Ringa Ropo

Mitä urheili? Jäi mieleen, että Ringa Ropo kaiveli aina pyllyvaosta niukkoja urheilupöksyjä koko tv-ruudun mitalla. Joku pyllistelylaji täytyi olla, mutta mikä laji? Ringan elämä kuulostaa kovin surkealta, että alkaa säälittämään. Kaikkensa antaneena miehen vanhempien sikatilalle, menettänyt lopulta kaikki siat ja terveyden.

Lapset ovat eronneen elämässä koossa pitävä voima, lapsiin satsaamalla saa itsekin voimaa.
735447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Ropon ulkonäkö noudattelee aika hyvin Kathleen Turnerin (Vihreän timantin metsästys) ulkonäkökehitystä.

Äänestä

Ringa loikki kolmiloikkaa myös hyppeli pituutta.
Saman huomion minäkin tein aikoinaan, nyki vaosta housuja ja vieläkin näyttää tänä päivänä olevan urheilijoilla liian pienet housut liekö SUL:n rahapula syynä.

Oli telkussa jokin aika sitten eräässä ohjelmassa kertoili elämästään mutta kuitenkin ihan luottavaisin mielin katsoi tulevaisuuteen.

Äänestä

Ringa Ropo oli jo pienenä ärsyttävä. Kehui isänsä poliisin ammattia, vaikka myöhemmin ei kutsunut isäänsä edes häihinsä.

Kun Ringa matkusti Hesaan kotipaikkakunnaltaan Kangasniemeltä , Kakki pitelivät korviaan. Puhui aina suu vaahdossa ja kovaan ääneen.

Itsekeskeinen ja wannabee -tyyppi, jo lukiossa. Kailotti sielläkin niin, että kaikkien lukiokäytävilläkin piti kuulla, että neito Ropo on paikalla. Etova tapaus.

Ja opet piti lellipentuna. En ole kade, mutta sitä saa mitä niittää.....sitten myöhemmin elämässä. Niin se vaan menee.

Äänestä
  • Ringa oli katkera isälleen kun tästä tuli juoppo. Juoppouden takiahan se sai poliisin työstä potkutkin, ja sitten tuli avioero Ringan äidistä, johon isä käytti myös väkivaltaa. Ringa ei isältä selkään saanut.

    Äänestä

  • STT:n uutisia kirjoitti:

    Ringa oli katkera isälleen kun tästä tuli juoppo. Juoppouden takiahan se sai poliisin työstä potkutkin, ja sitten tuli avioero Ringan äidistä, johon isä käytti myös väkivaltaa. Ringa ei isältä selkään saanut.

    Ja oliko muuta STT stä ?

    Äänestä

  • Lisää Kiitos !!! kirjoitti:

    Ja oliko muuta STT stä ?

    Ei tästä aiheesta.

    Äänestä

  • STT:n uutisia kirjoitti:

    Ringa oli katkera isälleen kun tästä tuli juoppo. Juoppouden takiahan se sai poliisin työstä potkutkin, ja sitten tuli avioero Ringan äidistä, johon isä käytti myös väkivaltaa. Ringa ei isältä selkään saanut.

    NO SE selittääkin kaiken ........

    Äänestä

Minäkin muistan, kuinka Ringa aina suorituksen jälkeen repi niukkaa urheiluasuaan kuumasta hanuristaan. Mieskatsojien silmää todellakin miellytti nähdä tuo treenattu nais-atleetti kilpailun tuoksinassa.

Tuohon aikaan Adidaksen shortsitkin olivat niin lyhyet, että vauraamalla koneistolla varustetut kaverit joutuivat lyömään tiukkaa lyhyttä kalsaria väliin, ettei ympäristölle olisi näkynyt liikaa.

Lykyt Ringalle!

Äänestä

Eiköhän se ollut nimenomaan Ringa, joka toi seksikkäät asut Suomen urheilukentille 1980-90 -lukujen tienoilla. Huvitti, kun naisten kymppitonnin juoksija Tikkanenkin yritti seurata perässä kuivakalla kropallaan.

Äänestä
  • Päivi Tikkanen oli pitkissä polvisukissaan kuin lestadiolaisnainen matkalla suviseuroihin.

    1Äänestä

  • STT:n uutisia kirjoitti:

    Päivi Tikkanen oli pitkissä polvisukissaan kuin lestadiolaisnainen matkalla suviseuroihin.

    Päivi T on kotoisin pienestä Etelä-Karjalan kunnasta ja siellä oli perinteenä, että nuoret tytöt käyttivät polvisukkia.
    Tämä perinne oli Päivillä myös aikuisena ja ne siivittivät hänet lukuisiin kestävyysjuoksun Suomen mestaruuksiin.

    Perinteitä kannattaa säilyttää, se on hienoa.

    Äänestä

  • Päivi Tikkasella ei kyllä ollut polvisukkia kun ei käyttänyt juostessaan minkäänlaisia sukkia. Kuka hoopo tällaisia alkaa kirjoitella?

    Äänestä

Ringa Ropo oli siinä ylen ohjelmassa talvella selittämässä avioeroaan.

Kyllä oli lihava!

Ei varmaan enää kyllä voi radalle laittaa hahahahaha

Äänestä
  • Mitä sä siinä hahattelet, p''sk*housu!
    Esim masennuslääkkeet saattavat lihottaa sellaista ihmistä jolla on vaikeaa ollut pitkään.

    1Äänestä

  • ootko läskipää kirjoitti:

    Mitä sä siinä hahattelet, p''sk*housu!
    Esim masennuslääkkeet saattavat lihottaa sellaista ihmistä jolla on vaikeaa ollut pitkään.

    lihottaahan ne lääkkeet jos kiihdyttää ruokahalua!.luulisi ihmisellä olevan kuitenkin itsekuria!
    kuinkas tämä pärjäsi ulkomailla kisoissa?
    kaunis oli aikanaan kroppa , valitettavasti kasvoista ei voinut samaa sanoa .
    kauheasti nykyään marissut elämästään!

    Äänestä

Heli Koivula-Kruger loikkasi ja hyppi myös. Siinä myös ihku nainen.
Hänkin veteli housuja vaostaan.

Äänestä
  • Harvalla miehelläkään on yhtä leveät hartiat kuin Koivula-Krugerilla.

    Äänestä

  • STT:n uutisia kirjoitti:

    Harvalla miehelläkään on yhtä leveät hartiat kuin Koivula-Krugerilla.

    Olisiko Helin kannattanut harkita uimarin uraa?

    Äänestä

  • kysumys STT:lle kirjoitti:

    Olisiko Helin kannattanut harkita uimarin uraa?

    Ehkä, jos Heli osaisi uida.

    Äänestä

  • STT:n uutisia kirjoitti:

    Ehkä, jos Heli osaisi uida.

    Kyllä varmaan Heli osaa uida pitää kysyä jos joskus näkee.

    Taas kysymys, kaksi naisurheilijaamme ovat syntyneet samalla paikkakunnalla, ketkä?

    Äänestä

  • taas STT:lle kirjoitti:

    Kyllä varmaan Heli osaa uida pitää kysyä jos joskus näkee.

    Taas kysymys, kaksi naisurheilijaamme ovat syntyneet samalla paikkakunnalla, ketkä?

    Onhan noita naisurheilijoita syntynyt vaikka missä. Samalla paikkakunnalla on saattanut syntyä useampiakin kuin vain kaksi. Esimerkiksi Marjut Rolig ja Marjo Matikainen ovat molemmat syntyneet Lohjalla. Lohjalla on syntynyt varmasti enemmänkin naisurheilijoita kuin vain nämä kaksi.

    Äänestä

  • STT:n uutisia kirjoitti:

    Onhan noita naisurheilijoita syntynyt vaikka missä. Samalla paikkakunnalla on saattanut syntyä useampiakin kuin vain kaksi. Esimerkiksi Marjut Rolig ja Marjo Matikainen ovat molemmat syntyneet Lohjalla. Lohjalla on syntynyt varmasti enemmänkin naisurheilijoita kuin vain nämä kaksi.

    Liittyen tämän palstan keskusteluun.

    Äänestä

  • taas STT:lle kirjoitti:

    Kyllä varmaan Heli osaa uida pitää kysyä jos joskus näkee.

    Taas kysymys, kaksi naisurheilijaamme ovat syntyneet samalla paikkakunnalla, ketkä?

    V.Kuitunen ja R.Ropo kauniilla Kangasniemellä. Jotain muutakin yhteistä heillä on ...

    Äänestä

  • vastaus stt:lle kirjoitti:

    V.Kuitunen ja R.Ropo kauniilla Kangasniemellä. Jotain muutakin yhteistä heillä on ...

    Hyvä heitä hain.
    Jaa muutakin yhteistä? Mietitään...

    Äänestä

  • STT:lle kirjoitti:

    Hyvä heitä hain.
    Jaa muutakin yhteistä? Mietitään...

    Naisia yhdistää Virpi.

    Äänestä

  • STT:lle kirjoitti:

    Hyvä heitä hain.
    Jaa muutakin yhteistä? Mietitään...

    Doobiingiko?

    Äänestä

Koivula on kyllä varsin näyttävä hänkin. Ilmeisesti ne pöksyt lipsahtavat siinä hypyn puristusvaiheessa tjsp. sinne vakoon, josta ne pitää siveellisyyden nimissä repiä sitten nopeasti ulos.

Äänestä
  • Olivat kyllä naurettavia ne urheilupöksyt mitä likoilla oli siihen aikaan.
    Ropo vaikutti reilulta ja vilpittömältä teevee haastattelussa, toivottavasti pääsee hyvin jaloilleen , ero on aina karsee juttu kun perhe hajoo. Tsemiä hänelle!!

    Äänestä

Ropon pöksyt olivat kuitenkin aina ehjät ja puhtaat

Äänestä

Mielestäni jo turha julkkis! jos on itsekuria, niin ei liho syö sit mielialalääkkeitä tai ei! olin äimänkäkenä kun näin hänet ohjelmassa!? ei ilmeisesti pidä itsestään huolta! no, toivottavasti tokenee ja elämä hymyilisi hänellekkin! on paljon ihmisisä jotka ovat kokeneet saman tai pahempaakin

Äänestä
  • Palataan asiaan kun itse sairastut. Sairauksille ei passaa ilkkua, voi osua omaan nilkkaan.

    1Äänestä

  • sinä ja läheiseisihän ovat immuuneja masennukselle, diabetekselle ja muille sairauksille... myös avioeroille, työuupumukselle, taloudellisille vaikeuksille, seksuaalisille suuntautumisille...

    joskus vaan asiat, joita kohtaan osoittaa suurta ymmärtämättömyyttä tulevat läheisesti koskettamaan...

    Äänestä

  • kuina uskallat kirjoitti:

    Palataan asiaan kun itse sairastut. Sairauksille ei passaa ilkkua, voi osua omaan nilkkaan.

    ei tuo ole ilkkumista! ihan asiasta sonottu :) ollaan koettu paljon pahempaakin yms! joten tiedetään missä rajat kulkee!

    Äänestä

Jos Ringa käyttää vielä samoja pöksyjä, nyt joutuu kaivelemaan niitä tosissaan.

Äänestä
  • Ei menestystä ulkomailla ! Siksikö täytyi kiskoa housuja vaosta että sai näkyvyyttä ? Aijaa niinkö se ny sit oliki

    Äänestä

Inhimillinen tekijä

Jakso 7/128 Kesto: 48 min Poistuu 13.2.2014

Erosta eteenpäin. Ringa Ropo, Tarja Santalahti ja Johanna Muuraiskangas puhuvat avioerosta toipumisesta jätetyn naisen näkökulmasta. Miten rakentaa itsestään uudelleen kokonainen ison kolauksen jälkeen?

http://areena.yle.fi/tv/1804257

^Satuinpa katsomaan kyseisen ohjelman kun aikanaan tuli tv:stä.

Täytyy kyllä myöntää ettei uskoisi että kyseinen henkilö on aiemmassa elämässään ollut huippu-urheilija.

En kyllä voi käsittää miksi joku haluaisi syödä mielialalääkkeitä ?

- lisäävät ruokahalua -> lihominen, painonnousu
- keräävät nestettä kehoon -> turpoaminen, painonnousu
- iho-ongelmat, akne tosi yleistä ja ihottumat.

Muistaakseni tossa jaksossa Ringa sanoi turvautuneensa Diapamiin eron iskiessä

Äänestä
  • on pakko syödä jos haluaa pysyä edes jotenkin toimintakuntoisena ja hengissä,ihan vaikka lasten takia.se lääkkeen syöminen ei aina ole halusta kiinni..tällanen kökkönakki saattaa iskeä kenelle vaan,jopa sulle..

    Äänestä

  • Kaikki mielialalääkket ei turvota eikä lisää ruokahalua. Tunnen monia , jotka käyttäneet vuosikaudet ja ei yhtään lisäkiloja, eivätkä ole liikunnallisia tyyppejä.

    Suurin lihomisen syy on lohtusyönti ja ahmiminen. Eli mieli ei sittenkään ole tasapainossa lääkkeidenkään voimalla vaan ihminen mättää suuhunsa alkukantaisen vietin mukaan lihottavia ruokia. Olen tasan varma, että jos ko ihmiset laittavat ruokapäiväkirjansa terveellisen puolelle ja lopettavat lohtusyomisen, kilot putoo ja olokin paranee. Tulee kaikin puolin hyvä olo.

    Äänestä

  • Saija -Reetta Kotirinta jätettiin aika tylysti myös.

    Äänestä

  • lehtijuttuen peruste kirjoitti:

    Saija -Reetta Kotirinta jätettiin aika tylysti myös.

    Aha eli kohta on sitten lääkkeiden ja viinan turvottama

    Äänestä

  • lehtijuttuen peruste kirjoitti:

    Saija -Reetta Kotirinta jätettiin aika tylysti myös.

    Muistaakseni se yksi entinen "tv-jumppatyttö" Anne S. jäi kanssa aika nololla tavalla kun mies lähti. Onks kellään juoruja miten ovat tahollaan pärjänneet?

    Äänestä

ropo muistetaan? ei niinkään urheilusuorituksistaan vaan siitä että narumaiset urheiluhousut. halusi näytellä ja esitellä itseään ja roskalehdistö vastasi tähän kutsuun kuvaamalla ja kehumalla tätä itsensä esittelijää.

mitään kansainävälistä menestystä tällä haaroväliänsä esittelevällä ei tainnut olla, mutta hirrrvee halua hakea huomiota ja esitellä itseänsä. säälittävä.
on kai saanut mitä on tilannut. ukko lähti, ei auttanut mikään ei edes haarovälien esittely aikoinaan.

Äänestä
  • Urheilumuoti oli mitä oli, kaikki urheilijanaiset noita alentavia ministringejä joutui käyttämään.


    .http://youtu.be/DdzxV4qK0jU

    Äänestä


  • Oikein perinteinen kateellisen ruman naisen vastaus:D

    Äänestä

Eipä toi ollu sen pahempi kun tän hetken tv-tähtöset jotka ei ole muuta tehneetkään kun levitelleet sitä sun tätä. Ringa kuitenkin urheili ihan oikeesti ja tietty kroppa silloin kunnossa. Valitettavasti elämä ei aina hymyile ja urheilun jättäminen on varmaan vaikeaa ja siihen muut surut päälle.
Ei kukaan joka ei ole sairastanut masennusta jne. voi tietää millaista se on, ei edes'kuvitella.
Voimia Ringalle ja muillekin elämän päähänpotkituille.

1Äänestä

johanna halkoaho parempi. youtubesta löytyy matskua

Äänestä

Teinipoikana oli kyllä kiva katsella Ringaa kun ne täydelliset pakarat olivat kivasti näkyvillä. Kyllä tuli pausella VHS:ltä monet kerrat katsottua.... :D Harmi kun VHS:t ovat kadonneet ajan myötä. Jos jollain sattuisi Ringasta vielä matskua olemaan missä kulkee pakarat paljaana hypyn jälkeen niin olisi upea teko joltain laittaa vaikka youtubeen näkyville !!

Äänestä

Vois kyllä fiilistellä Ringa peppua katsellen, naminami...

Äänestä

joo pöksyt aina tyyliin Jäbä Leisson

Äänestä

En ollut ajatellutkaan, että Ringa oli peräkammarinpoikien "pornotähti", jota piti oikein pysäytyskuvastakin tuijotella. Anttilan luettelo liivimainoksineen ei siis enää purrut, piti olla liikkuvaa kuvaa.
Ringahan aloitti korkeushyppääjänä, vaikka kirjoittajat eivät sitä näytä muistavankaan. Sitten selkä sanoi sopimuksensa irti ja leikkauksen jälkeen korkeushyppy ei enää sujunut entiseen malliin. Niinpä Ringa siirtyi pituuteen ja kolmiloikkaan.
Olen muuten kotoisin samasta kunnasta kuin Päivi Tikkanen enkä ole aikuisena koskaan käyttänyt polvisukkia shortsien tai hameen kanssa. en ole huomannut että muutkaan niin olisivat tehneet muutamaa täti-ihmistä lukuun ottamatta.

Äänestä

Mä olen syntynyt samassa paikassa kuin Seppo Räty ja en oo ikinä käyttänyt veryttelypukuja gaalailloissa.

Äänestä
  • Minä taas en ole syntynyt siellä päinkään missä Seppo Räty mutta ajan silti Transitilla, poltan tupakkia ja multakin puuttuu muutama hammas suusta.

    Äänestä

Hah. Ettekö katso nykyisin yu-kisoja?? No, seuraavan kerran kandee katsoa ja etenkin niitä naisten kilpa-asuja. Huh huh. Ringan stringit ei ollu mitään nykysiin verrattuna. Yleisurheilijoiksi haluaa vähän ekshippareita, haluavat esitelläkin upeita atleettivartaloitaan. Siinä ei ole moitteen sijaa, kun taas nämä saatanan silikonitissiset ja -perseiset joutaisivat laittaa säkin päälleen. Ovat ihmisen irvikuvia. Yök yök yökyökyök....

1Äänestä

pimp. pimp.pi

Äänestä

vissiin lopetti jo hyppäämisen

Äänestä

juutuubin aikakaudella olis ollut maailmankuulu runkarisuosikki!

Äänestä

Ringa, tuo -80/-90 luvun erotiikan jumalatar!!

Äänestä

Happamii kettu marjoista joka eilisiin urheilijoihin tuijottaa sitä tikulla kaaliin uik
sitäpaitsis TV duunari ei ole julkkiksia niinkuin Mr.Lothar joka on esillä taiteellisilla ulottovuuksilla ja isoilla machon lihaksilla ja älyllä uik

Äänestä

ei paha.olis kiva koittaa ringan ?? polveakin jos antas luvan kaa??

Äänestä

Kaiken maailman tekosytitä lihavat keksiikin! miten toi tuksu? eikös sekin ole kertonut että masennuslääkkeet lihottavat?

Äänestä

Ihanan seksikäs Ringa. Vieläkin muistelen sitä upeaa peppua joka oli kivasti näkyvillä hyppyjen jälkeen.

Harmi kun ei löydy enää VHS-matskua ihanasta Ringasta.

Äänestä

Ringalla oli kyllä ihana täyden kymmenen ja plussan peppu. Sellaisia ei enää näe.

Äänestä
  • Jos joku muistaa kaivelun niin kyl se muistaa lajinkin :)
    Taas on joku halunnut et heitetään lokaa

    Äänestä

Antakaa olla irvailematta Ringalle. Täti-ihminen on keski-ikäisyytensä ansainnut.

Äänestä

oli aikoinaan erittäin itserakas keikistelijä. ja itsensä esitttelijä. Esiintyi muista kilpailijoista poiketen hyvin paljastavissa urheiluasuissa ja nautti kun tiesi kiimaisten ukkojen katsovan kieli ulkona.
Huomion haluinen keikistelijä.
Sittemmin elämä on kouluttanut itserakasta Ropoa kovalla kädellä ja on nykyisin ns normi ihmisen oloinen.

Äänestä

Ringa ropo eli puhelinraha Viroksi !

Äänestä

Muistan, että nuorena tyttönä 80-luvulla RR hyppeli hiekkakasaan, minkä ansiosta hän oli julkkis. Tykkäsi tosiaan esiintyä. Miksi hän on nyt palannut julkisuuteen?

Äänestä

Aika sexy oli joo!

Äänestä

Valitettavasti Ringan tytär ei perinyt äitinsä pyllyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lapset rakkaita kirjoitti:

Mitä urheili? Jäi mieleen, että Ringa Ropo kaiveli aina pyllyvaosta niukkoja urheilupöksyjä koko tv-ruudun mitalla. Joku pyllistelylaji täytyi olla, mutta mikä laji? Ringan elämä kuulostaa kovin surkealta, että alkaa säälittämään. Kaikkensa antaneena miehen vanhempien sikatilalle, menettänyt lopulta kaikki siat ja terveyden.

Lapset ovat eronneen elämässä koossa pitävä voima, lapsiin satsaamalla saa itsekin voimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu