Mitä ajatuksia herätti Luokkakokous-ohjelma?

Kaikki kiusaajat lusimaan.Kiusaajat saa aina olla esillä kertomassa, mut missä oli kiusatut?

Luokkakokous on dokumentti muistoista -- ikävistä ja mukavista....

Kun en ole paikkakunnalta ja ajattelin ihmisiä aikuisina kokkolalaisina, joita kai useimmat oli, niin kyllä ällötti., Tykkäsin muutamista huonoa, olivat moukkia. Esmes kommentit kyllä on tissit kasvaneet ja se jankkaus kun ei mennyt lukioon, tai kun piti puolustella varhain työelämään menoaan.

Voi olla, että ovat ihan ok tyyppejä, mutta ei tässä ohjelmassa kovin paljon mitään nykyajan fiksuutta näkynyt.

Minua ei aikoinaan kiusatuksi tuleminen vaivannut sillä annoin aina takaisin tarvittaessa kokoluokalle kerrallaan mutta jäin aina yksin ja lopulta syrjäydyin ja sille tielle jäin... viinaa ja väkivaltaa huonoissa piireissä sen vuoksi oli satunnaista sekakäyttöä...

Se oli tökeröä, että ilman menestyneen kouluaikana kiusatun naisen läsnäoloa keskusteli toisen kanssa, että hänestä ja siitä, ettei kiusattu muista eikä välitä vanhoista kiusaamisista.
Ikäänkuin oikein haluttiin hekumoida sillä, että tyttöä kiusattiin. Nyt sitten olisi pitänyt kiusatun olla epäonnistunut sen vuoksi.
Kovasti selän takanakin ihmettelyä, kun ei edes muistanut koko kiusaamista eikä se hänen menestymistään estänyt mitenkään. Hänellä oli usko ja hän osasi elää.
Oli oikein mietitty ennen luokkakokoustakin, että mitenkähän tuokin tyttö on pärjännyt.
Olin Kiviniityn yläasteella sijaisopettajana 1976. Nämä lapsukaiset olivat silloin vielä ala-asteella. En silloin havainnut kiusaamista - pientä hauskaa kiusottelua sain sijaisena osakseni. On varmaan lisääntynyt peruskoulun myötä.

Itse vuotta vanhempi ja samassa koulussa. Samat roolit oli edelleen. Yks vaikutti kyllä hieman alkoholisoituneen. Vähän erikoista puhua poissa olevista. Kiusaajat olis voinu pyytää reilusti anteeksi.

Tunnelma taitaa olla yhtä vaivaantunut kaikissa luokkakokouksissa. Aitoa yhteenkuuluvuutta en noittenkaan kesken aistinut edes illalla, kun oli jo nautittu alkoholia.

Olisi ollut mielenkiintoista verrata, mitä niille luokkatovereille kuului, jotka eivät tulleet paikalle. Mistä syystä eivät tulleet? Noillahan oli yllättävän hyvä työllisyysprosentti ja vakaa ura takanaan. Olikohan niillä pois jääneillä ollut yhtä "hyvä säkä" edes sen terveyden suhteen, mistä mainittiin. Tosin tuskin nuokaan sentään avautuivat omista sairauksistaan siinä oman elämänkaarensa esittelyssä.

Ohjelman voi katsoa myös Ylen Areenasta:

http://areena.yle.fi/tv/1874586

Huonoja muistoja Kokkolasta 80-luvulla kun kävin Kiviniityn yläastetta olin koulukiusauksen urhi vain poikkeavan ulkomuotoni takia. No siinäpä elämä meni pilalle ja nyt oon eläkkeellä mielenterveysongelmien takia. Joten kiitos vaan siitäkin ajasta.

Minua ärsytti, kun siitä yhdestä tytöstä, joka oli myöhemmin menestynyt, toiset sanoivat, että eipä olisi uskonut, että sulla on noin hyvin mennyt, kun olit sellainen hissukka kouluaikoina. Varmaan kiva muistutus. Kyllä nuo luokkakokoukset on sellaisia tilaisuuksia jossa toiset yrittää päteä, kuinka ovat menestyneet.

Alkupuolen ironinen huomautus siitä, kuinka luokkatoverit halasivat tavatessaan nyt monen kymmenen vuoden jälkeen, vaikka 1970-luvulla ei ollut tapana koskaan halata tervehtiessä, oli hauska ja niin totta myös. Vaikka kuviin olisikin tarkoituksella valittu niitä halaamisia, ihmeen yleiseksi tuo teennäinen tapa on Suomessa tullut.

Minusta oli ikävää, että yhden kuva oli revitty irti luokkakuvasta. Se vaivaa vieläkin. En ole Kokkolasta.

suola on salt, muu on kalt
-opetettiin kiviniityn ruotsintunnilla

...niillä opeilla mennään tänäpäivänä

Ehkä olisin kaivannut siihen vähän erilaista lähestymistapaa. Dokumentin tekijältä jäi kliimaksi saavuttamatta, koska kiusattu nainen ei purskahtanutkaan itkuun ja valittanut kiusaamisen pilanneen koko elämäänsä. Tilannetta paikkailtiin sitten sillä, juorukerhoiltiin kiusattujen selän takana, että "eikö sinustakin sitä kiusattu tosi pahasti, mutta nyt se on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan...". Jäi vähän sellainen mieliala, että harmittiko heitä, etteivät sittenkin kiusanneet enempää. Entä sitten sellaisen henkilön elämän vatvominen, joka ei edes osallistunut koko dokumentin tekoon. Todella mautonta. Jäi p-askan maku, vaikken tuntenut henkilöistä kuin yhden.

joo, ei kyllä oikein ollut onnistunut dokkari. kannattaa varmaan keskittyä omiin vahvuuksiin tekijän jatkossa.

Minua kiusattiin länsipuistossa jopa opettajan taholta, syynä varmaan oli se etten ollut menestyjä. Opettaja nauroi ns tuplanneiden kiusaajien kanssa minulle. Nykyään minulla menee hyvin ja olen menestynyt elämässä, mutta luokkakokouksiin. Inka ei sai millään. Ei edes lukion, jossa opiskelijoiden pitäisi olla jo hieman kypsempiä kuin yläkoululaisia.

Olisi voitu paneutua näihin sopivissa rajoissa porukalla kiusaaviinkin, jotka eniten olivat äänessä luokkakokouksessakin.
Puukko ei ollut enää sopivissa rajoissa kiusaamista, sen kuuli keskusteluissa.

Olivatko nämä sopivissa rajoissa, vahvojen kanssa porukalla kiusaavat muuttuneet mitenkään - tulleet yhtään itsenäisemmiksi - vai jatkuiko elämänsä samalla tyylillä menestyksekkäästi? Olivatko he joutuneet kiusatun asemaan elämässään? Ja miksi?
Vai ovatko edelleen yleisen mielipiteen mukaan ja vahvimman vanavedessä hännysteleviä laumasieluja. Jotka eivät uskalla mennä heikomman puolelle, kun tätä suosittu porukka kiusaa.
Meneekö oma menestys ja oman nahan suojeleminen edelleen oikeudenmukaisuuden edelle?
Ohjelmassa ei lähtökohtaisesti nähty mitään ongelmia vilkkailla porukan mukana kiusaavilla. Oli niinkuin päivänselvä yleisen mielipiteen mukainen fakta, että on normaali nuori, kun on tuollainen.
He ovat se porukka, joka on oikeassa, oikeanlainen.

Hiljainen hissukka, joka koulussa opiskeli eikä elämöinyt eikä kiusannut, oli epänormaali. Vaan tällä tyylillä just mennään pitkälle. Ei ole aihetta muuttaa käytöstään koulun jälkeenkään!

Ei kyllä yhtään kiinnosta lähteä tuon ohjelman jälkeen luokkakokouksiin kuuntelemaan kuinka kukin on elämässään menestynyt. Oikein tarkoituksella jokainen joutui toisten eteen arvioitavaksi ja pistetyksi arvojärjestykseen vielä kauan sen jälkeenkin, kun siitä kouluaikojen nokittelusta ja hierarkiasta oli selvitty. Ihan sama, ovatko vahvimmat samoja vai toisia kuin koulussa ja joutuiko enää porukkanaurun kohteeksi vai ei. Periaate ja ajatusmaailma oli kuitenkin samaa perua.

Erityisesti ihmetytti, että niin vähän käytettiin aikaa nostalgisiin, mukaviin muistoihin kouluajoilta. Negatiiviset koulukiusaamisjutut olivat pinnalla. Ja sen rehvakkaan römeä-ääniseksi mainitun tyypin jatkuva selittely ja samanaikainen valitus siitä, ettei jatkanut lukiossa. Samanlaisen kuvittelisin olevan omankin luokkakokoukseni.

Toki mahdollista, että valtakunnallisesta ohjelmasta oli editoitu pois kaikkein paikallisimpia juttuja, mutta ankeahko tunnelma tuosta ohjelmasta kuitenkin jäi.