Minun tyttäreni on keski-ikää lähestyvä anorektikko. Onko kenellä tietoa siitä, kuinka vanhaksi anorektikko yleensä elää? Miten esim.toimintakyky säilyy? Tyttäreni totta kai tietää kaikki kalkki-, vitamiini- ym. lisätarpeet ja varmaan niitä käyttääkin. Minusta näyttää, että yhä hän vaan pystyy laihtumaan, vaan onko keho vaan lysähtänyt niin kasaan, että pituuskin näyttää lyhentyneen parikymmentä senttiä. Minulla äitinä on ollut todella tuskaa hyväksyä asia, ts. se, että minä itse en pysty häntä parantamaan. Ja että tytär on muuttunut aivan vieraaksi ihmiseksi. Eiväthän vieraat ihmiset pidä minuun mitään yhteyttä. Tytär on lopettanut yhteydenpidon minuun aivan kokonaan. Aiemmin kirjoitti yhdentekeviä sähköposteja (siis miten hyvin menee) ja valitteli kiireitään. Antoi ymmärtää, että on liian kiireinen pitääkseen yhteyttä minuun edes sähköpostilla ja vaivautuu minun posteistani, valitti kun ei kerkiä vastaamaan. Joten itsekin olen yrittänyt yhteydenpitoa vähentää ja väheneehän se joka tapauksessa, kun toinen osapuoli ei halua kommunikoida. Mietin usein, ehdinkö minä kuolemaan ennen tytärtäni, ettei tarvitsisi enää hänen kuolemaansa surra. Paranemista en enää uskalla toivoa enkä jaksa rukoilla enää.
Keski-ikäinen anorektikko
Loputon tuska
2224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hän on täysi-ikäinen, etkä voi vaikuttaa enää hänen tekemisiinsä; kaikki täysi-ikäiset tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Joten sinun täytyy vain kovettaa mielesi ja miettiä omaa elämääsi; elää täysillä omaa elämääsi, nauttia siitä, keksiä sisältöä, tekemistä, harrastuksia, omia ystäviä, hurjia matkoja vaikka Hawaijille jne. Voi kuulostaa hullulle, etkä halua mitään semmoista, mutta toisaalta et voi enää määräillä häntä, ei hän kuitenkaan tottele. Kenenkään ihmisen elämää ei voi ennustaa, kuinka pitkään elää - jokainen meistä voi kuolla kolarissa huomenna. Turha sitä miettiä.Haluaisin tukea sinua, ajattelemaan OMAA ainutlaatuista ainutkertaista elämääsi. Et voi käyttää sitä huolehtimalla vain sairaasta tyttärestäsi loputtomiin. Turha miettiä, kuka kuolee ekana. Jos hän on yli 20-v, laske irti napanuorasta, katkaise se, ja ala elää omaa villiä elämääsi. Elämme vain kerran - ei kannata käyttää ainutta tilaisuuttasi vain surren ja huolehtien hänestä. Se on väärin käytetty elämä.
Juuri näin. Tähän suuntaan olen yrittänyt elääkin. Mutta äiti on äiti aina vaan, eikä pysty asiaa unohtamaan, vaikka yritystä koko ajan onkin. Ja pahinta tietysti on se, että tytär on pitänyt yhteydenpidon minuun kokonaan. Ja toden totta omaa elämää tässä aion parantaa entisestään, reissata mihin haluan, nytkin on pari matkaa varattuna. Eikä tarvitse miettiä, että pitäisi lapsille jotain perintöjä jättää, ei todellakaan tule se enää mieleen. Lapseni on lähes 40 vuotias.........Ei mikään lapsianorektikko siis, jos olisikin, niin pystyisin hänet lähettämään hoitoon.