Hei!
Olen yrittänyt googlailla tietoa, mutta en ole löytänyt aiheesta muuta kuin ohjeita. Olen siis Erasmus-vaihtarina ollut keski-Euroopassa viime syksyn ja osan keväästä. Minun piti olla koko vuosi, mutta koska sain opiskeltua syksyn ja alkukevään aikana niin ahkerasti, tulinkin takaisin Suomeen maaliskuussa. Vaihtoyliopistossani lukukausi jatkuu kesäkuun loppuun.
Olen saanut kotiyliopistoltani koko vaihtoapurahan kerralla, eli pitääkö minun nyt jotain palauttaa, vai olisiko jotain tehtävissä? Sain opintopisteitä reippaasti koko vuoden rajan yli, eli siitä ei jää kiinni. Myöskään opintotuista ei tarvitse huolehtia, sillä en nostanut sitä vaihdossa ollessani.
Kaikki neuvot tulisi todella tarpeeseen! Tuntuu epäreilulta että minua rankaistaisiin siitä, että sain opintoni vauhdilla kasaan. Keväällä ei myöskään ollut kursseja mitä minun olisi kannattanut ottaa, noita muutamaa jo suorittamaani lukuunottamatta.
ERASMUS -tuen palautus
Memmaa
0
1236
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1273769Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso72965Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai312819Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani82424Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322383- 401786
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611165"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For821089Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361060Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 761040