätte paikan.

Pistettä painetaan lujalla voimalla noin minuuutin ja useasti päivässä.
Teho on pienempi kuin neuloituksessa, mutta samaan paikkaan tulee myös neuloja.

Mutta hei tartten harjoituspotilaita ja jos te olisitte Oulun tuntumassa, niin voin tehdä teille neulahoidon halvalla.

Akupunktiot ja -painannat ei sitten korvaa lääketiedettä, ne täydentävät sitä.

Voimia teidän päiviin!

Kiskon kalaöljyä, ja vitamiinitilaus tuli just iherbistä. Tosin en tiedä onko sama asia kun luonnon kala. Kiitos, kaikkea hyvää myös sinulle toivon! Saisinpa energiasi : ) Kiitos myös noista neuvoista, kokeilen.
Olen oulussa, mutta en ole kykeneväinen sopimaan tai tulemaan/lähtemään edes hoitoihin. Eka lääkärikäynnit pois alta ja jos sais tuon eläinperäisen lääkkeen. Jos seuraat tätä voisin myöhemmin kysellä sitten jos siltä tuntuu? Missä teet näitä Oulussa tarkalleenottaen? Ja onko hintaluokka minkä verran pienempi kuin normi (joka oli n.50e) ; )

Vastaan yksityisviestillä, jos et saa auki ilmoita.

Mut on moneen kertaan kyseenalaistettu niin ammattihenkilöiden kuin perustallaajien taholta,eli tuttua on juu.

Oletpa saanut hyvän tienestin kirpparilta,huh. Itselleni tuollaiset summat on vain unelmaa. Saan ihan mitättömiä summia aina... no joillain se kauppa käy ja hyvä niin. :)

Ok,anteeksi taisitkin joskus aiemmin mainita ettet pysty kävellen juurikaan liikkumaan tuon "kännisyyden" takia.. ajan myötä ehkä ja toivottavasti saat rohkeutta ja tuon olotilan pois mikä vaikeuttaa liikkumista ns.normaalisti.

Juu, aku-opiskelija, katsotaan saanko auki viestin!

Olen tänään ollut taas erittäin vihainen jo aamusta, samat asita pyörii mielessä ja mitä kaikkea haluaisin sanoa mtt henkilöille. Toistan itseäni edelleen etteivät he vihollisiani ole, päinvastoin, kaikki on yrittäneet auttaa, uskon sen, mutta mua on viety väärille raiteille niin sanotusti viime aikona. TAI Viime vuosina, voi sanoa jo näin. Mulla on päällä jonkinlainen syytös vaihe, mutta koen että on myös erittäin normaalia tuntea jopa vihaa ja pettymystä tällasen herätyksen jälkeen, ja asiahan ei ole mikään pieni pureskeltavaksi. Järkytys on suuri, ehkä pahin alkaa laskeutumaan, mutta sulateltavaa paljon. No, nyt tiedän miksi on ollutkin niin tuskainen olo myös henkisesti. En ole pystynyt kunnolla olemaan kotona koko kesänä. Siihen vaikuttaa myös se että mun on ollut vaikea sopeutua uuteen ympäristöön, yhtäkkiä kaikki on muuttunut, rapakosta ihmisten ilmoille niin sanotusti. Ei helppo, mutten odotanukaan. : <

Valvoin eilen neljään aamuyöllä. Iltaa kohti ja yötä kohti tulee älytön ylivirittäyminen, mutta pohjalla väsymys. Myös jonkinlaista pakonomaista tekemistä. Otin sitten puoli neljältä-neljältä puolikkaan (huom. puolikkaan) unilääkkeen että rauhoittuisin jonkinlaisesta yliviritys/kaaos olotilasta.

Juu ei mitään S, mulla on niin paljon oireita ettei kaikkea tästä sekasotkusta voi mitenkään muistaa. Mä tiedän että jonain päivänä, toivottavasti pian saan taas normaalin olotilan takaisin.

Olen valmis kuuntelemaan ja lukemaan jos sulla on tarve kertoa lisää näistä sinun seikkauiluista ja millasia tilanteita olet kokenut. ?

Juu, tuo kirppishomma auttaa tavallaan, puolensa ja puolensa, toisaalta tuo stressiä jota en kestäis yhtään tällä hetkellä, mutta toisaalta pitää järjissään ja helpottaa taloudellista tilannetta. Ainoa huoli on aina vaan se että pitää miettiä millon pystyn seuraavan kerran käymään siellä.

Elämäni tulee kuitenkin muuttumaan, tiedän sen. Tai Muutos on jo käynnissä ollut sen jälkeen kun muutin. Kaikkireipas, kiire, suorittaminen ja jonkinlainen esittäminen ja kulissi saa jäädä siinä mielessä että alan nyt kuuntelemaan itseäni ja hoitamaan terveyttäni. Pyörä lähtee vaihtoon myös, se liittyy tähän sillä tavalla että mulla on jäänyt päälle se meno vaihe sillon kun olo oli suhteellisen normaali alle kakskymppisenä, niin miten mä nyt selittäisin tämän. Olo on siihen verrattuna karsea, ja maastopyörä saa lähteä, se symboloi sellasta pakkoa, kiirettä, suorittamista ja sellasta mitä en enää halua. Haluan mummo pyörän ja hidastaa vauhtia. Elää sen mukaan mikä on tällä hetkellä tilanne, enkä menneessä. Oliko tyhmästi selitetty, saiko selvää : ) : 0 Jonkinlainen huijaus rooli/ego/rooli miksi sitä nyt kutsuu on jäänyt päälle vuosien jälkeen, jotenki jumiutunut.
Esimerkiksi vasta tuli rapussa sellanen tilanne että yksi mies sanoi että sinullahan on paljon voimaa että nostetaanpa tämä sohva tuonne ylös. Ajattelin että Voi ei. Taisin sanoa etten pysty nostamaan selän vuoksi, joka oli totta silloin kyllä sekin. En halua huijata enää ketään muitakaan olemuksellani, itseni lisäksi : )
No, eihän sitä tiedä vaikka sportti minä tekisi paluun vielä kun olen saanut oireeni kuriin!

Puuh. olo on kuin pieneellä porsaalla. Tai ISOLLA. Kait se suola nyt turvottaa. En haluais pistää naamaani ulos kun niin ähky olo tuon suolamäärän vuoksikin. ja valvomisen. Hyi olkoon. Myös sokerin tarve on kova suolanmättämisen jälkeen. Toivottavasti tämä on viimeinen päivä kun pitää hautoa näitä asioita yksinään kotona, että sais sen ammattilaisen ja lääkärin joka tajuaisi minua ja vaivojani.

En mä löydä yksityisviestejä..

Taas heittelee olot miten sattuu. Tosin vaikuttaa se että erehdyin taas tekemään sen että kuuntelen touota hurtsin levyä ja katson koirani kuvia. En todellakaan salli tämän elämätilanteen jatkuvan enää. Liiankin kaun jo. Ja tulee kaikenlaista mieleen kun silläkin olis iso patti selkärangan vieressä että mitä jos se ei eläiskään siihen 13 vuoteen, mitä olen laskenut, tai olettanut että saisin olla vielä sen kanssa puolet sen elämästä. Eihän ne asiat välttämättä mene niin. Vähänkö mua vituttaa ja surettaa ajatus siitä että tuo terapian paska on on lohkaissut meidän yhteisestä elämästä niin suuren osan jo. Tulee vaan mieleen sellanen että onko tämän tarkoitusikäänkuin herätellä mua tuon terapiassa ramppaamisen suhteen että tajuan lopettaa sen.

Hei!

Viestit pitäisi löytyä yläreunasta kirjautumisnimen oikealta puolelta, kirjekuorenkuvasta.

Olen nyt reissussa,mutt vastaan tarkemmin illalla.

Voimia!

Ok. Etsin.. sitten kun jaksan.

joo kirjoittelen taas, sen vuoksi aukaisin koneen. Pelottaa miten pystyn huomenna käveleen sinne lääkärille, joka on kylläkin ihan vieressä. tällasella olotilalla mitä nyt on, en pysty lähtemään, pelottaa... Tai lähden jos on pakko mutta onneksi voi kirjottaa oireet lapulle. Olen itkenyt taas. Silmäoireet on kovat ja huimaava olo. Mietin vaan sitä jos kysyy nykyisestä elämäntilanteesta, mitä sanon.. En kestä enää yhtäkään turhaa lääkärireissua. Pelottaa. Yritän luottaa siihen että kaikki menee hyvin.
Tiesin kyllä että viikonlopusta ja yksinolosta tulee hankalaa. nneksi kello on jo 5. Eri asia sitten valvonko yöllä. Tekis mieli vaan huuttaa samalla.Mut ei se mitään auta. Yritän psyykata itseä viimeiseen asti. Selviän tästä kyllä, olenhan tähänkin saakka rämpinyt. : ((
Pahin pelko on se ettei apua tule.

Suuri epätoivon tunne valtaa taas.

Päivä on ollut selviytymistä kokoajan. Itken ja hemroilen ja käyn vessassa koska olen syönyt tänään suolaa vähemmän. Todella ikävää että jouduin ottamaan puolikkaan unilääkkeen päivällä, tai nyt, koska minulla on niin kamala olo, etten muuten tiedä miten selviän päivästä.

Otan samalla kuvia tästä matkasta, sitten kun on asiat hyvin ja löytyy jotain valittamisen aihetta, katson näitä mitä olen ottanut itsestä, itkuntuhruisia kuvia, esimerkiksi pudonneesta vitamiini/lääke dosetista, että millasta tämä on ollut, niin kovin pienistä en enää valita. Sen tiedän.

Mietin pitäiskö mun siirtää tämä sivusto johonki oikeaan paikkaan, koska minä haluan jakaa kokemukseni niin, että muutkin samoista vaivoista kärsivät saisivat avun. Te voitte myös jakaa tätä, annan siihen luvan.

"INNOSTUIN" kuvista. Tässä mua odottais ulkona se normaali ihana aurinkoinen elämä.

http://kuvaton.com/k/YcbP.jpg

http://kuvaton.com/k/Ycbr.jpg

Ja tämä päivä on ollut tätä:

http://kuvaton.com/k/Ycbq.jpg

En todellakaan haluasi antaa sellasta kuvaa itsestäni että olen joku narkkari. Siis eihän sisätautiasioita näin hoideta. Muistoksi vain kuinka epätoivoista rämpimistä tämä elämän aika on ollut.

Iltaa! pääsin reissusta takasiin koneelle, tässä lyhennetty viesti tänne mitä yksityisviestillä kerroin.

Minulla ei ole hoitotiloja, kun opiskelen vasta hoitoalaa. Teen kotikäyntejä, niin kotoa ei tarvise lähteä mihinkään, kunhan vain on hieman lattiatilaa tarvittaessa hoitopöydälle.

Ja hinta on erittäin halpa, jos vain saadaan aikataulut täsmäämään niin, että minulla on muutakin käyntiä lähistöllä.

Jaksamista ja onnea huomiseen koetokseen.

Eihän vielä ole myöhäistä aloittaa blogin kirjoittamista,ehkä se olisikin hyvä juttu. Mahdollisesti antaisit toivoa/neuvoa/apua jollekin muulle joka kärsii samoista asioista kanssasi. Jos blogin aloitat,lukisin mielelläni sitä,jos vain osoitteen sinne antaisit. :)

Tunteiden ja olotilojen vuoristorata tulee olemaan aivan sairasta,tai sulla se taitaa olla jo nyt.. se on kamlaa,olen sen käynyt jollaintasolla itse läpi..ja käyn edelleen..silloin tällöin. Tunteet heittää laidasta laitaan ym.
Koetan pitää pääni vain kasassa vaikka kaikki se paska koettaa tunkea tuolta sisältä ulospäin.

Jos nyt ymmärsin oikein,tarkoitit kysymykselläsi noita mun kyseenalaistamis asioita? Jos niin,tosiaan mut on kyseenalaistettu aikoinaan lääkärissä,mtt tyyppien taholta ja kaikken suurimmin perustallaajien kesken.
mm. ammattihenkilökunta on luullut minun liioittelevan kaikkea koska en näytä tunteitani ja olemusta niin hyvin. Tai tuohon aikaan kun tilanteeni nostettiin pöydölle,eli kävin ekan kerran lekurissa masennuksen takia.. silloin en näyttänyt YHTÄÄN tunteitani,olin kuollut,täysin tunteeton..en välittänyt mistään,varsinkaan itsestäni.. Vastahakoisesti testien perusteella sitten päätti että mulla on masennus ja tarvitsen lähetteen mtt henkilölle.. ja niin tapahtuikin..
Pirstaileita sieltä täältä nämä mtt henkilöt sai tietää musta,ei täysiä totuuksia..
Sitten kun päästään tähän kyseenalaistamiseen perustallaajien kohdalla..monet eivät uskoneet myöskään mitä käyn läpi.. "Kyllä se *piip* pärjää..sehän on niin rauhallinen ja mukava.." On niin helppo kätkeä se mitäoikeasti tuntee.
Vielä tänäkin päivänä mä kätken paljon sitä mitä tunnen,koen toisinaan että olen kuollut sisältä..tunteet mulla on,myös itseäni ja muita kohtaan..mutta silti..välillä tuntuu että olen kylmettynyt sisältä.. no mutta nämä mun jutut on pientä verraten moneen muuhun..

mä pärjään kyllä,arjessa tulee muutoksia niin paljon lähiaikoina joten saan muuta mietittävääkin ja päivät kuluu nopeammin..

Aku-o. Kiitos, ehkä palaan asiaan vielä myöhemmin.

Näij ajattelinkin. Haluan myös auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Toki anna osoitteen! Ehdottomasti. Sitten jos teen. Aika näyttää.

Juu tarkoitin. Ainakin tuossa viestissä näytiti tunteesi! Luulin päässeeni tekstin sisään : )

Oletko mielestäsi ollut masentunut, haittaako se vaikka se diagnosoidaan?
Entä kauan kävin siellä mtt henkilöllä?

Minäkin olen kyllä jossain vaiheessa ollut "kuollut" sisältä. Mikään ei tunnu miltään, ja kaikki, koko elämä tuntuu yhdentekevältä. Voi voi tuttu tunne pitkältä ajalta, tosi kyllä se terapia on mut eloon herättänyt henkisellä tasolla, että siitä pisteet. Tai sitten olen palautunut lääkemössöjen jälkeen omaksi itsekseni.
Ja kyllä on paljon helpompi peitellä asioita ja tunteita kuin näyttää niitä mutta siitä voi tulla iso soppa itselle, ja tuleekin.
Se mitä olen oppinut ja on positiivista tuossa terapiassa niin ilmaisemaan tarpeeni ja tunteeni. Edelleen saattaa olla kyllä sellaista kaunistelua ihmisille koska olen jotenkin kohdellut muita aina niin kuin he särkyisivät. No, joskus, en ole enää mielen kielin kelleen, jos on paska olo niin on. En yritä enää väkisin hymyillä naapureille kun tulevat vastaan. Jos mulla on huono olo enkä jaksa aukaista mummolle ovea, en sitten aukaise : 0

Mitä muutoksia sinulle on tulossa lähiaikoina? Jos haluat kertoa.

Kyllä, eihän toinen voi tietää mitä toinen ihminen kokee/on kokenut ja myös toisinpäin. Ilkeily ja kommentointi, arvostelu tai vähättely, ja kyseenalaistaminen ei auta ketään, päinvastoin. Jännä juttu sinänsä kun olen vuosia opetellut sitä etten" syyttele " ihmisiä, tietynlaiata arvostusta ja kuuntelemista, ja olen varovainen monessa mielessä etten helposti arvostele toisia enää, eikä ole tarvekaan, mutta tämän keskellä mitä on nyt tapahtunut, välillä tuntuu että kaikki yrittää unohtua.

Aa. yhdeltä on se lääkäri.

Nämä on hankalia asioita. Saat ainakin minun tukeni.

Olen valmis jatkamaan juttua kyllä S.


Välillä pitää taas höpöttää omia. Pitä psyykata itseä sinne lääkäriin, onneksi matka on lyhyt. Muuta ongelmaa siinä ei ole, jos olis fyysistesti terve olo niin en jännitä lääkäriin menoa, (enää). niin paljon tullu laukattua. Paremmin suhtaudun vähän miten sen nyt sanois, varauksessa ja kriittisesti, kuin jännitän.
Pitää varmaan taas laitana sitä auki olevaa pyörää ja jättä lappu siihen. Enpä ole kyllä ennen harrastanu moista, mutta tilanteen pakosta. Pitää katsoa paljon tuonne lääkäriin menee rahaa, jos vähemmän mitä olen varautunut, niin tilaan pyörän. En halua "pummia" muilta vehkeitä, että saa jäädä ihan tällaiseksi hetkelliseksi hätätoiminnaksi. Ajattelin lähteä hyvissä ajoin, koska sit kuh olen perillä, pitää käydä selvittämässä oloa ja istumassa jossain sovituskopissa. Voishan tuos stockmanilla istua muutenki penkillä mut liikaa ärsykkeitä.

On tämä hankalaa. Oikeasti mitään muuta en toivo kun normaalia olotilaa.
Pilleriin en koske sen vuoksi että ei se poista mun kropasta oireita. Eilen hoksasin sen että saan paremmin psyykattua itseeni sellaisen olon että ehkä selviän, istuin parvekkeen oven keskellä että sai happea ulkoa ja raikasta ilmaa, korvatulpat korvissa. Sitten jouduin ottamaan kyllä unilääkkeen illalla, ja nukuin koko yön! huutomerkin arvoinen asia.

Hyi hitto mitä olo on. Sydän jyskyttää ja känninen olo, korvat piipaa lujaa. Söin aamulla suolaa taas aika paljon niin olen säästynyt vessassa ravaamiselta. Toivottavasti saan selitettyä sille lääkärille kaikki mahd hyvin. Paineita on siitä, koska jos se on vain puolentunnin aika, niin se on lyhyt aika siihen että pitäis saada käsitys koko mun tilanteesta. Siksi pelottaa, ja arveluttaa.

Nyt kova zemppaaminen.... Miten mä olen kokenut tämän niin monesti ennekin. Toivottavasti tällä kertaa en palaa tyhjin käsin, mutta yritän olla odottamatta liikoja, etten pety ja hajoa sitten kun tulen takaisin.

*¨¨APUA TULI!¨¨*

En varmaan vielä tajua koko asiaa.
. Silmäoireet ja lukuisat muut oireeni ovat todennäköisesti olleet sivuvaikutuksia thyroxinista, eli se on vain pahentanut oloani, ja toiveeni toteutuu että voin heittää sen roskiin kohta. unohdin kysyä käytänkö sitä vielä,mutta en taida. Tai itseasiassa vien sen varmaan yhteen paikkaan sen lopun purkin, siitä lisää myöhemin : )
Kilpirauhaslääkkeeni vaihtuu Sellaiseen kun Erfa thyroid, joka on eläinperäinen lääke.

istuin siinä niin tämä lääkäri sanoi heti että sinulla on myös jännitysniska. Ja lihakset ihan panssarina. Ei käyttänyt tuota sanaa mutten muista mikä se oli : )

Voi siis olla että ongelmasta on jäänyt kroppaan jonkinlainen kokonaisvaltainen jännittyneisyys. No, näyttää nyt siltä että suurinosa oireistani voi tulla tästä asiasta.

Nyt siis voi sanoa kaikille että oikeassa olin kokoajan. Siis en teille, mutta ne jotka ovat epäilleet. Eli mielenterveystoimistoon on asiaa.



EN TIEDÄ PITÄISIKO ITKEÄ ONNESTA VAI NAURAA.

Ja Lääkäri oli (Pertti Kuusela, Oulu terveydex) .

Möys lisämunuaiset testataan ja kaikki mitä olin itsekin ajatellut.
Jaksan nyt varmasti, koska tiedän että saan kohta lääkkeen vaihtoon, se tulee minulle postissa, siihen täytyy hakea vielä erityislupa ja apteekki hoitaa se.

Keskittyi pelkästään fyysisiin oireisiini, ei alkanut kyselemään elämätilanteestani tai muita turhia juttuja, jolla yleisen puolen lääkärit ovat saaneet kaivettua asiaan jos asiaan ongelman syvältä mielen syövereistä.

Nyt tie jatkuu. Pitää lähteä oysiin otattamaan arvoja, yritän jo huomenna. Haluan kaiken saada pelaamaan mahdollisimman pian.

Olen edelleen yhä enemmän ja enemmän järkyttynyt siitä että mitä tässä on tapahtunut. Olen laukannut mielenterveystoimistossa vuosia periaatteessa turhaan. Mä en ymmärrä mitä tälle yhteiskunnalle ja noille kääkäreille on tapahtunut, tai mitä niille "syötetään". Jatkosta en todellakaan tiedä.

hyvä!!

Jaksamista!

KIITOS

Olen käynyt myös aikanaan neuro-psykologiset testit oysissa. Kaikki testit jäi vajaiksi, tai alle normaalin suorituskyvyn. Nyt tiedän miksi.
Onhan siskoni oikeassa siinä että mua oli pakko alkaa hoitamaan kun olin niin huonossa kunnossa. Olen kyllä kiitollinen siitä kaikille. Ehkä järkytys on vaan niin suuri, että sitä yrittää etsiä "syyllisiä".

Olen kuin unessa taas. Lähden vessaan ja itken taas. Kilpifoorumille vastailen teillekin kun olen kerännyt taas itseäni!! kiitos

Monet saa hyvän hoitovasteen noista eläinperäisistä mitä Kuusela on sulle määrännyt. Vähän pelkäsin että osa sun oireista (noiden silmäoireiden lisäksi se aivosumu) saattaa olla seurausta tyroksiinista. Osalla se helpottaa oireita, mutta sen yleensä huomaa melko alkumetreillä (ei siis siinä vaiheessa poista niitä täysin, mutta pientä helpotusta huoomaa) tai sitten se pahentaa niitä tosi paljon. Toinen osatekijä on ne lisämunuaiset. Ennen testejä kannattaa jättää kaikki niitä tukevat toimet pois, mutta heti testien jälkeen (tai jos on pidempi aika testeihin niin jo ennen niitä) kannattaa alkaa kokeilemaan. Jos tilanne on todella huono niin ne ei poista oireita täysin, mutta niillä saattaa saada helpotettua oloa. Lisäksi pakkaa sotkee tuo psyykelääkepuoli, ne aiheutti ainakin mulle sen pahimman romahduksen.

Sulla alkaa onneksi tilanne selviämään nyt oikeaan suuntaan ja hyvän lääkärin hoidossa. :) Pärjäilehän! (Mä olen sama henkilö kun mianca kilpirauhanen.comissa.)

Loistavaa että sait edes jotain vastauksia ja löysit lääkärin joka osaa asiansa! :)
On varmasti häkeltynyt olo,että joku oikeasti haluaa auttaa ja tutkia,kun törmännyt ihan muunlaiseen toimintaan.

Kävin mtt henkilön luona muutaman vuoden,kun aloin odottamaan lastani hoitosuhdehan päättyi sitten. Kuten jo muistaakseni olen joskus tuolla alussa maininnutkin. :)
Tiesin etten ole kunnossa sillon kun lääkäriin marssin,omasta tahdostani sinne halusin saadakseni apua..jota en koskaan sieltä saanut.. kuitenkaan.. Päätin vain itse että pärjätään sitten ja sysätään syrjään kaikki kun niin muut tahtoo.. ja tässä ollaan.. näköjään pärjään.. :D Ei se diagnoosi vaikuttanut mihinkään mitenkään siis..

Yksityiset on ihan oma kaartinsa verrattuna yleiseen terveydenhuoltoon, toki kyllä niitä parempiakin kokeneempia löytyy, mutta koska raha tulee vastaan melkein kaikessa siellä, ja myös se että osaavat perusasiat, ei välttämättä muuta.
No, yleislääkärit on yleislääkäreitä ja erikoistuneet on erikoistuneita. Jumalia emme ole kukaan, emmekä ihmeparantajia. Olen tajunnut sen kylmän totuuden että pirstaleita voi täytyä keräilemään monesta suuntaa, ja luulen että omallakaan kohdallani tämä kilpirauhasjuttu ei ole ainoa asia. Huolettaa vähän moni muukin asia.
Sehän on niille rahahommaa...yksityisille, jos S epäilet että sulta löytyy taustalta jotain fyysistä sairautta, mene ihmeessä lääkärille, mutta ei minne tahansa.. Luuletko että sunkin oireilla on jokin pohja olemassa? Ettei vaan olis sama ongelma ku mulla, siis kilpirauhanen? Se on niin yleinen ettei olis yhtään "heikko" sattuma.

Että kyllä olen kokenut kuitenkin että yksityisiltä olen saanut perehdystä asioihin enemmän, vaikka aina ei ole sieltäkään ninsanotusti mitään käteen jäänyt. Tämä lääkäri osasi asiansa, hoksasi kyllä ettei pallo ollut hukassa niin sanotusti. Ehkä se myös auttoi kun sukelsin itse suoraan asiaan ja sanoin ensimmäisenä ettei taida minun kilpirauhasasiat olla kunnossa, että vajaatoiminta on ollut kauan, ja länttäsin thyroxin purkin pöytään! :D N en läntännyt, mutta vuosien jälkeen olen oppinut sen että menen suoraan asiaan, kait se jotui toki myös siitä että mua on loppupeleissä paljon testailtu, mutta ei koskaan ole tullut ajatelleeksi hormoonitoimintaa, niin jäljelle ei enää jäänyt paljoa. Mulla on nyt sellanen olo että haluan ulos. Jostain syystä. Ihana viileys pukkaa tuolta. Haluan uimaan!

Olenhan mä ollut vihainen ja puuskia tulee vieläkin kokoaika, mutta loppupeleissä luulen että saadaan keskustelemalla selvitettyä asiat. siellä mtt.sä. Mulla on paljon asiaa niille, ja aijon vuodattaa sen kaiken ulos, mutta yritän tehdä sen rakentavasti.

Onko sua S koulukuisattu/työkiusattu vissin ainakin?

Laitan ruksia tänne mitä otetaan :
T3V
TPoYAb
aldosteroni
PTH
korsol (= P-korsol)
utroid tai joku
HSAIC
B-ERYT

eli tuossa kun googletin, sattui olemaan ainakin pari arvoa jotka liittyy lisämunuaisen toimintaan, että enpä taida tässä vaiheessa alkaa huolehtimaan sylkitesteistä, nyt pitää luottaa siihen (monen iskun) jälkeen että ammattilainen osaa hommansa. Tähän luotan jostain syystä, ja jos oireet jatkuu ainahan kerkeää ottaa lisätestejä. Myös kilpirauhasen ultraan sain lähetteen.

Että kiitos Pertti kuusela. Minusta tuntuu että nyt olen hyvissä käsissä tämän asian tiimoilta...


Mulla ei tule uni XXX.

Lähden mietiskelemään, mulla on nyt sellainen olo että jaksan/pystyn lähteä vähän ulos, niin käytän tilaisuuden hyväksi oitis. Ei passais valvoa vaan koko yötä. Sillon ei hyvä seuraa huomisesta. Voipi olla että käväsen ja yritän tulla takas nukumaan.

Ajatus jota olen himoinnut koko kesän, uiminen, on mielessä. Katsotaan miten käy! Ihanan hiljaista ainakin tuolla. En malta odottaa syksyä. Kuumansietokyky on huono ollut myös.

En haluaisi herätä aamulla ollenkaan. Kun herään saattaa olla noustessa virkeä mieli, vähän aikaa ylhäällä olon jälkeen iskee uupumus ja käy silmiin, kroppa jäykkänä, tekis vaan mieli venyteelä ja väännellä, korvat piipaa ja yleensä joudun heittämään hyvästit kaikille "suunnitelmille" ja meneen makuulleen. Tämäkö psyykkistä? Enpä usko. Paremmin mieli romuttuu tällasesta. Tämä on toistunut lähes joka päivä poikkeuksetta jo useamman vuoden aja. Mikä mulla on?
Mistä tämä "kohtaus" tulee? Sitä olen miettinyt, liittyykö kilpirauhaseen.
Jossain vaiheessa aamupäivää/päivää saan koottua itseni jotenkin ja suoritettua päivän. Kuulostaako elämältä? En tiedä miten pystyn lähtemään verikokeisiin. Voi olla että joudun prumaan/sanomaan että se sokerirasitustesti jää pois.

Kaikista hirveintä on kärsiä yksin kun ei ole ketään auttamassa. Voisin kuolla yksin näihin juttuihin, sen verran lopussa olen. En tiedä onko mun järkeä väkisin raahautua sinne laboratorioon. Ensin pitäis pyörällä ajaa ja sen jälken bussilla.
Mietin kokoajan tai usein että miten mun olo on mennyt tähän pisteeseen.
Tuntuu että sekoan kohta näiden oireiden kans. Tästä on tullut hirveä oravan pyörä. En edes jaksa enää laukkoa hierojalla koska se tuo lisää stressiä ja sittenkään ei ole hyvä olla. Seuraava asia olis varmaankin se etten viettäisi aika yksin kämpilläni enää kauaa. Se toimii aina. Yleensä olo helpottaa kun lähden vanhempieni luokse, ja koirani on siellä. Oireet kulkee mukana jatkuvasti, mutta kyllä kestän paremmin läheisten ympäröimänä. Itken taas jo aamusta. Luoja mua auttakoon sanon sen.

Ilmoitin sinne mtt:Hen että palaan 30.8 kun sielläkin on lääkärikäynti. EN JAKSAIS ENÄÄ YHTÄÄN LÄÄKÄRIÄ. Olen niin väsynyt tähän pyöritykseen vuodesta toiseen. Varsinkaan mitään mielenterveys paskaa, sitähän on jauhettu jo vuosia ja olo ei muuksi muutu mitä on ollut, tuntuu että pahentunut vaan.
Olen siitä helpottunut että pääsin uuteen taloon jossa on sentään hissi, edellisessä ei ollut, ja monesti jouduin miettimään sitä montako reissua voin käydä alhaalla että jaksan nousta ne facin portaat. Niitä oli kahdet. Siis vo helvetti soikoon. -------------------------------------------

Jos mä olen rämpinyt vuosia, yritän rämpiä myös tänä aaamuna. Inhoan sitä että asiat pitkittyy. Olen tottunut suorittamaan kaikki pois alta. Toisaalta asiat etenee siksi käsissäni yleensä rivakasti. Mutta erittäin raskasta. Olen vuosien varrella yrittänyt opetella kuuntelemaan itseäni, mutta mitä tässä asiassa pitäisi tehdä, edessä on kuitenkin. En tiedä olisko huomenna parempi, pitäsikö jäädä kotiin ja yrittää huomenna uudestaan, toisaalta en usko että se on yhtään helpompaa huomenna. PAKKO yrittää.

Tuli 50e lisälasku erityisluvan hakemisesta. Sain postissa tänään paperit. Nopeaa ainakin..
Okei... En tiedä mitä pitäis ajatella, mutta jos miettii että hoito on yksityisellä puolella, kai normaali käytäntö että siitäkin laskutetaan? Ei kyllä ollut puhetta tällaisesta. Yllätys kylläkin.

Lisää stressin aiheita.

Rahaa varmasti tulee menemään jatkossakin,jos haluat oikeasti saada selville mikä vaivaa. En tiedä niinkään noista yksityisen puolen maksuista,mutta olettaisin niiden olevan hurjiakin summia. Saahan niistäkin toki kai Kela korvauksia,mutta omavastuutkin ovat silti aikamoisia.

Tiedän,ettei mulla nämä oireet johdu mistään tuollaisesta..tai en usko. Elämässäni on vain ollut sellaisia asioita jotka hajotti mut. Kysyit onko mua koulu/työpaikkakiusattu,vastaukseni on kyllä. Koko peruskoulun ajan olin kiusauksen kohteena,siitä ja muista syistä itsetuntoni on romuna. Kerään palasia sieltä täältä,että oppisin edes pitämään itsestäni. No okei,kyllä mä pidän itteeni ihan ookoona..mutta prempiki vois olla.. tälläne pallukka..joka ei saa mitää aikaseks,laiskapaska. :)


On varmasti inhottavaa kun joutuu odottamaan vain,sen uskon. Mutta malta silti,jos saisit vastaukset kaikkiin kysymyksiisi mitkä vaikuttavat olotilaasi. Toivon todella parasta kohdallesi!

No voi hemmetti. Mun teksti katos.

Kyllä tulin itsekn siihen lopputulokseen että se on ihan oikein laskuttaa, taisanotaan että on oikeus laskuttaa työajasta, ja niillähän lääkäreillä on paljon paperihommia johon menee työaikaa. Pikkasen ehkä hävettääkin kun tuli soitettua sinne. No, tehty mikä tehty enkä jää sen enempää miettimään tuollasta pikku juttua. Maksoin sen laskun eilen. Kyllä mä tavallaan ihan mielellään loppupeleissä maksan henkilökke jolta oikeasti tunnen saavani avun. Katsoo nyt miten menee seuraava (t) kerrat. Joo, ja lisäkuluja varmasti on tiedossa.
S, ajattelinkin näin. Mulla tulee jostin syystä sinusta mieleen siskoni. Sellanen tunne niinkuin tuntsisin sinut, mutta ei varmaan : )
Siskollani on samanlaisia kokemuksia, koko kouluajan kiusattu ja saa aikuisenakin kärsiä siitä, hyvin pahastkin. Kyllähän tuollainen jättää jäljet ihmiseen. Toivottavasti saat vielä joskus näyttää kiusaajille ja epäilijöille närhen munat ja sen mistä sut on tehty! Eikö se ole niin että loppupeleissä aina kiusattu o jostai syystä vahvempi kuin kiusaajat, henkisellä tasolla.

Kyllä koin pahimpana hetkenä,että kituutan vain eteenpäin,ilman senkummoisempaa tarkoitusta. Nykyisin tuota tunnetta tulee aika vähän,ehkä enemmän koen tunnetta epäonnistumisesta..en tiedä. hankala pukea sanoiksi tunteita.

Kiusaus tosiaan on jättänyt jälkensä muhun. En tiedä pääsenkö sen aiheuttaman paskasta koskaan irti lopullisesti,itsetunnon koetan korjata kyllä ja olen siinä ottanutkin jo askeleita eteenpäin mutta matkaa on vielä.
Arvet kehossani kulkee jokatapauksessa hautaan asti,niistä en eroon pääse koskaan jollen menisi niitä poistattamaan. Mutta en ole ajatellut mennä,vaikka ne muistuttaaki siitä pahasta olosta,mutta ne kertoo myös sen että olen elänyt ja hajonnut,ylpettä en niistä kyllä tunne yhtää..enepi häpeää. se siitä. oma vikanihan se on kun nuorena tuskissani itseäni satuttaa.

Hauskaa että koet mussa olevan samaa kuin siskossasi,mutta tuskin tunnemme. Sieltä asuinkuntasi suunnalta en tunne,saati tiedä ketään. Mutta kyllähän moneen voi samaistua. :)

Ainiin,älä turhaan mieti sitä kun soittelit laskusta lekuriin,et ole varmasti ainoa.
Mm.itsellänikin tullut kyseltyä ihan typeriä neuvonnoista ym. :D

Ihan sama tunne on ollut vuosia, kaikki suoritetaan alta pois ja kemmään niinkuin käsketään, orjallisesti mtt:hen ja muualle, mutta eteenpäin se on vienyt kuitenkin. Vuodet ovat olleet sumussa. Kun ajattelen, ensin tulee vaan mieleen se tolkuton kiire ja ahdistus, pyörällä vimmatusti etenen paikasta toiseen sumupäissäni ja suoritan päivät.

S et ole itse syypää siihen miten sua on toiset ihmiset kohdellu, olet paremminkin selviytyjä. Mutta ymmärrän sen että epäonnistumisen tunne kumpuaa jostain, eikä sitä tunnetta kovin helposti saa pois. Opetella siitä voi kyllä pois, esim terapian avulla. Mutta tänä päivänä kyllä hieman kyseenalaistan terapian, ja reittejä on muitakin, sisko kävi läpi kirjallisuutta, ja siten ehkä onnistui prosessoimaan itsensä kanssa menneisyyden. Yksin se vain on kova tie, mutta loppupeleissä, puolensa ja puolensa, kyllä se terapiassakin ravaaminen käy (raatavaksi) kuin tiedät. Liika on liikaa ainakin omalla kohdalla.

Tuosta itsensä vahingoittamisesta. Itse olen sitä mieltä että ne ovat merkki tai "muisto" eletystä elämästä. En tiedä miten häiritseviä jäljet ovat, mutta omalla kohdalla (jos vielä on näkyvissä jotain?) niin en häpeile enää sitä että olen kärsinyt pakko-oireista, Mullahan on kanssa ollut tavallaan itseni vahingoittamista (ihon nyppimistä ja puristelua vuosia joka kesti pahimmillaan tunteja peilin edessä) ja ennen ajattelin että ne pitää korjata mahdollisimman pian, mulla pääasiassa on ollu sellasta jälkeä ihossa että näyttäis niinku olis pisamia jotka on kulunu tai pikku pikku täpliä, jotka on parantunut, vähän samannäköisiä pikku jälkiä kun puristaa finnin tai repii siitä kuoren pois niin siitä jää pieni vaalea arpi. Tänä päivänä ihossani ei varmaankaan näy juurikaan poikkeavaa, mutta vaikka näkyisikin, mitään kauneustoimenpiteitä en ole tekemässä. Jos mä näen että jollakin on esimerkiksi viiltelyjälkiä käsissä, ajattelen että sillä on ollut kova elämä. En muuta.

Tein tänään viisaan päätöksen, eli en rääkännyt itseäni reissuun, valmiiksi jo huono olo. sokerirasitus jää tekemättä nyt tälle päivälle, sen ehtii kyllä tehdä.
Uskon että kaikella on tarkoituksensa. Ehkä jopa sillä että mun pyörä varastettiin juurikin nyt, ja se pakottaa mua kuuntelemaan oireitani ja itseäni. Olen yrittänyt tilata nettikaupasta uutta pyörää, muttei tilaus ole mennyt läpi. Sitten kun on sen aika, se menee kyllä läpija saan sen pyörän hommattua.
Mä hyväksyin senkin että nyt on aika olla ja mennä näillä eväillä. Pyörää ei ole, ja mun täytyy tehdä asiat olotilani (ja oireideni) mukaan. Joka on myös hyvä asia.
Mulla ei ole tänä aamuna ollu niin raskaat oireet. Voi myös johtua siitä koska en ole altistanut itseäni rasitukselle. Mutta hoksaan nyt pikkuhiljaa ett oireet alkaa käydä päälle. Mä en kuitenkaan usko että mulla on diabetesta, koska mun uupumus ja oireilu tulee päälle jo ennen ruokailua. No, koskaan ei voi tietää, mutta en usko.

Uskon että joku päivä voit olla sujut arpien kanssa, ja itsesi kanssa. Elämä on pitkä tie... Niin hyväsä kuin pahassa.
Joo, helposti yhdistää ihmisiä läheisiinsä : ) Huomenna uusi yritys labraan. Olen vaan miettinyt että onko siinä järkeä että pakotan itseni useiden kilometrien päähän (bussilla) tällasten oireiden kanssa. Olen harkinnut kävisinkö tuossa keskustassa ja maksaisin tuplat tai triplat enemmän siitä testistä, alkaa vaan tuleen sellanen olo etten jaksa enää rääkätä itseä. Eikä se olekaan tarkoitus.

Siis apua...
en säästynyt tällekään päivälle oireilta. Silmiinkäy ja ylhäällä heitätyttää aika rajusti.
Mä en nyt oikeasti tiedä miten tuon sokerirasituksen kanssa käy.
Tuntuu ettei pysty tekeen mitään muuta kun olla. Tajuan kokoajan enemmän asioita, ja sanoinki tuolla kilpirauhanen.com sivuilla että mitenhän mun psyyke kestää näin kovan vauhdin... Eiköhän se kestä. Minkäs tekee kun on niin oirekeskeistä. Pitäis saada välillä lomaa, kun olen selvinnyt pahimman yli, otan ja lähden jonnekin, luulen kyllä että se voi hyvinkin mennä syksyyn. Mulla tulee aina epätoivo kun oireet pukkaa päälle, mutta jossain kohtaa laantuu. Onneksi on asiat lähtenyt käyntiin nyt, mutta pelottaa miten raskan tie on vielä edessä.
Mun olotila on mennyt siihen kun just kirjottelin kilpparisivuilla, että olen joutunut vaihtamaan puhelinnumeroni jota en ole antanut edes läheisilleni, ja vain sen vuoksi etten kestä yhtään ärsykkeitä, ajatuskin siitä että puhelimeni soi, hyi, Ei ole normaalia ettei mitään koskaan jaksa, juuri äitini kanssa eilenki puhuttiin kun hälle soitin SAILAISELLA NUMEROLLA. Edelleen epäilen kilpirauhasongelman yhteydessä lisämunuaisuupumusta, oireet on kuulemma hyvin samankaltaiset kuin diabeteksessa ja kilpir asioissa, kertoo luisa kilpirauhanen.com sivuilla


Help ; (

Vai olikohan se kuka joka sanoi. No, sama sille.
Normaalia olotilaa odotellessa.

Päätin alkaa tankata pikkasen tuota merisuolavettä. Sitten kun olen selvittänyt mikä mulla on (testituloksia odotellessa) menee muutama päivä, voi tulla jo loppuviikosta, mutta lääkäri pitää varata myöhemmin, sehän ne testit lukee, Niin, minä ajattelin alkaa olemaan jotenkin osa sitä, että tieto kulkisi.
Ihan hirveää että en ole ensimmäinen enkä viimeinen tällanen potilas. Kyllä mä uskon että voin (jatkossa) saada yleiseltä puolelta jotain rutiini tarkastuksia/apua tulevaisuudessa siis, kunhan olen ensin itse selvittellyt asioita, tai sen yksityislääkärin kanssa. Mikä se sana on. Kontrolliaika?

Mä nyt sanon ihan rehellisesti että laitan todennäköisesti sossuluukulle paperit menemään, jokin oikeus toteutuisi, ja jäis rahaa muuhunkin kun lääkärikäynteihin ja lääkkeeseen. Tuo thyroid maksaa suomen apteekissa yli 190euroa, katsoin ulkomailta jostain sivustolta niin sama 500pillerin purkki oli 70 dollaria, eli jotain 50euroa. Hohhoijaa. On tämä lääketehtailukin kovaa.

Olen mä miettinyt myös tätä toimeentulemista ja niitä jatkuvia kuntoutus ja eläkeasioita, siitä ehkä myöhemmin lisää. Sen sanon että tekis mieli alkaa häijyksi, sen verran taas on vihainen olo.

Vieläkin roikun täällä. Pukkaa kuumaa. Ja olo on kuin viiskymppisellä, joka ei johdu tietokoneen kuumuudesta :0 Onneksi pääsen kohta tästä tilanteesta pois. Siis kämpillä istumisesta ja pyörittelemästä asioita. EI tee enää hyvää.
Mietin lähdenkö sinne apteekkiin kysymään onko se lääke tullu. Varmemmin se olis huomenaamulla siellä, nyt ei passais nimittäin turhia reissuja paljon tehdä................. helpommin sanottu kuin tehty tämä lähteminen.

Olen hermoillut koko päivän, välillä raivostuttaa ja välillä itkettäis. Oireet on kovat myöskin nyt. Mielessä pyörii vain se mitä sanon ja haluaisin sanoa sinne mtt toimistoon ja niille kahdelle henkilölle.
Samalla olen havainnut että mulla on myös sellaisia tuntemuksia että haluan ymmärtää niitä. Miksi? Koska se on inhimillistä tehdä virheitä. Mutta kyllä asia vaatii työstämistä, ja aijonkin puhua koko sielustani siellä. Olemme tunteneet vuosia, ja luulen että vastaanotto on hyvä loppupeleissä. Vihainen kyllä olen vieläkin,miksipä en.
Mulla on sellanen olo että sitten kun olen saanut sanottua sanottavani, niin tilanne laukeaa jotenkin.
Tarvitsen tällä hetkellä terapiaa vain siihen jotta voin hyväksyä sen että näin on käynyt. Ja siihen miten elän oireideni kanssa. Myös sitä mietin auttaako se mua enää eteenpäin että käyn saman henkilön luona edelleen.
Edelleen pitää odotella ne tulokset, mutta eipä tässä minun voinista enää voi muuta vääntää kun mitä se on.

Puhelinlinjat laulaa ja puhelinlaskut kasvaa. Erfa on haettavissa. Käänne päivään.
Kova Zemppi päälle ja raahaan itseni apteekkiin. Jee...

Kiitos vinkistä.

Löin sitten luurin korvaan äsken äidilleni. Hoksaa kyllä ettei mulla ole olo kohdillaan eikä läheskään normaali.
Harmittaa. Mutta en tee enää sitä virhettä että alan puhumaan kelleen munuais asioita, en helvetti jaksa enää sitä että kokoajan joku dissaa ja epäilee. Voi vittujen kevät!!!!

Mulla ei ole missään hyvä olla. Ei yksin , eikä kenenkään kanssa.

Emmä itseäni syytäkää siitä et mulle ollaan oltu paskamaisia,mietin vain että miks jsut mä jouduin niiden kohteeksi ja jouduinko kokemaan kaiken sen. Eli varmaan ihan tämmönen "perus" ajatus kiusattujen keskuudessa. Kyllä mä pärjään ja tulen vahvistumaan varmasti,kun saan vain voimaa puskea eteenpäin ja koettaa parhaani mukaan kohentaa itsetuntoa. Nyt mulla on menossa laihdutusprojekti ihan todenteolla,tai on se ollu jo jonkin aikaa mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja vien tämän loppuun asti. Aika näyttää kuinka käy.

Emmä tiiä,mutta mulla tuli sellainen tunne että ois ehkä parempi jos sulla olis joku ystävä/tuttu/tms tukena esim.lääkärikäynneillä/kaupassakäynneissä ym.. Se vaatii kyllä aikamoista luottamusta puolin ja toisin,mutta mietin että auttaisko sulla se että tiedät että siinä lähellä on joku johon voit turvautua?
Mulla oli joskus se,että tarrasin mukanani olleen ihmisen kädestä vaan kiinni tai painaduin kiinni kunnes ahdistus meni pois. Useimmitenhan mukanani oli mieheni,mutta kuitenkin. Eihän se poista sitä kaikkea,mutta helpotti ainakin itselläni kun tiesi että se ei lähde siitä pois vaan turvaa minua.

Yksin ei kannata jäädä jos tilanne menee niin pahaksi että linnottaudut kotiisi.
Mulla oli yhdessä vaiheessa semmoinen ns.tukihenkilökin. Jonka kanssa ei kyllä sitten kemiat natsannut loppujenlopuksi..

S kirjoitin sulle toissapäivänä pitkän viestin mutta se ei näköjään tullut tähän.

Mulla oli ihminen "apurina" kauan, nyt takaperin ajateltuna vuosia autto mua hyvinkin paljon, aina sillon tällön, meillä oli yhdessä myös tosi kivaa, ja se välillä kävi mulle asioilla jos ei ollut itsellä voimavaroja roudata tavaroita esim kaupasta.
Tähänkin on tullut muutos nyt tässä samalla aikaa, ikävä sellainen.
Hän petti luottamukseni useaan otteeseen, pidemmällä aikavälillä, aina vaan annoin anteeksi kerta toisensa jälkeen, kunnes nyt kesällä tapahtuma jota hän toisti teki sen taas, ja se oli viimeinen niitti mulle. Oen myös tullut siihen lopputulokseen että henkilö käytti hyväksi mua jollain tavalla, kiltteyttäni ja ymmärrystä asiaan kuin asiaan, kävinhän terapiassa, ja opin siellä olemaan tuomitsematta ja ymmärrystä tuli liikaakin. Sinänsä hassu juttu, koska mulla on tällä hetkellä tavallaan viha ja syytösvaihe päällä, kaikesta mitä on tapahtunut viime aikoina.
No, olen vuosia tehnyt töitä sen eteen että luottaisin ihmisiin, ja miten käy. Miten mä pystyn luottamaan ihmisiin tällasten juttujen jälkeen, aina lääkäreistä jopa perheenjäseniin. Samalla tämä opettaa kuinka karua elämä ja ihmissuhteet on.

Tuota em. voi aina korjata tulevaisuudessa niinkun sinäkin S teit sen ystäväsi kanssa. Mutta ajatellen omaa hyvinvointiani, kaikki negatiiviset ihmissuhteet pitää katkaista tällä hetkellä. Tulevaisuus sitten näyttää miten asiat etenee ja korjaantuuko ne vai ei. Tämä asia on kiinni siitä että pystyykö henkilö olemaan mun luottamuksen arvoinen. Sitten joskus. Tällä hetkellä se on romuttunut niin pahasti ja henkilö on kusettanut mua niin pitkältä ajalta, että mitään luottamusta ei enää ole. Luulen että tämä on vaikuttanut suhteeseemme ehkä lopullisestikin, tai ainakin muuttanut paljon asioita. Olen myös toisaalta helpottunut että tämä tapahtui, koska Mulla tuli (krooninen) stressi kun henkilö oli jatkuvasti mussa kiinni, soitteli kokoajan, ei kuunnellut vaikka sanoin että en jaksa vastata ja kaikkea muuta, se jatkui niin pikään kunnes alkoi tulla kunnon riitoja, ja jouduin karjaisemaan. Se jatkui siten että välillä yritti syyllistää erilaisilla jutuilla mua ja kaikkea sellasta niinsanottua paskanjauhantaa ja yleensäottaen suurta epäkunnioitusta, jota ei enää sietänyt. Tämä alkoi käymään sitten viimeisen vuoden parin sisällä, tätä ennen hyöty oli molemminpuolinen "ystävyydestä", oli hauskaa ja molemmat tukeuduimme toisiimme, myös minä häneen. Sekin on totta. -
Kaikista ikävintä on se, ja vaikeinta jutusta tekee sen, että kyseinen henkilö kuuluu omaan perheeseeni.

En tiedä miten tämä teksti meni tähän. Saa mennä.
Tänä aamuna koin sellasen puolen tunnin ajan niin normaalista olotilasta ja elämästä, millainen olon kuuluisi suurinpiirtein olla. Nyt en tällä hetkellä yritä mitään muuta kuin selvitytyä päivästä.

Alan tulemaan siihen lopputulokseen että lopetten tuon mtt hoitosuhteen pikkuhiljaa. Tai pikkuhiljaa voi olla väärä sana, siis pyrin lopettamaan sen tässä näin.
Se on kahmaissut elämästäni jo niin suuren ajan, ja myös minun ja koirani yhteisestä ajasta, etten voi enää jatkaa sitä.
Niinkun jo sanoin, tuntuu että asiat etenee nyt niin nopeasti mielessäni, etten tahdo pysyä mukana. Hereillä olo on piinallista oireiden vuoksi, mutta myös sen että työstän jatkuvasti lisää ja lisää asioita. Hyvällä tavalla Hirvittäätämä meno.

Ole tajunnut tässä sen että olen käynyt yksinäni läpi (jo) terapian loppumis prosessin. Senhän piti tapahtua mtt:ssä ajan kanssa ja niiden kanssa, mutta toisin tais käydä. Kyllähän ihmismieli alkaa työstämään asioita omassa mielessä aina jo ennekuin mitään konkreettista on tapahtunut, mutta en odottanut tässä näin käyvän. Käyn siellä mtt kuitenkin vielä muutamia kertoja, haluan lopettaa sen asianmukaisesti ja tarvitsen vielä juttelua. Eteenpäin se ei mua enää vie, koska siellä en oireilleni apua saa, mutta puhua vielä siitä, mitä on nyt tässä kaikkea ollut.

Mitä tulee kotiin linnoittautumisesta, jos teen sitä, teen sen ainoastaan sen vuoksi että pitää päästä ärsykkeistä pois oireideni vuoksi. Jos en joutuisi kärsimään oireistani, olen hyvinkin ulospäin. Mä olenkin ihmetellyt että mitä mulle on tapahtunut sen 16v jälkeen kun olin ihan erilainen, kyläluuta niinkuin joku toinenkin mainitsi (luusa), aina menossa.

Mun pitää lopettaa koska alan taas tajuamaan lisää asioita, enkä jaksa nyt.

Toivottavasti S pystyt tukeutumaan mieheesi edelleen.

Mulla on tavoite saada ihmissuhteita, mahdollisesti löytää elämänkumppani, koska en jaksais enää selvitytyä kaikesta yksin. Olen sen jo elämässä oppinut, yksin selviytymisen. No ainakin hyvä pohja sille että pärjään itsekseni kun tulee vaikeuksia. Loppupeleissä yksin synnytään ja yksin kuollaan. Kuulostaa aika karulta. Ja ehkä myös aika surulliselta.
Ehkä tuokin lause on merkki siitä että tarvitsen terveitä ihmissuhteita ympärilleni. Tämän hetken tunne on tuo, ja onhan se kyllä tottakin, mutta varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan. : 0 : )

kaikkitietäviä vai kaikki tietäviä.

Asiantuntijoita vai asian tuntijoita.

Olen herännyt tämän maailman todellisuuteen.

Helpompaa oli lääketokkurassa kun omat aivot eivät luoneet yhtään uutta ajatusta.

En enää yritä pyristellä vastaan oloani. En jaksa.

ihme ylivirittäytyminen taas iltaa kohti. Olen selaillut kilpirauhas asioita, ja mm. levittänyt tietoa lääkäriltä jolta sain avun eli Pertti Kuusela. Nimi on tärkeä sen vuoksi, koska sellaista lääkäriä joka määrää eläinperäistä lääkettä, on kuulemma todella vaikeaa löytää. Siksi haluan jakaa tätä että joku muukin saisi avun.
En vieläkään tajua sitä, kuinka hyvä tuuri kävi että löysin hänet ja vielä todella läheltä. Pelastajani mitä todennäköisemmin näissä asioissa.

Tieto hyvistä lääkäreistä ja vaikkapa kampaajista kulkee ihmiseltä toiselle, ja nykyään myös netin kautta. Sen ei pitäisi olla mitenkään outoa.
Kyse on kuitenkin positiivisesta maineesta. Jos jostakin saan avun, ja haluan että joku toinenkin saa, miksi en sitä kertoisi niille, jotka sitä tietoa tarvitsevat.
Miksi tämä on jollekin ongelma? Jos joku olis antanut minulle suoran vastauksen minne pitäisi mennä ja ohjannut, olisin päässyt huomattavasti helpommalla.
Se mielestäni olisi ongelma ja häpeällistä ehkäpä jos levittelisin täällä nimiä, joilta en ole saanut vastauksia Joku raja sentään, eikös.
Rauha.

Pelkkää Selviytymistä...

Olen väsyny ja kyllästynyt siihen ettei mitään normaalia enää voi tehdä.
Kyllähän sitä miettii kuinka paljon psyykkeellä on vaikutusta jaksamiseen, mutta ei tämä homma enää vetele... vuosien pinnistelyn jälkeen haluaisin tietää mistä tässä on kysymys.
Ei kilpirauhasesta voi tulla nämä kaikki oireet mitä on.
Voi olla että selvittely vielä jatkuu.
Lähdin väkisin koiran kanssa käveleen, koska en jaksa kokoajan vaan olla sisällä ja levätä, aika pian alkoi raju voimattomuus ja silmäoireet, huimaus.
Taas tuntuu ettei jaksa kertakaikkiaan. Korvat piipaa. En haluaisi koskea yhteenkään väärään pilleriin enää. En mä otakaan.
No sinänsä jos ajattelen positiivisia puolia niin mulla on aikaa vaan selvittää asioita, koska en ole töissä, eikä ole omaa perhettä. Siltä osin tilanne vois olla pahempikin. Ainoa vaan että mua stressaa se mtt. Mutta eiköhän ne asiat selviä. Pitää vaikka hokea sitä sitten. Pelottaa vaan se ajatus että kaikki kuitataan taas sillä että on ollut terapiasta jatko, ja psyykkinen vointi on menny huonommaksi. Ei. Jatkan selvittelyä vaikka mikä olis. Aijon saada paremman elämänlaadun.

Miten sinulla S on sujunut? Onko mennyt hyvin sinun laihdutusprojekti?
Täällä ei muita kirjoittele. Osallistua saa ja toivoisinkin, mutta tosin onhan tämä painottunut aika paljon (vain) valittamiseen ja oirekeskeiseksi tämä "keskustelu".

Huomenna näen toivottavasti tuon aldosteroni arvon kunmenen kämpilleni.
Voin sanoa rehellisesti että mielummin kuolisin kun eläisin tässä olotilassa.

Nyt on lähtenyt arki pyörimään,joten ei ole ollut tilaa pahalle ololle tilaa. Laihdutusprojekti kulkee käsikädessä kaiken muun kanssa,eli ihan ookoo se on sujunut. Vaikkakin voisi nopeampia tuloksikin saada jos vain työpäivän jälkeen jaksaisi kunnon treenit tehdä.

No mutta olet saanut jo nyt vastauksia osittain joihinkin kysymyksiisi ja oireitasi on alettu tutkia ja sinua kuunnellaan eikä kyseenalaisteta. Ole tyytyväinen edes siihen pieneen. :)

Asiahan on näin. Kyllä olen tyytyväinen siitä että vihdoin apua tulee. Se ärsyttää kylläkin että joutunut itse raatamaan (kukapas muu) ja hirveä liuta kysymyksiä ja vielä myöskin vihan tunteita ajoittain (hiipuneet kyllä) että miksi en ole saanut apua esimerkiksi sieltä oysista tai muualta silloin kun olen sinne tällaisessa olossa kävellyt aikaisemminkin. On parempi olla jatkamatta tästä.

. Ehkä sitä myöhemmin vasta tajuaa että asiat ovat edenneet vielä.
Ja samalla pelko vieläkin että kaikki jatkuu niin kuin ennen.
No tässä on niin paljon puitavaa että ahaa elämyksiä odotan myöhemmin, luulen että niitä tulee sitten kun fyysinen vointi alkaa paraneen. Sain tänään tun aldosteroni arvon (93) ja se oli minun käsittääkseni aika alhainen, eli luulen että on kyse tuosta lisämunuaisongelmista... Mutta lääkäri sitten tekee ne lopulliset arviot. Päivitin tuohon kilpirauhanen sivuille siitä myös..

Käyt siis töissä S? mitä teet? : ) kuulostaa hyvältä, ja
Hienoa että sinulta löytyy myös tarmoa tuohon laihduttamiseen ja treenaamiseen.
Muista antaa aikaa itsellesi. Kyllä niitä tuloksia alkaa tulemaan ja vastinetta työlle.
Edellinen lause on toiselle nii helppo sanoa.

http://www.kilpirauhanen.com/forum/viewtopic.php?f=16&t=1886&p=19541#p19541

Näyttäis siltä että oireille alka löytymään vastauksia.
Toivon että piina tosiaan päättyy........ Kirjoitin tuonne että mun aldosteroni arvo on nyt 93. Mitähän se on ollut kesällä..... Miksi en ole saanut apua kun olen monta kertaa kävellyt sisään känniolossani jopa oysiin asti?

MIKSI??

Ja sanon että kyllä vaan vitttaa maksella noita TYHJIÄ terveyskäyntimaksuja.
. Nytkin tuli yksi.

Mulla soi päässäni vieläkin lause: Piip, sinuthan on tutkittu tarkasti. Ei todellakaan ole!
Vähintäänkin voimakkaiden mielialavaihtelujen vuoksi hormoonitoiminta olisi pitänyt tutkituttaa ensimmäisenä. Miksi sitäkään ei tehty??
Enpä tiedä.

Laitan sivun pois ja tulen aina uudestaan. Asioiden puiminen jatkuu...
Niin toisaalta tuli mieleen tällainenki tilanne kun sanoin terapeutilleni aika viime käynneillä ennen kesää että mulla ei ole terve olo, sitten hän sanoi että olenko koskaan sanonut tuota samaa ääneen lääkärille. Olen kyllä sanonut sitä jo aikoja sitten. Eihän se ole terapeuttini vika jos en saa apua ja lääkärit eivät ole tajunneet/halunneet tai osanneet tutkia mua oikein. En taida olla ensimmäinen enkä viimeinen että moninaisten oireiden pohjasyy löytyy vasta vuosien päästä. Kokonaisuudessaan olen sitä mieltä että terapeuttini tekee arvokasta työtä, mutta en vain pidä noita tietyistä jutuista ja siitä, että ihan niinkun en itse tietäisi, jos minulla ei kaikki ole hyvin.

Yritän pitää kosketuksen ulospäin istumalla parvekkeen oven välissä. Ja käymällä suihkussa. Eilen laskin vuorotellen ihan kuumaa ja jääkylmää vettä sen vuoksi että olisin saanu jotain kosketusta johonkin ja itseeni. Ja tulihan sitä.
Raikasta on ilma ainaki ulkona. Onneksi kesä on ohi. Ärsykkeet käy niin koviksi kesäisin. No, selviän tästä päivästä, olenhan selvinnyt muistakin päivistä, ja näistä kuukausista. Mitä tulee tuohon lääkärijuttuun, en aijo enää liikaa mainostaa sitä, tajusin siitäkin muutaman jutun. Mutta jos joku kysyy, toki kerron mistä saa apua.

Olen yrittänyt tehdä lähtöä tuohon muutaman metrin päähän tulostamaan lappuja, mutta ehkä mun pitää vaan luovuttaa ja todeta ettei mun tarvitse sitä asiaa hoitaa juuri tänän, jos en pysty.
Mun on jotenki hirveän hankala löysätä, mutta toisaalta se pitää järjissään.
Ehkä senkin oppii tässä.

Mua mietityttää se että kannattaako minun sanoa tälle lääkärille mitään siitä että mulla on jo olemassa hoitosuhde, ja hoitava lääkäri mtt puolella? siis tarkoitan sitä että kannattaako mun puhua asiasta mitään että mua on hoidettu mtt:ssä? Mua pelottaa se, että hän ei hoida mua/ei halua astua toisten reviirille jos kuulee että mulla on jo olemassa hoitosuhde. Joka ei kylläkään auta oireisiini.
Mitä mieltä olette? Lukeeko tätä joku muukin kuin S : ) ??

Teet miten parhaaksi näet tuon asian kanssa että kerrotko. Tilanteessasi luultavasti itse kertoisin,ja sanoisin tyyliin etteiväthän ne siellä mtt rupea tutkimaan mitään tällaisia vaivoja,vaan sitä päänsisäistä sekamelskaa koettavat selvittää. Ja niinhä se on,mtt on kuitenkin eri asia kuin "perus"lääkäriasema.

Ähh,äläs nyt. Kuten olen sanonut,en voi ottaa kunniaa taistelusta todellakaan,koska SINÄ olet sen taistelun käynyt urhoollisesti läpi. :) Emmä nyt mikää jumala sentäs ole,ihan perustallaaja vaa joka sattuu kunnioittamaan muita kanssaeläjiään. :)

Olen joo päässyt työelämää kiinni,ihan hyvä niin. On saanut sisältöä arkeen ja elämään. Työskentelen siis hoitoalalla tavallaa. Haen kokemusta ja saan hyvän olon siitä kun saan auttaa muita. :)

Ihanaa S...Mulla kun oli sellanen kuva sinusta että et ole pystynyt normaaliin elämään, siis työelämän yms traumojen ja taustan takia. Taidan peilata sinua siskooni luulen..
Hienoa S.

Miten voin hyväksyä myös sen että mut lihotettiin 65 kiloisesta 114 kiloiseksi psyykelääkkeillä???????
Miten?

Miten mä pystyn hyväksymään sen että todennäköisesti oireiden aiheuttajaa ei ole hoidettu, tai osattu hoitaa, pitääkö mun edes hyväksyä sitä??
Slilehän ei mitään voi jos ei ole osattu, mutta eri asia kun valitan vuodesta toiseen samoja oireita, eikä lääkärillä polla säteile yhtään sen enempää kun että saa päivitettyä mielenterveypapereihin uutta tietoa. Sairarasta.

Mun täytyy alkaa kahlaamaan viestiketjuja läpi joilla on ollut sama ongelma. Lähtee järki.
Olen tänä aamuna taas hirveän vihainen. Odotellaan että edes oireet lievittyis.
Olo on kuin kuuskymppisellä jolla on vaihdevuodet. Hyi hemmetti.
Raskausarvet vatsassani ja muualla muistuttaa minua siitä missä on joskus käyty, niin se vaan on.

Alan olemaan aika lopussa näiden oireiden kanssa myös henkisesti. Viime Yö meni pilalle. Silmäoireet on varmaan kaikista hankalimmat. Nyt itkettää. Se ei ole yllätys ollenkaan. Mä en tiedä miksi mun mielialan vaihtelee näin nopeaa, ja aijon ottaa siitä tänään selvää että onko tämän takana jokin hormoonaalinen seikka ja voiko selittyä tuolla lisämunuaisongelmalla. Olo on kaikkea muuta kuin normaali.
Känniolo on erittäin voimakas, ja ajatukset pätkii ihan hirvesti, joten mun piti kirjoittaa lapulle ylös mitä mun mahdolisesti pitää siellä kysyä. Mut niinkuin jossai mainitsin (kr-foorumilla) en liikaa enää mietin mitä siellä lääkärissä puhun ja mitä en. Näkee sitten.

Selviytymistä..........

Silmäoireet eivät siis johtuneet thyroxinista. Tiedän sen nyt.

S voi olla että lopetan kohtapuolin tämän kirjoittamisen tänne.
Mulla alkaa tulemaan samanlaisia fiiliksiä tästä kun lähettelin terapeutilleni viestejä pitkän aikaa, ja tuli aina vaan hiljaisuutta takaisin. Ehkä mä tarvisin vaan ihmisiä ympärille.
Mutta voidaan jatkaa kirjoittelua s-postitse S?
Olethan sinä ollut tässä kokoajan, en tarkoita sitä, mutta yleensäkin sellanen tunne etten jaksa enää jatkaa tätä samaa.
Kirjoitan vielä toistaiseksi. Ainakin hetken.

Toivottavasti tämän päivän itkut on nyt itketty. (?)
Aijon palkita itseni jotenki tästä uurastuksesta, kunhan tulen sieltä lääkäristä. Sokeri/herkut oli mielessä mutta ei kyllä oikeastaan tee mieli mitään.

Varmaan suurin fyysinen ponnistus tapahtuu kun pitää kävellä sinne lääkäriin. Pyörän saisin läheltäkin, mutta mä olen päättänyt selvitä nyt yksin.
Kyllä mä kävellä pystyn, nopeaakin, ei siinä mitään, mutta se on eri asia minkälainen olo siitä tulee ja yleensä perillä on jo ymäripäissään olo, ja paikat "hukassa". No, eiköhän reissu mene hyvin, kun näinkin pitkälle.

Joo siis oon työelämään päässyt,vaikka se olikin vaikeaa aluksi. Kävin kamppailua itseni kanssa että pystynkö siihen,mutta näköjään pystyn. Päätöstäni en ole vielä joutunut katumaan. Alussahan tämä mun työjakso vasta on,mutta olen saanut jo paljon irti siitä ja nähnyt että mäkin pystyn tähän yhtälailla kun kaikki muut. :)

Missään nimessä ei pidä hyväksyä sitä,että suton kyseenalaistettu ja aiheutettu jopa pahempaa oloa. En tiedä mitä tossa kannattaisi tehdä,ehkä ottaa yhteys johonkin joka noista asioista tietää..

Mun puolesta voidaan jatkaa sähköpostein viestittelyä. :)

( Päivitystä, alan kopsaamaan tämän talteen kohta. )

Tämä päivä on ollut huomattavasti helpompi kuin edelliset. Tai sitten se johtuu siitä että olen ollut sisällä piilossa valolta ja muulta. Vau voi jopa melkein sanoa. Mä en ole ottanut sitä lääkettä, enkä mitään muutakaan paitsi illalla unil, ja olen todennut että tarvitsen sitä vielä. En voi vaatia itseltäni heti kaiken lopetusta, enkä vaadikaan, haluaisin vaan "oikean" hoidon oireilleni.
Olen kolunnut nettiä, mutta myös antanut niile ajatuksille tilaa, että ajan kanssa kaikki helpottaa. Jo mä olen kärsinyt/kärsin lisämunuaisuupumuksesta, edelleen olen sitä mieltä, kuin tekin, niin mun pitää hoidella sitä itsekseni.

Olen tullut siihen tulokseen että tilaan sylkitestin huomenna mdd:n kautta. Toivottavasti ne antavat sen, viimeksi kun soitin, sanoivat että mielummin hoitavan lääkärin kautta tilataan, että ensin etsiä lääkäri joka on perehtynyt asiaan. No, aina voin nyt sanoa että hoitava lääkäri on nyt ja näytän tulokset sitten hänelle. Oli miten oli, sylkitesti siis tarkoitus tehdä. Silmien valoarkuudelle voi olla syy myös jännitysniskassa. Mun kroppa on erittäin tukossa joka paikasta. Ei varmaan mitenkään harvinaista. Mä nyt koitan levätä, teen tuon sylkitestin, ja aloittelen sitten ne lisäravinteet kun tulevat. Googlettetin tänää aivolisäkkeen vajaatoiminnasta ja ties mistä *iloinen* mutta sitten palaan kilpparisivuille ja näihin lihasongelmiin, mistä voi selittyä nämä muisti/kirjoitus/ajatus söhellykset ja katkot.

ASIANIHAN oli nyt alunperin se, että yritin etsiä t3 arvoa, että missä lukemissa se on teillä?
Missä ihmisillä se yleensä liikkuu, kun on vointi edes jokseenkin asianmukainen? Yritän etsiä keskusteluja.


S, voit kirjoittaa tänne: [email protected]

Mä en tiedä vielä , lopetanko tämän tekstin nyt, mutta ajattelin jos ensi viikolla saisin tulostettua tämän itselle talteen niin haluan päättää tämän hyvin.

Olen siis onnellinen etten ole luovuttanut, vaikka taistelu on ollut kovaa, ja varmaan se jatkuu vielä jossain muodossa, mutta
Minulla on tunne, että kohta on alkamassa elämässäni uusi aikakausi.

Mdd syllkitesti/lisämunuaispaneeli annettiin lujasta, mutta selitin tilanteeni ja sain sen. Soitin vielä uudestaan tuosta sulan syömisestä ja muusta että pitääkö se jättää pois, niin ei vaikuta kuulemma testiin. Vain kortisolin syönti.
Testin pitäisi tulla tällä viikolla, siten se lähetetään takaisin, ja vielä täytyy odottaa kuukauden verran tuloksia. En tiedä miten jaksan, mutta kai se on vaan pakko. Olo on hirveä. tukka paskasena ja muuta mukavaa.
Normaalisti he eivät anna testiä yksityishenkilöille ilman lääkärin lähetettä. Onneksi kuitenkin auttoivat niin pääsen eteenpäin asioissa. Kiitos MDD!
Se näyttäisi siltä että tie vaan jatkuu ja jatkuu.

He tarjoutuivat lukemaan puhelimessa testitulokset, (sekin maksaa erikseen : ( 60e tai jotain ) mutta voi olla, että silti tarvitsee lähteä lääkärille, ja neuvoivat että ei kannata enää tuhlata voimavaroja muuhun kuin funktionaaliseen lääkäriin eli luonnonlääkäriin, joka ymmärtää mm. nämä lisämunuaisjutut.
Eli voi olla että olen periaatteessa laittanut rahoja jokapaikkaan turhaan, tai ei voi olla, vaan olen. Mutta en sinne oikeaan paikkaan . Mä päätin tässä sellaisen asian että jos haluan elämäni jatkuvan, ja sen että haluan saada edes jokseenkin terveemmän olo takaisin, mun täytyy ottaa luottokortti varalta, ja maksaa sitten pois velat. Raha on vain rahaa, ja ihmishenki on ihmishenki.

No, viime kertainen onkin ehkä paras käynti siinä mielessä normi lääkärissä jos ajattelee tätä vuosien haahuilua. Kyllä mä uskon että eläinperäinen lääke on oikea ratkaisu mulle, mutta eihän asia ollutkaan niin yksinkertainen.
Mutta tietän nyt minne mun pitää mennä. Mdd:ssä puhuttiin myös rt3 ongelmasta, että se pitäisi myös multa ehdottomasti tarkistaa. Sitä testiä he eivät voineet antaa ilman lääkärin lähetettä.

Ihanaa, musta tuntuu että mielenterveystoimisto alkaa kohta olemaan historiaa, puhettakaan pillereistä. Hyi helvetti. Eilenki kyllä hoksasi sen, miten myrkyllisiä ne on kun turrutin itsäni tuneen. Hyi. Mä en tiedä, mihin tämä niin sanottu terveydehuolto on menossa. Ihan hirveää.

Olo on yksinäinen, ja sellanen miksi mä yksinään pääasiassa kirjoittelen, miten olen joutunut tähän, ja miksi kukaan ei sano mitään.

"Olo on yksinäinen, ja sellanen miksi mä yksinään pääasiassa kirjoittelen, miten olen joutunut tähän, ja miksi kukaan ei sano mitään." Olisikohan osio ns. väärä?

Tämä osio on _perheen alla_, terveyspalstoilta voisi saada enemmän apua.