Ensimmäinen autoni Mitsu Lancer -89

Vanhoja muistelen

Tuollainen Mitsu oli mulla, kun ajokortin sain joskus -90luvun alkupuolella. Korimalliltaan sedan, mikä kyseisessä autossa harmitti. Kun nimittäin se hattuhylly oli niin turkasen kapea, että sinne sai asennettua hikisesti 6*9 kaiuttimet. Mutta kyllähän niistäkin rokki/ysäridance pauhasi seurueesta riippuen.
Tekniikkaa oli 5 vaihdetta ja 1,5 litranen 12venttiilinen tehopakkaus...not. Mutta jotain 90 hevosvoimaa kuitenkin ja ihan tarpeeksi nuorelle pölhölle kuskille.

Mitsun maahntuojalla oli noihin aikoihin ilmeisesti jonkinlainen merkkitarratehdas. Takaluukkuun oli kiinnitetty tekstit: mitsubishi lancer multivalve katalysator glxi. Ja joka sana erinlaisin kirjaimin.

Varusteita tuossa oli kirjainyhdistelmän mukaan. Eli oli penkinlämmitin, sähköinen peilinsäätö ja puhallinsuutin myös kuljettajan jalkoväliin, millaista en muuten ole senkoommin nähnyt yhdessäkään ajamassani autossa.

Jossain vaiheessa sain hankittua lanceriin takasiiven downforcea tuomaan huippunopeuksissa, jota tasamaalla oli jotain 170km/h mittarin mukaan ja kerran pitkässä alamäessä jopa 200km/h. Tuolloin mukavaksi jousitettu alusta tuntui hiukan pelottavalta, mutta minkäs teet kun tyttö odotti, kiire oli.
Erikoisvanteita en saanu tuohon koskaan hankituksi, mutta maalasin sentään vanhojen talvirenkaiden, joista nastat nypin, tekstit valkoisiksi. Jotain katu-uskottavuutta sentäs.

Lanceri palveli uskollisesti melkein neljä vuotta, kunnes vaihdoin sen uudempaan. Ei särkynyt kertaakaan mistään, vaikka raskas oli pojan kaasujalka toisinaan. Toisaalta hyvän huolenhan siitä pidin. Öljyt vaihdoin tunnollisesti ja muutenkin kaikki oli aina tip top ja pellit vahatut. Toista se on nykyään, kun auto on pelkkä kehonsiirrin, eikä avain vapauteen, kuten silloin.

Myöhempinä vuosina näin tuota lanceria paikkakunnalla sillontällön ja aina ajattelin, että ostaisin tuon ensiautoni joskus takaisin, kun se oli kuitenkin ollut nuoren miehen elämänmullistuksissa aina mukana. Sillä haettiin tyttöä riiuulle, kuljettiin armeijaan, hinattiin peräkärryä täynnä rakennustarpeita ensikotiin. Ja tuotiin esikoistyttöä synnytyslaitokselta. Ja niitä satoja iltoja, kun ajeltiin pitkin kylänraittia ja luukutettiin musiikkia.

No, viimeviikolla sitten selvitin autorekisterikeskuksesta nykyisen omistajan ja soitin hänelle, että josko mitsu olisi kaupan. Vanhahko mies kuulosti hieman hämilliseltä puhelimessa, kun utelin autostaan. Kun selvisi asiani, hän vain tokaisi, että lanceri on romutettu puoli vuotta sitten. Paska.

5

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mukava tarina

      Ihan mukava tarina. Harmi vaan, että myöhästyit sen puoli vuotta.

      • Vanhoja muistelen

        Kiitti. Harmittaa niin turkasesti, vaikka eihän tuo nyt mikään erikoinen pirssi ollukkaa. Sen mitä pari vuotta sitten kattelin sitä kaupan parkkiksella näytti olleen vielä hyvällä pidolla, ku ei ruostetta näkyny, ku helmojen alle kurkistelin...


    • välijäähdytinkö

      "Varusteita tuossa oli kirjainyhdistelmän mukaan. Eli oli penkinlämmitin, sähköinen peilinsäätö ja puhallinsuutin myös kuljettajan jalkoväliin, millaista en muuten ole senkoommin nähnyt yhdessäkään ajamassani autossa. "

      Eli siinä oli ns. Välijäähdytin!

      • Vanhoja muistelen

        Hahhah! Välijäähdytin, tai lämmitin. Tarpeen mukaan. Sai niitä käännettyä kyllä polviinki. Joskus talvipakkasella saattaa polvia palella. :D


    • lancer koeajettu

      Koeajoin kerran tuon korimallin Lancerin, taisi olla tosin 1,3 GL versio ja -89 vuosimalli, kaasutinmoottorilla. Ajoltaan tuntui tosi mukavalta japanilaiseksi ja vaihteet meni päälle kuin kuuma puukko voihin, sen sujuvampaa vaihteensiirtoa ei ole tullut vastaan muissa autoissa vaikka auto oli n. 10v vanha silloin.
      Olin tuolloin ostamassa toista autoani, lienen saanut ajokortin samoihin aikoihin kuin sinäkin, 90-luvun alussa, tarkemmin loppuvuodesta 1992. Jouduin tosin tyytymään 10v vanhaan 323 Mazdaan ekaksi autoksi :P

      Ei tullut kuitenkaan ostettua sitä Lanceria, sen sijaan ostin vuotta uudemman Mazda 323 sedanin 1,6 kaasarikoneella. Siinäkin oli muuten se ilmasuulake ratin alla puhaltamassa jalkoväliin :P Lienee ollut yleinen varuste sen ajan japanilaisautoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      36
      10545
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10122
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7911
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6314
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4882
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4707
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      114
      4041
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3395
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3127
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      220
      3039
    Aihe