Menetin hermoni

En tiedä neuvoa!

Nyt sanoisin, että vaihda taktiikkaa. Reagoi ajoissa, älä odota puremista ja murinaa, vaan alat reagoimaan jo aikaisemmin. Ei sohvalle, ei sänkyyn, koira tekee sen, mitä pyydät, käytä kehonkieltäsi. Ei niskasta kannata ottaa niin että karvat pöllähtävät, vaan kellautat sen kyljelleen, ja vaadit sitä pysymään siinä kyljellään (kämmen tuossa kaulan/lavan kohdilla) , kunnes se antaa oikeasti periksi. Sen tietää siitä, että voit kääntää selkäsi, ja koira jää siihen sijoilleen, eikä pomppaa samantien takaisin jaloilleen (jolloin usein homma alkaa alusta).

Jos koira tekee kiellettyä, on turha kiljua ja karjua sille. Puhu matalasti, levitähartioita, ja vaadi sen lopettavan. Moni sanoo, että huijaa koiran mielenkiinto muualle, itse en enää avoimen uhman vaiheessa huijaa, vaan vaadin. Jos koiralla on suussa jotain kiellettyä, tartun esineeseen, ja otan sen pois. Vaikka se murisisikin. Puremia ei tule ainakaan meillä, vaikka silmät lyövätkin fosforia, ja otus tekee kaikkensa kertoakseen, ettei kannattaisi. Kunhan uhoilee vaan, mutta esineestä on luovuttava. En lähde taistelemaan, vaan otan otteen, ja pidän sen, ennenpitkää, yllättävän nopeasti koira sitten luovuttaa. Ei nykimistä ei vetelyä, vain kiinnipitäminen, ja odotan että koira avaa itse hampaansa.

Itselläni on siis tällainen kiipijähirmu, joka aika ajoin haastaa ihan avoimesti. Käyttää myöskin salakavalasti hyväkseen huomaamattoman lepsuudenkin. On ihan hirmuhuippuhyvä harrastuskaveri, ja luonnetta riittää. Mutta silloin tällöin näitä pikku kahnauksia käydään, aikuistumista odotellen. En käytä varsinaisesti väkivaltaa. Mutta pakotteita kylläkin. Ja koira kyllä tietää, milloin olen tosissani. Koko ajan vain harvemmin ja harvemmin edes yrittää hölmöillä. Sattuu kyllä olemaan tuollainen tulisempi luonne, ja periksiantamaton. Välillä kertakaikkisen ärsyttävä. Mutta kun tuon koiran saa motivoitua työntekoon, muuttuukin periksiantamattomuus ja jääräpäisyys ehdottoman hyviksi ominaisuuksiksi.

En itse sanoisi, että olisin vielä hermojani menettänyt. Kertaakaan ei ole ollut tunne, että ei tule mitään. KOska koira on niin huippuhyvä harrastuksissa, oikea unelma. Vaikka todellakin välillä tahtojen taisteluita käydäänkin. Nyt todella ymmärrä, miksi näitä myydään vain kokeneemmille koiraharrastajille. Itsekkin luen itseni sellaiseksi, mutta ei moista peijoonia ole ennen kyllä tavannut. Se vaan kokeilee viimeiseen asti. Ja sen voi voittaa vain järkähtämättömällä asenteella. Ja sitä samaa pitää vaatia myös muiden. Yksi lapsistani on hiukan vähemmän uskalias- Ihan selvästi tämä pyrkii juuri tätä yhtä lasta käyttämään hyväkseen, jolta helpoimmin tahtonsa saapi läpi.