neuvoja?

No en niin tiiä onko mitään alkuaikojenkaan rakkautta tai hellyyttä ollut. Pääsin hänen avullaan vähän niinkuin jaloilleni ja pois edellisestä tukalasta tilanteesta. Olin tosissani niin rakastunut, että sitä kuvitteli kaikenlaista eikä suostunut uskomaan kuulemaansa. Sitten olin raskaana tosi nopeasti ja piti keskittyä jo muihin seikkoihin. Kun lapset oli pieniä oli pakko suostua seksiin, että edes jonkinlainen perherauha säilyisi. Ei siinä jaksa tai ole aikaa parisuhteelta paljoa vaatia, jos vielä toinenkin on koko ajan vastahankaan. Ja kun vastentahtoaan seksiin suostuu alkaa kuvitelmat korjata tilannetta siedettävämmäksi. Nyt koitan olla niin ettei omat kuvitelmat muista miehistä vie tilannetta pidemmälle, mut joskus kun toinen vaan jaksaa jyystää ja jyystää kuvittelen vähän miellyttävämpää seuraa, niin johan tulee mieheltäkin tosi nopeesti eli pääsen eroon siitä hommasta. Ja jos pihtaan täysin, mies aloittaa mykkäkoulun. Ise asiassa hän ei koskaan halua keskustella seksistä. Se ei kuulemma auta. "Seksi auttaa, eikä siitä puhuminen."

No niin. Mistä sitten voisi alkaa puhua hänen kanssaan. Voiko heti kertoa täräyttää että seksi on nyt luonannut vähän paremmin pari viimestä vuotta kun olen kuvittellut tekeväni sen jonkun toisen kanssa? Voin kuvitella mikä tenttaus siitä alkaa, että kuka se toinen on. Ja mitenköhän muuten se vaikuttaisi häneen? Kenties pitää sitä hyvänä ideana, että edes sillä lailla luistaa. Ukko kyllä myöntää että olen pari vuotta sitten alkanut nauttia enemmän seksistä, mutta hän on niin vaativa, että vaatisi nyt lisää. Vastakiihkeyttä ja sillä lailla. Mikä on tietty ihan normaalia, jos tämä suhde olisi siinä jamassa. Voisin sen nytkin silmät kiinni tehdä maukkaampia miehiä kuvitellen, jos oikein haluan. Ja näin monen vuoden jälkeen haluttaakin. Siis miten se rakentava keskustelu pitäisi aloittaa? Vai pitäisikö käyttäytyä eri lailla? Miten?