Sain kolme vuotta sitten kesällä tajuttomuuskouristuskohtauksen kun olin krapulassa auringossa. Kävin sen jälkeen tavallisessa ja rasitus-EEG:ssä, mutta mitään ei löytynyt. Lääkäri tuumasi, että kyseessä on kerran elämässä tapahtuva kohtaus.
Nyt kolmen vuoden jälkeen sain samalaisen kohtauksen. Olosuhteet olivat suht samat ellei pahemmat eli krapula, flunssa ja erittäin huonosti nukuttu viikko tai oikeastaan monta viikkoa. Mahtaakohan olla olosuhteista johtuvaa vai voiko yhdelle ihmiselle osua kaksi kertaa satunnainen kohtaus?
Uusiutuvaa vai mitä?
4
436
Vastaukset
- Hugo
Vaikuttaa, että olet juonut liikaa ja krapula aiheuttaa kenelle tahansa kohtauksen, jos ei ole nukkunut. Ehkä olisi tärkeä elää hieman terveellisemmin ja varmasti tarvitsee kehokin lepoa. Yritän siis sanoa, että alkoholisteilla on ainakin kohtaukset arkipäivää, jos viinaa ei saa krapulaan. Katkaisussa lääkitään juuri, että vieroitusoireet eivät pukkaisi ainakaan tajuttomuuskohtauksena. Koska en ole lääkäri, niin varmaan kuitenkin olisi hyödyllistä käydä lääkärissä ja neurologilla ja kertoa, että huolestuttaa. Onhan jo unettomuuskin tai huonosti nukutut kaksi viikkoa varmasti jo terveydelle todella pahasta. T. Niin eikun tutkimuksiin ja tieto on valtaa. Älä jää kotiin murehtimaan, vaikka tuntuisi, että ongelmasi on vain pieni. (paraskin neuvomaan)...
- SuSu79
Olen paljon lukenu epilepsiasta, ja jos ei niissä aivosähköissä ollu häiriötä niin kyllä se taitaa olla ihan omasta itestä johtuvaa..
Jos tiedät että sulla on tällaisia taipumuksia niin kehoitan välttämään sitä krapulaa!!! - joppe04
kyllä kannattaa mennä juttelee lääkärille asiasta voi olla epilepsiaa
- satama
50 vuotias kollegani saa kohtauksia säännöllisesti 2-5 vuoden välein satunnaisissa olosuhteissa. Voi tuo olla satunnaista sinullakin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243