Mistä yksinäisyytenne johtuu?

Olen 20 v nuori nainen, melko yksinäinen tällä hetkellä... muutin pari vuotta sitten pkseudulle pieneltä paikkakunnalta.

Historiani ei ole mikään hirveän ruusuinen, joten ihmissuhteita ei ole helppo lähteä luomaan. Minua on koulukiusattu, ja kasvoin lapsuuden/teini-ikäni narsistisen ja alkoholisoituneen isän kanssa... äitini on vakavasti masentunut, tai oli, tuohon aikaan.

Olen käsitellyt kotoa lähdön jälkeen suurimmilta osin koti-olosuhteitani... millainen perhe minulla oli ja miksi asiat on menneet niin kuin ne on. Ja miksi olen tällainen kuin olen. Olen luonteeltani ujo ja hiljainen, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö voisi olla suhteita ja kavereita, saatika sitten parisuhdetta. Eristäydyn ihmisistä tiedostamattani, koska olen niin tottunut siihen kotoa asti. Isäni eristi minut muista ihmisistä, laittoi kotitöihin yms. Näin vain tiettyjä ihmisiä ja se oli melko usein kovan työn takana, että sain luvan lähteä.

Eristäydyn muista myös siksi, koska en tunne yhteenkuuluvuutta ja olen herkkä/haavoittuvainen. Tähän löydän syyksi koulukiusaamisen. Ala-asteella se alkoi ja päättyi ylä-asteen loputtua. Pää-osin kiusaaminen oli syrjintää. Minulle ei puhuttu, porukoihin ei otettu mukaan... vaatteitani ja ulkonäköäni pilkattiin, selän takana kuiskittiin, sain ilkeitä ja ylimielisiä katseita. Pojat kohtelivat, kuin spitaalista. En pitänyt itseäni kauniina, vaan vihasin itseäni, kukaan ei voisi pitää minusta. Ja tuntui, kuin kukaan ei pitäisikään. Kotoa en saanut itsetunnolleni sen parempaa paikkaajaa, vaan päinvastoin. Onneksi, kaikesta huolimatta, minulla on ollut muutama hyvä sydänystävä, jotka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Olin sisäänpäinsulkeutunut, aina varautunut ja rakensin itselleni paksun kuoren ympärilleni... osaan siis olla täysin ilmeetön. Ilmekään ei värähdä, tuli mitä vaan eteen. Tällä suojasin itseäni niin isäni sanoilta, kun koulussa kiusaajilta. En koskaan sanonut kiusaajille mitään vastaan, mutta en ilmeillänikään näyttänyt, että välitin. Minua on siis vaikea välillä lukea kasvoista, ihmiset pitävät minua kai ilmeettömänä lahnana ja tylsänä.

Lukiossa ei enää kiusattu, mutta jatkoin itse itseni eristämistä... enkä kyennyt sieläkään alottamaan täysin puhtaalta pöydältä, sillä samaan lukioon tuli entisestä koulustani myös porukkaa, mm.entisiä kiusaajia. Löysin pari hyvää ystävää, mutta muistan, miten vaikeaa oli lukion alussa, mennä joka päivä kouluun... vihasin itseäni, tunsin, että muut ihmiset ympärillä inhosivat minua ja suorastaan automaattisesti alkavat syrjimään.

Näin nykyään, kun en koulussa ole... olen tajunnut, että itsessänikin on ollut vikaa, kun itse eristän itseni. Koska automaattisesti kuvittelen,että ihmiset eivät pidä minusta. Ja tietyn ajan päästä, kun ihmiset huomaa, että "okei, toi tyyppi ei ole hirveän puhelias... ai se tykkää kyhjöttää tuolla nurkassa", niin ei kukaan edes halua tulla juttelemaan tms.

Vika on mun pääni sisällä... ja pelkään, että kun syksyllä menen taas kouluun takaisin, historia toistaa itseään...
3129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulostaa niin tutulta tosin nyt olen huomannut että vika onkin äidissä. Hän oli se joka ei antanut minun olla oma itteni. Vieläkin kun olen tekemissä hänen kanssa niin rooli meneetten älle.
Minua ei siis haitannu kiusaaminen eikä alkoholi isä.. vaa äiti. Nyt jälkeenpäin kun olen tajunnu asian nii hän yrittää manipuloida minua uskomaan että olen sairas omana ittenäni etten pääsis hänen sairaasta otteestaan ja alistamisesta irti.

Äänestä

Pelostahan se johtuu. Pelkään ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin. Enkä myöskään uskalla soitella tai ehdottaa tapaamista tutuille.

Äänestä

Kun asian noin hvyin tiedostat ja varmaan senkin että et ole ollenkaan huono vaan kotiolot ovat saaneet sinut vetäytymään kuoreesi. Tuollainen käytös on myös hyvä maaperä kiusaajillea. Nyt alat vain pikkuhiljaa totutella menemään porukoihin, vaikka vain istumaan pöytiin joissa on muitakin. Uskon että sinun eväillä alat kasvaa pois totutusita kuvuoista. Myös itsehoitokirjallisuus auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poweghiowegh kirjoitti:

Olen 20 v nuori nainen, melko yksinäinen tällä hetkellä... muutin pari vuotta sitten pkseudulle pieneltä paikkakunnalta.

Historiani ei ole mikään hirveän ruusuinen, joten ihmissuhteita ei ole helppo lähteä luomaan. Minua on koulukiusattu, ja kasvoin lapsuuden/teini-ikäni narsistisen ja alkoholisoituneen isän kanssa... äitini on vakavasti masentunut, tai oli, tuohon aikaan.

Olen käsitellyt kotoa lähdön jälkeen suurimmilta osin koti-olosuhteitani... millainen perhe minulla oli ja miksi asiat on menneet niin kuin ne on. Ja miksi olen tällainen kuin olen. Olen luonteeltani ujo ja hiljainen, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö voisi olla suhteita ja kavereita, saatika sitten parisuhdetta. Eristäydyn ihmisistä tiedostamattani, koska olen niin tottunut siihen kotoa asti. Isäni eristi minut muista ihmisistä, laittoi kotitöihin yms. Näin vain tiettyjä ihmisiä ja se oli melko usein kovan työn takana, että sain luvan lähteä.

Eristäydyn muista myös siksi, koska en tunne yhteenkuuluvuutta ja olen herkkä/haavoittuvainen. Tähän löydän syyksi koulukiusaamisen. Ala-asteella se alkoi ja päättyi ylä-asteen loputtua. Pää-osin kiusaaminen oli syrjintää. Minulle ei puhuttu, porukoihin ei otettu mukaan... vaatteitani ja ulkonäköäni pilkattiin, selän takana kuiskittiin, sain ilkeitä ja ylimielisiä katseita. Pojat kohtelivat, kuin spitaalista. En pitänyt itseäni kauniina, vaan vihasin itseäni, kukaan ei voisi pitää minusta. Ja tuntui, kuin kukaan ei pitäisikään. Kotoa en saanut itsetunnolleni sen parempaa paikkaajaa, vaan päinvastoin. Onneksi, kaikesta huolimatta, minulla on ollut muutama hyvä sydänystävä, jotka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Olin sisäänpäinsulkeutunut, aina varautunut ja rakensin itselleni paksun kuoren ympärilleni... osaan siis olla täysin ilmeetön. Ilmekään ei värähdä, tuli mitä vaan eteen. Tällä suojasin itseäni niin isäni sanoilta, kun koulussa kiusaajilta. En koskaan sanonut kiusaajille mitään vastaan, mutta en ilmeillänikään näyttänyt, että välitin. Minua on siis vaikea välillä lukea kasvoista, ihmiset pitävät minua kai ilmeettömänä lahnana ja tylsänä.

Lukiossa ei enää kiusattu, mutta jatkoin itse itseni eristämistä... enkä kyennyt sieläkään alottamaan täysin puhtaalta pöydältä, sillä samaan lukioon tuli entisestä koulustani myös porukkaa, mm.entisiä kiusaajia. Löysin pari hyvää ystävää, mutta muistan, miten vaikeaa oli lukion alussa, mennä joka päivä kouluun... vihasin itseäni, tunsin, että muut ihmiset ympärillä inhosivat minua ja suorastaan automaattisesti alkavat syrjimään.

Näin nykyään, kun en koulussa ole... olen tajunnut, että itsessänikin on ollut vikaa, kun itse eristän itseni. Koska automaattisesti kuvittelen,että ihmiset eivät pidä minusta. Ja tietyn ajan päästä, kun ihmiset huomaa, että "okei, toi tyyppi ei ole hirveän puhelias... ai se tykkää kyhjöttää tuolla nurkassa", niin ei kukaan edes halua tulla juttelemaan tms.

Vika on mun pääni sisällä... ja pelkään, että kun syksyllä menen taas kouluun takaisin, historia toistaa itseään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu