Alkuraskauden oireet, plussa tuli

Talvik74

Varhainen plussa tänään ja tässä voi vielä käydä miten tahansa. Mutta halusin jakaa, jos jotain auttaisi oireiden kanssa pähkäily. Nyt kp 26/28, en malttanut odottaa kahta päivää koska..
toissapäivänä huimasi sohvalta noustessa niin, että jouduin ottamaan lattiaan kontaktia. Huimausta on ollut joka päivä tällä viikolla.
Kuvotusta myös maanantaista alkaen, on jäänyt kaksi kertaa piimät lasiin, ja sen jälkeen purkkiin, en ole pystynyt juomaan kuvotuksen takia. Koostumus ja väri, kaikki kuvottaa. Ylipäätään kaikki kuvottaa herkästi, koiran ulosteet, mitä tuolla näkee, saati sitten ihmisten tuottamat sotkut kaupungilla.

Olen joutunut aamulla syömään aamupalaa, pahoinvoinnin takia. Normaalisti ei koskaan mitään ennen klo 9 - 10 kahvitaukoa töissä. Äsken sain oksennuksen vielä pidäteltyä mutta ei kaukana ollut. Ja sen teki pelkkä ajatus jostain kuvottavasta.

Mutta se ensimmäinen oire, dpo7 alkaen järjettömän kipeät rinnat. Se voi olla normaaliin kiertoon liittyvää mutta sitä aloin erityisesti ihmettelemään. Näin kipeät rinnat olivat vain aikanaan kun käytin e-pillereitä. Niiden takiahan rinnat olivat viikon kuukaudesta pinkeät ja tuskaisen kipeät. Nyt sama juttu.

Olen melkein 40, ensimmäinen raskaus tämä. Käy miten tahansa, ainakin nyt on positiivinen raskaustesti tehty ja vahva luottamus on elämään, kaikki menee kuten on tarkoitettu.

Toivottavasti joku saa tästä mietittävää, tukea!

6

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfsdfsd1

      Paljon onnea plussan johdosta! :) Ja kyllä ne oireet siitä helpottaa, pikkuhiljaa ;)

    • raskaanaminäkin

      Onnea! itselläni rv 10 5 ja edelleen aamuisin pahaolo. Mandariineja syömällä tosin helpottaa.

    • Alkup

      Kiitos!
      Jännittää, miten tästä selviää.. töissäkin huomiota herättämättä, jos yököttää nyt jo näin paljon. Mutta pieni pulma isossa asiassa, ei haittaa. Hyvä mieli on!

    • chellam

      minä plussasin tänään :)
      hirveetä huimausta ollu jo ainakin viikon verran.

    • häääpi

      Minä plussasin 18.4 ja uskomaton fiilis on... Digi testi näytti 2-3 vkoa, joten alussa ollaan... :) Tsemppiä kaikille!

    • Jaapatijaapp

      Minulla nyt rv 13 3 ja tuntuu siltä, että pahoinvointi alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Olen vihdoin energisempi, vaikka nukun edelleen paljon. Tunteellinen kuitenkin olen, itkettää helposti tv:tä katsellessa, jos näkee jotain liikuttavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1169
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe