Kokemuksia Myyntiturvan asunnonvälityksestä

Pettynyt 6

Minkälaisia kokemuksia teillä on myyntiturvan asunnonmyynnistä?
Itse toimeksiannoin 3h k:n asuntoni myyntiin. Jo aluksi tuli ongelmia. Ilmoitusessa Oikotielle oli virheitä mm. ensin oli lasitettu parveke, sitten ei ollut parveketta lainkaan. Asunnon täydellisestä pintaremontista ei mainittu mitään, mikä on myyntiä ajatellen aika oleellinen tieto.
Myyntiturvan joissakin ilmoituksissa on jopa 18 kuvaa, minulla oli 7.

Kahden kuukauden aikana näyttöjä oli ainoastaan kaksi ja nekin painostukseni tuloksena.
Välityspalkkio on pieni kilpailijoihin nähden, kuten mainostavat, mutta ainakin minun kokemuksen perusteella sen eteen ei tehdä juuri mitään.
Ikävää on lisäksi ns. 6 kk:n "karenssi" ennen kuin voin antaa asuntoni muille välitysfirmoille
myytäväksi.
Kertokaa omista kokemuksistanne.

6

9033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lakia noudattava LKV

      "Ikävää on lisäksi ns. 6 kk:n "karenssi" ennen kuin voin antaa asuntoni muille välitysfirmoille
      myytäväksi."
      Tuollainen karenssi ei ole lain mukainen. Toimeksianto voi olla voimassa enintään 4 kk kerrallaan ja sen jälkeen voit antaa sen kenelle muulle tahansa välitettäväksi. Välityspalkkio maksetaan sille, jonka kanssa myyntihetkellä on sopimus ja entinen välittäjä ei voi olla sulta mitään vailla.
      Jos Myyntiturva uhkaa tuollaisella karenssilla, niin tee välittömästi ilmoitus aluehallintovirastoon välitystä valvovalle viranomaiselle.

    • Myyjä123

      Myyntiturvalla ei saa välityspalkkiolle vastinetta! Esittelytekstin saa kirjoittaa itse koska välittäjän teksti on niin huono. Ei pitänyt huolta että kaikki tarvittavat dokumentit löytyy myyntihetkellä. Välittäjä ei täytä ostotarjousta ostajan kanssa yhdessä vaan antaa lapun mukaan ja pyytää skannaamaan ja lähettämään. Ostaja pyysi päästä katsomaan asuntoa uudestaan, mutta välittäjä ei pitänyt yksityisnäyttöjä vaan sanoi että monen päivän kuluttua on yhteisnäyttö. Todella huonoa palvelua! Myykää hyvät ihmiset asuntonne itse tai käyttäkää jotakim toista välitysfirmaa.

    • Esittelen_itse

      Ok hyvä tietää, vältetään siis Myyntiturvaa.

      Parempi esitellä asuntoa itse vaikka joka viikonloppu.

      • Anonyymi

        Kyllä. Kun miettii kuinka kauan esimerkiksi 20000-30000e alakanttiin arvioidun asunnon myymisen jälkeen kestää tavalliselta palkansaajalta kuroa umpeen tuo summa, niin...

        Olen itse kokenut tämän ja Myyntiturvan kanssa.
        Itse myin asunnon, joka oli hiljan putkiremontu, sisältä kovalla vaivalla täysin uusittu, niin että oli kaikkialta uutta vastaavassa kunnossa (1930-luvun alkuperäiset ovetkin olin säilyttänyt ja entisöinyt vielä puusepällä hienoon kuntoon ym.), löytyi paikka pesukoneelle, huomattavan paljon fiksusti sijoiteltua säilytystilaa, sijaitsi huippupaikalla Helsingin Hakaniemen kupeessa.... Mutta myynturvan mies sanoi että asunto "on haastava", ja että "tehty putkiremontti ei näy näiden asuntojen hinnoissa".... Kaksi päivää kesti ja lipevä osakeukko nappasi asunnon. (Ostotarjouksessa luki vielä että olisi ensiostaja. Heh. Kaupanteossa paljastui ettei todellakaan ollut.)

        Älä ole hyväuskoinen, älä ainakaan Myyntiturvan kanssa.
        Maailma on välitysfirmoja täynnä, valitsethan viisaammin kuin minä...!


    • Anonyymi

      Kauppalehden muinaisessa keskustelussa ilmeni, että asuntosijoittajan pitää ostaa Myyntiturvan alihintaan välittämänä.

      Sama tehokkuusajattelu kuin vuokravälityksessäkin eli alihinta nopeuttaa sopimukseen pääsyä ja välittäjä vapautuu seuraavaan kohteeseen.

    • Anonyymi

      Harmillista, että on tällaisia kokemuksia. Itse ihmettelen melkoisesti asunnonvälitysbisneksessä kukoistavaa, todella outoa, %-osuushinnoittelua. Sitä ajatellen Myyntiturvan hinnoittelu on reilun- ja oikeudenmukaisentuntuista. Kiinteä hinta tietynkokoisille asunnoille. Mikä ihmeen %-riistoja muut firmat kuittailevat? Sitten niiden hulppeat toimistot ovat kaupungissa liki paraatipaikoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      2
      4077
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      4043
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      80
      3281
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      32
      3103
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      2967
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      163
      2831
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2399
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      2300
    9. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1828
    10. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1737
    Aihe