Kiinnostaa kun kaikki kyselevät hankintaluvista, niin ajattelin että uusi keskustelu tuo lisää syvyyttä peliin.
Kysymys kaikille, joilla aseenkantolupa!
Kysynkin että miten kauan sinulla on kestänyt luvan saanti ja paikkakunta missä asut. Tiedän että ajat vaihtelevat rajusti paikkakuntakohtaisesti. Espoossa 3-4 viikkoa, kun joissain saa samalla mukaan kun jättää hakemuksen.
Toivon että mahdollisimman moni vastaa niin saadaan vähän hajontaa.
Kiitos etukäteen kaikille.
Hankintalupa ja käsittelyaika?
8
1558
Vastaukset
- Tuatto
Viikko hankintalupaan.
- Oizo
Ensimmäisen luvan kanssa kesti 5 viikkoa. Nykyään kun keskiviikkona käy viemässä hakemuksen, on lupa maanantai aamuna postilaatikossa. Paikkana Espoon nimismiespiiri
- pehu
asun pieksämäellä sain luvan kivärille samantei ja haulikolle seuraavana päivänä ostoilla väliä vuosi
- Kimi
..viikko, oli ennestään luvat tai ei..
- Helsinki
Helsingissä näin kesällä sanoivat käsittelyssä olevan lomien takia ruuhkaa ja kestää n. kolme viikkoa.
Aiemmin hain lupaa keväällä ja reilussa viikossa onnistui sekä kerran jopa päivässä, kun olin lähdössä seuraavana päivänä reissuun pohjoiseen ja matkalla oli myynnissä eräs ase jonka varasin ja kerroin tämän virkailijalle.
Että kyllä ne ajat vaihtelee suurestikin varsinkin lomakauden aikana ainakin suurissa kaupungeissa ja uskon, että myös pienemmissäkin. - Andy
Oulussa 3-4 päivää. Tosin kanslistit yleensä kysyvät, että onko asialla kiire, joten luvan saisi varmaan tarvittaessa nopeamminkin.
- Jantteri
Olen saanut hakea luvan kerran 3 tunnin päästäkin kun oli kiirus, normaalisti 3-5 työpäivää.
Kuten Andy jo toteskin. - Kiväärimies
Jantteri kirjoitti:
Olen saanut hakea luvan kerran 3 tunnin päästäkin kun oli kiirus, normaalisti 3-5 työpäivää.
Kuten Andy jo toteskin.Viime keväänä, maanantaina paperit sisään ja perjantaina posti toi palautteen.Pa-kiväärin luvasta oli kyse.Vuosia sitten sain haulikon luvan saman tien.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393