Persuanalyysi

Tapahtui tällä viikolla.

Maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa persujen nykyinen valtuustoryhmä luopui kaikista Kerviseen liittyvistä aloitteistaan jotka viime kauden jäljiltä olivat koneistoon jääneet. Keskiviikkoaamun lehti kertoi paitsi tämän, myös sen että puoluehallitus (johon Eerola kuuluu) on erottanut Taipaleen puolueesta. Wonttegrhem kertoi kymärissä, että "case is closed". Samaan syssyyn persut saivat positiivista julkisuutta Olli Kekkosen Koivulan koulun puolesta järjestelemän ylimääräisen valtuuston kokouksen vuoksi ja kun liki jokainen persu sai sitaatin lehteen arvosteltuaan Careaa.

Tiedot kaupungintalolta kertovat, että pari varavaltuutettua oli raivonnut sekä ennen että jälkeen kokouksen. Wonttreghemista ja Levosesta on Kervisen koplan taholta tehty rikosilmoituksiakin, jotka eivät todennäköisesti johda mihinkään.

Torstaina Iltalehden paperiversiossa Taipale syytti Eerola pimeiden töiden teettämisestä. Sama laulu jatkui perjantainkin lehdessä. On sinänsä mahdollista että Eerola on maksanut Taipaleelle pimeästi takan teosta. Tätähän tapahtuu paremmissakin piireissä. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että pari vuotta vanha tapaus yritetään nostaa päivän valoon juuri silloin, kun Taipale on saanut lähtöpassit puolueesta ja kun Kervisen asia on haudattu. Kyseessä on selkeä kostoyritys, kuten Eerola lehdessä mainitsee.

Eerolaa vastaan ei näytä olevan mitään kunnon todisteita. Kuitti ilman nimeä ei todista mitään. Ei myöskään sana sanaa vastaan. Samalla tavoin on Taipaleenkin mm. tällä palstalla väitetty syyllistyneen ties mihinkä rikoksiin, mutta kun ei ole todisteita. Henry Lindelöfiäkään ei ole saatu nalkkiin, vaikka kaikki tietävät totuuden, eikä Asko saa oikeutta, kun ei ole todisteita. Jos olisi pitävä näyttö Eerolan pimeästä maksusta, olisi se Hautalan tapaan ykkösuutisia juuri nyt kaikkialla ja Timo Soinilta kysyttäisiin vastausta. Nyt on vain katkeroituneen varavaltuutetun sana ja Olli Wariksen pari juttua, jotka saattoivat jopa kääntyä Eerolan eduksi. Jutuista käy ilmi, että ilmiantaja on Taipale -puolueesta pois potkittu varavaltuutettu.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oliko muutkin ku Kervinen tehny Wonttesta rikos ilmoituksen.??

Äänestä

"Kotkan tappouhkaaja tuomittiin. Asia on loppuun käsitelty. Kiitoksia!"

Äänestä

Et vissiin tiennyt Eerolakierolan toimia ja selkään pukottamisia sekä aiheettomia rikosilmoituksia jolla Eerola kiristi? Ei ole ihme että jollain palaa pinna ja kusasee sen niskaan joka sitä oikeesti tarviikin. Juho on muuttunut mies, omaa etuaan ajava. Kadulla tuollaisia sanotaan usein m-u-lkuksi. Jääkö asiat tähän? Tuleeko esille vielä Eerolan poliittiset syrjinnät, kiristämiset yms?

Eerola jutussaan tunnustaa että ei ota kuittia eikä mitään vastaan, tarkoittaa siis laskua yms puhuu omaa kieltänsä. Ja jutussa on hyvä kysymys "Eikö ole ihmeellistä että ammattimies ottaisi palkkionsa työkaluina" Pari kauhaa ja kippo, ja mitä siin sit oli?

Ja sementtiä, mitä ei edes uuninteossa kukaan käytä mitä asiasta tiedän. Selityksen maku näkyy Eerolalla ja valheen puoli tulee esille selvästi. Enkä usko että ammattilainen tekee ilmaiseksi noin mittavia haasteellisia sekä ammattitaitoa vaativia töitä. Kyllähän tuo näyttöpuoli pitää Juholta löytyä että mitä se ona antanut, ja onko niistä kuittia sitten. Materiaalimenekki varmasti laskettu, ja jostain ne on ostettu. Onko niissä työkaluja ja sementtiä ja muuta ylimääräistä vai onko lista hyvinkin tarkka? Tiedot löytyy myös myyjä liikkeestä varsin helpolla etenkin jos kortilla on maksettu.
Löytyykö Eerolalta kuittia väittämiin työkaluihin ja sementtiin, ja miten Eerolalla olis mitään muurauslalaan liittyvää muutenkaan kun ei erota sementtiä muista laasteista, ja jolle naulapyssykin on ufo?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Politiikan toimitus kirjoitti:

Tapahtui tällä viikolla.

Maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa persujen nykyinen valtuustoryhmä luopui kaikista Kerviseen liittyvistä aloitteistaan jotka viime kauden jäljiltä olivat koneistoon jääneet. Keskiviikkoaamun lehti kertoi paitsi tämän, myös sen että puoluehallitus (johon Eerola kuuluu) on erottanut Taipaleen puolueesta. Wonttegrhem kertoi kymärissä, että "case is closed". Samaan syssyyn persut saivat positiivista julkisuutta Olli Kekkosen Koivulan koulun puolesta järjestelemän ylimääräisen valtuuston kokouksen vuoksi ja kun liki jokainen persu sai sitaatin lehteen arvosteltuaan Careaa.

Tiedot kaupungintalolta kertovat, että pari varavaltuutettua oli raivonnut sekä ennen että jälkeen kokouksen. Wonttreghemista ja Levosesta on Kervisen koplan taholta tehty rikosilmoituksiakin, jotka eivät todennäköisesti johda mihinkään.

Torstaina Iltalehden paperiversiossa Taipale syytti Eerola pimeiden töiden teettämisestä. Sama laulu jatkui perjantainkin lehdessä. On sinänsä mahdollista että Eerola on maksanut Taipaleelle pimeästi takan teosta. Tätähän tapahtuu paremmissakin piireissä. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että pari vuotta vanha tapaus yritetään nostaa päivän valoon juuri silloin, kun Taipale on saanut lähtöpassit puolueesta ja kun Kervisen asia on haudattu. Kyseessä on selkeä kostoyritys, kuten Eerola lehdessä mainitsee.

Eerolaa vastaan ei näytä olevan mitään kunnon todisteita. Kuitti ilman nimeä ei todista mitään. Ei myöskään sana sanaa vastaan. Samalla tavoin on Taipaleenkin mm. tällä palstalla väitetty syyllistyneen ties mihinkä rikoksiin, mutta kun ei ole todisteita. Henry Lindelöfiäkään ei ole saatu nalkkiin, vaikka kaikki tietävät totuuden, eikä Asko saa oikeutta, kun ei ole todisteita. Jos olisi pitävä näyttö Eerolan pimeästä maksusta, olisi se Hautalan tapaan ykkösuutisia juuri nyt kaikkialla ja Timo Soinilta kysyttäisiin vastausta. Nyt on vain katkeroituneen varavaltuutetun sana ja Olli Wariksen pari juttua, jotka saattoivat jopa kääntyä Eerolan eduksi. Jutuista käy ilmi, että ilmiantaja on Taipale -puolueesta pois potkittu varavaltuutettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu