Onko nain että nykyään asepalvelus kestää vain 6kk.Pojatko pääsevät joka viikonloppuna vapaalle.Eihän sitä sitten enään päästä irti äidin ja isän helmoista,kun joka viikonloppuna pääsevät kotiin
zottos
6kk palvelusta
3210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nykyaikaan. Alkujärkytys voi olla suuri, esim. tekniikka on kehittynyt, mutta onneksesi voin ilmottaa että asenteet ovat samat kuin sinun aikanasi.
Jep, kyllä näin on. Iloksesi voin vielä kertoa, että tänä vuonna on otettu käyttöön uusi kevennetty alokaskoulutus --> puolisotilaallinen poikakoti.
Tämän päivän fakta on se, että nuoret miehet eivät yksinkertaisesti kestäisi entisen kaltaista varusmiespalvelusta.
Asepalvelus kestää 6,9 tai 12kk. Joskus saatetaan määrätä tuo 12kk, vaikka itse et sitä tahtoisikaan. Ja aika harvoin pojjaat pääsevät joka viikonloppu lomalle. Yleensä on enemmän vapaita kuin gineksiä. Mutta sekin riippuu aivan siitä missä palvelee ym. Nyt heinäkuussa aloittaneet erässä paikassa palvelevat olivat ensimmäisen kuukauden kiinni. Kun taas toisessa komppaniassa palvelevat olivat vain ensimmäisen viikonlopun kiinni, sitten kaksi auki, ja sitten kaksi taas kinni. Systeemit ovat muuttuneet HYVIN paljon omista palvelusajoistani. Vapaa-aika alkaa ainakin poikani palveluspaikassa 19.00, joskus ei vapaa-aikaa ole ollenkaan. Joskus saattaa vapaa-aika alkaa jo 18.00. Herätys on 5.30, mutta tämäkin riippuu hyvin paljon palveluspaikasta. poikani astui palvelukseen myös heinäkuussa, ja ovat nyt tähän mennessä viettäneet yhteensä 6yötä metsässä, kun taas eräs hänen kaverinsa on viettänyt metsässä jo 16yötä. Kevennetty koulutuskausi kesti käsittääkseni vain ensimmäiset 8viikkoa, jonka jälkeen on ollut aivan normaalia.