kysymys pentunäyttelyistä

heppu

Kertokaahan kokemuksia omaavat koirien pentunäyttelyistä. Eli miten homma kulkee verrattuna aikuisten koirien näyttelyyn, miten arvostellaan, mitä pennun pitäisi osata kehässä (vrt. aikuisen koiran seuraaminen) yms., onko suurempi "vallattomuus" sallittu jne.

10

508

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Issukka

      on täysin sama! Kyllähän tuomarit katsovat jonkin verran sormien läpi pennun koheltamista. Tosin arvosteltavissa tulee pennunkin olla ja onhan se hienoa mitä kauniimmin se pentu osaa kehässä ja myöskin kehän laidalla käyttäytyä (tuomareillahan on tunnetusti silmiä joka puolella).

      • Koirallinen

        Issukka jo vastaskin kysymykseesi, mutta ajattelin nyt sanoa vielä hiukan lisää. Pentuluokkaan meno on minusta hyvää harjoitusta myös koiran ohjaajalle, varsinkin jos kyseisestä hommasta ei ole kokemusta aiemmin.

        Meillä vanhempaa koiraa vietiin pari kertaa pentuluokkaan, kun ei itse oltu ennen kokeiltu kehässä oloo, eikä meillä pahemmin ollut tietoa koko touhusta. Oppi siinä samalla itse, että miten kannattaa toimia noissa tilanteissa ja koirakin hoksasi heti, että mistä on kysymys. Oli paljon helpompaa jatkossa mennä kehään, kun oli itse saanut "harjoitella" pentuluokassa. Myös kunniapalkinnot ja pentuROPit kannusti kummasti jatkamaan harjoittelua.

        Nuorempi koira ei pentuna mennyt kehään, mutta oli pari kertaa mukana näyttelyissä. Se on kuitenkin koiralle aika erilainen kokemus ja jo kehän laidalla nätisti olo auttoi mielestäni meidän neitiä jatkon kannalta.

        Vanhemmalla koiralla tosin oli pieni ongelma hoksata, että on taas näyttelystä kyse, kun ekaa kertaa oltiin ulkona. Raukka luuli, että on taas kyse leikkimisestä muiden koirien kanssa, olihan siinä suuri nurmikenttä ja paljon kavereita... Koira poukkoili kehässä kuin kenguru, mutta tuomari oli uskomattoman "reilu" ja antoi koiralle uuden mahdollisuuden juosta... Kenguru vaan jatkui, sai kuitenkin erinomaisen ja sama tuomari antoi sertin puoli vuotta myöhemmin, kun koira oli jo tottunut ulkokehiin.

        Menkää ihmeessä kokeilemaan jo pentuluokkaan, siinä voi käydä kuten meille kävi, eli todellinen innostus näyttelyissä käyntiin alkoi!

      • heppu
        Koirallinen kirjoitti:

        Aikuiset koirathan ovat jo pidemmällä koulutuksessa yms. Pennut voivat olla vielä varsin noviiseja eli miten suhtaudutaan vetämiseen tms. Ei välttämättä vielä seuraaminen suju...?

        Entä arvostelu? Tiedän avoimen luokan arvostelun ja nauhojen värit yms. mutta entä pentuluokka?
        Miten mahdolliset uusinnat?

      • Koirallinen
        heppu kirjoitti:

        Me ollaan koiran kannssa oltu pentuluokassa, jossa ikä on 7-9kk, eli kyllä sen vierellä juoksemisenkin pitäisi jo tuossa vaiheessa sujua. En usko, että tuomari hyvällä katsoo remmissä kiskovaa koiraa ja mielestäni tuo rinnalla juoksu onkin ollut helpompi opettaa kuin seuraaminen, jolloin ainakin meillä matkaa taivalletaan kävellen (no joskus juostenkin). On "omat" käskyt tonne kehään, jolloin ainakin meillä koirat tietää mitä pitäisi tehdä.

        Pentuluokassa ei käsittääkseni jaeta kuin "parhaille" nuo liilat nauhat joka tarkoittaa kunnipalkintoa (ruusukkeet ja pokaalit) ja kehään mennään uudelleen samaan tyyliin kuin muulloinkin, jos pentu kilpailee ROP:ista, eli pennuillekkin jaetaan pentu-ROP ja VSP.

        Hankala selittää, toivotaan että Issukka "suomentaa" sepustukseni ja korjaa, jos korjattavaa on...

        luottamuksesta! Ensinnäkin saat isot plussat sinulla meikäläiseltä! Ihan kovin moni ei ole hoksannut, että koiralle annetaan ne omat tietyt komennot pelkästään kehässä! Se on nimittäin aika tärkeä juttu loppujen lopuksi, kuin myös kehumiset kesken kehää eliminoida pitäisi, eli kaikki kehut jne. vasta kun ollaan kehästä veks! Mikään ei ole niin inhoittavaa kuunneltavaa, kuin turha lirkutus koiralle, joka ei alkuunkan toimi niinkuin pitäisi.
        No siihen pentuluokkaan:
        Tuomari siis arvostelee ensin jokaisen yksitellen, jonka jälkeen kaikki taas yhdessä kehään. Tuomari juoksuttaa joko jokaista yksitellen tai/ja kaikkia yhdessä, jonka jälkeen laittaa pennut makunsa mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Kunniapalkintoja voidaan jakaa ainakin kahdelle ensimmäiselle, mutta vain se ensimmäiseksi sijoittunut sekä uroksissa että nartuissa jatkaa kisaa ROP-pe (rotunsa paras pentu) ja VSP-pe (vastakkaisen sukupuolen paras pentu)kilpailussa. Mitä kauniimmin pentu osaa esiintyä, niin sitä parempi! Myöskin trimmaus (huom! trimmattavilla roduilla) tulee muistaa! Toisinsanoen ei pidä milloinkaan mennä trimmaamattoman koiran kanssa kehään, se erottuu aika raakasti muista!

      • Koirallinen
        Issukka kirjoitti:

        En tosiaanka tiennyt tosta, että moniko sen kunniapalkinnon voi saada, mutta arvasin, että sulta löytyy tietoa. Meidän kohdalla rotu on sen verran harvinainen, että kun uroksen kanssa pentuluokissa käytiin, oli Suomessa kaksi pentua kisaamassa, eli meen koiran lisäksi sen sisko, kotimaisia pentuja ei ollut yhtään, nämä kaksi on ulkomaantuonteja. Ei siis tarvinnut miettiä moniko sen liilan saa, kun joko me saatiin se tai sitten ei ja molemmilla kerroilla saatiin.

        Toi mieletön lässyttäminen koiralle kehässä saisi olla "rangaistavaa", uskoisin, että jotkut tuomarit saattavat siitä hiukan sakottaakkin, ainakin joskus muistan, että uroksen arvioinnissa on ollut jotain tyyliin "hyvin esitetty".

        Noi omat komennot tuli meillä käyttöön ihan pakosta, sekoitti vaan turhaan koiran päätä, kun samat käskyt ei kuitenkaan kotioloissa tarkoittaisi ihan samaa kuin kehässä, en osaa selittää, mutta ymmärrät kyllä mitä tarkoitan.

        ...valaisevasta selostuksesta. Juuri tähän etsin vastausta, koska avoimen luokan arvostelu menee erilailla.

      • Issukka
        Koirallinen kirjoitti:

        En tosiaanka tiennyt tosta, että moniko sen kunniapalkinnon voi saada, mutta arvasin, että sulta löytyy tietoa. Meidän kohdalla rotu on sen verran harvinainen, että kun uroksen kanssa pentuluokissa käytiin, oli Suomessa kaksi pentua kisaamassa, eli meen koiran lisäksi sen sisko, kotimaisia pentuja ei ollut yhtään, nämä kaksi on ulkomaantuonteja. Ei siis tarvinnut miettiä moniko sen liilan saa, kun joko me saatiin se tai sitten ei ja molemmilla kerroilla saatiin.

        Toi mieletön lässyttäminen koiralle kehässä saisi olla "rangaistavaa", uskoisin, että jotkut tuomarit saattavat siitä hiukan sakottaakkin, ainakin joskus muistan, että uroksen arvioinnissa on ollut jotain tyyliin "hyvin esitetty".

        Noi omat komennot tuli meillä käyttöön ihan pakosta, sekoitti vaan turhaan koiran päätä, kun samat käskyt ei kuitenkaan kotioloissa tarkoittaisi ihan samaa kuin kehässä, en osaa selittää, mutta ymmärrät kyllä mitä tarkoitan.

        ymmärsin hyvinkin, mitä tarkoitit. Niin se aikoinaan kävi meilläkin, tavallaan ihan huomaamatta. Se onkin osoittautunut tosi hyväksi systeemiksi, jota onkin käytetty jo yli 10v.
        Niin ja joidenkin turhat typerät lirkutukset (vaikka liikkeessä) eivät tuota muuta tulosta, kuin että paitsi häiritsee pahasti kilpakumppaneita, niin sekoittaa myös lirkuttelijan oman koiran tosi sähläämiseen monasti.

    • Sleepyhollow

      ..Että minkäikäisille pennuille nuo näyttelyt usein on? Eli milloin koira on jo liian vanha tai milloin se on liian nuori? En tiedä asiasta mitään, en harrasta näyttelyitä.

      • Issukka

        virallinen pentuluokka on tarkoitettu 7- 9 kuukautisille pennuille, jonka jälkeen siirtyvät junioriluokkaan! Eli jos pentu näyttelypäivänä on jo päivänkin yli 9kk, on se silloin junioriluokassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe