Tiedoksi

Vastineeni, jonka olen lähettänyt 10.4.2013 Keskisuomalaiseen minua koskevaan pääkirjoitukseen. Julkaisuvapaa 10.4.2013

Nollaksi haukkuminen on loukkaavaa

Keskisuomalainen kirjoitti uutissivuillaan ja nyt myös pääkirjoituksessaan käynnistäni Jyväskylän moottoripyöränäyttelyssä viime sunnuntaina. Keskisuomalaisen toimittajaa ei näyttelyssä paikalla näkynyt, joten ilmeisesti lehti on muodostanut käsityksensä pelkkien kuulopuheiden ja kansanedustajakollega Sinuhe Wallinheimon tweettauksen perusteella.
Moottoripyöränäyttelyssä en ollut paikalla virallisesti kansanedustajan roolissa. Olin siellä yksityishenkilönä etsimässä itselleni uutta moottoripyörää. Join messualueella kaksi olutta. Tuollaisesta määrästä ei vielä kovin tanakkaa humalaa saa. Juontajan haastattelusta kieltäydyin, koska keuhkokuumeen ja keuhkoputken tulehduksen vuoksi ääneni oli painuksissa. Olisin tuon haastattelun tietysti voinut antaakin, mutta nyt yhteisestä sopimuksesta homman hoiti Sinuhe Wallinheimo.
Mitään hämminkiä ei vierailuni messuilla aiheuttanut. Aitaa ei kaatunut, kaikki hienot moottoripyörät jäivät ihan ehjiksi, enkä nähnyt ympärilläni peljästyneitä lapsia tai aikuisia. Tilanne taisi järkyttää pahasti vain Keskisuomalaisen toimitusta, jonka edustusta tilanteessa ei ollut edes paikalla.

Lehden toimittajaa ei ole näkynyt eduskunnassa ja valiokunnissakaan katsomassa, miten kansanedustajan työstäni suoriudun. Silti lehti halusi tässä yhteydessä tarkoituksellisesti loukata minua nollaamalla työni arvon ja antamalla minulle pilkkanimen Turha-Teuvo. Loukkaavaa on sekin, että mahdollinen siirtymiseni Europarlamenttiin mainitaan Suomelle tappioksi.

Voin olla jätkämäinen kansanmies. Olen aina ollut paremmin kotonani työhaalareissa kuin liituraitapuvuissa ja kravateissa.
Tämmöinen jätkä ei varmasti koskaan tule nauttimaan itseään valtakunnan eliittinä pitävän Keskisuomalaisen toimituksen luottamusta, mutta tärkeintä minulle onkin äänestäjieni, tavallisten suomalaisten luottamus. Ehkä monet kannattajanikin ovat Keskisuomalaisen herrojen mielestä täysin turhia ihmisiä.

Työssäni kansanedustajana pyrin vakavasti ja vilpittömästi ajamaan äänestäjäkuntani asioita. Myös Keski-Suomen etua pyrin jatkossakin ajamaan yhdessä maakunnan muiden edustajien kanssa, vaikka maakuntalehti silläkin saralla arvioi panokseni nollaksi.

Minä voin olla Keskisuomalaisen toimituksen mielestä täysin turha kansanedustaja. MInulle puolestaan Keskisuomalainen voi olla täysin turha lehti. Te voitte toimituksessa keksiä ihan millaisia juttuja vaan, mutta sovitaan, että minä en enää soita teille, älkääkä tekään enää soittako minulle.

Teuvo Hakkarainen
Kansanedustaja (ps)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

T.H. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu