olen kokouksessani tehnyt päätöksen esittää seuraavan yleispoliittisen kannanoton:
- ainakin jo 70-luvulla kameraseuroissa meni kuvien arvostelu siihen, että kuvasta tuijotettiin raekokoa ja viivaterävyyttä ja esitettiin arvioita siitä, millä kameralla kuva on otettu. Puukot otettiin esille siinä vaiheessa kun nikonistit ja canonistit saivat enemmistön juryssä olympusten ja minoltojen jäädessä vähemmistöön. Ja kuvien järjestys tulikoin noista seikoista, eli eloon jääneet saivat päättää.
- nyt on herkästi aihe kuin aihe mennyt pikseleiksi ja kohinoiksi. Ja sonynistien esiin tulo.
- summa hurlaaum: ainakin aloittelijoita rohkaisisin kuvaamisessa muihin (tärkeämpiin) asioihin, eli näet nimittäin: uusia kuvakulmia perinteisistä aiheista, pelisilmää tilannekuvauksiin ja sitä omaa näkemystä mukaan kuviin jne. Kyllä moni "normaali ihminen" arvostaa kuvia noiden perusteella. Millä kameralla kuva on otettu, kuuluu meille siihen "muut esille tulevat asiat" kohtaan. jos sinnekään.
Arvelee Veke
huolenaihe
6
329
Vastaukset
- poks
itsekin ajattelin opetella uusia jippoja, miksi aina ottaa samoilta kuvakulmilta kuvia kun voi kokeilla uusiakin. Mä olen aika aloittelija, jos vakavammassa mielessä puhutaan valokuvauksesta, toki kymmeniä vuosia on tullut kuvailtua, siis oikeat valokuvaajat sanoo näppäilyksi. Mutta nyt tää harrastus alkaa viemään syvemmälle, nyt jo osaa sentäs valita tohon halpaan pokkariin oikeanlaiset filmit, tietää milloin salamaa kannattaa käyttää ja milloin ei. Tietää että joskus voi mennä vaikka rähmälleen maahan jos haluaa eri kulmasta ottaa kuvia. jne. Pienestä se alkaa.
- seniili
Veli Veken muistikuvat kultaisesta 70-luvusta vastaa aikalaiskokijan tuntemuksiani. Meidän kylän (nyk 120 000 as) kameraseurassa ei kukaan alle 9x12cm filmiä käyttävä tuntenut oloaan kotoiseksi. Se kuvan laatu nääs.
- Veke Kuvakolli
eipä sen aikaisesta Tri-Xstä saanut suurennosta ilman ryynirakeita juuri kukaan.
No, "asiani" kerroin ja vaikka yritän toki saada tekniikankin haltuun niin enemmän olen alkanut hakemaan sitä omaa tyyliä ja tehdä kokeiluja.
Mie pärjäsin jotenkin Rolleiflexin kuuskutosella, mutta kylässä n. 35000 asukasta. Eli, isot kylät ja isot kamerat jne.
Menestystä Seniilille ja muillekin, jotka ovat viestini lukeneet ja edes ajatelleet hetken, että hyvä kuva on muutakin kuin vain megoja ja kohinoita...
- Surffianne
Hyvä V. Kuvakolli,
muistan hämärästi 70-luvun ja alkutaipaleet kameraseurassani. Olin kummajainen (lue nainen) miesvoittoisessa porukassa. En ymmärtänyt, enkä oikein vieläkään, mitään tekniikasta. Kuvasin tunteella. Silloin oli vain mv- ja diasarjoja. Jokaista pölyhiukkasta, puhkipalanutta kohtaa tai rakeisuutta etsittiin suurennuslasilla. Voi sitä kauhistelua, kun ulkopuolinen kuva-arvostelija valitsi, useimmiten, minun kuvani kärkisijoille. Joo, vaikka ei ole aina tekniikka kohdallaan niin kuvan sisältö, kuvakulma, tuore näkemys, voi olla puhutteleva.
Elikkä, hyvä veli, olen sinun kanssasi samaa mieltä, kyllä se sisältö on tärkeää. Tosin, kun hallitsee tekniikaan, niin voi myös keskittyä helpommin aiheeseen...- Veke kuvakolli
Nykypäivän kameraseuroista en tiedä. Mutta viestini perustuukin moneen tämän foorumin kirjoitteluun, joissa heti menee juttelu noihin megamääriin ja kameramerkkeihin...ei nuo tee autuaaksi jos kuvassa edes "teknisesti täydellisenä" ei ole kertakaikkiaan mitään sanottavaa tai kiinnostavaa. Olen puhunut! :)
m.o.t
Sorry Surffianne, jos jäi ennen kaikkea kivasta harrastuksesta jotain traumoja.....Kivaahan kuvaamisen pitäs olla ja tulosten katselu. Tekniikkaa tilanteen mukaan voi kehitellä.
- Vanha valokuvaaja
Meidän (puulaaki) seurassa 70-luvulla kilpailuissa arvostelijoina käytettiin kuvataiteiijoita jotka eivät harrastaneet valokuvausta.
Niistä arvosteluperusteista oppikin jotain. Kameramerkki , rakeet ym. eivät kuvataiteilijoille merkinneet mitään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38879Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30613Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26558Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17503Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492