Minusta opettaja oli oikeassa ei koulussa voi tehdä mitä halutaan pitää osata myös käytöstavat ei siellä voi tehdä niinkuin kotonaan. Mutta jos kotona ei opeteta käytöstä ja hyviä tapoja minkäs teet ? MINUN MIELESTÄNI OPETTAJAN ESIMIES TAITAA OLLA TYÖSSÄKIUSAAJA, EI PUOLUSTA ALAISTAAN VAAN NÄYTTÄÄ MAHTIAAN OLISI VOINUT KESKUSTELLA ASIASTA EIKÄ LÄHTEÄ HETI IRTISANOMAAN. TYÖNTEKIJÄLLÄKIN PITÄÄ OLLA OIKEUS PUOLUSTAUTUA. OLEN ITSE NAINEN MUTTA IHMETTELEN NAISTA JOKA HALUAA ESIMIES ASEMASSAAN NÄYTTÄÄ ETTÄ HÄN ON AINA OIKEASSA.
Olen yli kuudenkymmenen ja nähnyt ja kuullut monenlaista mutta tämä oli kyllä tyhmyyden näyttöä esimieheltä!!! Olen ollut H:gin kaupungin virkanainen itse mutta jos
osastollani jotakin tapahtui niin niistä keskusteltiin eikä heti syytetty ? minusta tuntuu tosi pahalta hyvää opettajaa kun lähdetään lynkkaamaan. Tästä lähtien tuo nurukainen voi haistattaa opettajia ja tehdä mitä haluaa ? hänellähän on siihen rehtorin lupa että näin H:gin kouluissa edetään uutta aikaa !
Opettajan erottaminen
1
156
Vastaukset
- 25+2
Hyvä "Vihainen mummi", kirjoitat: "ei koulussa voi tehdä mitä halutaan pitää osata myös käytöstavat". Tuo on kohta, johon haluaisin kiinnittää erityisesti huomiota.
Ymmärrätkö sinä, "Vihainen mummi", että tuo pätee myös täällä internetin keskustelupalstoilla? Et voi tehdä uusia aiheita minne sattuu, vaan sinun on tehtävä aiheesi alueille, joille ne kuuluvat. En tiedä, mikä on oikea alue tälle aiheelle, mutta siitä olen varma, että se ei missään nimessä kuuluu tänne, minne olet sen tehnyt, so. paikkaan, jossa keskustellaan yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta. Ymmärrätkö sinä edes, mikä yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on? Nk. virkanaisena sinun pitäisi varmasti ymmärtää edes tämän verran.
Toinen huomionarvoinen seikka on se, että kun kirjoitetaan tekstiä, niin pitäisi pyrkiä kirjoittamaan sitä edes jokseenkin oikeaoppisesti. Viestisi perusteella et osaa edes suomen kielen perusteita, mikä on aika omituista, kun kuitenkin väität olevasi sentään yli kuudenkymmenen ikävuoden. Eivätkö äidinkielen opit menneet koulussa perille? Sinun sietäisi hävetä.
Ole hyvä ja muista pitää järki mukana jatkossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4373163Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata822423Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161878Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1951575- 271543
- 771522
- 1091475
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201398Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411391- 801327