Etsitkö vastuullista lastenhoitajaa Espooseen heinä-elokuuksi?

Sonja21

Etsitkö lastenhoitajaa Espooseen ajalle 8.7.- 31.8.2013?

MINÄ
olen 21-vuotias yliopisto-opiskelija, jolle on vuosien mittaan karttunut runsaasti työkokemusta lasten ja nuorten parista. Olen toiminut voimisteluohjaajana 7 vuotta eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Lisäksi olen useana vuonna työskennellyt seurakunnan lasten leireillä ja kerhoissa. Nuorempana tein satunnaisia lastenvahtikeikkoja ja olin 4 viikkoa kesätöissä päiväkodissa. Olen myös opiskeluissani suuntautumassa kasvatusalalle.

Olen todella luotettava, rauhallinen, vastuuntuntoinen, reipas ja positiivinen. Tykkään touhuta lasten kanssa ja keksiä erilaisia aktiviteetteja päivien kuluksi (ulkoretkiä, kirjastokäynti, leipomista jne.)

En tupakoi tai käytä alkoholia. Rikosrekisteriotteeni on täysin puhdas. Autoa ei minulla ole, joten suht hyvä kulkuyhteys Espoonlahdesta teille olisi tärkeää.

TEIDÄN PERHEESSÄ
voi olla yksi tai useampia 1½-12-vuotiaita lapsia, jotka tykkäävät touhuilla monenlaista sisällä ja ulkona. Voitte olla ujoja tai menevämpiä, pääasia että olette yhteistyökykyisiä. :)

Etsin ensisijassa kokopäivätyötä (6-9h/pvä), mutta satunnaisistakin tarpeista kannattaa ilmoittaa! Voin myös jatkaa syksyllä opintojen ohessa työskentelyä silloin tällöin. Palkka on neuvoteltavissa.

Ota pian yhteyttä! :)
lastenhoitaja1(at)outlook.com / Sonja

1

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sonja21

      Vielä voi ottaa yhteyttä! :)
      Myös Kauniaisiin ja Helsinkiin (Kampin läheisyyteen) pääsen tulemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2997
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2931
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2357
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1853
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1709
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1654
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1576
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1255
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1236
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1070
    Aihe