Aksentin ja yleis-sivistyksen siirtymistä ei voi väheksyä

Tämä vaatii aivan tasapainoisuuden miljöön, sekä empatian olemassaolemisen, sekä aivan täysin väkivallattomuuden, josta syystä en hyväksy terveyden osalta aidattua yhteiskuntaa, kuten esim. vuosikymmeniä kestäneet saattavat olla mm. läheisyydentunteen kyvyttömyyden seuruksena.
- Siihen ei voi hakea surua aiheuttamalla apua.
Sosiopatian luominen kehoksi ei ole jäsennellysti tai perustellusti kenenkään tarve, koska siihen on mm. lukuisin erilaisin käyttäytymisen mallein, sekä niiden täydellisen hallitsemisen avulla origottomuuden palvomisen, ja osoittelevan sekä ohjaavan käyttäytymisen sijaan, osallistuttava jopa sairaalloisesti, kuten kehollansa älyllisyyttä kehittääksensä mielenrikkaina, sekä keksiäilisyyttä vaativin käytöshäiriön.
- Näin on kuitenkin aina kaiken pyydetyn lapsenkasvatuksen kohdalta, jonka on aiheuttanut alkuperältään syrjintä, kaikesta inhimillisyydestä sekä ratkaisumalleista huolimatta.
Empatian tukahduttaminen on hyvin vakava asia, eikä sitä tule palvoa, mm. syrjintää aiheuttamalla voimakkaasti, mutta valitettavasti läheisten on oikeus nauttia, myös tasapainoisesta turvallisesta egoismistä.
- Eipä olla ikinä enää mihinkään menossa keholla Tapanilta. terveisin mielikuvitus-rikas aviomiehesi.
- Ihmistä ei saa silti jättää yksin empatiattomuutensa seurauksena tai sen varaan.
Se on tungetteleva sairaus, jossa yksityis-elämää häiritään yksityisyydenkin voimaa häiritsevästi,pyrkien sadismin kohdistamisen sijaan, tunteiden avulla loukkamiseen.
Koska aivoja ei saa kosketella mm. sisimmällisyydettömyydestä itse kärsien, ja inhimillittömyydestä, vain ilmaista vapaaehtoistyötä, pakkotyön omaisesti teetättäeksensä, on huomiotava yksityisyyden voiman usein koostuvan tasapainoisuudesta, kuten vaikkapa rakkaudesta, rakastamisesta ja rauhanomaisuudellisena järjestysluvullisuutena.
Itsenäistymisen tilan luomatta jättäminen sen sijaan efektiivisyydettä, josta eilen keskusteltiin on vaikea tasoisesti leviävä virus-sairaus mm. transvestismittä, kuten lovni-skitsofreniakin, tai sukupuolenpoistumakin. Ihmistä ei saa kiduttaa assosiaatio-frustraation avulla, koskettellen mm. inttäen ja täysin järjestysluvuttomasti, mm. empatian osalta kalloa ja näin häiritsevästi osoittaen, mm. impulsiivisuudesta kipua tuottaen. Tätä ilmiötä psyykkisen kiduttamisen sairaallloisuudeksi, kuten esim. tarpeeksi jäsennellysti tuottaa lainvastaista psyykkistä kipua. Väkivaltaisuutena tämä ei saa esittää yksityis-elämän luokkaamista, kuten vaikkapa todellisuuspohjan häiriintymistä, mm. muistia käyttäen, tai ollen näin hallitsematta mm. egoismin osalta syvän tajuttomuuden tai tiedottomuuden tiloja, ollen näin mm. turvallisuushakuisuen omaneduntavoittelun kohteena.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sosiopatia häiritsee yleis-sivistyksen siirtymistä.
.- Kuten assosiaatiomuotoinen järjestelmällinen terveyden osalta aidatun yhteiskunnankin tukeminen.

Uskonnossa kristinuskona on tarkoitus saada aikaiseksi järjestelmällisyys inhimillisyytenä, empatiana ja loogisuutena mm. hypnoosillisuudeksi, kuten väkivallan vastustaminen, sukupuolen tukeminen ja naiseuden kunniottaminen, ihmisten tasa-arvoisuudeksi, älyllisyyttä ja hyvinvointia levittämään.
- Mitä sä tästä suutut?
Välineet perustuvat aina loogisesti pystysuoran ja vaakatason eroihin, kuten esim. väkivallan välttämiseen.
- Mustat merkuriuskuu-sirpit, triangelit, mustat kolmiot silmänalaosa, rakkaus
- Valkoiset puolikuut pystysuorassa, valkoiset merkuriuskuusirpit, silmän sivuilla
Ulkopuolinen, ulkoinen,tasapainoisuuus
- vaatii aina muille ihmisille tehden, yleis. kuntonostoja. Esim. mitalijärjestelmä
- näihin pitää aina hallita frustraatio
- ehdoton ei psykopatialle, tms. psykopaattisuudelle, myös osoitteluna
Nämä eivät ole piilolinssejä, joihin perustuu myös hengellinen vakaumus, erit. valkoiset sirpit, sekä hengellinen järjestysluvullisuus, yksityisyyden voiman kunnioittaminen.

Miten kehtaat vielä loukata tukahdutetun empatiasi kanssa?
- Miten seurailet uskonnollisuutta korostamatta ja kunnioittamatta esim. sisimmällisen läheisyyden arvoilla, tai niitä kunnioittaen normina, uskonnollisissa perheissä asuvia ihmisiä, jopa julkisesti?
Älyllisyyden kehittämistä mm. väkivallan joukkoharhana jopa laiminlyöden.
- Tällaista ei saa tehdä sitten ollenkaan.

"Joku hätätila siitä asemasta."
Sini

Äänestä
  • Kun uskonnossa on kielletty esim. suljettujen tilojen luominen triangelein.
    - Ja näin on kielletty myös silmän osan purkaminen, kuten empatian tukahduttaminen.

    On sairasta järjestelmällisyyttä, selvitellä kuinka elää järkiperäisesti jonkun toisen ihmisen kehosta, jopa fiktiivistä tilaa näin aina onnistumisen elämyksettömyytenä, kuten älyllisyydettömyydestä johtuen vaatimalla.

    Äänestä

  • Ai jaa tää koskikin kirjoitti:

    Kun uskonnossa on kielletty esim. suljettujen tilojen luominen triangelein.
    - Ja näin on kielletty myös silmän osan purkaminen, kuten empatian tukahduttaminen.

    On sairasta järjestelmällisyyttä, selvitellä kuinka elää järkiperäisesti jonkun toisen ihmisen kehosta, jopa fiktiivistä tilaa näin aina onnistumisen elämyksettömyytenä, kuten älyllisyydettömyydestä johtuen vaatimalla.

    Yleiskunto-nostoja ei saa pappien perheellisyyttä tukien tai siten sukupuolta halventaen ihmisen eriarvoisuutta luoden pyrkiä estämään, tai estämään niiden tekemistä, koska se on empatian tukahduttamista.
    - Ei, mutta hengellinen järjestysluvullisuus, vakaumus tarkoittaa psykopatian ja sen ainaisen tukemisen sijaan, myös muista ihmisistä välittämistä, läheisyydenkykyä sekä huolenpitoa ihmistä arvostamalla, ja näin normeja kunnioittamalla käyttäytymisen osalta, kuitenkaan hyväksymättä ulkoisen kauneuden avulla koskettelemista ja tuhoamista, ja klovni-skitsofrenian luomista.

    " Yhdessä välissä oli ollut niin tärkeää, että oppimisvaikeuksiset ovat kriminaalihuollossa, ettei saanut enää lapsia."
    Ydinperhe-kehän käyttäminen tai yritys tunkeutua siihen on vakava asia, sekä rikos. Se edustaa sairaalloisuutta, psykopatiaa.
    "Seurakunta on kyllä luonut minulle ydinperhekäsitteen, vaikka en ole saanut sellaista pitää."
    Onko hyvä olo?
    - Inhimillisyyden oalta, terveyden puuttuessa.
    - Empatian osalta, huonon terveyden osalta.
    - Loogisuuden takia, turvallisuuden takaamiseksi.

    Kun yleiskunto nostot olivat jääneet tekemättä mm. turvallisen egoismin, ja siten muiden ihmisten huolehtiminen mm. yleis-sivistymättömyydestä ja siitä muille ihmisille huolehtimatta, jopa sukupuolisten normien puuttumisesta johtuvien käyttäytymisen häiriöiden, kuten yhteydenottamisen tukemiseńa mm. muiden kulttuurien osalta täysin suljetuksi tilaksi, jopa behaviorismin osin puuttumisena näkyvänä järjestelmällisenä käyttäytymisen häiriönä ja siten mm. pyyntöinä tai muun senkaltaisena läheisyydenkyvyttömyyden aiheuttamana sairaalloisuutena.
    - Kun aksentin siirtäminen myös muille ihmisille oli jäänyt tekemättä.
    Esim. diakonissan ammatin ja hänen sukupuolisenkin psykopaattisuutensa osalta, myös muille ihmisille, erityisesti jääden terveyttä haittaavaksi osoittavaksi käyttäytymiseksi.
    - Pitää olla muihin kulttuureihin, sekä naiseuden tukemiseen sitoutunut myös aikaisemman elämän kokemuksensa osalta, ei niinkään sitoutunut ihmisten seurailemiseen psykopatiana, kuten vaikkapa jättäen erottelukyvyttömäksi oman kehon osoittamisen ja ohjaamisen, terveydellisesti haitallisena ylikorostumisena.

    Tämä on inhimillisyydettömyyttä aiheuttavaa tulevaisuuden tukahtumista, myös empatian osalta tukahtumisena.
    - Sekä järjetön naisten alistaminen vaikka klovni-skitsofreniansa avulla.
    Pyrkimyksenä järjestelmällisesti tukemaan mitalijärjestelmättömyyttä sekä painostamisen tiloja, kuten terveyden osalta jäsennellysti aidattu yhteiskunta, jossa ei ole olemuksen ja käyttäytymisen piirteiden erityiskorostamisena mitään järkeä, osoittamisen ja ohjaamisen ylikorostumisen esim. olemuksena.
    - Miksi esitellä inhimillittömyyttä?
    Kun sitä ei kunnioiteta:
    "Hän on a-virukseton, eikä tee siten fransiskaanius-hypnoosia ympäristöön."
    Ei esim. osoittelu ja sukupuoli, diakonissan ammatti, sukupuolentuhoutuminen,
    Esim. erityinen väkivaltaisuus, pyytäminen ja psykopatia, empatiattomuus

    "Loogisuuspisteistön erottelukyvyttömyys kuvaa juuri epätodellisuuden miljöön muodostumisen mahdollisuutta."
    - Tämä on inhimillisyyden ja tunteiden hillintää aivan yleisesti käytössä olevaa järjestysluvullisuutta, joka vaatii sukupuolen eikä sen tuhoamista.
    Sukupuolen tuhoutuminen tarkoittaa silmän osien koskettelua inhimillisyyden, empatian ja loogisuuden osalta.
    - Jota olette tukeneet lapsille, lapsillenne.
    Loogisuus-pisteistön ja sen sisältämän erottelukyvyn takia, yhteyttä ei saa ottaa seurakuntina, tai valtion kirkon työntekijöinä, tai edes aina heidän perheinään.

    Äänestä

  • JKVT-Jonas, Mitä? kirjoitti:

    Ei hoitopuolen ammatit ovat kiellettyä naisilta myös.
    Behavioristiton äly, ei edusta yleis-sivistystä eikä siten saa lähestyä ihmisiä, mm. osoittelemala tai yrittämällä muuta tasapainotonta järjestysluvuttomuutta transvestismiä väkivallassa ja vihassa levittääksensä.

    Myös muille ihmisile tehtävä hyvinvointi työnä ei ole diakonissa ammatti.
    Väkivalta ei voi olla ammattina inhimillittömyyden syistä myöskään uskontona.
    - Haluatteko nähdä jotain tosi tyhmää....?
    Psykologi ulkonäköpiirrevammaisena naisena töissä väkivallan kohteena mm. savanttiutta tuhoamassa.
    - Se läheisyydenkyvyttömyyden seurauksia, ei ammattina enää ollenkaan.
    vitsit missä taas onnistunut uskonnollisessa pakkomielteisyydessänsä.

    Hella Wuolijoki: "Pehmeä, tumma vanhan miehen, baritoniääni laulaa aamuvirttä: "Lähemmäs Herrani, lähemmäs Sua..."
    - Mulla ei ole ollut päivääkään lomaa.
    Läheisyydenkyvyttömyys koskee varmaan suakin, koska luot uskonnollista pakkomielteisyyttä mm. suljettua tilaa käyttämään, sitä kohtaan, suljetuksi tilaksi, vapauden tilan vaihtumiseksi Jumalaksi suljettuun tilaan.
    Esim. vankialsta Boddhismi, buddhalaisuus, Valaistuminen, Jumalan lahjoittaminen
    - Tämän on fyysisesti raskasta yli-ihmisen luomista ja sen avulla auttamista.
    Väestönsuojelu-ohjelmana ja sen piirissä...
    - Nimenomaan ulkonäköpiirre-vammojen sekä sadistisen häiriön, sekä taidon avulla saavuttaa järjestelmällisesti oikeutusta väkivaltaan siitä turvallisuutta saadaksensa.
    Tämä väestönsuojelu-ohjelma on tarkoitettu psykopatian, frustraatio yli-ihmisen luomisen sekä älyllisyydettömyyden alueille, joka johtuu suljetusta tilasta, vapauden tilan vaihtumisesta vankeudeksi Jumalasta.
    Tämä ei sen sijaan ole kristinuskon järjestelmä...

    Äänestä

  • Rakkaudettomuus ... kirjoitti:

    Aksentinsiirollisten ominaisuuksien puuttuminen edustaa behavioristmittomuutta, kuten läheisyydenkyvyttömyytenä olevaa, inhimillittömyyttä ja siten erityistä tarvetta, mm. sukupuolen kosketteluun, tai pelon avulla kehon täyttämiseen, siten uhkailemiseen tai muuhun vahingoittamishakuiseen vaarallisuuteen.

    - Mä olen ollut alle 5-vuotta, kun sukupuoli on jouduttu poistamaan kokoaikaisesti, jopa useiksi päiviksi suljetusta tilasta ja uskonnollisesta pakkomielteisyydestä johtuen, kuten naisten työllistymisen seurauksia ja esittelyitä koskevina riita-asioina, mm. lasten kasvatusta vain seuratoimintana laajasti pyytäen.

    Ihmiset ympäristössä eivät ole kovinkaan mukavia mm. yleis-sivistyksen siirtymisen ja muun psykopaattisen laiminlyömisen tai muun senkaltaisen onnistumisen elämyksettömyyden palvomisen seurauksena.
    Budoaarin rakentaminen kehoon lapsenkasvatuksen pyytämistä aiheuttaen on omalaatuista egoismiä turvallisuushakuisuutena, se on osa järjestysluvuttomuutta.
    Järjestysluvuttomuutta edustaa läheisyydenkyvyttömyys, joka on psykopatiaa.
    Syrjintä on sairasta budoaarin omaista toimintaa jossa järjetelmällisesti ei saa tukea demokratiatonta yhteiskuntaa, tai siten järjestettynä yhteiskuntaa lainkaan.
    Kehon koskettelemien silmien osalta budoaarityyppisestä järjestelmällisenä yheiskuntana on kovin sairaalloista, empatiattomuutat perustuen sukupuoleen sen tasapainoisuuteen ja järjestysluvullisuuteen, kuten inhimillisyyteen, empatiaan ja loogisuuteen. Näihin osa-alueisiin on psyykkisen kivun tuottaminen kielletty.
    - Ai jaa, sanoi Jonas.
    - Minä en tee tätä itse.
    Tämä on joku ulkopuolinen painostamisen seurauksena.
    Nimen behaviorismittomuus ei tarkoita mitään likvidoimisen takia.
    - Jukkis- kaksoisveljeni haluaa aseen.
    - Saa tuoda heti.
    Aseita ei ole tarkoitettu väkivaltatarkoitukseen, tai niiden kanssa inhimittömänä heilumiseen.
    - Kysymyksessä on harrastus.

    Jonas: Mitä se kaverisi sitten harrastaa?
    - Se ja se kaveri ei harrasta mitään.
    - Uskontoa voi harrastaa yleis-sivistyksen merkeissä.
    Nyt en ymmärrä...
    En voi kyetä tosiaan muistamaan kaksoisveljeäni.
    - Vaikka on nämäkin, kuten esim. unssi ja siten tunneaukosto turhautuman ja väkivallan tuottamista vastaan, ja siten kaipauksen silmänosa painosta, tai ikävänä silmänosa, joka tarkoittaa älyllistä järjestysluvullisuutta, edustaen sekä kognitivisuutta että behaviorismia, läheisyyttä.
    - Ei välttämättä mielikuvitusavioliittojen tukemiseksi, kuten vaikka hoitamiseksi.

    Ei saa koskea!
    - Kuka asianajaja käy lahkossa.
    Ei voi olla mahdollisena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rakas isä: Mika kirjoitti:

Tämä vaatii aivan tasapainoisuuden miljöön, sekä empatian olemassaolemisen, sekä aivan täysin väkivallattomuuden, josta syystä en hyväksy terveyden osalta aidattua yhteiskuntaa, kuten esim. vuosikymmeniä kestäneet saattavat olla mm. läheisyydentunteen kyvyttömyyden seuruksena.
- Siihen ei voi hakea surua aiheuttamalla apua.
Sosiopatian luominen kehoksi ei ole jäsennellysti tai perustellusti kenenkään tarve, koska siihen on mm. lukuisin erilaisin käyttäytymisen mallein, sekä niiden täydellisen hallitsemisen avulla origottomuuden palvomisen, ja osoittelevan sekä ohjaavan käyttäytymisen sijaan, osallistuttava jopa sairaalloisesti, kuten kehollansa älyllisyyttä kehittääksensä mielenrikkaina, sekä keksiäilisyyttä vaativin käytöshäiriön.
- Näin on kuitenkin aina kaiken pyydetyn lapsenkasvatuksen kohdalta, jonka on aiheuttanut alkuperältään syrjintä, kaikesta inhimillisyydestä sekä ratkaisumalleista huolimatta.
Empatian tukahduttaminen on hyvin vakava asia, eikä sitä tule palvoa, mm. syrjintää aiheuttamalla voimakkaasti, mutta valitettavasti läheisten on oikeus nauttia, myös tasapainoisesta turvallisesta egoismistä.
- Eipä olla ikinä enää mihinkään menossa keholla Tapanilta. terveisin mielikuvitus-rikas aviomiehesi.
- Ihmistä ei saa silti jättää yksin empatiattomuutensa seurauksena tai sen varaan.
Se on tungetteleva sairaus, jossa yksityis-elämää häiritään yksityisyydenkin voimaa häiritsevästi,pyrkien sadismin kohdistamisen sijaan, tunteiden avulla loukkamiseen.
Koska aivoja ei saa kosketella mm. sisimmällisyydettömyydestä itse kärsien, ja inhimillittömyydestä, vain ilmaista vapaaehtoistyötä, pakkotyön omaisesti teetättäeksensä, on huomiotava yksityisyyden voiman usein koostuvan tasapainoisuudesta, kuten vaikkapa rakkaudesta, rakastamisesta ja rauhanomaisuudellisena järjestysluvullisuutena.
Itsenäistymisen tilan luomatta jättäminen sen sijaan efektiivisyydettä, josta eilen keskusteltiin on vaikea tasoisesti leviävä virus-sairaus mm. transvestismittä, kuten lovni-skitsofreniakin, tai sukupuolenpoistumakin. Ihmistä ei saa kiduttaa assosiaatio-frustraation avulla, koskettellen mm. inttäen ja täysin järjestysluvuttomasti, mm. empatian osalta kalloa ja näin häiritsevästi osoittaen, mm. impulsiivisuudesta kipua tuottaen. Tätä ilmiötä psyykkisen kiduttamisen sairaallloisuudeksi, kuten esim. tarpeeksi jäsennellysti tuottaa lainvastaista psyykkistä kipua. Väkivaltaisuutena tämä ei saa esittää yksityis-elämän luokkaamista, kuten vaikkapa todellisuuspohjan häiriintymistä, mm. muistia käyttäen, tai ollen näin hallitsematta mm. egoismin osalta syvän tajuttomuuden tai tiedottomuuden tiloja, ollen näin mm. turvallisuushakuisuen omaneduntavoittelun kohteena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu