Olen äiti kahdelle lapselle, eronnut. Seurustelin aiemmin pari vuotta miehen kanssa, jolla myös oli kaksi lasta. Kiinnyin niihin lapsiin kovasti. Kun suhde loppui, minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia pitää noihin lapsiin yhteyttä. Se sattui, mutta olen pakottanut itseni tottumaan asiaan.
Nyt olen uudessa seurustelusuhteessa, ollut puolisen vuotta. Mutta en pidä miehen lapsesta... Pääasiassa pidän kaikista lapsista. He ovat viattomia. En odota lasten osaavan aina käyttäytyä täydellisesti, ja kiukut ovat osa kasvua. Mutta uuden kumppanini lapsi on hämmentävä...
Lapsen elämä on ollut hyvin epäsäännöllinen, ja hänen molemmat vanhempansa vaikuttavat kovin lepsuilta. Lapsi saa huutamalla joko kaiken periksi, tai ainakaan rumasta käytöksestä ei rangaista mitenkään. Hän on kovin kiinni pelikoneissa ym. Lapsi vaikuttaa jotenkin kylmältä. Ei siis vain minua kohtaan, vaan myös omia vanhempiaan ja isovanhempiaan kohtaan.
Lapsi on saman ikäinen kuin omani, ja pelkään sitäkin, että huono seura aiheuttaa ongelmia... Miehen puolesta minulla on vapaat kädet olla auktoriteetti lapselle. Mutta en haluaisi tutustua heti lapseen niin, että alan komentamaan. Mutta kun yhtä päivällistä lapsi ei istu nästisti, vaatii koko ajan jotain jne...
Ja muistutan vielä teitä uusikkojen haukkujat: aiemmassa suhteessani rakastin sydämeni pohjasta kahta lasta, jotka eivät olleet minun. Tässä nyt ei siis ole kyse siitä, että en hyväksyisi lapsia puolisollani.
En tiedä mitä tehdä. Miehen kanssa minulla on ihanaa. Mutta voinko elää suhteessa miehen kanssa, jonka lapsi on todella etäinen ja hankala?
Nyt olen uudessa seurustelusuhteessa, ollut puolisen vuotta. Mutta en pidä miehen lapsesta... Pääasiassa pidän kaikista lapsista. He ovat viattomia. En odota lasten osaavan aina käyttäytyä täydellisesti, ja kiukut ovat osa kasvua. Mutta uuden kumppanini lapsi on hämmentävä...
Lapsen elämä on ollut hyvin epäsäännöllinen, ja hänen molemmat vanhempansa vaikuttavat kovin lepsuilta. Lapsi saa huutamalla joko kaiken periksi, tai ainakaan rumasta käytöksestä ei rangaista mitenkään. Hän on kovin kiinni pelikoneissa ym. Lapsi vaikuttaa jotenkin kylmältä. Ei siis vain minua kohtaan, vaan myös omia vanhempiaan ja isovanhempiaan kohtaan.
Lapsi on saman ikäinen kuin omani, ja pelkään sitäkin, että huono seura aiheuttaa ongelmia... Miehen puolesta minulla on vapaat kädet olla auktoriteetti lapselle. Mutta en haluaisi tutustua heti lapseen niin, että alan komentamaan. Mutta kun yhtä päivällistä lapsi ei istu nästisti, vaatii koko ajan jotain jne...
Ja muistutan vielä teitä uusikkojen haukkujat: aiemmassa suhteessani rakastin sydämeni pohjasta kahta lasta, jotka eivät olleet minun. Tässä nyt ei siis ole kyse siitä, että en hyväksyisi lapsia puolisollani.
En tiedä mitä tehdä. Miehen kanssa minulla on ihanaa. Mutta voinko elää suhteessa miehen kanssa, jonka lapsi on todella etäinen ja hankala?
Vastaukset 2
Vanhimmat
JUTTU,JA ALA ELÄMÄÄN OMAA ELÄMÄÄSI
kaikki tavallaan ja ajallaan. kyllähän on niin monta mallia kasvattajia kuin kasvatettaviakin. sun tehtävä on pitää oman kodin säännöt esim.ruokailussa ym ,mutta muut kasvatusmurheet kannattaa antaa vanhempien hoitaa.pelatkoot jos niin tahtoo. etkö voi touhuta lasten kanssa jotain jossa voivat yhdessä leikkiä?viedä yhdessä uimaan ym,jotta saisi hieman parempaa mallia sinun tavastasi kasvattaa jos niin kerta on? se on niin vaikeaa ajatella toisen vanhempien tavalla. älä nyt hyvää ukkoa heivaa sen takia.lapsi kasvaa ja jos mallit on oikeat,kasvaa niiden mukana.muista katsoa peiliin ja olla se aikuinen itsekin.