Täällä monet avautuvat tunteistaan ja ikävästään anonyymisti ja jokaisessa keskustelussa sitä kommentoidaan sanoin, "miksi et ota häneen yhteyttä?" Näinhän se on, tai niinhän sitä helposti luulisi. Mutta entä jos se ei olekaan niin yksinkertaista.
Entä jos tilanne on sellainen, ettei suoraa kommunikointiyhteyttä ole koskaan ollut, joten kaivatulleen ei voi vain soittaa tai laittaa viestiä. Tai sitten elämäntilanne on muuttunut ja kuvioon on saattanut tulla muitakin eikä kyse ole enää pelkästään teistä kahdesta (uudet suhteet, perheet ym.)
Mutta kaikesta huolimatta ikävä ei vain häviä minnekään eikä elämästä tahdo oikein tulla mitään ilman sitä toista. Miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia? Olisiko kellään kokeneemmalla ja viisaammalla hyvää elämänneuvoa meille muille?
Mitä tehdä kun mielessä pyörii vain se yksi ja sama, vuodesta toiseen, eikä kukaan ole hänen veroisensa? Miten elämässä voi päästä eteenpäin, jos on ikuisesti kiinni jossakin menneessä?
Entä jos tilanne on sellainen, ettei suoraa kommunikointiyhteyttä ole koskaan ollut, joten kaivatulleen ei voi vain soittaa tai laittaa viestiä. Tai sitten elämäntilanne on muuttunut ja kuvioon on saattanut tulla muitakin eikä kyse ole enää pelkästään teistä kahdesta (uudet suhteet, perheet ym.)
Mutta kaikesta huolimatta ikävä ei vain häviä minnekään eikä elämästä tahdo oikein tulla mitään ilman sitä toista. Miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia? Olisiko kellään kokeneemmalla ja viisaammalla hyvää elämänneuvoa meille muille?
Mitä tehdä kun mielessä pyörii vain se yksi ja sama, vuodesta toiseen, eikä kukaan ole hänen veroisensa? Miten elämässä voi päästä eteenpäin, jos on ikuisesti kiinni jossakin menneessä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaunis ja koskettava tarina. Voisin omia tuon itselleni. Voisinko?.Siinä samassa olisi myös ratkaisu ongelmaan.Missä näkijä siinä tekijä.
myös pyörinyt melkein, jo vuoden verran varattu mies mielessä, tiedän myös että hänellä oli tunteita minua kohtaan, mutta ei ota yhteyttä, enkä uskalla vanhempana naisena ottaa, sitä ratkaisevaa askelta, tiedän, että tulemme näkemään jossain vaiheessa, odottaako hänkin sitä, vai mitä mieltä olette,,
Tuo epätietoisuus on pahinta, kun ei tiedä yhtään missä mennään, vai mennäänkö enää missään? Kuvitteleeko sitä vain kaiken omassa päässään ja on yksin tunteidensa kanssa? Kun ei pysty asiasta yhdessä keskustelemaankaan eikä viitsi lähteä toisen uutta suhdettakaan sotkemaan, kun ei tiedä mitä toinen tuntee/ ajattelee. Joten mitä hittoa sitä voi tehdä? Odottaa toisen merkkiä?
itse olen oppinut elämään sen ikävän kans...välillä se puskee päälle ja lujaa, välillä sen saa pukattua syrjään...se mies on vaan niin ihana.
Tiedän mistä puhut. Ja vaikka ikävän kanssa voi elää jotenkin ja sen totuuden, ettei välttämättä tule koskaan olemaan tämän ihmisen kanssa, niin tunteilleen ei voi mitään. Jos kukaan muu ei tunnu samalta, niin miten sitä voi rakentaa aitoa suhdetta uuteen ihmiseen?
Itse olen elämässä oppinut sen, että tunteet voi laittaa hetkeksi syrjään/ vaimentaa, mutta ne eivät häviä minnekään. Elämässä ei pääse eteenpäin kuin kohtaamalla asiat rohkeasti silmästä silmään ja käsittelemällä ne sellaisena kuin ne ovat, rehellisesti. Ja jos niitä ei voi käydä läpi yhdessä niin sitten ne pitää varmaankin käsitellä edes itsensä kanssa, jotenkin...
Jaa jaa, on taas aamusta alkaen niin huono päivä, että olisi kiva tietää tähän kymysykseen vastaus. Shoppailu?